Pelastakaa mutsit

Kolmistaan

Iltaa!

Olen kirjoittanut blogipostauksia ja printtijuttuja eri lehdille nyt kohta viiden vuoden ajan. Olisi voinut luulla, että tietäisin jo jotain netin maagisesta voimasta, mutta toisin kävi. Olin totaalisen hämmästynyt, kuinka viidessa minuutissa väsätty jutunraakile (ja tämän hutaisukirjoituksen laadusta on, kiitos kyllä, jo huomautettu, joten en tietysti luule itsestäni liikoja) nousi yhtäkkisesti kovan keskustelun ja puinnin kohteeksi.

Kirjoitan varmasti aiheeseen, ja erityisesti sen kommenttilaatiikkon, liittyvistä asioista vielä enemmänkin, mutta ensimmäisen jatkopostauspaikan ansaitsee mielestäni aihe, jonka en tiennyt olevan todellakaan tabu. Naiset ja herrat, olkaa hyvä: Mutsitkin ovat ihmisiä! Ei pyhimyksiä, 24/7 eteenpäin painavia robotteja, vaan ihan sitä samaa ainesosamassaa, mitä ennen äitiytymistäänkin.

Kun päätin kirjoittaa pastissin (tämän sanan hokeminen alkaa jo ihan naurattaa), tai jonkinlaisen erinäkökulmaisen kirjoitelman Veikko Sorvaniemen ”Lastasi saattaa vituttaa” postaukseen, ei tarkoitukseni ollut olla mitenkään radikaali tai ronski. En myöskään yrittänyt kumota Sorvaniemen ajatuksia, saati kopioida sitä omiin nimiini. Ajattelin vain kertoa, kuinka tragikoomisia äidinKIN päivät joskus saattavat olla. Kiukkuisia, täynnä huutoa, itkua ja aikataulujen perässä juoksemista. Sen kirjoittaminen. Ihan julkisesti kaikkien nähtäville, oli kuitenkin monien mielestä kohahduksen arvoinen juttu. Hyvässä ja huonossa.

Toiset kommentoivat, kuinka kirjoitukseni toi heille voimia ja naurunpyrskähdyksiä päivään, toiset taas kokivat, että kirjoitukseni oli sopimaton äidin suusta. He kommentoivat, kuinka ”kermapersevalittajien” ei tulisi saada lapsia. Tai että varmasti olin tyytymätön elämääni, miesvalintaani tai elämäntapaani lapsen kanssa, jos kerran näin tohdin julkisesti kertoa olevani joinakin päivinä kiukkuinen.

Olipa kommenttien takana ajatuksieni kannattaja tai vastustaja, jotainhan tämmöinen viestiryöppy kertoo käsittelemäni aiheen tabu-luonteesta. Äitiä, joka uskaltaa sanoa, että välillä pännii, pidetään sankarina tai toisaalta anti-sankarina. Todellisena räväyttäjänä, tai sitten kelvottomana vanhempana. Herää väkisinkin ajatus, että vedetäänköhän tässä nyt vähän överiksi? Kummissakin leireissä.

Itse ajattelen, ettei äiti ole sen kummempi kansalainen, kuin kukaan muukaan aikuinen ihminen. En koe, että lapsen vierailu kohdussani olisi tehnyt minusta mitenkään pyhää, rauhasieluista henkilöhahmoa, tai että roolini kasvattajana olisi vapauttanut minut kaikista epäaikuismaisista tai negatiivisista ajatuksia. Siksi olenkin aika kummissani, kuin aivan järkevätkin ihmiset sellaista olettavat. Eikö olisi helpompaa olla hieman armollisempi? Itselleen ja muille. Ja myöntää ihan rehdisti, että ihmisiähän tässä ollaan. Että joskus päivä on synkeä, joskus valoisa, ja kaikki tämä – kokonaisuutena – on juurikin sitä elämisen arvoista elämää. Sellainen pieni synninpäästö saattaisi kuulkaas pelastaa aika monen mutsin, ja sitä kautta, perheen elämän.

Sormeni syyhyäisivät tässä postauksen lopussa vetämään kehiin vielä sen perussääntöjen mukaisen käytöskoodikortin, joka velvoittaa äidit aina jokaisen negatiivisen lauseen jälkeen vähän kehumaan elämäänsä, jottei kenellekään – hyvänen aika – jäisi epäselväksi, että hyvinhän täällä menee. Tekisi ihan kauheasti mieli kertoa siitä, että minun perheni on aivan superjengi, Eepi hauskin kumppani ikinä, ja Neiti-F niin pirun fiksu ja pusuteltava, että on vaikea uskoa tämän kaiken onnen olevan aina edes totta. Päätän kuitenkin, että jos se seikka ei kahden vuoden postailuista ole käynyt jo ilmi, en ala asiaa alleviivaamaan. Ja sitä paitsi: Mitä väliä, jos joku saa minusta väärän kuvan? Elämäähän tämä on. Meidän elämääme. Ei niin kauhean vakavaa, veljet ja siskot!

Rok ja Pus

-Karkki-

P.S. Plagiointipuheet välttääkseni, postauksen otsikko viittaa ”Mutsiakin saa(ttaa) vituttaa –postauksen” kommenttilaatikon nimimerkkiin ”Pelastakaa lapset”

Share

Kommentit

Arla (Ei varmistettu)

Anna mennä!
Edelleen, kyllä tähän maailmaan sanoja mahtuu! Kirjaimia, pisteitä, kirjoitusvirheitä,huutomerkkejä - ajatuksia!
Pus!!!

(Ei varmistettu)

Ei kannata huolehtia siitä mitä toiset ajattelee kun ne ajattelee kumminkin :) itse tiedät miten asiat on, ja niitä muutamia provosoijia löytyy joka lähtöön. Ne on myös niitä äänekkäimpiä lukijoita.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Oi kiitos, Tilla. Ihana, piristävä kommentti!!

Miia (Ei varmistettu)

En enempää voisi olla kanssasi samaa mieltä! Tämä "tabu" omassakin kaveripiirissä aiheuttanut keskustelua, hyvä kun "otit puheeksi"!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Mielenkiintoisia ja tärkeitä ajatuksia, Katja!

(Ei varmistettu)

Se on rohkea ja vähän hullu joka uskaltaa rehellisesti tuoda hieman hankalia perhe-elämän asioita kaikkien silmille ja korville. Itse en ole niitä ajatuksia koskaan paperille tahi ruudulle kirjoittanut,mutta totisesti olen ystävien,työkavereiden kanssa ja ihan tuntemattomienkin ihmisten seurassa sanonut,että aina ei ole kivaa olla äiti..eikä varmaan isäkään. Ja entäs sitten,tekopyhää olisi ajatella että aina olisi kivaa.
parasta kuitenkin se,että fiiliksen saa itsestään ulos,tavalla tai toisella. Sitten voi jo hetken päästä asialle nauraa ja ajatuksin elävöittää trakikoomista elämäänsä. Sehän ei tarkoita,ettei olisi tyytyväinen. Joten ihanaa kun Karkki kirjoitat aiheesta ja jatka vaan, se varmasti auttaa aika monia...myös ehkä sinua itseäsi. Eikä itsensä auttamista myöskään tulisi aliarvioida, oli äiti tahi ei. Bonarina jollekin toisellekin voi kirjoitelmista olla hyötyä! -Katja-

(Ei varmistettu)

Olen pitkään seurannut Karoliinan blogia ja joskus ihmetellyt kun on niin vähän kommentteja ja miettinyt jos itse laittaisin jotain, mutta kun ne nyt vaan on niin ihania/täydellisiä postauksi etten ole kiitosta enempää keksinyt ja jättänyt senkin laittamatta. Tätä blogia lukee varmaan tosi moni ja ehkä muutkin ajattelevat samoin.

Muitakin äiti/perheblogeja seuraan ja yleensäkin kauhistuttaa miten ilkeitä ja kateellisia äidit ovat toisilleen. Hyvälle tuhahdetaan ja jos jostain päästään sanomaa ja vittuilemaan se kyllä tehdään. Yök. Kiitos Karoliina ihanasta blogista:)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Niin on :)

Tanja (Ei varmistettu)

Muakin hämmentää tuon sun tekstin saama "haloo". Mulla tuli sen luettuani sellanen olo, että tuotahan se välillä on. Hyvässä ja pahassa.

Tilla (Ei varmistettu)

Oot ihan viime aikoina voittanut mut puolellesi ihana, fiksu Karoliina :) Keep your head up!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Tanja :)

tiitu (Ei varmistettu)

Sitä vain mietin,että kun mun käsityksen mukaan tuo alkuperäisen tekstin pointti oli juuri se,että aikuisia eli äitejä ja isejä vituttaa,mutta onko kukaan kysynyt lapsilta miltä niistä tuntuu se kaikki,eli niitäkin saattaa vituttaa. Ainakin minun mielestäni alkuperäisen tekstin oivaltavuus oli siinä. Sitten taas sinun tekstisi,mikä ns "uusi juttu" tai idea siinä oli? ei mitään,vaikkakin ihan osuvaa tekstiä sinänsä,mutta ei mitään alkuperäiseen verrattavaa..joten siksi en ymmärrä miksi lähdit tyylittelemään,kun et mitään omaa ajatusta lisännyt.. Ja mitä tulee siihen vitutukseen,eikö se tule ilmi juteltaessa kenen tahansa vanhemman kanssa,että aina ei jaksaisi..? Lisäksi tuota valitusta pystyy lukemaan mistä tahansa mammablogista,kuulla perhekahvilassa,puistossa ihan missä tahansa. Se on elämää :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Nyt tuli muuten minulle uusi sanonta. Aika hauska, kivaa kesää :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Kiitos, Sini, tsempistä! Jes :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Pus, Arla :) Pian nähdään!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Totta puhut :) Ja toisaalta: Hienoa, että keskustelua syntyy. Olisi aika tylsää, jos kaikki olisivat koko ajan samaa mieltä.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Kiitos, Miia! Mahtavaa, että aihe kosketti!

Raili (Ei varmistettu)

Joo, kateus voittaa kiiman, on täällä taas todistettu.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Kommentointi onkin muuten aika erikoinen juttu. Itsekin luen päivittäin noin kymmentä blogia, ja jostain syystä vain todella, todella, harvoin kommentoin mitään.
Ihan huippua kuulla, että lukijoita on, vaikkei kommentteja aina tulekaan. Joskus tosiaan mietin, että kirjoittelenkohan seinille, kun kommenttilaatikko huutaa tyhjyyttään. Silti vilkaisu lukijatilastoihin osoittaa, että onhan teitä, hitsiläinen, oikein todella paljonkin.
Kiitos vielä hyvää mieltä tuovasta viestistäsi. Ehkä tämä avasti myös muiden kommenttihanat. Minusta on huikean kiva lukea teidän ajatuksianne :)

Sini (Ei varmistettu)

Moikka! Pakko laittaa kans kommenttia ekaa kertaa, vaikka todellinen aktiivilukija oonkin ;-) Se on hyvä, että on noita kukkahattu-tätejä, joiden elämässä mikään ei vituta. Silti meitä muita välillä vähän väsyttää ja silloin me kaivataan just tätä vertaistukea! Mulle se voi saada aikaan muhevat naurut tai sitte muutaman kyyneleen, joku siis tietää tän tunteen. Ja hyvä, ku rohkenit kirjottaa tälläsen jutun, ehkä tää sun elämä just tälleen tuntuu realistisemmalta. Jess!

mummu (Ei varmistettu)

Tunteista on tosi tärkeä puhua.Suomen kielessä on laaja valikoima verbejä ja adjektiivejä tunteille.vitutus on aika määrittelemätön sana.Vitutus voi pitää sisällään kevyttä harmistusta,tympääntymistä,aggressiota ja jopa vihaa.Minulle vittu ja vitutus tulee agresiivisesta äijäkulttuurista.Haluan valita sanani itse.Pitäköön ken haluaa vittunsa.Jatkossa voisikin puhua äitien ja isien ja kaikkien muidenkin ihmisten tunteista konkreettisemmin.Mitä se tarkottaa,kun vituttaa?Se voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.Johtuneeko osaltaan siitäkin tämä keskustelun taso.Puhumme eri asioista saman otsikon alla.Naiset ja miehet,viljelkäämme vivahteikasta upeaa yhteistä äidinkieltämme.Tällä ei ole moraalin kanssa mitään tekemistä.Iloista kesää kaikille!

Raili (Ei varmistettu)

Ootko mummu sattunut lukemaan muita Karoliinan postauksia? Ja joo, vitutus on kevyttä harmistusta ja joskus tympääntymistä ja joskus sillä korvataan pilkku. Luulis mummun tietävän, vai eikö jälkikasvu pidä ajan tasalla.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Mummu: Olet aivan oikeassa. V-sanan hokeminen (liikaa) kertoo kielen köyhyydestä,ja ehkä ajattelunkin. Itse mietin kauan,voinko edes kirjoittaa sitä kyseisen postauksen otsikkoon,koska sellainen ei kuulu tapaani kirjoittaa blogia. Sana ja koko kirjoitusmuoto liittyivät kuitenkin niin vahvasti tiettyyn kontekstiin,ja mielestäni kirjoitusasun piti olla siksi tuollainen.

Raili: "Mummu" ei ole minun äitini :) Minun äitini on "mummO" ... Hän kyllä lukee,ostaa ja kommentoi livenä kaikki kirjoittamani tekstit :)

Kommentoi