Mutsiakin saa(ttaa) vituttaa

Kolmistaan

Vihdoin on hiljaista. Huoneen täyttää pitkä huokaus, näppäimistön nakutus ja näyttöpäätteen valo. Se sekopää, joka kiukutteli työpäivän jälkeen aina iltaan asti piinaten ja repien puolisonsa ja lapsensa hermoja, on vihdoin vapautettu tietokoneruudun toivoa tuovan valon ääreen. Päivität Facebookissa raskasta päivääsi ja pohdit, onko lapsellasi ADHD, itselläsi burnout, vai puolisollasi vain krooninen paskajätkäsyndrooma, joka selittäisi jokailtaisen kiukuttelusi. Todennäköisempää on kuitenkin se, että sua vaan vituttaa.

Syyt voimakkaaseen harmitukseesi löytyvät, kun alat tarkastella omaa päivääsi. Olet herännyt kesken unien. Aivan, kuten olet herännyt jo viimeiset 2-120 kuukautta. Lomalla ja arkena, talvella ja kesällä. Unikaverin jalka silmässäsi, ahdettuna parisängyn vihon viimeiselle kymmennelle sentille, yrität käsitellä sitä, mitä asioita sinun tulee muistaa ja tehdä taas päivän aikana.

Riuhtaiset itsesi sängystä, ja yrität tehdä itsestäsi työpäiväkelpoisen. Meikkaaminen, tai edes vessassa käynti, on kuitenkin vaikeaa, koska kaksivuotias haluaa olla mukana jokaisessa toiminnassasi. Samalla pelkäät koko ajan myöhästyväsi töistä. Ja toistat jo itseäsikin kyllästyttävää listaa: ”ylös nyt... kiire... syö... kohta kyllä myöhästytään... vaatteet päälle nyt... äiti myöhästyy... isi myöhästyy... tädit suuttuu”. Kun kaksivuotias vetää itkupotkuraivarit lattialle, repii juuri puetut vaatteet yltään, ja kieltäytyy lähtemästä hoitoon, yrität pitää itsesi edes jotenkin kasassa.Täydellistä romahtamista pidätellen, polviin asti ulottuvat silmäpussit painolastina riuhdot kiljuvan ja rimpuilevan lapsesi markkinoiden turvallisimpaan turvaistuimeen. Kotipihassa puristat vielä tekopirteät hyväthuomenet naapureille. Auton kaartaessa pihasta väännät aamuradiota kovemmalle, ettet kuulisi lapsesi huutoa. Kuulet kuitenkin. Pääsee itku.Sulta.

Automatka menee niin, että yrität olla nukahtamatta rattiin. Päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden varikkopysähdystä. Tai sen pitäisi muistuttaa jo tähän kellonaikaan, mutta oikeasti se ei käy lainkaan yhtä nopeasti. Huudosta turpea, räkää ja kyyneleitä vuotava lapsesi, roikkuu koivessasi, kun annat ”vielä yhdet halit ja suukit” jo kymmenettä minuuttia. Kaahatessasi päiväkodin pihasta eteesi tuuppaa ihana mopoauto, joka huristelee, helvetti, neljääkymppiä edessäsi koko matkan töihin. Myöhästyt.

Töissä kahvi maistuu pahalle, mutta sitä on pakko juoda, että päivä lähtisi edes jotenkin käyntiin. ”Juo, että kehtaat mennä kahvihuonetta pidämmälle”, sanoo työkaverisi, ja työntää toisen kupin eteesi. Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää. Kaikki ruoka, mitä ei tarvitse itse tässä elämäntilanteessa valmistaa, on yhtä luksusta. Otat palan painikkeeksi siivun ranskanleipää. ”Et kai sä tota syö”, sanoo hyväkroppainen ei-lapsellinen nainen (jota voi tytöksikin kutsua). Hän ei ymmärrä,miten kukaan voi syödä sellaista pullamössösontaa. Sinä et ymmärrä, miten kukaan enää voi muistaa huolehtia omista kiloistaan tai kaloreistaan.

Pienellä vanhemmalla on paljon kysymyksiä. Niiden kautta maailma supistuu supistumistaan. Ennen mietittiin rakkauden anatomiaa, tai Jumalan olemassaoloa, nyt eniten pohdituttaa, milloin pottailu tulisi aloittaa, tai onko kersan yskä ennemminkin lohkeilevaa vai kuivaa. Pohdinta on tosin tärkeää, koska vanhemmuudessa vääriä vastauksia on vaikka kuinka paljon. Ja jos sellaisen läväyttää ilmoille hiekkalaatikolla, tai nettipalstalla, on ikuisesti tuomion alaisena. Olitpa siis seitsemäntoista tai neljäkymmentäkolme, niin jos joku jatkuvasti tuomitsee tapasi olla vanhempana, alkaa vituttamaan – se on varma.

Kun työpäiväsi töissä on ohi, ei TYÖpäiväsi todellakaan ole. Väsynyt lapsi hoidosta, kauppareissu, iltaruoka (joka ei tänäänkään ole kotitekoista, joka sekin syyllistyttää), pikaiset iltatoimet, pesut ja seuraavan päivän hoitokassin pakkaaminen ja säätiedotuksen kyttääminen mahdollisia kumisaappaita varten. Kaikesta tästä haipakasta huolimatta tuntuu sille, ettei aikasi ja resurssisi koskaan riitä. Mihinkään! Ruoka voisi olla parempaa, töissä voisit olla aktiivisempi, et ole lapsesi kanssa tarpeeksi läsnä, ja miehesi. Se varmaan lähtee kohta litomaan, jos kuljeskelet kärttyisenä niissä kymmenen vuotta vanhoissa kollaripöksyissäsi vielä hetkenkin.

Kun ihan joskus, ehkä kerran kahdessa kuussa, korotat ääntäsi lapsellesi tai miehellesi automarketin kassajonossa, ei ymmärrystä heru. Päinvastoin. Kauppajonoissa kuulee miten mummot tai täydelliset vanhemmat päivittelevät: ”Kaikille ei pitäisi lapsia suoda” tai ” Ei ole lapsen hyvä olla, kun äiti tekee uraa, ja pikkuinen vaan viskataan vieraiden hoidettavaksi”. Jos mutsi ymmärtäisi vitutuksen olevan ihan normaalia, hän sanoisi tässä vaiheessa: ”Voi vittu! ” Siitä tosin seuraisi vaan lisää murheita, ehkä lastensuojeluilmoitus, tai ainakin megaluokan morkkis, joten äiti tyytyy vain häpeämään huonouttaan.

Kun ruuhkasta vihdoin selviydytään kotiin niin nukkumaanmeno jo hengittää niskaan. Kaikki harmi purkautuu viimeistään iltatoimien aikaan ja höyhensaarille siirrytään itkun saattelema, ei rauhallisen onnellisena. Lapsen nukkuessa suloisesti, mutsi voi taas kerran luvata, että huomenna hän on parempi ihminen. Vanhempi. Ja unohtaa oman rajallisuutensa, ja pystyy ihmetekoihin. Siihen asti hänen täytyy vain kärvistellä syyllisyydessä, paska-äiti –fiiliksissä.

Jos sun päiväsi menisi näin, niin vituttaisiko?

Niinpä.

Share

Kommentit

Tanja (Ei varmistettu)

Näinhän se joskus menee. Onneksi ei kuitenkaan ihan joka päivä. Huomenna on varmasti parempi päivä!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Veikko: Aivan huikeaa,että olet saapunut huudeille! Kiitos tästä kunniasta. Aloitit hienon keskustelun postauksellasi. Jään innolla odottamaan seuraavaa siirtoasi.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Veikko: Oikeassa olet. Varsinaisessa vastineesaa lähde tulisi mainita. Postaukseni kaltaisessa semi-vastineessa raja on kuitenkin häilyvä: Enhän varsinaisesti kommentoinut sinun kirjoittamiasi ajatuksia,vaan toin uuden katsontakannan pastissin muodossa. Pidin itse tosiaan niin selvänä alkuperäistekstiä,etten kuvitellut,että kukaan luulisi,että sitä yritän mitenkään pimittää. Mutta yhtä kaikki: Tätä kirjoitusta ei olisi syntynyt ilman tekstisi tuomaa innoiteta,joten kiitos :) Ja huisia kesää!

ennen vanhaan (Ei varmistettu)

"silloin kun minä olin nuori, silloin hiihdettiin kouluun kesät talvet ja aina ylämäkeen, ei näistä nykyajan nuorista ole mihikkään"

Entinen päiväkotitäti, nykyinen äiti (Ei varmistettu)

Äiskä, ymmärrän vitutuksesi aivan täysin. Nyt varmaan taas iso joukko on kohta kommentoimassa kirjoitukseesi, että "pitääks niit pentui tehä tollanen liuta v***u", mutta vaikka itselläni on vain yksi lapsi, niin voin sanoa, että jokainen saa tehdä sen määrän lapsia, kuin itse tuntee jaksavansa hoitaa.
Tämä ei myöskään tarkoita missään nimessä sitä, että mistään ei sitten ikinä saa valittaa, vaan tekemiensä ratkaisujen kanssa on joka päivä vain hymyiltävä, kuin hangon keksi.
Ei elämän aina kuulukaan olla helppoa ja jokainen ÄITI tietää, että sitä se ei lasten kanssa aina todellakaan ole.
Voin tunnustaa, että en todellakaan tiedä millaista arki on noin monen lapsen kanssa ja pystyn ehkä jotakuinkin villeimmissä unelmissani vain kuvitella, kun yhdenkin kanssa on, suhteellisen usein, jo pinna kireällä.
Moni yhden lapsen äiti saattaa ottaa nokkiinsa siitä, että joku monen lapsen äiti tulee ns. "vähättelemään" yhdestä lapsesta aiheutuvaa rasitetta, mutta minä en ymmärrä miksi vain ja ainoastaan lapsista puhuttaessa on niiiin valtava tabu sanoa toiselle, että "odotas vaan".
Oikeastaan mistä tahansa muusta asiasta saa sanoa, esim "mitähän sinäkin tiedät läheisen kuolemasta, kun itsellesi ei ole käynyt", tai "mitähän sinäkin tiedät migreenistä, kun itselläsi ei ole", mutta auta armias, kun menet lapsettomalle möläyttämään sen pahimman.
Tästä huolimatta lapsettomat kokevat jatkuvaksi oikeudekseen jakaa mielipiteitään siitä, millaista perheen arjen tulisi olla ja väheksyvät äitien jaksamista.
Tyypillisiä kommentteja lapsettomien suusta ovat juuri nämä "pitääks niit lapsii sit tehä", samassa lausessa heidän päässään pyörii ajatus, kuinka "minä sitten kyllä aikanaan".
Muistan kuinka aikoinaan työkaverini sanoi minulle, että "odota vain, kun saat sen oman lapsen", vedin tietysti järkyttävät herneet nenään ja tänä päivänä oikein hävettää, kuinka hän oli niiin oikeassa, kuin olla ja voi.
Sama pätee tähän lasten määrä asiaan, ne joilla on vain yksi lapsi, eivät voi mitenkään tietää mitä se olisi useamman lapsen kanssa ja sen vuoksi ymmärrän oikein hyvin jos jotakin ottaa aivoon, yhdestä lapsesta valittaminen.
Oman lapsen tulon jälkeen olen alkanut noudattamaan yhtä sääntöä, kuin kultaisena ohjeena ja se on, että tiedä, ennenkuin puhut.

Elina (Ei varmistettu)

Kiitos tästä juuri tänään, koska täydellinen räjähdys meinasi tulla jo kello kuusi aamulla, kun lapsi huonojen unien jälkeen päätti nousta.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Äitikin: Labyrinttihän tämä elämä joskus on, mutta toisaalta: Itse kuolisin tylsyyteen, jos päivät eivät olisi näin vauhdikkaita :) Niin ja joskus oman elämän tarkastelu kauhuskenaarionäkökulmasta on itsestäni ainakin piristävää. Silloin kaikki ei olekaan enää niin vakavaa, kun oma elämä alkaa muistuttaa komediaa!

Äippä, Pippuri ja Stinde: Kiitos :) Tämmöiset viestit todella piristävät päivää. Ja muistuttavat siitä, että maailmassa on muitakin kaltaisiani äitejä. Ja erityisesti tarkoitan ajatusmaailmaltaan samanlaisia. Se, kuinka päivähoito hoidetaan, ei olekaan enää se pääasia,vai kuinka? :) Mahtavaa erilaisuus ja samanlaisuus!

Aava: Itsekin odotin, että kaksi vuotta täällä pääasiassa positiivisia asioita postanneena,todistaisi tästä tekstistä huolimatta, että on meillä ihan kivaakin kotona :) Hauskaa, että huomasit saman asian!

Aurinkoinen: Otit esille erinomaisen asian! Kiitos!! Itsekin lapsettomuusasian kanssa painineena olen monta kertaa miettinyt, voinko puhua mitään negatiivista äitiydestä, koska tiedän lapsettomuuden olevan joillekin niin suuri surun aihe. Ja aivan syystä! Toivon kuitenkin, keskustelu - olipa se sitten avointa lapsettomuuskeskustelua, tai vanhemmuuden haasteista puhumista - auttaisi. Loisi vertaisryhmiä ennemminkin kuin erottaisi naiset toisistaan. Kiitos vielä kypsästä kommentistasi.

Hattivatti: Mukavaa kesää!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Jenz: Nostit esiin hyvän pointin: Sisulla sisässä pidetty harmitus voi saada ääritapauksissa karmeaa jälkea. Vaikkei tämä teksi varsinaisesti ollutkaan mikään oma terapia-avautumiseni huonosta päivästä (vaikka moni niin on täällä luullutkin), vaan ennemminkin toimittajan tekemä kooste huonosta esimerkkipäivästä, on myös kurjista asioista puhuminen mielestäni tarpeellista. Kun jonkin harmituksen vaikkapa vanhemmuudesta saa kakaista esimerkiksi ystävälle kuultavaksi, ei koko juttu tunnukaan usein enää niin kovinkaan suurelle asialle. Yksin pyöritellessä moni asia suurenee ja saa liian suuret ja kurjat mittasuhteet.

Veikko Sorvaniemi (Ei varmistettu) http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/veikkonen

Ei minulla siirtoa ole. Toivon vain, että jos teet vielä pastisseja niin laita orkkistekstiin linkki. Jossain kohtaa taisit kommentoida, että tämä on vastine. Vastine tehdään niin että se tuodaan vastineen kohteen tietoon.

Minusta tämä vaikuttaa parafraasilta tai plagiaatilta, mutta sehän on imartelun korkein muoto.

Keskustelu tosiaan on herännyt ja se on hyvä homma. Jos jollekin on epäselväksi jäänyt niin tarkoitus ei ollut syyllistää ketään vaan katsella maailmaan metrin korkeudelta. Pysäyttää iso ihminen ajattelemaan. Suosittelen.

Ja syyllisyyttäkin saa tuntea. Se on usein merkki siitä, että funtsii kasvatustusjuttuja. Jokainen hyvä vanhempi tai kasvattaja tuntee taatusti joskus syyllisyyttä. Sellaista vanhemmuus on.

Joka tapauksessa hyvää kesää. Taidan lukea, juttujasi tulevaisuudessakin - ainakin hyviä blogeja luet ;)

Veikko Sorvaniemi

jebbu (Ei varmistettu)

Eikö ookki tympeetä ku isit ei tee ikinä yhtää mitää

=) (Ei varmistettu)

Samoin.. niin tutun kuuloista tekstiä :) mutta ONNEKSI ei joka päiväistä.. Mut, pakko sanoo et niin ihanasti kirjoitettu!! Ja täysin erillaista, mitä aijemmat :)

Ninde (Ei varmistettu)

Elintasosta riipaiseminen on hyvätuloisten luksuksesta luopumista. Pienituloisille se tarkoittaisi ruokamenoista kiristämistä tai vuokran maksamisesta tinkimistä. Ja noista kumpikaan ei ole mieluinen vaihtoehto. Vuokra kun vie liki toisen palkan niin toisen palkalla (pieni sekin) pitäisi elää.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Huh! Avasin äsken netin, ja kommentteja oli sadellut taas oikein kunnolla. Mahtavaa, kuinka yksi epämukava äitipäivä on saanut maassat liikkeelle. Olisi upeaa vastata teille kaikille jotain henkilökohtaisesti, mutta ehkä vaan tyydyn tässä kohdassa kommentoimaan joitain pääaseikkoja. Kirjoitan sitten ihan postauksen tai kahden verran aiheesta lisää tänään ja juhannuksena. – Käytän tavuviivaa nyt kappalejaon merkkinä, koska jostain syystä tämä uusittu alusta ei tunne rivivälejä. Ajattelin nyt mainita tämän, koska epäilyjä pätevyydestäni harjoittamaani ammattia kohtaan on tullut jokunen ;) Tosin: Maikka ei voisi olla maikka, jos kritiikkiin ei osaisi suhtautua sen vaatimalla keveydellä, joten antakaa tulla vaan. Luulen, että kykenen ottamaan sen vastaan – Ensinnäkin. Mahtavaa, että noin moni lukija on voinut saadaa päiväänsä piristysä, ja sieluunsa synninpäästön, kirjoituksestani. Olen iloinen siitä, ettei henkilökohtaisuuksiin menneet negatiiviset kommentit ole latistaneet tai taannuttaneet teitä, vaan suurin osa kansasta on pysynyt kunnioittavalla ja rennolla linjalla. Uskon, että teidän kersoillanne on hyvät oltavat! Ei se vanhemmuus(kaan) niin kurttuotsaista ole :) – Toisekseen. On tietysti liikuttavaa, että Nimetön on huolissaan niin parisuhdetilanteestani, mielenterveydestäni, liikuntaharrastuksistasi, omasta ajastani, kotimme roolijaosta, Eepin osallisuudesta kotitöihin, kuin myös harrastustoiminnastanikin, mutta ennemmin pohtisin sitä, mikä voima saa hänet itsensä purkamaan noin suuren vihan määrän yhteen viestiin. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Nämä asiat haluan tehdä kuitenkin selväksi sinulle: A)Olemme mielestäni kaikista tasa-arvoisin mutsi-faija -kaksikko, jonka tunnen, joten ei huolta siitä, että asiat kaatuisivat vain minun harteilleni. Teksin tyyli oli nyt vain yhdestä näkökulmasta tarkastelu, kärjistetysti, eikä siihen mielestäni sopinut muunlainen kirjoitustapa. B) Tällä hetkellä tärkein harrastukseni on koti, Eepi ja Neiti-F, mutta aina kun tarvitsen omaa/parisuhdeaikaa, sitä myös saan/saamme. C) Toistan vielä kerran: Mielestäni yksi paha päivä ei kerro, että elämässä olisi oikeasti mikään pielessä. Tämä on tietysti vain oma näkemykseni. Ihmettelen vain, missä vaiheessa elämän on pitänyt olla JOKA PÄIVÄ helppoa ja kivaa? – Säälittävää kopiontia: On kurja, jos sinulle on tullut olo, että kopion Veikon tekstin. Joskus sitä vain kuvittelee, että lukijakunnan tietämys erilaisista teksilajeista ja niihin liittyvistä erikoisominaisuuksista on korkeammalla, mitä todellisuudessa onkaan. Kaksplus on yleensä ollut kyllä media, missä lukijat ovat hyvin valveutuneita ja skarppeja. Tiedoksi nyt vielä toistamiseen, että pastissiin ei yleisen säännön mukaan merkitä lähdettä. Jos kuitenkin vielä joskus olen sarkastinen, tai kirjoitan parodian/pastissin, voin kertoa sen selkosuomella ennen varsinaista teksiä. Näin kukaan ei pahoita mieltään. – Ja sitten vielä: Haluaisin nostaa esille ajatuksen: Jos tämän tekstin olisi kirjoittanut mies, olisiko se herättänyt yhtä suurta negatiivista hyökyaaltoa? Niinpä ;) – P.S. Pahoitteluni vielä kirjoitusvirheryöpystä, joka ei varmasti jää tarkkalukuisimpien huomiotta. Näpyttely, blogipostauksen kuin kommenttienkin osalta, on haastavaa iPhone:n kautta. Oikea kone jököttää jo muuttolaatikossa. Rok ja valoa!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Säälittävää kopiointia: Vähän kummastelen kommenttiasi: "Kun äitiä vituttaa, kannattaisi katsoa ensin peiliin ja miettiä itse tekemiä huonoja ratkaisuja." Onko siis niin, että aina kun ottaa vähänkin päähän, on tehnyt jonkin elämänsä kannalta huonon päätöksen? Itse ainakin ajattelen, että olen tehnyt - niin hyvin kuin elämään ylipäätänsä voi itse vaikuttaa - minulle juuri sopivia päätöksiä ja ratkaisuja. Ja silti välillä pännii. Sellaistahan elämä on: Parhaatkin ratkaisut - elämän suurimmat aartetkin, lapset - tuovat tullessaan myös huolta ja välillä kärvistelyfiiliksiä.
Olen muuten kanssasi tismalleen samaa mieltä siitä, että alkuperästeksti oli loistava ja oivaltava :)

Läpälää! (Ei varmistettu)

Mielestäni aivan loistava kirjoitus! Mun tunteita kuohuttaa vaan älyttömästi enemmän nää joidenkin ihmisten kommentit. Mikä ihme siinä on, että Suomessa kun äitiydestä sanot jotain negatiivista, niin heti on näitä "pelastakaa lapset" -kommentteja. Ihmiset, jotka ainoastaan toitóttaa kuinka helvetin hyvin niillä menee, miten elämä on ihanaa, kun kaikki on vaan niiiin onnellisia, ei mielestäni voi hyvin. Niillä ihmisillä on joku hätänä. Ei tietysti kaikilla, mutta pointti on, että kyllä se on ihan inhimillistä sanoa jos välillä vituttaa arkea pyörittää. Eihän nyt herranjumala aina voi kaikki mennä putkeen. Ymmärtäisin ihmisten huolen jos tässä olisi kyse siitä, että elämäsi joka ainoa päivä olisi perseestä. Mihin ihmeeseen on huumorintaju kadonnut? Ehdottomasti tällaisista asioista saa ja PITÄÄ puhua ääneen. Eihän se kenestäkään huonoa ihmistä tee, vaan nimenomaa pursuaa hyvää itsetuntoa (minkä ehkä lapsikin oppii). Tässä on taas useat keskittynyt epäolennaiseen. Loppuun vielä, että todellakin vitutuskin on tunnetila siinä missä muutkin. Itse näen haitallisempana tukahduttaa mitään tunteita! Ja ahdasmielisille tiedoksi, en tarkoita tällä että lapselle saa vittua huutaa, heitellä tavaroita tai käyttää väkivaltaa! PEACE!

daddy (Ei varmistettu)

Täytyy ihmetellä miten olet voinut jättää alkuperäistekstin mainitsemisen itse blogipostauksesta pois. Tämä ei mielestäni täytä myöskään vastineen tunnusmerkkejä: suuri osa tekstistä on yksi-yhteen samaa eikä blogissa tosiaan mainita mille kirjoitukselle tämä olisi vastine, ennen kuin sitten täällä kommenteissa. Ilmeisesti omaatuntoasi ei kolkuta, ainakin mitä luin vastauksia Veikon kommentoinnille täällä. En ole varma voisiko tästä kannella Julkisen sanan neuvostoon, ehkäpä he osaavat kommentoida itse.

Jos et vieläkään ymmärrä mistä puhun tai olet täysin eri mieltä, niin todella säälin sinua. Itsepetos on helpoin petos, ja sitä sinä juuri harjoitat.

Lolololoo (Ei varmistettu)

En tiedä missä päin 1950-lukua elät, mutta täällä Helsingissä mies tekee ruoat ja hoitaa lapset ja kodin siinä missä äitikin. Muistutan tässä vaiheessa että lasten hoito ei ole kovin vaikeaa. Se on vain äärettömän raskasta, ei-palkitsevaa ja paskamaista hommaa. Ja kun se lapsi on thety, sitä ei saa takaisin. Se pitää hoitaa ja kasvattaa hyvin, ja mikään ei ole koskaan tarpeeksi hyvin.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Tanja, Elina ja =)

Tämä taisi olla kooste monestakin kevään hoitopäivästä. Semmoisesta, jota ei oikeasti kyllä toivoisi kenellekään, ja kuitenkin niitä aina välillä osuu matkalle :)

Tuli vain tunne, että täytyi tehdä vastine Veikko Sorvaniemen "Lastasi saattaa vituttaa -kolumnille"... Kivaa, jos maistui tämmöinenkin matsku!

Mira nda (Ei varmistettu) http://mirandaslittlelife.blogspot.fi

Mahtava vastine kyseiselle kolumnille, vaikka sekin oli täyttä asiaa. :)

Rouva G (Ei varmistettu) http://mustikkasmoothie.blogspot.com/

Voisikohan näistä molemmista postauksista, sekä tästä että siihen mihin tämä vastaa, vetää johtopäätökset ettei lapsiperheiden arjessa noin geneerisest kaikki ole ihan hyvin, kenelläkään osapuolella? Miltä sen elämän pitäisi näyttää? Mitä sen pitäisi olla? Ja mitä sille pitäisi tehdä, jos ei ole tyytyväinen?

joopajoo (Ei varmistettu)

Mua ärsyttää nämä rutkuttavat kermapersemammat. Joilla on kaikki periaatteessa hyvin (on ruokaa, asunto, työ, parisuhde), mutta maristaan marisemisen ilosta. Kun on niin hienoo ja trendikästä valittaa siitä, mitenm vittumaista on olla äiti.

Hei, meillä aikuisilla on mahdollisuus valita. Ja velvollisuus ottaa vastuu omasta elämästään. Ja sen pienen elämästä. Muuta elämääsi jos se on kerta kaikkiaan niin paskaa. Meille länsimaisille naisille on muutoksessa vain taivas rajana. Nosta se kermaperse sieltä marinan suosta ja muuta elämääsi.

Ps. Sun lapsellasi sen sijaan ei ole mahdollisuutta valita tai muuttaa elämääsi. Sen on pakko mennä seiskalta päiväkotiin jotta mamma ja pappa pääsee vähän työpaikalle.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Rouva G ja joopajoo:
Suomalainen kulttuuri on vähän hassu: Toisaalta blogien pinnallista ja iloista puolta arvostellaan epäaidoksi, mutta kurjista asioista puhuminen on kuitenkin sitten turhaa kermapersevalitusta.
En osaa sanoa yleistä lapsiperhekatsausta koko maamme puolesta,mutta itse koen - tästä postauksesta ja tuollaisista päivistä huolimatta - elämäni superkivaksi. Niin ja uskonpa vielä,että muutkin perheenjäseneni voivat tähän ajatukseen liittyä. Pääosin. Koska sellaistahan elämä on:
Välillä ihanaa,välillä ankeaa ja kiukkuista arkea.
Haluan kirjoituksellani (kuten monilla aikaisemmilla kolumneillanekin)tuoda ainoastaan esille sen,että vanhempienkin on lupa joskus olla kyllästyneitä ja väsyneitä. Siitäkin huolimatta,että moni asia on itse valittua (tosin esim. työssä käynti on usein myös pakollinen juttu).
Juuri tuollaisten lyttäävien ja vähättelevien kommenttien vuoksi moni äiti ei kehtaa myöntää esimerkiksi väsymystään,ja ilman vertaistukea elämä käy paljon rankemmaksi.
Siskot: Ei olla niin ankaria toisillemme! Samassa lirissä ja toisaalta ihanassa tilanteessahan tässä ollaan :D

Kinkku (Ei varmistettu)

Vinkki: Ota vähän viiniä, niin ei vituta enää niin paljon.

Kinkku (Ei varmistettu)

Ps. Hyvä kirjoitus. Näihin vaan täytyy muistaa laittaa aina loppuun se "mutta elän elämäni onnellisinta aikaa" -vesitys.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Kinkku: Juurikin näin,hah! Ettei vaan pidettäisi vittumaisena akkana,ja huonona äitinä ;)

JepJep! (Ei varmistettu)

Tunsin piston sydämessäni, kun luin alkuperäisen kirjoituksen. Tätä lukiessani helpotti vähän.:)
Nyt olisi vielä mukavaa lukea isän versio samasta "yritän aamulla nukkua pitkään, mutta lapseni ja vaimoni aamuinen kinastelu häiritsee uniani pahasti...alkaa heti vituttaa" :D

main (Ei varmistettu)

Paitsi että aikuisena voit aina valita kuinka elämääsi elät. 2 vuotiaan kanssa olisi mahdollisuus olla vielä kotona jos elintasosta haluaisi riipaista hieman. Lapsi ei voikkaan tajuta joten mielestäni tämä ei ollut lainkaan sama asia tai yhtä osuva kuin alkuperäinen kirjoitus.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Main:
Tarkoitukseni ei olekaan kumota alkuperäistä kirjoitusta tai sen ajatusta. Senkin kuvaama maaima on joinakin päivinä"totta",niin kuin on kyllä tämäkin.
En vain oikein syty siihen ajatukseen, että lapsen elämä päivähoidossa on yhtä kärsimystä. Välillä on,niin kuin on välillä himassakin.
Toki monina aamuina harmittaa lähteä töihin,ja herättää lapsi liian aikaisin,mutta toisaalta tiedän,että kaverit,laadukas askartelu/muskari/ryhmässä toimiminen ovat sellaisia asioita,jota en voisi kotona tarjota.
P.S. Turhaa rehvastelua on se väite,etteikö töissä käynti olisi joillekin perheille pakollinen asia!

TV (Ei varmistettu)

Lapsettomana miehenä (parasta hoitaa tämä sidonnaisuuslauseke heti pois alta) minua hieman ihmetyttää, että "isi" on paikalla vain siinä kohtaa, missä myöhästytään kohta töistä, ei esimerkiksi kauppareissulla tai ruokaa laittamassa. Jäikö nyt jotain olennaista ymmärtämättä...?

äippä (Ei varmistettu)

Kyllä siihen törmää välillä,että kuvitellaan kotona lastaan 3 vuotta hoitavan äidin vain lepäilevän laakereilla.Sehän olisi ehkä unelma,mutta täällä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita aamusta iltaaneikä lepäilylle pahemmin aikaa ole.Kyllä tämä täyttä työtä on 3 ja 2,5v poikien kanssa,palkka vaan ei lähelläkään palkkatyötäni.Jossain joskus väläytetty,että lasten olisi hyvä saada olla kotona mahdollisimman pitkään,mutta siihen ei mahdollisuutta ole kuin siihen asti,jolloin nuorin täyttää 3.. Loistava kirjoitus ,kuten oli alkuperäinenkin :D

Kirppu (Ei varmistettu)

Hmm.Mielenkiintoisia kommentteja täältä puolin ja toisin. Itse ainakin olen lähtenyt takaisin töihin lapsen ollessa vajaan vuoden.Päätökseni perustui täysin taloudelliseen puoleen: Ei ole varaa olla töistä pois. Ja itse ainakin haluan antaa lapselleni kaiken mahdollisen (ruuan,vaatteet yms). Toki tämän voisi antaa myös sossun tuilla,mutta itse koen tärkeämmäksi käydä itse töissä ja tienata elantoni. Sossun jonossa motkottavat äidit ei ole se ryhmä, mihin itse haluan kuulua.

Ja vielä: vaikka ihminen olisi kuinka kermaperse tahansa, ja elämässä kaikki hyvin, silti VOI JA SAA VITUTTAA. Onhan vitutus tunne siinä missä ilo ja onnellisuus.

Hauska ja osuva teksti, todella hyvä! Jatka samaan malliin!

Ja älkää lukijat ottako kaikkea niin vakavasti,kyllähän tuosta huomaa että pilke silmäkulmassa tämä on tehty.;)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

TV: Kerron salaisuuden. Isit eivät valitettavasti pääse yhtään helpommalla! Arki koskee molempia osapuolia,ja ajattelin asian niin itsestään selvänä,etten joka kohtaan nähnyt tarpeelliseksi lisätä "mä ja mun muru" :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Kirppu: :) Jee!

isukki (Ei varmistettu)

Eksyin tänne erään toisen blogikirjoituksen pohjalta, josta tämä sinun on siis suora kopio eli plagiaatti. Säälittävää toimintaa, toivottavasti et sentään saa palkkaa tästä.

Alkuperäinen on täällä (kuten moni tietääkin jo): eikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

Irene (Ei varmistettu)

Kirppu...:)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Mirkku: Sarkasmi on toinen nimeni ;) Kuten jo itsekin sanoit, pienestä valitusvirrestä voi repiä myös voimia. Juuri näin!

äitikin (Ei varmistettu)

Johonkinhan tämä yleinen tyytymättömyys perustuu tietyllä äiti ja isi tyypillä, kun ei olla mihinkään tyytyväisiä ja ihmetellään kaksivuotiaan ihmisalun kikkailua ja tai omaa väsymystä. en tiedä onko se sitten pettymystä omaan suorittamiseen vai wanne be- tahtotilaan vai mihin, mutta surettaa näiden lasten puolesta jos oma äiti kokee arkensa noin tukahduttavana.Kun jotenkin kun järjellä ajattelee ja unohtaa hetkeksi sanan vitutus niin eikös ihmisen omalla tahtotilalla ja asenteella ole aika suuri vaikutus yleensä kaikkeen? Jos näkee itsensä riittämättömänä epäonnistujana päivästä toiseen niin todennäköisesti lapsikin tekee juuri samoin. Sillä erolla vaan että lapsi ei tätä pysty ymmärtämään. Kun äitiä vituttaa heti aamusta alkaen.

Mitäpä jos aloitat vaikka siitä että lapsi nukkuu omassa sängyssä niin on sinullakin omaa tilaa nukkua? Tässä on jo yksi valintakysymys hyvään päivään.

Tsemppiä vaan!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

En ehkä vuoden kotiäiti: Ihanasti, ja jotenkin niin aidosti kirjoitettu teksti! Ihanaa ja kamalaa, sitähän tämä :) Onneksi eniten ihanaa, vaikka taistellessa taas kolmatta kertaa saman päivän aikana ulkovaatteita karkuunjuoksijan päälle, se ei sille välttämättä tunnukaan. I feel you !

Bee (Ei varmistettu)

En tunne kirjoittajaa, mutta ymmärtänen, että kirjoitus ei ole kirjoitettu täysin tosissaan. Humoristisena minä tuon ymmärrän.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Nyt jäitä hattuun,ihmiset :)

Juttu oli kärjistys,kuten oli alkuperäisteksikin. Sen oli kuitenkin kirjoittanut mies,isä,ja silloin kenellekään ei tullut mieleenkään voivotella hänen lapsensa surkeita oloja.

On aivan mahtavaa,että maastamme löytyy näin paljon äiteje,joista jokainen päivä roolissaan on onnistunut ja aurinkoinen! Pyrin kyllä itsekin samaan,prosentti kivoihin päiviin jää silti kuitenkin siihen 91.2 kieppeille!

Olen täysin varma,että tämä naismaailman raakuus ei ainakaan auta paska-äiti -päivinä. Miksi naiset ja erityisesti äidit kokevat aina toisensa vihollisiksi? Mitähän tämmöinen musta-valkoisuus,toisten lyttääminen,kertookaan meistä? Ja kasvatustyylistämme. Siitä,mitä siirräämme lapsillemmekin...

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Näin juuri,Bee! Kiitos :)

äitikin (Ei varmistettu)

Ehkä nyt otit liikaa itseesi tästä kirjoittajana, tämä vain "aktivoi" mielipiteeni aiheesta vittuuntuneet vanhemmat, mitä tulee vastaan jokapuolella jokapäivä -Prisman kassajonossa, vaatekaupassa, uimarannalla- vieterit loppuun vedettyjä vanhempia. Ehkä olet niin hyvä kirjoittamaan, että senkin takia tähän oli nyt pakko tarttua kun heti ensipurasulla ei tuo huumori niinkään ehkä auennut.

Mutta jos näin niin hyvä, en todellakaan halua olla susi kenellekään tai astua kenenkään varpaille ja kuka minä olen ketään tuomitsemaan, hyvänen aika sentään. Lähinnä se mietityttää, miksi me naiset rakennamme arjesta tuollaisen labyrintin ja selvitysmistaistelun.

Stinde (Ei varmistettu)

Kiitos mahtavasta kirjoituksesta! Tuli naurettua oikein kunnolla kirjoituksellesi, sillä se osui ja upposi ainakin minuun ja kokemuksiini arjesta pienen ihanan kaksivuotiaan kanssa. Ja todellakin, jäitä hattuun mammat, ei elämä niin vakavaa voi olla, etteikö tämmöistä artikkelia voisi pilke silmäkulmassa lukea. Tai jos on, niin se on aika valitettavaa. Ja näin se menee, elämässä tunteet heittelevät ilosta suruun ja kaikkea siltä väliltä, toisinaan jopa vitutukseen asti! Tekopyhää on väittää, ettei jokainen meistä joskus kokisi näitä tunteita! Täytyy myös muistaa, että tunteiden säätely voi toisinaan johtua erinäisistä ulkopuolisista tekijöistä. varmasti kaikkia ottaa päähä (vituttaa), jos lompakko varastetaan tai lokki paskantaa päähän. Jatka Karoliina samaan rataan. Blogisi on pikkuinen piristysruiske arjessa pikkuisen kaksivuotiaan kanssa. T: ope itsekin, joka hoitaa lastaan kotona, mutta ei koe olevansa sen vuoksi yhtään sen parempi äiti kuin muutkaan

Pippuri (Ei varmistettu)

Ihan parasta!!! Olipa niin omasta elämästä..

Minä (Ei varmistettu)

Harmillista jotta lapset ja vanhemmat voi pahoin (pohjimmiltaan), voikun panostettaisiin siihen että äiti pystyy hoitamaan lapsensa kotona siihen 3v asti mutta eii "kotiäidit pois kotoa makoilemasta" on ilmeesesti yleinen asenne. Kohta on uupuneita ihmisiä maailma täynnä jos ei yhtään höllätä...

Aava (Ei varmistettu)

.."surettaa näiden lasten puolesta jos oma äiti kokee arkensa noin tukahduttavana."

Ihmiset,oikeasti,lukekaa muutkin kommentit. Edelleenkin tämä on pilke silmäkulmassa tehty. En jaksa uskoa, että bloggaajan jokainen päivä on tuollaista,eikä olekaan NIINKUIN HÄN ITSE SANOO.:)

Oottehan saanu täältä jo muistakin kirjoituksista lukea niitä onnistuneita ja ihania peruspäiviä pienen lapsen kanssa.

Aurinkoinen (Ei varmistettu)

Oon joopajoon ja äitikin:n kanssa samaa mieltä, että asenteella on vaikutusta. Jos heti aamulla ajattelee, että tänään muuten vituttaa, niin ihan varmasti vituttaakin. Ja tämä ei tarkoita, etteikö joskus saisi ottaa päähän. Mutta kummastuttaa vaan, kun blogit ja facebook on täynnä näitä valitusvirsiä äitiyden hirveydestä. Itse kärsin tahattomasta lapsettomuudesta (eli en tietenkään mistään mitään tiedä), ja kyllä niitä oman kohtalon surkuttelijoita täältä ”meidänkin” leiristä löytyy, mutta mitä se valittaminen ja märehtiminen auttaa? Ärsytyksessä ja pahassa mielessä kieriskely tekee olosta vaan kahta kauheamman. Vähän iloa elämään! :)

HattiVatti (Ei varmistettu)

Jos niitä pentuja menee hankkimaan niin ihan turha valittaa yhtään mistään, kaikki tietää millasia riesoja ne on!!!!

Säälittävää kopiontia (Ei varmistettu)

Olisi varmaan naurattanut enemmän, jos en tällä viikolla olisi lukenut "Lastasi saattaa vituttaa" -pakinaa. http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

Se nauratti. Harvoin plagiaatti on esikuvaansa parempi. Ei tässä kirjoituksessa äitinäkökulma tuonut uusia oivalluksia... päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden varikkopysähdystä. Höh. Olisit edes maininnut alkuperäisen kirjoittajan. PS: Marimekolta kannattaa kysäistä töitä ;)

Mirkku (Ei varmistettu)

Vanhemmuus on uutta ja hämmentävää, missään ei ole niitä valmiita vastauksia vaan ne tulee kokemuksen kautta, jos aina silloinkaan. Vanhemmuuden myöte pitäisi olla Se Ultimate vastauksien tietäjä, mutta ei taida olla ihan todellista/mahdollista. Voit laittaa lapsen nukkumaan sänkyyn, mutta ipanan on myös mahdollista tulla sieltä pois eli minkäs teet ;) Onni on voida valittaa ääneen ja käyttää sarkasmia, ne johtaa avoimuuden tielle; vähemmän todellisia tilanteita jossa ollaan burn outin partaalla kun kääntää tilanteet niin että niille voi itsekin hymyillä ja jopa nauraakkin. Ihanaa tämä nykyaika, toimii <3

Pages

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.