Takaisin Helsinkiin. Kotiin!

Kolmistaan

Viime vuonna Kaksplussassa oli juttu lapsiperheiden asumismuodoista. Yksi perhe halusi asua maalla isossa omakotitalossa, toinen Helsingin keskustassa kerrostalossa.

Tuo lehti, jossa juttu ilmestyi, tupsahti meidän postilaatikkoomme juuri oikeaan aikaan. Olimme nimittäin tismalleenkin noihin aikoihin pohdiskelleet jo illat pitkät Helsinkiin paluutamme. Aluksi idea oli tullut mieleemme vain heittojen ja puolivitsien kautta, mutta pian aloimme kuitenkin tajuta, ettemme voi kuvitella elävämme Lahdessa todellakaan ikuisesti (kuten olimme tänne muuttaessa ajatelleet tekevämme).

Vaikka Helsinkiin palaaminen tuntuikin juuri sille, mitä me lopulta ja todellisesti haluamme, ei tuo päätöstenteon aika ollut todellakaan kovin helppoa. Tuntui väärälle, ettemme olleetkaan olleet tyytyväisiä suomalaiseen unelmaan: kauniiseen rivitaloasuntoon järvinäkymillä lapsiperheiden suosimalla alueella, turvattuihin työpaikkoihin ja yksinkertaisesti helppoon ja vaivattomaan elämään. Tuntui sille, kun olisimme olleet kiittämättömiä kokemastamme onnesta. Pettäneet sen, mitä lapsiperheiltä Suomessa noin yleisesti odotetaan.

Toisaalta tuli myös vähän syyllinen olo. Vaikka vanhempani eivät muuttomamme takaisin Helsinkiin vastustaneetkaan, oli kurjaa ajatella, että olimme mobilisoineet isäni remontoimaan asuntoamme vain reilu vuosi aikaisemmin karmaisevilla kesähelteillä, kun jo nyt halusimmekin” loppuelämänasunnostamme ” pikaisesti eroon. Etukäteissyyllistyin jo vähän siitäkin, josko Neiti-F kärsisi jotenkin muutosta, tai kiroaisi joskus vanhempana, kuinka hänellä ei lapsuudessaan ollut omaa hehtaaripihaa ja metsää ympäillä.

Kaikesta epävarmuudesta ja tunteiden vuoristorata-ajelusta huolimatta päädyimme kuitenkin muuttamaan. Ja tiedättekös miksi? No, jos ei nyt aivan kokonaan tuon alussa mainitsemani Kaksplussan lehtijutun takia, niin ainakin osittain. Jutussa nimittäin luki jotain sellaista, joka konkretisoi koko muuttointomme ja haikailumme vanhoille kotikulmillemme, ja teki samalla haaveestamme jotenkin todellisempaa. Teksti meni jotenkin näin: ”Ihminen on onnellisin siinä paikassa, jonka arvomaailman kokee eniten omakseen”. Bingo! Tämä virke sanallisti sen, jota olimme ajatelleet, mutta jota emme olleet osanneet selittää. Ei Lahdessa, tai edes meissä ollutkaan mitään vikaa. Me emme vain olleet oikeanlaiset ihmiset juuri tähän paikkaan, ja tämän paikan ilmapiiriin. Koti oli siellä, mistä sydän ei ollut koskaan todella edes lähtenyt.

Vaikka odotankin jo kauheasti kesää ja kaikkea uutta, on tämä kahden vuoden rupeama Lahdessa tuonut elämäämme valtavasti kaikkea hyvää. Minulla on ollut maailman paras työpaikka ja kollegat. Olen saanut ihania kamuja, ja huiketa naapureita. Oppinut, missä kojussa on torin paras keitinpiirakka, ja minne suunnata, jos tarvitsen hyvät farkut. Oppinut, millainen Suomi on muullakin kuin Hankasalmen met(s)issä, tai Kalliossa sporakiskojen kolinassa.

Ihanaa kesäistä viikkoa! Tämän postauksen (laiha) kuva-anti on uuden kotimme pihasta. Paikasta, jossa tänään otettiin myös uudet bannerikuvat tänne blogiin. Vähän jännittää, millaisia niistä tulikaan.

Ja lopuksi: Löytyykö lukijoistani muita, joille rivitalo/omakotitaloelämä ei ollutkaan paras mahdollinen asumismuoto, ja päätitte palata takaisin keskustaan ja kerrostaloon? Entä millaisia muita radikaaleja asumisratkaisuja olette tehneet?

pus ja rok

-Karkki-

Neidin asu:
Housut ja t-paita, Aarrekid // Kengät, Warp/Stadium // Panta, H&M // Lasit, Lindex

Eepin asu:
Kengät, Converse // Housut, Nudie // Pipo, Makia // Farkkuliivi, Carlingsin oma merkki

Share

Kommentit

Riikka (Ei varmistettu)

Me muutettiin jouluksi uuteen kotiin, unelmaan maalla. Omakotitalo asumista en vaihtaisi enää kerrostalo elämään Helsingissä. Muutettiin siis stadista Sipooseen. Mies on kotoisin Lahdesta ja sinne tahtoisi mutta itse en olisi sen onnellisempi siellä kuin Helsingissäkään.. Kotoisin olen Porista ja sinne sydämeni tahtoisi takaisin, ehkä vielä joskus?

Kommentoi