Rapujuhlaherkkuja ja viikonloppukuvia

Ladataan...
Kolmistaan

 

 

 

Palasimme eilen illalla F:n kanssa viikonloppureissulta Hankasalmelta. Olipa ihanaa kokoontua pitkästä aikaa perheen voimin meidän mökille. Syödä rapuja, laulaa hassuja lauluja, saunoa ja kuunnella F:n jo perinteeksi muodostunut rapujuhlapuhe. 

Sehän tässä on, kun meidän perhe on vuosien saatossa kasvanut isoksi extended familyksi, että kaikki pääsevät harvoin kerralla paikalle. Tänäkin viikonloppuna kaksi rakasta joutui jäämään töidensä vuoksi toisaalle, mutta josko syksyn aikana, jouluna tai viimeistään ensi keväällä olisi hetki, jolloin jokainen iso ja pieni perheenjäsen saataisiin saman pöydän ääreen. Ja kun se hetki koittaa (tässä pieni kannustin asianosaisille) lupaan leipoa millaisen kakun hyvänsä! Ihan oikeasti : suklaa-, juusto- tai kermakakku! You name it. 

Kesämökkeily on hauskaa, mutta kyllä näissä syksyisissä mökkihetkissä on oma taikansa. Kirpsakka ilma ja lämmin sauna. Niin ja nuo puiden keltaiset lehdet ja illalla sytytetyt kynttilät. 

Kertonee muuten viikonlopun painopisteesta jotain se, että kamera oli täynnä vain ja ainoastaan ruokakuvia. 

Nyt unille, jotta ehdin nukkua edes hetkisen. Aamuyöllö lähtee nimittäin lentokone kohti Saksaa. Reissufiiliksiä siis ainakin Instagramin puolella tiedossa. 

-Karoliina-

 

Share

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.