Päivä elämästäni: Pommiin nukkumista, aukinainen sepalus ja työintoa!

Kolmistaan

Maanantai klo 7.11 herään säpsähtäen, kurkistan kännykkää ja kiljaisen kauhuissani: ”Me ollaan myöhässä!”. A pomppaa ylös, tarkistaa oman puhelimensa ja noituu. Totta se on! Olemme nukkuneet yli tunnin yliaikaa. A:n pitäisi olla jo matkalla töihin, minun reippaasti jo valmistautumassa päivään.

F on poikkeuksellisesti isällään maanantai-iltapäivään, joten tuo luonnollinen biologinen herätyskellokaan ei ole kiskonut meitä ylös. Edelleenkin on mysteeri, miksi kännykän herätys ei ole soinut, vaikka kaikki asetukset, ajastukset ja äänet on kunnossa.

A kiskoo kamat niskaansa varmasti alle viiden minuutin, minä alan tehdä pikameikkiä ja hörpin samalla kahvia. Tänä aamuna ei todella ehdi salille, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Kasassa odottava liikkavaatevarustus vaihtuu nopeasti kaapista revittyyn neuleeseen ja farkkuihin. Ja kun kipitän 45 minuutin päästä bussille, toivon, että olen muistanut ottaa kaiken tarpeellisen mukaan.

Olen juna-asemalla lopulta ihan hyvissä ajoin. Tajuan, että minulla on kauhea nälkä. Ne pari chia-puurolusikallista, jotka ehdin kotona suuhuni lappaa, ei riitä mihinkään. Harmittaa, että päivä on pitänyt aloittaa näin hutiloiden.

Istuudun junaan, matkalla Helsinki. Olen sopinut päivälle tapaamisen kirjakustantamoni markkinoinnin kanssa, sekä yhden tapaamisen uuden blogikumppanini kanssa. Kokoan matkalla junassa valmistelua molempiin tapaamisiin, kirjoitan PMS-postauksen, juon kahvia ja syön ravintolavaunun kaurapuuroa. Kun verensokerit ja kiirehoppuolo kehossa on saatu tasaantumaan, päätän, että alan nauttia tästä päivästä. Edessä on monta mielenkiintoista juttua, kivaa ihmistä ja lopulta vielä tyttären nappaaminen paluujunassa mukaan kotiin.

Paitsi. Kun nousen ylös ravintolavaunun penkistä, tajuan, että minulla oli siinä aamukiireessä jäänyt laittamatta farkkujen vetoketju kiinni. Olen kyllä sulkenut korkeavyötäröisten farkkujeni napin, mutta sepalus retkottaa täysin avonaisena. En voi kun vetäistä vetoketjun kiinni ja jatkaa matkaa.

Helsingin päässä nappaan steissin edestä sporan kustantamolleni. En ole tämän nykyisen kirjan kanssa käynyt kertaakaan fyysisesti Bazarilla, vaan kaikki asiat sopimuksesta kustannustoimittajan kanssa tehtyyn yhteistyöhön, on hoidettu sähköisesti tai etanapostilla. Bazarille meno kuitenkin muistuttaa kivasti siitä, että muutaman kuukauden päästä toinen romaanini on ihan oikeasti ulkona ja luettavissa. Tulee ihan loistava fiilis kaikesta siitä, mitä ollaan Bazarin kanssa yhdessä saatu aikaiseksi ja mitä vielä nyt keväällä kirjan tiimoilta tapahtuu. En malta odottaa julkaisua!

Bazarilta suuntaan päivän toiseen tapaamiseen. En vielä voi oikein kertoa, mistä brändistä on kyse, mutta sen voin sanoa, että yhteistyöstä tämän merkin kanssa tulee jo näillä tiedoilla ihan huippua. Taas yksi syy siihen, miksi rakastan työtäni. Ilman blogia jäisi niin moni kiva kontakti, oppi ja puuha kokematta.

Kipaisen nopeasti Mokossa lounaalla ja ihastelen kaikkea sitä kaunista, jota liikkeessä on myynnissä. Alan himoita tuollaisia kuvassa näkyviä kapeaa (kirja)hyllyä kotiinkin. Vaan minne ihmeeseen sellaiset edes sijoittaisi? 

Kun suuntaan kolmen maissa keskustaan, tytär saapuu aivan kohta kasseineen treffipaikkaan. Hassua, miten F:n ei tarvitse olla kuin pari yötä reissussa, niin minusta tuntuu, että hän olisi kasvanut ihan valtavasti. Tekee mieli pussailla niin paljon, että F:ää jo nolottaa.

Istutaan junassa ja kuunnellaan vieretysten BookBeatista uutta Paula Norosen Yökoulu-sarjaa. Höpistään isiviikonlopun tapaamisista ja suunnitellaan jo perjantaina alkavaa hiihtolomaa. Koska A:lla ei ole lomaa, minä ja F suuntaamme perjantaina kahdestaan Keski-Suomen mummolaan. Pohditaan, voisiko Häkärinteiltä ottaa lomalla lumilautaopettajan. Meille molemmille.

Matka Helsingistä Tampereelle menee hirveän nopeasti. Tampereen asemalla meitä odottaa jo A, kymmenen minuutin päästä juna-asemalle tulosta ollaan jo kotona.

Kotona F haluaa höpistä kaikki reissukuulumiset toistamiseen. Tehdään ruokaa, puretaan matkalaukku, pestään neitosen pyykkiä ja laskeudutaan arkeen. F nukahtaa kasilta, me aikuiset kympin jälkeen. Kun minut herätetään tähän tiistaiaamuun, kello on vasta 6.02, vaikka saisi todellisuudessa nukkua puolikasiin. Huomaa, että biologinen herätyskello on saapunut taas kotiin.

-Karoliina-

Kommentit

Anneli-Elina (Ei varmistettu)

Oj, oot jotenkin niin suloinen ekassa kuvassa ️

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Hah :) Kiitos <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuttua hommaa, kaikista pahin oli joulun alla kun heräsimme klo 8 kun tyttären päiväkodin joulujuhla alkoi klo 8.30. En voi kuvitella mikä morkkis olisi jäänyt jos ois myöhästytty kun niin olivat harjoitelleet koko kuukauden.
Mutta ehdittiin kahden muksun kanssa paikalle ajoissa, aivan käsittämätöntä miten lapset pystyy tsemppaamaan silloin kun oikeasti täytyy :)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

No aika hienosti silti selvisitte perille :) Peukut!

Bamboosaaahh (Ei varmistettu)

Ihanaa, paljon aidommat kuvat postauksessa kuin yleensä! Ne asetellut ja liian "järjestetyt" kuvat eivät ole kauniita, nämä olivat! Ja teksti oli kiva :) nyt on viimeisen parin viikon aikana ollut kivoja postauksia, rennompia ja mukavampia lukea! Jes!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin juuri tulossa kommentoimaan tätä, kiitos Karoliina!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiva kuulla :)

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.