Suosittele rantakohdetta meille

Blogeista saa usein kuvan, että matkustelu eri maiden ja maanosien välillä on jokaisen suomalaisen arkipäivää. Että tuosta vaan sitä pyrähdetään pitkäksi viikonlopuksi Berliiniin, talvella kahdeksi viikoksi Aasiaan ja keväällä sitten vanhan vaihto-oppilasperheen luo Jenkkeihin ja sieltä suoraan Pariisiin.

Veikkaan kuitenkin, ettei matkustelu ihan oikeasti ole jokaisen suomalaisen lapsiperheen arkea. Kyllä moni käy ulkomailla, silloin tällöin, mutta se vaatii monesti aika paljon säästettyjä kuukausia ja sivuun laitettuja euroja. Se on monille hyvin, hyvin harvinaista herkkua.

Minä olenkin joskus kirjoittanut siitä, etten ole varsinainen matkatyyppi. Minusta ajatusmaailmaa ja maailmankuvaa voi laajentaa omassa Alepassa käydessä tai omalla sohvalla kirjaa lukien. Nyt on kuitenkin iskenyt ihan rehellinen matkakuume. Haluan aurinkoon, haluan sinne F:n ja Eskon kanssa. Juurikin sinne all inclusive -turistihotellin turistirysään. Varmaan aurinkoon, valmiiden safkojen ja huonesiivoajan petaamien sänkyjen äärelle.

Koska kesäkuun sää on ollut vuodesta toiseen aivan kauhea, päätimme, että lähdemme reissuun heti lomien alettua kesäkuun alussa. Mutta minne matka pitäisi varata?

Tässä kriteerit:

  • Varma aurinko ja lämpö (siis kesäkuun alussa)
  • Tasokas hotelli, jossa ei tarvitse pelätä torakoita tai ruokamyrkytystä. Ei öky, mutta tasokas.
  • Kohtuullinen lentomatka.
  • Ei bilemesta, mutta kuitenkin paikka, jossa olisi ravintoloita ja jonkinlaisia ostosmahdollisuuksia.
  • Hotelli, jossa olisi lastenallas ja esimerkiksi vesiliukumäki.

Nyt todella tarvitsen teidän vinkkejä, oi matkailevat lukijani! Minne mennä ja minne ei missään nimessä?

Niin ja onko hyviä alelähtövinkkejä? Katsoin, että Matkamessut olisivat muutaman viikon päästä. Kannattaako sinne mennä paikan päälle vai saako netistä myös hyviä tarjouksia? Vai onko koko matkamessuale edes totta?

-Karoliina-

Kuvat: http://www.freeimages.co.uk/  https://www.pexels.com/search/beach/ ja https://pixabay.com/fi/quietschentchen-pool-kes%C3%A4ll%C3%A4-uida-1011449/

Share

Kommentit

anne (Ei varmistettu)

Meillä tyttö oli kerran myös finnmatkojen uimakoulussa. Sitä ei tosin järjestetä jokaisees kohteessa/hotellissa, mutta ihan kiva juttu sekin. Bamse kerholle pisteet kuitenkin sen takia että aikuiset saa kivasti omaa aikaa lomalla ja lapsi saa puuhailla kivoja juttuja ikäistensä kanssa.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos koko sakki! Selattiin jo kyseisen paikan hotelleja netistä! Vaikuttaa ihanalle.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Oi että! Kuulostaa ihanalle!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Splittiä on moni suositellut kaveripiiristä. Kiitti :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Jennimaria: Ole hyvä! Ja Anu: Hyvä kun vinkkasit tästä oululaisille!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Toivottavasti tekin pääsette taas pian reissuun :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Totta! Lapsen kanssa ei aivan tappohelteissä viitsisi olla!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos tuosta lentovinkistä. Aletaan ehkä kallistua juurikin itse tehdyn matkan puoleen!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Mutta silti. Torakat Yööööök!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos vinkistä :)

M (Ei varmistettu)

Itse suosittelen kans Kroatiaa:) Aivan mahtavan aitoja ja avuliaita ihmisiä, kaunista luontoa, lämpöä ja tämä kaikki ilman turistivouhotusta ja painostusta. Ja matkasta saa heti halvemman jos katselee erikseen lennot ja esim paikallisten vuokraaman kämpän:)

:) (Ei varmistettu)

Kanariansaaret muuten olisivat hyvät mutta 5-7 tunnin lentomatka

Enni (Ei varmistettu)

Samaisessa paikassa olimme häämatkalla, ei kylläkään silloin ollut vielä lapsia, mutta tykkäsimme todella paljon! Pienempi idyllinen paikka (toki riittävästi ravintoloita ym löytyy) ja Hanian "pääkaupunki" lähellä. Peukku!

Kreikka ei ole muutenkaan koskaan ollut pettymys!

Rahakkaampia aikoja odotellessa, kyllä myöki joskus sinne taas mennään ;)

Tiia (Ei varmistettu)

Peukutan myös tämän puolesta! Olen ollut kohteessa kaksi kertaa, kerran lapsena ka kerran aikuisiällä ja molempina nauttinut suunnattomasti! :)

Lotta (Ei varmistettu)

Vahva suositus Finnmatkoille ja Bamse-kerholle, itse olin lapsena usein. Jakaannutaan ikäryhmiin joten oman ikäisille toimintaa ja seuraa :) Kypros tuohon aikaan varma aurinko!

katerina (Ei varmistettu)

Ehdottomasti Kreetalle ja siellä Hanian rannikolle! Lentoaika tosin alle 4h, ei 5 h kuten Liisa tässä ylhäällä kirjoitti. Me käydään tuolla joka kesä, vaikka toki muuallakin reissataan. Kreetalla tosi kauniit rannat, ystävälliset ihmiset ja hyvin maukasta ruokaa. Myös shoppailumahdollisuudet ovat hyvät mm Haniassa. Kreetalla tosin monessa hotellissa ei ole vesiliukumäkiä, mutta esim minijunalla pääsee käymään Limnoupolis vesipuistossa mukavasti.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Laitoin :D

Liisa (Ei varmistettu)

Lapsiperheelle superhelppopaikka: Kreetan Hania, agia marina. Kesäkuussa varmasti lämmin, turvallista, lentomatka 5h, hotellit hyviä, meri on kaunis, ihmiset ystävällisiä, ruoka hyvää, puhdasta ja turvallista, helppo kulkea bussilla keskustaan. Mukavia päiväretkivaihtoehtoja esim sellaiselle unelmarannalle. Ennenkaikkea stressitöntä lomailua. Ollaan oltu ennen lasta ja lapsen kanssa ja lähtisin heti uudestaan.
Pitääkö vielä perustella :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hyvin myyty :)

Liilii (Ei varmistettu)

Me kävimme pari kesää sitten (ennen lasta kylläkin) Marseillesissa. Tosi kiva paikka, rantaa, lämpöä, hyvää ruokaa, shoppailua ja hienoja maisemia ilman kuitenkaan järkyttävää turistirysäfiilistä. Yövyimme muistaakseni paikallisessa Pullmannissa eikä ainakaan mieleen muistu mitään valitettavaa (paitsi ehkä suolavesi uima-altaassa). Ihanaa, että pääsette reissuun. Mekin lähdetään ekaa kertaa perheenä kohta lämpöön ja kääk jännittää!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos hyvästä opastukesta :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kuulostaa ihanalle!

Minna75 (Ei varmistettu)

Lämmin suositus Maltalle! Olimme 2 viikkoa kesäkuun alussa pari vuotta sitten.Täyttä aurinkoa koko loma,25-28 lämpöä.Siistiä,ei sisäänheittäjiä tms.Mahtavat ostosmahdollisuudet erityisesti pääkaupungissa.Pienet etäisyydet ja Golden Bay ranta upea! Italian vaikutus näkyy ruokalistoissa,jätskiä ja espressoa joka kadun kulmalta.Menemme ehdottomasti uudelleen!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Totta tuokin!

m (Ei varmistettu)

Kypros. Varma aurinko, mahtava meri, edulliset hinnat, hyvä ruoka, paljon puuhaa koko perheelle.

Anne (Ei varmistettu)

http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/kypros/fig-tree-bay/blue-village-family-life-nausicaa-beach/kuvat-ja-videot/pc-000017447/#content

Olemme lapsen kanssa reisaatessamme suosineet usein finnmatkojen matkoja ja ainakin meidän lapsi (kohta 6-vee) on viihtynyt tosihyvin bamse kerhossa ja hotellilla on paljon ohjelmaa iltaisin ja usein myös seuraa lapselle ja kuvaa tekemistä joten itse saa syödä rauhassa. Jos ottaa all inclusiven niin se on helppo juuri sen takia että vanhemmat voi syödä pidempään ja lapselle on muuta mielenkiintoista tekemistä tai katselemista. Toki se sama (tai saman kaltainen) ruoka alkaa viikossa kyllästyttämään. Sen helppouden vuoksi olemme kutenkin useilla matkoilla siihen ratkaisuun päätyneet.

Tämän linkin Kyproksen hotellilla oppaat järjesti pitkin päivää ohjelmaa myös altaalla. Iso plussa finnmatkoille myös siitä että siellä on paljon erilaisia liikunta vaihtoehtoja aikuisille (less milssin tunteja) on ihana aloittaa aamu body balancella merenrannalla ennen aamupalaa.

Olemme olleet finnmatkoken matkalla Kyproksella, teneriffalla, Turkissa ja Dubaissa. Turkin hotelli (basha bay?) Oli myös tosikiva vaikka Turkki ei muuten kohteena mielestäni ole kovin viehättävä.

Anu (Ei varmistettu)

Heips; täytyy kommentoida tähän että Oulustakin pääsee suoraan lomakohteisiin mm. Turkkiin, Kreikkaan ym. Aina ei tarvi lentää ensin Helsinkiin :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitti vinkeistä. Vielä pohditaan pakettimatkan ja itse järkätyn välillä. Hintaero kun on niin suuri...

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

OOO! Sisilia on varmasti ihana!

Marja (Ei varmistettu)

Suosittelen Turkkia. Esim Side on oikein kiva paikka lapsiperheelle, siellä on tasokkaita hotelleja ja kivoja ruokapaikkoja ja rauhallinen iltaelämä. Hieman vauhdikkaampi paikka( kaikkien mielestä jo niin kulunut), mutta yllättää silti joka kerta hyvällä ruualla, ystävällisellä palvelulla on Alanya. Perheelle paljon tekemistä, hieman nähtävyyksiä. Ottakaa hotelli hieman kauempaa bilemestoista niin on oikein rauhallista. Olen ollut aikaisemmin Kreikassa, mutta Turkki vetää ruuan ja palvelun suhteen pisteet kotiin. Turkissa on myös mielestäni hyvä hygieniataso. Koskaan ei ole sieltä ruokamyrkytystä saatu paikallisista ravintoloista. 5tähen all-in clusiven paikoissa niitä on turistit saaneet. Matkanjärjestäjä melkein kuka vaan, Tjäreborgin hotellit on kivoja, Aurinkomatkojen 3 tähden paikat jo tosi hyviä. Pieni perhe lähtee helposti äkkilähdöllä jos ei oo niin päivän päälle..niin ja lentoaika 3h 55min

Sandra (Ei varmistettu)

Ja käsittääkseni Falirakista löytyy enemmän näitä all Inclusive -hotelleja! Parhaat maisemat :)

Minttu (Ei varmistettu)

Rodokselta suosittelisin Kolymbiaa ja erityisesti hotellia Levante Beach Resorti. Hotellissa on useita uima-altaita sekä erilaisia urheilumahdollisuuksia. Palvelu on ensiluokkaista ja kannattaa ehdottomasti ottaa all-inclusive, koska ruoka on todella hyvää! Olin Kolymbiassa avopuolisoni kanssa, mutta lähtisin uudelleen lapsen/lasten kanssa. Viereisen hotellin bussipysäkiltä lähtee bussi Rodoksen kaupunkiin, johon on helppo lähteä tekemään päiväreissu. Lähialueisiin kannattaa lähteä tutustumaan autolla ja esim. Faliraki vesipuistoineen on ihan Kolymbian vieressä. Levante Beach Resortissa pystyy ihan vain löhöilemään ja rentoutumaan, mutta aktiviteetteja löytyy myös, jos kyllästyy altaalla makoiluun.

Viiva (Ei varmistettu)

Kroatia! Paikkaa en tarkemmin osaa sanoa, koska viime keväänä omatoimimatkailtiin split-zadar-maastoissa. Mutta sinne. Huikeat maisemat, varmasti lämpimät kelit (toukokuussa jo aurinkoa ja liki +30)! Ei jäätävää turistirysää, koska vasta heräilemässä isompana matkakohteena. :)

Emilia (Ei varmistettu)

Hei, minä suosittelen ehdottomasti Mallorcaa ja Menorcaa!! Sopiva lentomatka ja molemmat aivan uskomattoman ihania paikkoja :) Myös Rodos on lasten kanssa toiminut, mutta ehdottomasti parhaat lomat on vietetty noilla kahdella saarella!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos neuvosta :)

j.e.n.n.i.m.a.r.i.a (Ei varmistettu)

Voi... Toivottavasti minäkin saan tästä postauksesta hyviä vinkkejä! Haluaisin myös aurinkoon perheemme (äiti, isä + pojat 3v.&6v.) kesken... Rahaa täytyisi tosiaan säästää (=lomarahat+veronpalautukset+kuukausittaiset säästämiset), joten meidän perhe pääsisi matkalle aikaisintaan vuoden päästä... Lentomatkat mietityttävät, etenkin kun pitäisi ensin lentää Oulusta Helsinkiin ja sieltä aurinkoon! Olen tutkaillut, että Bulgaria, Turkki, Kroatia, Kreikka, Italia, Malta, Espanja ja Portugali olisivat ainakin sopivan lentomatkan päässä Helsingistä. Mutta minne sitten suuntaisi, että saisi takuulla lämpöä ja aurinkoa sekä erilaista viihdykettä sopuhinnalla...? Mielenkiinnolla odotan kokeneempien vinkkejä... Kiitos siis postauksesta, Karkki! :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Oi tsemppiä!

(Ei varmistettu)

En osaa suositella kyllä ihan täydellistä paikkaa mutta tulin vinkkaamaan että kannattaa ottaa hyvä hotelli eli neljä tähteä kun suhteessa ei maksa niin paljoa enempää. Ero tulee juuri yleisistä tiloista allasalueista, ravintoloista ja palveluista ja lapsen kanssa hotellilla tulee vietettyä aikaa. Yleensä paremmissa perhehotelleissa on lapsille leikkikerhoja ja muuta järjestettyä aktiviteettia myöskin. Mukavaa lomaa!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Todellakin! Minimissään neljä tähteä!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hyvä huomio. Tuota en tullut ajatelleeksikaan!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitti <3

Inga (Ei varmistettu)

Suosittelen Kyprosta. Oltiin siellä lasten kanssa huhtikuussa. Lennot lyhyet ja tyylikkäitä all in hotlia. Oltiin limassol ja kovasti tykättiin. Lämmin varmasti kesäkuussa myös. Turkki myös mutta siellä tuskaisen kuuma jo kesäkuussa.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Itse olen allaspolskija :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Ihanaa reissua!!

iitu (Ei varmistettu)

Me otettiin poikaystävän kanssa pari vuotta sitten Finnmatkojen äkkilähtö Sisiliaan, kylän nimi oli Naxos ja viihdyttiin ihan sikahyvin!!! Mesta osoittautui vieläpä monipuoliseksi matkakohteeksi kun löytyi vanhaa amfiteatteria, tulivuoriretki Etnalle ja shoppailumahikset ihanassa Taorminan kylässä. Plus, että italialainen ruoka vaan vie aina 100-0. suosittelen!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos tästä suosituksesta. Kuume nousee :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Waude! Ehkä sittenkin kaksi viikkoa ;)

Daniella (Ei varmistettu)

Rodos ja Kypros ovat olleet lähipiirimme lapsiperheiden suosikkeja. Plussana tietysti vielä se, että ei ole aikaeroa. Vaikka F toki on jo niin iso, että pienen aikaeron kanssa voisi olla vielä helppoa, mutta kuitenkin.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Finnmatkat on siis Kolmistaan-gallupin suosikki :) Hyvä tietää!!

Kati (Ei varmistettu)

Voi Juuri tänään haaveilin yhteisestä kreikan perhelomasta? edellisestä on jo puolitoista vuotta ja kun tässä välissä on ollut mm muutto,remontti niin matkakassa ei ole päässyt kertymään. Kreikka on mun lempi paikka, johon tälläkin kertaa haluaisin. Viimeksi olimme finnmatkoilla Kosilla hotellissa jossa altaita riitti ja en voinut kuvitellakkaan miten monipuolinen allinclusive voi olla. Ruuat olivat aivan huiput! Lapset tykkäsi olla bamsekerhossa ja ei meitä aikuisiakaan haitannut parin tunnin vapaa aamupäivisin. Hotellilla oli paljon muutakin aktiviteettiä ja viihdyttiin siellä niin hyvin ettei käyty edes retkillä, vaan kerran päiväreisulla pääkaupungissa. Kohde oli siis kos, marmari :blue village family club marmari beach Atlantica. Pienenä miinuksena yhtenä aamuna huoneesta löytynyt torakka ?

Pages

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.