Olaplex. Hitti vai huti?

Kolmistaan

Mun hiukset ovat ihan katastrofikunnossa. Haluan - taas kerran - kasvattaa otsikseni pois, joten etuhiuksia on pakko pitää koko ajan kiinni.  Muu osa tukastani roikkuu tämän lisäksi niskassa epämääräisenä reuhkana, koska LOB-aikani ovat ohi. Haluan taas pitkän tukan. Paluu siis lähtöpisteeseen, vuoteen 2013.

Värikin hiuksissani on nyt mitä karmein. Korvalle asti väri on oma, siitä eteenpäin jonkin vanhan värjäusoperaation hautausmaa. Silloinen vaaleanruksea sävy on muuttunut pesujen ja kuukausien aikan kauheaksi ruskeankeltaiseksi oksennukseksi. Ja kun mun mielestä mulle ei käy hiuksissa YHTÄÄN lämpimät sävyt. Mun iho, kun on niin valkea, ja silmätkin vihreän harmaat. Kylmät sävyt on mun juttu.

Koska en yhtään tiedä, haluanko aivan tummanruskeat hiukset, oman värin palautuksen kokotukkaan vai jopa täysin blodin, en oskalla varata vielä kampaaja-aikaa. Kasvatus on kuitenkin varma, ja sitä tietoa vasten päätin, että haen alkuviikosta QHairista itselleni Olaplex 3:n, eli Olaplexin kotihoitosetin. Sillä pitäisi hoitaa nyt kuontaloa kerran viikossa tästä eteenpäin.
Ehkä mä keväällä uskallan repäistä,jotenkin :)

Oletko muuten testannut tuota Olaplexia? Toimiko?

-Karoliina-

*kuva: Olaplex

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Share

Kommentit

Empsu (Ei varmistettu)

Heippa! Onko sinulle tehty aiemmin olaplex hoito kampaamossa? Jos ei niin suosittelen sen tehtäväksi ensin siellä ja sitten ostaa kotiin sen kotihoito pullon joka on todella pieni, mutta riittoisa. Sanokaa jos olen väärässä, mutta mielestäni kotihoito tuote ei auta hiuksissa mitään jos siihen ei ole kampaamoista tehty aiemmin olaplex hoitoa. ?? Tsemppiä hiuskriisissä! Kyllä se siitä ?

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitti vinkistä!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Mullahan oli tuo lyhyt letti reilu vuosi sitten. Selaapa tuolta blogihistoriasta. Minusta nykyinen on ihan tynkä, eikä yhtään pitkä ?

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Oi! Hyvä, että joillakin on tehonnut noin mallikkaasti ❤

Reetta Ekström (Ei varmistettu) http://lifeisbeautiful.bellablogit.fi/

Joo, mä kans komppaan tota edellistä, että se kotihoitotuote on tarkoitettu ylläpitämään sitä jo tehdyn hoidon vaikutusta. Hoidon voi ottaa ilman värjäystäkin niin kannattaa varata aika siihen ja sitten tietty napata se kotihoitopurkki mukaan matkaan. :) Tällä kombolla saat hiuksesi elvytettyä tehokkaimmin.

Mulle itselleni on nyt pari kertaa tehty Niophlex hoito värjäyksen ja värinpoiston yhteydessä ja voin kyllä kympillä suositella. Superkiiltävät hiukset on lopputulos, vaikka värinpoistokin on tehty. Ja mikä parasta, se kotihoitoaine tuoksuu niin hyvälle, että oon tosi koukussa siihen. :D

Reetta Ekström (Ei varmistettu) http://lifeisbeautiful.bellablogit.fi/

Mun ymmärtääkseni ne on vähän samantyylisiä Olaplexin kanssa, mutta joku nyt varmaan jossain ärähtää kun sanon näin! :D

Tässä linkki mun postaukseen, jossa on vähän juttua tosta Niphlexistä. :)

http://lifeisbeautiful.bellablogit.fi/2015/09/niophlex-haaveeni-toteuttaja-vahan-hiushistoriaani/

Erika (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/nude

Itse olen testannut sekä Olaplexin että Niophlexin. Ja voin vain sanoa, ettei niistä voi puhua edes samana päivänä :D TÄYSIN erilaiset tuotteet ja tehoero on myös valtava. Niophlexin ainesosaluettelossa on vain hoitoaineita, Olaplexin kolmen aineen luettelosta löytyy korjaava tehoaine, jota ei lasketa hoitoaineeksi. Olaplex voittaa siis "kilpailijansa" ihan kuusnolla ja voin kyllä suositella tosi isosti :)

Joku jo näemmä linkkasikin meikäläisen postauksen, käy tsekkaamassa jos kiinnostaa :))

Karla (Ei varmistettu)

NUDE-blogin Erika, oli juuri tehnyt aiheesta postauksen käy ehdottomasti lukemassa! :)

Tintti (Ei varmistettu)
Iina M. (Ei varmistettu) http://moumou.fi

Sama juttu. Vähän sileämmät ja pehmeämmät hiukset joo, mutta huonokuntoiset silti. Ja mietin myös, että JOS hoito korjaa jotakin, sen jälkeen ei pitäisi tarvita mitään ylläpitoaineita. Huuhaata uudessa purkissa taitaa olla...

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

En ole kuullutkaan tuosta Nioplexista!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi että...Mä kun luulin, että oli pelastus!

Minttu (Ei varmistettu)

Sama käsitys mullakin, eli varsinainen olaplex hoito tehdään kampaamossa, ja tuo kotihoitotuote on tarkoitettu kampaamossa tehdyn hoidon ylläpitoon kotona. Näin on kampaajani kertonut. :) En tiedä miten toimii/ toimiiko tuo kotihoito jos ei ole kampaamossa tehtyä "oikeaa" hoitoa alla.

Itselläni on olaplexista vain hyviä kokemuksia, ja nykyään se kuuluukin osana jokaiseen kampaamokäyntiini. Hiukseni on vaalennettu punertavan keskiruskeista kylmän vaaleiksi olaplexin avulla, enkä voi uskoa miten hyvässä kunnossa hiukseni ovat noinkin rankkojen käsittelyjen jälkeen. Ilman olaplexia en olisi kyllä moiseen hiustenrasitusprosessiin uskaltanut edes lähteä. Itse siis liputan täysin kyseisen tuotteen puolesta, ihme aine suorastaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! :)

Laurap (Ei varmistettu)

Kampaajani mukaan Olaplexin teho vaihtelee ihan ihmisestä riippuen. Jollain siitä on todella paljon apua, itselläni esim. se ei vaikuttanut ollenkaan.

Aino (Ei varmistettu)

Pakko kysyä että missä vaiheessa olet leikannut long bobin? Laita joku kuva, näissä kuvissahan sinulla on jo pitkä tukka? Long bobin pisin mittahan on solisluulla.

Maarit (Ei varmistettu)

Mä liputan Olaplexin puolesta! Olen käynyt kampaamohoidossa 2kk sitten ja kerran viikossa/kahdessa olen muistanut kotihoitotuotetta käyttää..edellinen kerta eilen. Niin ihanan pehmeät ja sileät hiukset tällä hetkellä <3

Elina (Ei varmistettu)

Täällä myös Olaplexin kannattaja...tuotteen tarkoitushan on suojella omaa hiusta hapettumisvaurioilta esim.rajun vaalennuksen(usean sävyn vaalennus) aikana. Olaplex toimii "kamikaze"tyylillä (kampaajaani lainatakseni) eli uhrautuu hiuksesi puolesta hapettuen. Ja korjaa jo vaurioituneita rikkisiltoja hiuksessa. Itselläni toimi hyvin ja entiset pörrölatvat saivat kyytiä. Itselläni käsittely tehtiin siis vain latvaan vaalennuksen yhteydessä.

Kotiainetta en ostanut mutta jos tehdään Olaplex koko päälle niin suosittelevat.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Tänks :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Ooo! Kuulostaa hyvälle!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Ei ole tehty vielä kampaajalla! Eli sinne siis ekana!

Blackout (Ei varmistettu) http://blackouthair.fi/olaplex/

Markkinoilla on useita erilaisia hiusta suojaavia ja jälleenrakentavia hiushoitoja. Meidän suosikiksemme on valikoitunut juurikin tuo Olaplex sen ominaisuuksien vuoksi.

Nämä kaikki nämä "ihmevaalentajat" herättävät kysymyksiä: Millaisiin hiuksiin ne sopivat? Käykö tuoteet raskaana oleville? jne. Olaplexin osalta olemme yrittäneet vastata kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin osoitteessa: http://blackouthair.fi/olaplex/.

Toivottavasti moni saa vastauksen pulmaansa.

Kommentoi