Parhaat joululahjavinkit koko perheelle

Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Hobby Hall

Ihan hullua, miten aika on taas rientänytkään. Juuri eilen ostin junaliput JOULUlomajunaan ja tänään tein joululahjalistaa. Siis sitä, mitä tulee ostaa ja kenellekin.

Tänä vuonna joululahja-asioissa on helpottanut se, että olen tajunnut, ettei aivan joka paikkaan tarvitse ehtiä. Helpointa on, kun voi klikkailla kotisohvalta ostoskoriin kaiken tarpeellisen ja sitten vain odottaa paketin saapumista.

Minä valitsinkin teille (ja itsenikin avuksi) Hobby Hallin valikoimasta parhaat lahjaehdotukset lahjapaperiin käärittäviksi. 

KEITTIÖÖN

Joku on sanonut joskus, että kauheinta, mitä toiselle voi antaa joululahjaksi, on yleiskone. Ehkä tietysti timantit voi olla romanttisempi joululahjaidea, mutta ainakin minusta keittiötarvikkeet ovat oiva joululahja. Itse asiassa olen saanut keittiötarvikkeita joululahjaksi varmasti teini-iästä asti, ja luulenpa, että sellaisia on tulossa tänäkin vuonna. Omat Hobby Hall -suosikkini ovat Smegin punainen leivänpaahdin, jouluiset mukit, Marimekon Sukat makkaralla -lasit ja tähtikulho.

 

 

KYLPYHUONEESEEN

Itse rakastan ainakin kaikkea kauneushömppää ja käsittääkseni tämä kylpyhuoneosasto on myös sellainen, ettei siihen kuuluvia tarvikkeita antamalla voi mennä mönkään myöskään pappojen, isien, miesten, veljien ja poikaystävien lahjavalinnoissa. Remington on minusta ehdottomasti paras hiustenlaittovälinemerkki, joten valitsin ProLux -muotoiluraudan suosikkilahjakassiini. Myös Marimekon-toilettilaukku, Naturally European suihkusaippuat ja voitteet, sekä Philipsin partakone ovat mukana suosikeissani.

LASTENHUONEESEEN

Niinhän se on, että joulu on kuitenkin lasten juhla. Ja lapsilla ne kaikkein tärkeimmät toiveet on. Mitä olen sisäpiiristä kuullut,  Lemmikkien salainen elämä -tuotteet, sekä ihanat Shizuka-nuket ovat nyt kovassa huudossa. 

Lahjat ehtivät jouluksi perille, kun tilaat ne Hobby Hallilta 20.12. mennessä.

Millaisia lahjatoiveita teillä on tänä vuonna? Ja mitä meinaat kääriä paperiin?

-Karoliina-

 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Rahaton nainen (Ei varmistettu)

Ei ole mitään, ruokaa hyvä jos saa, lapsille ei puhettakaan, että voisi ostaa mitään.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Laita mun sähköpostiin sun osoite ja lasten iät. Haluan lähettää teille joulupaketit. karoliina.kolmistaan@gmail.com 

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.