Syö mitä vaan -päivä. Aina.

Törmäsin talvella naiseen, joka useamman kerran kummasteli sitä, miten minä syön leipää. Ja pitsaa. Ja pulla. Ja jogurttia. Ja karkkia. Oikeaa voita. Täysmaitoa. Perunaa. Ylipäätään kaikkea, joka ei ollut kasviksia tai lihaa.

Ensin minua nauratti naisen kauhistunut ilme kuullessaan, että leipä – ihan todella – kuuluu usealla aterialla päivässä ruokavaliooni. Kun sitten pari kertaa olin jutellut hänen kanssaan, aloin itsekin vaistomaisesti kauhistua, kun söin leipää. Sillä kyllähän minä sitä söin. Joka päivä, mutta silti joka kerta kun iskin leipää vatsaani, iski syyllinen olo. Siitäkin huolimatta, että inhoan ruokanatseilua. Tuli tunne, että teki jotain todella syntistä.

Juttelin asiasta ystäväni kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että nykyihminen kokee ihan liian usein syyllisyyttä kaikesta aivan naurettavasta. Tulee syyllinen olo, jos on niin törppö, ettei ole lukenut uusinta Finlandia-voittajaa. Tulee syyllinen olo, jos syö leipää, tarjoaa lapselleen välillä nakkeja ja ranskalaisia ja syyllistyy kauheasti, jos ei vaan jaksa mennä lenkille. Tyyliin vuoteen.

Tuo keskustelu sai minut tajuamaan, kuinka hölmöjä rajoitteita me ihmiset teemme itsellemme. Tajusin, kuinka oikeasti idioottimaisista asioista kantaa taakkaa, kun tekemistä olisi varmasti niissä arjen mukanaan tuomissa oikeissakin huolissa. Niinpä päätin, että kaikista leipäkielloista huolimatta noudattaisin – tästäkin eteenpäin – ruokavaliota, jonka syömishäiriöstä teiniaikana kärsinyt ystäväni minulle joskus kertoi ja joka on ollut minusta aika järkeenkäypä vinkki. Hän sanoi, että anoreksiasta paraneminen alkoi sillä hetkellä, kun tajusi, ettei kiellettyjen ruokien listaa ole. Jos häntä huvitti syödä yhtenä päivänä lounaaksi Snikers, hän myös teki niin. Piittaamatta mistään ohjeista.

Vaikka minä olen aina syönyt mitä huvittaa (jos vain vatsa on kestänyt), kyllä tuollaiset kiellettyjen ruokien listat silti välillä hippailevat mieleen. Siksi olikin myös mahtavaa heittää säännöt kaverini kanssa käydyn keskustelun jälkeen tietoisesti kerralla romukoppaan. Jos minun lounaani on tänään kahvilaleipä majoneesilla ja iso kermavaahtokaakao, se on sitten sitä. Aikuiselle ihmiselle se sallittakoon, 

Olen huomannut myös sen, että kun annan itseni syödä herkkuja ja paheksuttuja ruokia ilman rajoituksia, haluan myös yhä useammin syödä myös jotain freesiä ja terveellistä. Kun tietää, että saa napostella kaapista suklaata silloin kun huvittaa, ei vihanneskaan tunnu viholliselle.

Mihin tähän maailma on menossa, jos ei jumaliste edes leipää saisi syödä?

-Karoliina-

Share

Kommentit

Niinpä!! Ihanaa et on muitakin. Joskus tosissaan oon ajatellut, et oonko ainoa joka ei mieti joka suupalan kaloreita ja hiilareita. Oon kanssa huomannut että kun kaikki on salittua maistuu terveellinen ruoka usein. Ihan paras teksti.

Mutta eikös sulla ollut suolisto-oireira, pahojakin? Mulla itsellä on IBD ja rrrrakastan leipäää :/ kaikkee ja kaikissa muodoissa. Suolistoni takia kuitenkin haluaisin pystyä kokeilemaan vaikkapa puolen vuoden gluteenitonta/viljatonta tai edes tavis leivätöntä kuuria (koska syön sitä tosiaan niin paljon). Nähdäkseni auttaako tai vaikuttaako oireisiin. Mutta. Kun. Se on niin vaikeaa :(

josha

Niin hyvä teksti! Itse kannan aivan liikaa syyllisyyttä monista ihan turhistakin jutuista, mutta yritän pikkuhiljaa opetella siitä pois. Viimeisen puolen vuoden aikana oon omaksunut sellaisen mentaliteetin, että (lähes) mitään ei ole pakko tehdä jos nyt yksinkertaisesti ei vaan siltä tunnu. Huomaan saavani sen kautta paljon enemmän aikaan, kun ei ole pakko imuroida just maanantaina klo 18, vaan voin tehdä sen vaikka tiistaina klo 9 jos se silloin sopii mulle paremmin. Ja jos tänään tekee mieli syödä hampurilainen, syön. Huomenna sitten taas voin syödä lounaaksi salaatin ja nauttia siitä.

Ajatus on tärkein

AAMEN! Ja sori, mutta mua v***ttaa, kun erinäiset ihmiset meille juhliin tullessa ei voi syödä sitä eikä tätä, koska vehnä ja sokeri ja ja ja ja. Allergiat erikseen, mutta ei se maailmaa kaada, jos siellä yksissä juhlissa vähän maistat kakunsiivua. Ei, en tee tästä normaalisti numeroa ja olkoon sitten syömättä, mutta nyt tuli tällänen sopiva tuuletusfoorumi :D allergiset saa kyllä aina ruokavalionsa mukaista tarjottavaa, mutta jokaisen vieraan "koska mä haluun" -valiota en ala huomioimaan. Ei oo resursseja.

Sitten tässä on myös se tieto lisää tuskaa -juttu. Nykyään tiedetään niin paljon ravinnosta yms että syyllisyys syntyy pitkälti juuri siitä, että ikäänkuin tietoisesti tekee itselleen pahaa. Vaikka mistään katastrofista tuskin on kyse.

Taru Mari
Stuff About

Aamen! Turha pöhökin lähtee kun lopettaa stressaamisen. ;)

Kiti
Katso tarkemmin

Kyllä!

On oikeasti naurettavaa, minkälaisia rajoituksia ihmiset keksivät itselleen, varsinkin kun ne vaihtuvat aina muodin mukaan. Joka toinen vuosi kananmuna on terveellistä ja joka toinen vuosi tappavaa. Sama juttu voin, perunan ja ties minkä kanssa. Monipuolisesti ja kohtuullisesti kaikkea sekä lisäksi kourallinen maalaisjärkeä, siinä on hyvä resepti elämään. 

Torey
Näissä neliöissä

Kyllä! Mulla on herkkä vatsa enkä voisi elää pelkillä rasvasilla ruuilla, MUTTA kun sunnuntaina teki mieli pitsaa niin me haettiin pitsaa. Kun munissa alkoi lähestyä parasta ennen päivä, tein niistä lettutaikinan ja meillä syötiin eilen illalla lettuja.
Vatsani kertoo millon olen syönyt liikaa rasvaisia ruokia sen mieleen, ja sitten mennään kevyemmällä muutama päivä. Teen perusruokaa kotona ja käytän kastikkeissa kermaa ja muussissa voita. Mutta entäs sitten.
Karkkipäivää ei ole. Mutta toisaalta, lapset ei ole koskaan vetäneet sokeriövereitä.

Liha- ja maitotuotteiden syömisestä pitäisi mun mielestä kaikkien tuntea huonoa omaatuntoa. Ei siksi, että se tekee pahaa ihmiskropalle, vaan siksi, että se tekee pahaa eläimille ja luonnolle, ympäristölle, vesistöille, ilmastolle, alkuperäiskansoille, Amazonin sademetsille, Saimaalle ja Itämerelle, kaikelle. Millaisen karmean sotkun me jätämmekään jälkeemme?

Ajatus on tärkein

Sekin on totta. Mutta rajansa kaikella. Kun ympäristöstä ym huolehtiminen alkaa stressata ja viedä elämäniloa, voi ehkä vähän himmata ja etsiä muita tapoja kuin joka ikisen suupalan vahtaaminen. 

Itselle nämä eettiset ja ympäristöystävälliset asiat on verrattain uusia, eli en hirveästi miettinyt niitä silloin kun olin nuorempi, eikä ollut vielä lapsia. Nyt kun ne kiinnostaisi, ei kerta kaikkiaan ole resursseja saati kiinnostusta vääntää vaikka joka ruokailusta lasten kanssa taistelua. Siksi itse valitsen olla stressaamatta viisi kertaa päivässä siitä, onko ateria eettisesti kestävä ja ympäristöä säästävä . Sen sijaan iloitsen siitä päivästä, kun joskus toivottavasti osaan tehdä lihattoman ruuan,joka kelpaisi perheelle. Toistaiseksi ei ole onnistunut.

Pointtini: toiset tarvitsevat muutoksiin enemmän aikaa, eikä syyllistyminen auta prosessia.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Minusta taas tuntuu, että pieni syyllistyminen auttaa kummasti. ;)

Kommentoi