Onko roolien välillä surffailu feikkaamista?

Kolmistaan

Minusta yksi ihmisenä olon mielenkiintoisimpia puolia on se, kuinka monessa eri roolissa ihminen toimiikaan päivien ja viikkojen aikana niin luontevasti. Joskus tietysti näkee ihmisiä esimerkiksi töissään niin, että tämän rooli on oikein käsinkosketeltava. Voisi sanoa, että jopa päälle liimattu, jolloin näkee, kuinka paljon ihminen joutuukaan pinnistelemään pysyäkseen lestissään. Suurimmaksi osaksi ihmisten roolit kuitenkin taitavat tulla aika luonnostaan ja ne myös vaihtuvat lennosta, kun on tarve.

Muistan, kun varsinkin nuorempana roolien vaihtoa kuvailtiin termillä esittäminen. Että ihminen jotenkin esittäisi, jos ei olisi ihan koko ajan samanlainen, toimisi samalla tyylillä tai puhuisi samoilla sanoilla. Minä kuitenkin ajattelin jo silloin, ja ajattelen tietysti edelleen, että roolien vaihto on esittämisen sijaan sosiaalista taitavuutta. Ei asiantuntijatehtävissä, puolisona, äitinä, ystävänä, asiakkaana ja kaikissa muissa elämän tilanteissa voi millään puhua samalla tyylillä. Puhe –  joskus myös käytös, nonverbaali viestintä ja jopa ulkoasu – on vietävä sille levelille, jota kulloisessakin hetkessä tarvitaan. Joskus se vaatii lattialla konttaamista ja sohvan nurkan takaa kurkistelua, joskus äärimmilleen vietyä aivojen pinnistelyä ja parhaiden sanojen valintaa.

Minä olen tehnyt elämäni aikana aika monia erilaisia töitä (opiskelujen ohella). Olen ollut kenkä- ja vaatemyyjä, barista, apteekin tekninen apulainen ja vaikka sun mitä. Niin opettajan töitä aloin tehdä kokopäiväisesti 22-vuotiaana. Olen siis tehnyt lähes koko aikuiselämäni töitä, joissa on selkeä rooli. Sellainen työrooli, jossa on pitänyt tavalla tai toisella skarpata. Ja vaikka pisin työurani – se oikein työ – opettajana opettikin sen, että tuota melko konservatiivistakin ammattia voi tehdä omalla tyylillään, määrittelee opettajuutta silti lukuiset kirjatut ja toisaalta sanattomat sopimukset siitä, miten opettajan tulee töissä ja myös vapaa-ajallaan olla.

Minulle tuotti joskus vaikeuksia yhdistää opettajan ja bloggajan työ. Bloggaajana on kuitenkin oltava melko avoin ja opettaja sen sijaa – ainakaan minun mielestäni – ei saa tuoda juurikaan omaa yksityiselämäänsä framille. Siksi opettajan työ rajoitti monella tavalla sitä, mitä tein myöskin blogissa. Olin joissakin asioissa paljon varovaisempi kuin nyt, koska koin, että en halunnut teksteilläni – vaikkeivat ne mitenkään liittyneet opettajana työskentelyyni – loukata tai kiusaannuttaa oppilaitani tai näiden perheitä. Ja edelleen nykyisinkin kieltäydyn vaikka kaikista alkoholi- ja alusvaateyhteistöistä ihan vain siksi, että opettajana ollessani sellaisen rajauksen itselleni asetin.

Itse asiassa vasta koulumaailmasta (tällä erää) lähdettyäni tajusin sen, kuinka sitova opettajan rooli ja koulu työpaikkana onkaan. Enkä pidä sitä pahana asiana! Huomaan vain, kuinka erilaista nykyinen työni, työskentelytapani ja työpaikkani on verrattuna kouluun. Tänne voi tulla hipsuttamaan sukissa, noitua kun ärsyttää, pamauttaa hamppariateriat tai skumpat onnistuneen päivän keskellä, kutsua lapsen ja tämän kaverit hengaamaan iltapäiväksi tai antaa suukot kotiin hakemaan tulleelle puolisolle. Kaikki se tuntuu luonnolliselle, mutta olisi ollut hyvin epäluontevaa – jopa aivan yksinkertaisesti kiellettyä ja tuomittavaa – edellisissä töissä. Ja silti ne molemmat työpaikat ja työroolit ovat tuntuneet ihan minulle.

Tai no. Olen miettinyt, olenko täällä nykyisissä töissäni enää edes missään varsinaisessa roolissa. Ainakin itsestäni tuntuu, että tapani olla nykyisin töissä ja kotona on niin samanlainen, etten edes osaa nimetä juurikaan oloni ja eloni eroja verrattaessa näitä kahta tämänhetkisen elämäni tärkeintä lokaatioita. Ja vaikkei tulevaisuudesta tiedä, on nyt sellainen olo, etten vaihtaisi tätä rentoutta ja vapautta mihinkään. Tässä hetkessä työn ja vapaa-ajan eroa ei suurimmaksi osaksi ole. On vain elämä, jossa eri hetkinä tehdään erilaisia ja samanlaisia asioita. Päällekkäin, vierekkäin ja limittäin. On hyvä olla kotonaan myös silloin, kun on töissä.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: lippis, design by Ilkka Janatuinen (H23) , painatus Grillin` Clothing (Tampere) // paita, Makia SS18 (saatu, kotimainen tekstiili) // housut, Dr.Denim // kengät, Vans 

Kommentit

eevupeevu (Ei varmistettu)

Täällä yksi ope,joka sipsuttaa koulun lattioita pitkin menemään villasukat jalassa. Myös suukon puolisolle annan koulun parkkiksella joka päivä hänen saattaessa minut töihin. Open työ rajoittaa monia asioita,mutta aika paljon on myös itsestä kiinni,mihin rajoja vetää ja missä asioissa on vain rohkeasti oma itsensä. Mielestäni yksi tärkeä tehtävä opena on nimenomaan murtaa näitä rajoja/ ennakkokäsityksiä/ vaatimuksia opettajia kohtaan. Opena haluan näyttää oppilailleni (ja vanhemmille),että opekin on vain ihminen! Silti kieltämättä kiehtoo nykyinen elämäntilanteesi,jossa monet opettajantyöhön liittyvät "rajoitteet" ovat historiaa,sillä onhan tässä ammatissa omat kahleensa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Minäkin olen aina töissä villasukissa, mukavampi ja lämpimämpi olla. Ei ole kukaan koskaan vaatinut, että pitäisi laittaa kengät jalkaan. Aika vähän olen muutenkaan törmännyt mihinkään ulkoisiin vaatimuksiin, ainoa "kirjoittamaton sääntö" jokaisella koululla lienee hyvien käytöstapojen noudattaminen. Välillä harmittaa, kun ei voi oppilaiden kuullen kirota kun mieli tekisi :) Yksityiselämäänsä on tietysti jossain määrin järkevää suojata, enkä ehdoin tahdoin korosta esim. kumppanini olemassaoloa töissä, mutta niinpä vain minut voisi yhtä hyvin nähdä hänen kanssaan kaupungilla vapaa-ajallakin kuin koulun pihassa. Mutta alusvaatekuvat internetissä on tietenkin asia erikseen.

Hieno kommentti tämä ylempi: opettaja on ihminen ja opettajuutta on monenlaista! Toinen toteuttaa sitä perinteistä kansankynttilämallia, toinen jotain omanlaistaan opettajuutta. Jos ikinä Karoliina palaat koulun käytäville, niin mene ihan rohkeasti villasukissa vaan ;)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiva kuulla, että voitte olla niin rennosti sitä mitä olette.

Mäkin omasta mielestäni olin "rento ope", mutta näin vasta jälkikäteen huomasin kaikki rajoitteet, joita silloin kuitenkin koin. Ja ne tosiaan oli pääosin varmasti itse itselleni asettamia, eikä ulkopuolelta tulleita.  Kuulostaa ihan tyhmän pienille jutuille, mutta esimerkiki bad hair dayn pipopäivä tuntuu nykyisin ihan juhlalle :)

 

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.