Paluu häämatkalta - Kylmää kyytiä arjen syvään päähän

Kolmistaan

Huhhuh! Onpas omituinen viikonloppu takana. Olo on, kuin olisi ollut sellainen kahden päivän sunnuntaikrapula, vaikka oikeasta krapulasta ei ole ollut tietoakaan. Eikä noita sunnuntaitakaan ole tainnut olla oikeasti kuin tämä yksi.

Saavuimme A:n kanssa häämatkalta perjantain ja lauantain välisenä yönä vähän yli kolme. Vakaa tarkoituksemme oli nukkua bussimatka Kroatian päässä ja lento Suomeen, jotta ajomatka Tampereelle ei tuntuisi yöllä niin rankalle. Oikeasti emme nukkuneet silmäystäkään, joten kun lopulta pääsimme laukkujen haun jälkeen autolle Helsinki-Vantaan parkkihalliin neljän aikaan aamulla, olo oli jo melko nuutunut.

Siinä vaiheessa ajattelin, että ehtisimme nukkua kuitenkin pari tuntia ennen kuin F – joka oli palannut Rhodokselta jo alkuillasta ja joka oli tullut mummon ja papan kanssa meille jo yöksi Tampereelle – heräisi (ja herättäisi). Mutta kuinkas sitten kävikään.

Jo alkumatkasta ajomme sai hieman pelottavia piirteitä, kun moottoritien laidassa törppöillyt hirvi sai sydämen nousemaan kurkkuun. Kun tästä oli saatu sykkeet tasaantumaan, automme yksinkertaisesti hajosi. Ennen viittä lauantaiaamuna moottoritielle. Edessä vielä reippaasti yli sata kilometria kotiin.

Harkitsimme siinä hinauksen ja taksin väliä, mutta koska hinaus olisi vienyt reippaasti kauemmin aikaa, päätimme jättää auton odottamaan maanantaita huoltoaseman pihaan. Niinpä nappasimme taksin alle. 170e euroa ja oltiin kotiovella. Toivottavasti edes joku vakuutuksista kattaa tämän.

Kun saavuimme lopulta kotiin kuuden aikaan, F heräsi tietysti ryminäämme. Ja oli tietysti niin intona meistä, ettei halunnut enää takaisin nukkumaan. Niinpä me nukuimme A:n kanssa vuorovedoilla lauantaiaamuna muutaman tuntia, koska kauan erossa ollut neitokainen halusi ymmärrettävästi kaiken huomion.

Kun lopulta pääsimme maailman pisimmälle tuntuneen lauantaipäivän jälkeen lopulta illalla petiin, nukuimme molemmat sellaiset 13 tuntia. Onneksi F on jo onneksi niin iso, että osaa normiaamuna olla valveilla ilman meitäkin.

Tämän päivä on mennyt vielä energiapalasia keräillen. On pesty lisää pyykkiä, herätelty kroppaa normirytmiin toisaalta loman levon ja aika rankan alkuviikonlopun välissä.

Jos jotain tästä opimme, niin ainakin sen, ettei koskaan enää oteta tuollaista lentoaikaa kotiin. Tuntuu raivostuttavalle, että kaikki se lomalla kerätty energia, lepo ja unet on parissa vuorokaudessa kuitattu miinuksen puolelle.

Mutta kaikesta tästä huolimatta: Ihanaa sunnuntai-iltaa! Huomenna alkaa taas hetkeksi arki ennen juhannusjuhlintaa.

Ja hei muuten: Näissä kuvissa Nanson kesämalliston vaatteita. Olen kuullut huhua, että tulevana tiistaina alkaisi sellainen Nanso-ale, että kannattaisi olla kuulolla.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Nanso*

*kaupallinen yhteistyökumppani

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.