TBT: Mutsiakin saa(ttaa) vituttaa

Kolmistaan

Edellisinä torstaiaamuina olette saaneet lukea aikasempia sisustusoivalluksiani, nyt vuorossa on päräyttävimmät vanhat postaukseni Kaksplussan ajoilta.

Ensimmäisenä Veikko Sorvaniemen Lastasi saattaa vituttaa ( 14.6.2013) tekstin pohjalta kirjoitettu pastissi/vastine mutsinäkökulmasta. Tämä teksti oli koko Kaksplus-historiani kävijäpommipostaus, joka aiheutti keskustelua niin puolesta kuin vastaankin. Täytyy sanoa, että jos olisin tiennyt blogiin virtaavan yleisömäärän ENNEN tämän jutun kirjoittamista, olisin panostanut siihen enemmän kuin 15 minuutin flown samalla kun katsoin telkkua. Mutta sehän tässä blogimaailmassa on myös hassua. Koskaan ei tiedä, mikä juttu kiinnostaa. Joka tapauksessa: Tässä yleisömenestys Kaksplus-ajoiltani! (P.S. Suosittelen lukemaan tuon Sorvaniemen tekstin pohjaksi tälle)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mutsiakin saa(ttaa) vituttaa

Kolmistaan
17.6.2013

Vihdoin on hiljaista. Huoneen täyttää pitkä huokaus, näppäimistön nakutus ja näyttöpäätteen valo. Se sekopää, joka kiukutteli työpäivän jälkeen aina iltaan asti piinaten ja repien puolisonsa ja lapsensa hermoja, on vihdoin vapautettu tietokoneruudun toivoa tuovan valon ääreen. Päivität Facebookissa raskasta päivääsi ja pohdit, onko lapsellasi ADHD, itselläsi burnout, vai puolisollasi vain krooninen paskajätkäsyndrooma, joka selittäisi jokailtaisen kiukuttelusi. Todennäköisempää on kuitenkin se, että sua vaan vituttaa.

Syyt voimakkaaseen harmitukseesi löytyvät, kun alat tarkastella omaa päivääsi. Olet herännyt kesken unien. Aivan, kuten olet herännyt jo viimeiset 2-120 kuukautta. Lomalla ja arkena, talvella ja kesällä. Unikaverin jalka silmässäsi, ahdettuna parisängyn vihon viimeiselle kymmennelle sentille, yrität käsitellä sitä, mitä asioita sinun tulee muistaa ja tehdä taas päivän aikana.

Riuhtaiset itsesi sängystä, ja yrität tehdä itsestäsi työpäiväkelpoisen. Meikkaaminen, tai edes vessassa käynti, on kuitenkin vaikeaa, koska kaksivuotias haluaa olla mukana jokaisessa toiminnassasi. Samalla pelkäät koko ajan myöhästyväsi töistä. Ja toistat jo itseäsikin kyllästyttävää listaa: ”ylös nyt… kiire… syö… kohta kyllä myöhästytään… vaatteet päälle nyt… äiti myöhästyy… isi myöhästyy… tädit suuttuu”. Kun kaksivuotias vetää itkupotkuraivarit lattialle, repii juuri puetut vaatteet yltään, ja kieltäytyy lähtemästä hoitoon, yrität pitää itsesi edes jotenkin kasassa.Täydellistä romahtamista pidätellen, polviin asti ulottuvat silmäpussit painolastina riuhdot kiljuvan ja rimpuilevan lapsesi markkinoiden turvallisimpaan turvaistuimeen. Kotipihassa puristat vielä tekopirteät hyväthuomenet naapureille. Auton kaartaessa pihasta väännät aamuradiota kovemmalle, ettet kuulisi lapsesi huutoa. Kuulet kuitenkin. Pääsee itku. Sulta.

Automatka menee niin, että yrität olla nukahtamatta rattiin. Päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden varikkopysähdystä. Tai sen pitäisi muistuttaa jo tähän kellonaikaan, mutta oikeasti se ei käy lainkaan yhtä nopeasti. Huudosta turpea, räkää ja kyyneleitä vuotava lapsesi roikkuu koivessasi, kun annat ”vielä yhdet halit ja suukit” jo kymmenettä minuuttia. Kaahatessasi päiväkodin pihasta eteesi tuuppaa ihana mopoauto, joka huristelee, helvetti, neljääkymppiä edessäsi koko matkan töihin. Myöhästyt.

Töissä kahvi maistuu pahalle, mutta sitä on pakko juoda, että päivä lähtisi edes jotenkin käyntiin. ”Juo, että kehtaat mennä kahvihuonetta pidämmälle”, sanoo työkaverisi, ja työntää toisen kupin eteesi. Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää. Kaikki ruoka, mitä ei tarvitse itse tässä elämäntilanteessa valmistaa, on yhtä luksusta. Otat palan painikkeeksi siivun ranskanleipää. ”Et kai sä tota syö”, sanoo hyväkroppainen ei-lapsellinen nainen (jota voi tytöksikin kutsua). Hän ei ymmärrä,miten kukaan voi syödä sellaista pullamössösontaa. Sinä et ymmärrä, miten kukaan enää voi muistaa huolehtia omista kiloistaan tai kaloreistaan.

Pienellä vanhemmalla on paljon kysymyksiä. Niiden kautta maailma supistuu supistumistaan. Ennen mietittiin rakkauden anatomiaa, tai Jumalan olemassaoloa, nyt eniten pohdituttaa, milloin pottailu tulisi aloittaa, tai onko kersan yskä ennemminkin lohkeilevaa vai kuivaa. Pohdinta on tosin tärkeää, koska vanhemmuudessa vääriä vastauksia on vaikka kuinka paljon. Ja jos sellaisen läväyttää ilmoille hiekkalaatikolla, tai nettipalstalla, on ikuisesti tuomion alaisena. Olitpa siis seitsemäntoista tai neljäkymmentäkolme, niin jos joku jatkuvasti tuomitsee tapasi olla vanhempana, alkaa vituttamaan – se on varma.

Kun työpäiväsi töissä on ohi, ei TYÖpäiväsi todellakaan ole. Väsynyt lapsi hoidosta, kauppareissu, iltaruoka (joka ei tänäänkään ole kotitekoista, joka sekin syyllistyttää), pikaiset iltatoimet, pesut ja seuraavan päivän hoitokassin pakkaaminen ja säätiedotuksen kyttääminen mahdollisia kumisaappaita varten. Kaikesta tästä haipakasta huolimatta tuntuu sille, ettei aikasi ja resurssisi koskaan riitä. Mihinkään! Ruoka voisi olla parempaa, töissä voisit olla aktiivisempi, et ole lapsesi kanssa tarpeeksi läsnä, ja miehesi. Se varmaan lähtee kohta litomaan, jos kuljeskelet kärttyisenä niissä kymmenen vuotta vanhoissa kollaripöksyissäsi vielä hetkenkin.

Kun ihan joskus, ehkä kerran kahdessa kuussa, korotat ääntäsi lapsellesi tai miehellesi automarketin kassajonossa, ei ymmärrystä heru. Päinvastoin. Kauppajonoissa kuulee miten mummot tai täydelliset vanhemmat päivittelevät: ”Kaikille ei pitäisi lapsia suoda” tai ” Ei ole lapsen hyvä olla, kun äiti tekee uraa, ja pikkuinen vaan viskataan vieraiden hoidettavaksi”. Jos mutsi ymmärtäisi vitutuksen olevan ihan normaalia, hän sanoisi tässä vaiheessa: ”Voi vittu! ” Siitä tosin seuraisi vaan lisää murheita, ehkä lastensuojeluilmoitus, tai ainakin megaluokan morkkis, joten äiti tyytyy vain häpeämään huonouttaan.

Kun ruuhkasta vihdoin selviydytään kotiin niin nukkumaanmeno jo hengittää niskaan. Kaikki harmi purkautuu viimeistään iltatoimien aikaan ja höyhensaarille siirrytään itkun saattelema, ei rauhallisen onnellisena. Lapsen nukkuessa suloisesti, mutsi voi taas kerran luvata, että huomenna hän on parempi ihminen. Vanhempi. Ja unohtaa oman rajallisuutensa, ja pystyy ihmetekoihin. Siihen asti hänen täytyy vain kärvistellä syyllisyydessä, paska-äiti –fiiliksissä.

Jos sun päiväsi menisi näin, niin vituttaisiko?

Niinpä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sellaisilla ajatuksilla vuonna 2013. Naurattaa, miten ajankohtasidonnainen tuo teksti osin onkaan. Oi Lahti-elämän mopoautot ja pottailut!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Kommentit

Ilona (Ei varmistettu)

Siis todella hyvä teksti, aivan mahtava. Välillä blogiasi lukiessa unohtuu, että olet äidinkielenopettaja, ihminen jonka kai pitäisi pystyä kirjoittamaan keskivertoa paremmin. Tämä palautti sen taas mieleen ja rytinällä; saisiko näitä lisää? Tästä ei todellakaan huomaa, että se on kirjoitettu vartissa!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Tanja ja Marika. Juuri niin!! Oi voi : Teiniaikaa odotellessa. Nautitaan nyt tästä ajasta!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi kiitti, Tiina :D

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Huh :D

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Juuri niin. Kopioitu on, koska tyylilaji on pastissi :) https://fi.wikipedia.org/wiki/Pastissi

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Oi että. Sinähän olet ollut riveissä kauan :) Kiva, kun kommentoit!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitti :D

Ilona (Ei varmistettu)

Niinpä, ja se on kyllä sääli. Kai meistä oletetaan, että ollaan luonnonlahjakkuuksia, mutta (luova) kirjoittaminen on kyllä vähän sellainen laji, jossa ruostuu jos sitä ei tee. Olet kuitenkin aivan oikeassa, työpäivän jälkeen ei tosiaankaan ole kovin luova olo. Ymmärrän täysin, että silloin kirjotettu postaus on ennemmän asiaa sisältävä kuin kielellä ja tekstilajeilla leikittelevä. Mutta joskus jos siltä tuntuu, anna mennä, tämän ainakin luki ilolla :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Iltaolo on kyllä niin tuttu. "Huomenna olen parempi ja pitkäpinnaisempi äiti" :) Tsemppiä sinnekin!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hei kiitos!! Niinhän se on, että juurikin sen äikän open duunipäivän jälkeen kirjoitettu postaus ei aina ole todellakaan sitä tasoa, mitä haluaisin tai mihin paremmalla ajalla pystyisinkin. Tosin : Äikän maikan koulutuksessa ei ole yhtään kurssia, jossa treenattaisiin itse kirjoittamista ;)

Nimimerkkk (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä, että teksti on hyvä, mutta jos lukee alkuperäisen kirjoituksen, niin huomaa, että tämä kirjoitus on lähes täysin kopioitu - ei tarvitse enää ihmetellä, miten on vartissa kirjoitettu.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tämäkin näkökulma olisi ollut tärkeää tuoda esille!

Tanja (Ei varmistettu)

Tämä taitaakin olla juuri se postaus joka tuli aikoinaan jossain vastaan, ja jonka myötä aloin seuraamaan blogiasi :) niinkö kauan siitä jo on.. ? Ja vasta nyt jätän ehkä ekan tai korkeintaan tokan kommentin ! :s Tykkään sun blogista, tämä on persoonallinen ja kiinnostava, erottuu positiivisesti. On myös kiva kun tietää että on joka päivä postaus(vai kaks?) ? odotettavissa.

Tytti (Ei varmistettu)

Ai että, kuulostaa monin osin niin tuskallisen tutulta! Kaikkea elämää maustaa jatkuva v-tutus ja riittämättömyyden tunne. Mut eikö niin että se joskus vielä helpottaa..?

Niina (Ei varmistettu)

Kommentoin tosi harvoin, mutta nyt pakko sanoa että tämä teksti osui. Vaikka lapset jo pikkuisen isompia, on näitä tuntemuksia yhä välillä. Siis vituttaa :). Ja tunnistan niin tuon, kun lapset jo nukkuu, lupaa että huomenna paremmin, huomenna tsemppaan. Onneksi tämä kuitenkin helpottaa koko ajan noista taaperoajoista.

KaisaM (Ei varmistettu)

Ihan oikeasti saa vituttaa... ja sellaisissakin ympyröissä, joissa ei tunneta muuta kuin pusi-pusi-nami-nami-kulttuuria!

tanja (Ei varmistettu)

Kyllä muistan, että kaksivuotiaan ja sitä nuoremman äitinä vitutti lähes päivittäin. Mutta onnekseni olen huomannut, että nyt ekaluokkalaisen ja 4-vuotiaan äitinä ei vituta enää juuri koskaan. Lapset ovat kasvaneet ja kenties äitikin ;) Ehkä uusi vitutusaalto tulee lasten saavuttaessa murrosiän?

TiinaFitfatmama (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/fitfatmama

Haha ihan huippu :D jaan tän blogini facebookissa!

Daniella (Ei varmistettu)

Muistan tän hyvin. Toisaalta ymmärsin sen aiheuttaman kuohunnan, toisaalta ihmettelin. Alkuperäinen lapsen näkökulmasta kirjoitettu teksti syntyi kai juuri siihen tarpeeseen, kun vanhemmat jo alkoivat uskaltaa avata suunsa jaksamisesta ja saivat myös jossain määrin ymmärrystä. Siksi kai osa lukijoista tuohtui äiti-vastineesta; "johan tätä näkökulmaa ruoditaan koko ajan".

Omasta mielestäni kuitenkin tämä sinun muotoilema ajatus kuitenkin palautti mieleen sen, että vaikka vanhemman rajallisuus on sallittua ja monet uskaltavat jo rohkeammin tuoda sitä esiin, niin syyllisyys ei koskaan katoa. Jokainen vanhempi tuntee (ainakin joskus) syyllisyyttä siitä omasta rajallisuudesta ja mielestäni se oli kirjoituksesi pointti. Ei suinkaan sen korostaminen, että voi kun noi lapset on raskaita tms.

Edelleen tykkään muuten tosi kovasti siitä alkuperäisestäkin, koska ihan oikeasti, ei lapsellakaan voi olla aina hyvä päivä. Eikä niille huonoille päiville tarvitse aina etsiä jotain kasvuun tms. liittyvää syytä. Joskus vain vituttaa. Ihan meitä kaikkia.

Laura (Ei varmistettu)

Minua naurattaa, mutta uskon että sinua vitutti :D Olen autuaasti unohtanut nuo ajat omalta kohdaltani, lapset jo 10 ja 11v. Mietipä kun niitä terroristejä oli kaksin kappalein, yksi kumpaankin lahkeeseen roikkumaan!!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kyllä se varmasti helpottaa. Ainakin itse huomaan, että ero vuoden 2013 ja 2015 välillä on huima.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Tietty saa! Se on tervettä!

Marika (Ei varmistettu)

Tanja: allekirjoitan... ?Toki se hillitön univelka tuossa vaiheessa varmasti vaikutti myös tuohon olotilaan...

jenni (Ei varmistettu)

Tää on aivan loistava kirjoitus ja niin totta! :D

Kommentoi