Onko onnellisuuten pyrkiminen itsekkyyttä?

Kolmistaan

Minun kaverini jätti syksyllä työpaikan, jossa oli voinut pahoin kauan. Päätös ei ollut äiti-ihmiselle ja asuntovelalliselle helppo, mutta kun hän lopulta päästi irti, tipahti sellainen taakka ystäväni harteilta, ettei hän ollut osannut edes kuvitella. Vaikka irtosanoutumisen syy olikin pyrkimys parempaan, tajusi ystäväni vasta vapauden koitettua, että töissä oli mättänyt moni sellainenkin asia, jota hän ei ollut siellä ollessaan edes osannut tunnistaa. Ja kun päätös lähdöstä oli tehty, ystäväni valtasi helpottuneisuus. Minun silmiini hän oli taas pitkästä aikaa oma itsensä.

Työpaikan jättämisellä ei ollut kuitenkaan pelkästään positiivisia vaikutuksia. Sen lisäksi, että ystäväni vanhemmat syyllistivät pelkäsivät tyttärensä jäävänsä työttömäksi (ei jäänyt), oli eräällä ystäväni (ex-)työkaverilla paljonkin asiaa irtisanoutumisen tiimoilta. Pääpointti tämän sanomassa oli se, että ystäväni teki väärin. Ja väärin nimenomaa siksi, että ”elämässä ei koko ajan tarkoitus olla vain onnellinen. Pitää pystyä kestämään arkea”, oli ystäväni työkaveri näpäyttänyt viimeisen työpäivän loppukaneetiksi ja marssinut sitten ovesta ulos.

Ystävääni, joka oli kyllä päätöksensä takana, jäi kuitenkin vaivaamaan nuo sanat. ”Olenko mä joku hedonistipaska vai mitä?” Ei olllut. Ja nyt kerron, miksi.

Onnellisuus on aihe, josta on saanut viime aikoina lukea niin paljon kirjoittelua kuin vain intoa lukea on ollut. Netti, kirjakaupat ja lehtihyllyt ovat pullollaan tekstejä siitä, kuinka ihmisiä opastetaan kohti onnea. Joskus onni löytyy vapaaehtoistyöstä ulkomailla, joskus karsituista kaapeista, downshiftaamisesta tai mielenhallinnasta. Onnellisuus ja hyvän olon tavoittelu on aikamme trendi.

Yhtäaikaisesti onnellisuus on kuitenkin myös tabu. Edelleenkin maamme on täynnä kurttuotsia, joiden mukaan onnellisuuden tavoittelu on mitä alhaisin elämän tavoite. Että jos aikuinen ihminen – herranjestas – pyrkii elämässään onnellisuuteen, on se merkki keskenkasvuisuudesta. ”Jos jokainen täällä tavoittelisi itsekkäästi vain onnea, ei siitä mitään tulisi”, oli ystäväni työkaverikin todennut. Ja samalla kiteyttänyt sen harhaluulon, joka onnellisuuteen usein mielestäni virheellisesti liitetään – onnellisuuden ja onneen pyrkimisen ajatellaan olevan itsekästä.

Vaikka en toki voikaan sanoa muiden ihmisten onnellisuudesta paljonkaan, olen sitä mieltä, että onnellisuus – nimenomaan – ei ole itsekäs asia. Vaikkapa nyt seuraavista syistä:

  • Harva ihminen on onnellinen omassa ylväässä yksinäisyydessään. Jos ajatellaan onnen tulevan yksin omaa itseään pönkittäen, on se aika utopistinen ajatus (terveiden ihmisten keskuudessa, narsistit ja muut tämän tyypin ihmiset erikseen). Yleensähän onni syntyy yhteydessä muihin ihmisiin. Onni tulee lasta silittäessä, rakastaan suudellessa, ystävien keskellä nauraen.
  • Onnellisuus on myös asia, jonka olemassaolon tai sen puutteen huomaa parhaiten toisten ihmisten seurassa. Jos olo on onneton, usein tätä tunnetta siirtää myös ympärilleen. Ja koska ne rakkaimmat ihmiset ovat siinä lähimpänä, siirtyy onni tai onnettomuus välittömästi ensin niihin kaikkein tärkeimpiin ihmisiin. Näin ollen suurin lähimmäisenrakkausteko on laittaa itsensä ja omat onnellisuustasonsa siihen jamaan, ettei siirrä kurjia fiiliksiä niihin kaikkein rakkaimpiinsa. Tämä oli asia, jonka myös ystäväni oivalsi silloin, kun tajusi karjuvansa työpaikkastressiään lapsille ja miehelleen.
  • Scandinavia Music Groupin biisissä lauletaan ”onni on perintöä”. Se on lause, jota olen monta kertaa miettinyt ja todennut myös yhtä monta kertaa nerokkaaksi oivallukseksi. Jos tekee itsensä onnelliseksi, tekee samalla myös perillisensä – lapset, ystävät ja vertaiskuvallisesti myös oman itsensä tulevaisuudenkin. On helpompi säteillä hyvää oloa, jos pohja onnellisuuteen on kunnossa. Jos lapset vaikka näkevä, että vanhemmat kohtelevat itseään ja toisiaan hyvin, tulee heidän päähänsä kuva siitä, kuinka asioiden kuuluukin olla. He eivät itsekään todennäköisesti suostu ottamaan mitä tahansa shaibaa niskaan itsekään. He tietävät, ettei tarvitse. He ovat arvokkaita.
  • Todellinen onnellisuus, sellainen sisältä tuleva on voima, jonka avulla maailman – vaikka nyt vähän ylvästä onkin sanoa – on astetta parempi paikka. Jos voi hyvin, jaksaa antaa kaunista palautetta muille. Jos voi hyvin, tekee epäitsekkäitä tekoja ja siirtää onnea. Jos voi hyvin, muistaa omat rajansa, halunsa ja toiveensa, eikä ajaudu katkeraksi. Onni lisää onnea. Kasvaa eksponentiaalisesti.

Seuraavan kerran, kun joku tulee sanomaan onnellisuuden olevan itsekästä tai väärää, aion kysyä, mitä ihminen tällä oikein tarkoittaa. Ihan liian usein ajatellaan, että vanhemman – erityisesti äidin – pyrkimys onneen, olisi jotenkin lapsilta, perheeltä ja ystäväni tapauksessa -  jopa työkavereilta - pois. Todellisuudessa kun asiat ovat aivan toisin: Yksilön onnellisuus lisää aidosti koko yhteisön onnea. 

Sitä paitsi: Jos asettaa arjen ja onnellisuuden tavoittelun toisensa vastapareiksi – kuten ystäväni työkaveri – voi elämä ollakin aika raskasta. Silloin pari mentaaliharjoitetta ja pohdinta siitä, miksi onnellisuus ärsyttää, on paikallaan. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: Ivana Helsinki (saatu)

 

 

Kommentit

Suttastiina

Hyvä kirjoitus ja oivallisia huomioita.

Voi sitä ihmisparkaa, kenen mielestä arjen ei ole tarkoitus olla onnellista ja että arkea pitää kestää, onnellisuudesta nautittakoon joskus toiste.

Elämän ei aina tarvitse olla kivaa, mutta perusonnellisuus kantaa niiden paskojenkin jaksojen yli. Ainakin meidän perheessä.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Niin se on! Fiksusti sanottu <3

Hsusanna (Ei varmistettu)

Kiitos tästä tarinasta! Kiinnostaisi kuulla, millä alalla ystäväsi on. Onko hän opettaja? Luokanopettajan työni on alkanut tuntua niin raskaalta, että monina aamuina olen miettinyt koulun pihalla, että mitäs jos vain jätän menemättä töihin. Silti jatkan, tunnollinen kun olen. Ja asuntovelallinen. Ihailen ystäväsi rohkeutta!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Mä rakastin opetyötä. Ja se oli mun kutsumus. Uskon, että palaan niihinkin töihin vielä joku päivä. 

SIITÄ HUOLIMATTA opetyö on työ, jota en suosittele kenellekään. Arvostan jokaista opea, siitä ei ole kiinni. Vitsi olen kiitollinen, mitä he esim lapseni kanssa ja eteen tekevät. Opetyö on kuitenkin niin rankkaa, alipalkattua ja voimia vievää, ettei sitä voi suositella kenellekään oikein sanan suosittelu merkityksessä. Koska vaikka työ on palkitsevaa ja merkityksellistä, lyttää se usein työntekijän alleen. Monista opeista valitettavasti tulee ihmisiä, joiden voimat käytetään jo töissä ja kotiin ei jää enää mitään. 

Ja jos joku vetoaa lomiin, voin sanoa, että sitä duunia ei ilman lomia jaksaisi/tekisi kukaan. Mulla ei ole ollut tässä uudessa työssä periaatteessa yhtään lomapäivää sitten maaliskuun. Ja voin sanoa, että silti olo on eri. On töitä ja on töitä.

Ja jos voimat alkaa olla lopussa, suosittelen miettimään muita vaihtoehtoja. Opekoulutuksella voi nimittäin tehdä paljon muitakin töitä. 

Ja tästä huolimatta (paradoksi) toivon, että koululaitoksessa olisi edelleen niitä ihania, ahkeria ja älykkäitä opeja, joiden suojissa meidän lasten on hyvä kehittyä ja kasvaa. 

Hsusanna (Ei varmistettu)

Kiitos tästä kommentistasi! Olen kanssasi NIIN samaa mieltä! Jos lapseni tai oppilaani haluaisi opettajaksi, ehdottaisin miettimään asiaa tarkkaan ja pohtimaan myös muita vaihtoehtoja. Työ imee mehut täysin eikä kotona jaksa tehdä muuta kuin kerätä voimia seuraavaan työpäivään. Kuten ystäväni sanoi, opettajan olisi paras olla lapseton, sillä voimia ei meinaa riittää työpäivän jälkeen enää omalle perheelle. Surullista! Ehkäpä rohkaistun ympäristön vastustuksesta huolimatta katsomaan, olisiko elämällä minulle muutakin tarjottavaa, kuin opettajan rooli :)
Ihanaa joulun aikaa sinulle ja kiitos tästä blogista! On mukavaa, että tämä blogi on pysynyt elämänmakuisena ja persoonallisena :)

Honi (Ei varmistettu)

Sisältä tuleva onnellisuus on minulle elämän ehto.
Vaan sillä on iso ero ulkoa tulevalle. Kun tekee isoja päätöksiä, on hyvä ymmärtää näiden kahden ero.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Minustao nnellisuus nimenomaa on sisäistä. Joku ulkoinen ilahdutuksen aihe sitten jotain muuta. Toki jokin uusi mekko, kaunis kukkakimppu tai vaikka nätti koti on ilon aiheita, mutta ei ne ole sama kuin onni.

Sink (Ei varmistettu)

Niin kauan kuin omalla onnellisuuden tavoittelulla ei vahingoita muita, kaikki on hyvin :)

Onnellisuus menee joskus sekaisin sen kanssa, että onnellisuus ei ole sama asia kuin että olisi kivaa "juhlaa" jokapäivä. Arkea on silti, ja arkea pitää kestää, mutta se ei sulje pois, ettei voisi samaan aikaan olla onnellinen. Karoliina, olen koko syksyn odottanut hääkuvia. Ymmärsinkö väärin, eikö olekaan tulossa Sinun häitäsi vielä tänä vuonna? Ihanaa joulua Sinulle ja perheellesi!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Juuri niin: Onnellisuus on eria asia kuin 24/7 juhlat. Arjessa onni tulee muusta kuin glitteristä.

Tänä syksynä on ollut mun siskon häät, jos sotkit niihin? 

Ihanaa ja leppoisaa joulua <3

Järjen jättiläinen

Aidosti onnellinen haluaa muidenkin onnea ja siten levittää hyvää myös ympärilleen. Onneton haluaa, että muut ovat vähintään yhtä onnettomia kuin hän voidakseen kuvitella olevansa edes tyytyväinen elämäänsä. Siinä tiivistettynä minun ajatukseni onnellisuudesta :) Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä, joka sai taas miettimään, kuinka tärkeää on elää omannäköistään, onnellista ja hyvää muillekin luovaa elämää!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Todella fiksusti kiteytetty. Noinhan se juuri on!!

Fakta on, ettei voi auttaa muita ennekun on itse kunnossa. Sama juttu, miten voit auttaa muita olemaan onnellinen jos et itse ole? Tämänkin huomaa ystäväsi entisestä työkaverista: kun on itse onneton aiheuttaa muille mielipahaa.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Niin se on. Yritän itse muistaa (ja muistuttaa myös tytärtä, jos tulee jotain kärhämää esim toisten lasten kanssa), että jos joku on kohtuuttoman ilkeä tai julma, se ei kerro sinusta vaan nimenomaa tästä ilkeilijästä. Hällä on silloin paha olo ja hänellä on tarve siirtää oloaan ja kurjuuttaan myös toisiin. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä en ole tavannut ihmisiä, jotka kieltäisivät toisten onnen, koska ihmisen onnellisuus huokuu myös ympärille. Toisaalta monet ajattelevat onnellisuuden olevan jotain suurta, vaikka itse miellän sen oikeastaan tyytyväisyydeksi elämää kohtaan. Onnellinen voi olla, vaikka elämässä olisi vastoinkäymisiä ja erilaisia vaikeuksia.
Ehkä kritiikkiä on kuullut vain silloin, kun hetken mielijohteesta irtisanoudutaan, jätetään puoliso/perhe tms. radikaalia "koska en ole onnellinen". Välillä arki on niin raskasta, että unohtaa miten hyvin asiat onkaan ja onnikin häviää arjen alle. Minusta isoja asioita pitää pohtia vähän pidempään varsinkin jos ne vaikuttavat muihinkin ihmisiin.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Mä olen kyllä tavannut ko.ihmisiä. Joskus ympärillä oleva onni ärsyttää niitä, joilla itsellään on paha olo. Kyllä itse ainakin olen joskus omissa pahoissa hetkissäni ollut niin synkeänä, että on alkanut ärsyttää valoisat naureskelijat. Silloin on tullut tunne, että heidät pitäisi palauttaa maan pinnalle (ts. siihen omaan kurjaan olooni). 

Ja kun olen tarkkaillut asiaa noiden omien kokemusten jälkeen tarkemmin, olen huomannut, että tämmöinen toisten hymystä ja valoisuudesta ärsyyntyminen on oikein meidän kansallislaji. 

Mä myös vähän aina pohdin tätä "hetken mielijohteesta -argumenttia", jonka turvin moni ihminen kokee olevansa oikeutettu tuomitsemaan toiset. Mä kun en vaan usko siihen, että ihmiset on niin tyhmiä, että räjäyttää tuosta vaan vanhoja rakenteita. Ihmiset kyllä useinkin pohtii asioita, vaikkei se ulospäin aina näykään. Sekin taitaa olla kulttuurillinen juttu: Ongelmista puhutaan vasta sitten, kun mitta on tullut täyteen vuosi sitten. 

A/H (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä kanssasi, Karoliina. Ja hienoa, että toitkin ajatuksesi julki. Nimittäin olen myös vakuuttunut siitä, ettei "hetken mielijohteesta" varmasti kukaan pakkaa tavaroitaan ja laita lusikoita jakoon.

Aikuisen ihmisen luulisi ymmärtävän, että pinnan alla on paljon asioita, jotka eivät ulkopuolisille näy. Siksi on typerää, keskenkasvuista ja noloa tuomita ihmisiä: jos et ole tuon ihmisen elämää elänyt, et tiedä hänen elämästään, tunteistaan ja tilanteestaan loppujen lopuksi yhtään mitään.

Nemi (Ei varmistettu)

Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Kuulun ehkä niihin harvoihin, joita sinun keväinen päätöksesi ei järkyttänyt.

Olen itse vaihtanut työpaikkaa lukuisia kertoja ja pohtinut syitä tähän - onko syy todellakin siinä, että en syystä tai toisesta ole ollut työssäni onnellinen vai siinä, että en vain "pysty kestämään arkea". En ole nuorempana oikein nähnyt sitä kuuluisaa tavallista ja onnellista arkea.

Tälläkin hetkellä mietin työsuhteeni irtisanomista ja tunnen siitä hirveää syyllisyyttä. Minusta vain tuntuu, että varmaan nukkuisin yöni paremmin ja jaksaisin sitä arkea työajan jälkeenkin mikäli työ olisi mielekästä ja sopivasti kuormittavaa. Tällä hetkellä kun tunnen syyllisyyttä siitä ettei minulla riitä voimia näkemään ketään kaveria vapaa-ajalla tai voimia asioihin ja harrastuksiin, jotka ennen tuottivat iloa. Tuntuu, että koko elämä on pysähtynyt paikoilleen.

Valitettava tosiasia on, että tällä työttömyydellä, joka Suomessa vallitsee, työlle kyllä löytyy korvaajia, joten ainoa asia, jonka kanssa joutuu taistelemaan, on ihmisen itsensä omatunto.

Elämä on kuitenkin sen verran lyhyt etten näe järkeä olla olematta sopivasti itsekäs mikäli siinä ei kuitenkaan satuta itseään tai muita.

Vilhelmiina - tervettä itsekkyyttä (Ei varmistettu)

En ole tainnut aiemmin kommentoida, vaikka tiuhaan blogiasi seuraan, mutta nyt kolahti ja isosti tämä kirjoitus ja oli pakko kirjoitella terveisiä. Virtuaaliset terveiset ystävällesi, olen käynyt samoja asioita läpi lähiaikona ja ihmisten kommentit ovat yllättäneet, eivätkä positiivisesti.

Olen vaihtanut työpaikkaa kuukausi takaperin ja vaihdoksen taustalla oli monia syitä, joista yhtenä (ja todella painavana) se, että voin siellä pahoin. Yritin pitkään uskotella itselleni, että kyllä työelämä vaan on tällaista, kunnes kuluneena syksynä tuli suuri oivallus siitä, että asiat muuttuvat vain lähtemällä itse. Oli järkyttävää huomata lähtöpäätökseni tehtyäni, kuinka suorastaan heräsin jostain horroksesta ja olin pitkästä aikaa oma itseni. Lähtöpäätös oli todellakin oikea ja olen itse kanssasi samoilla linjoilla siitä, että kun itse voi hyvin, myös lähipiiri voi hyvin.

Minusta on olemassa iso ero terveellä itsekkyydellä, jonka tulkitsen itsestään huolta pitämiseksi, ja itsekkyydellä, jolla tavoitellaan vain hyötyä itselle.

Maija1234 (Ei varmistettu)

Täällä kommenteissa ei ole tullut puheeksi vielä onnellisuuden tavoittelua tilanteessa, jossa voi pahoin parisuhteessa, mutta ei haluaisi rikkoa lapsen ydinperhettä. Molemmissa tilanteissa lapsi kärsii (ei eroa/eroaa). Uskon monen kipuilevan tämän asian kanssa. Hyvä teksti, kiitos!

Anna/Niittykukkia (Ei varmistettu) http://starbox.fi/niittykukkia

Tämä teksti kiteytti täysin omatkin ajatukseni aiheesta! Kiitos.

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.