Uusperhe. Ja kuinka siellä (meillä) vietetään äitien- ja isänpäivää?

Kolmistaan

Meillä juhlittiin eilen äitienpäivää. F oli tehnyt koulussa kortin, iltapäiväkerhossa lahjan ja heräsi – kuinkas muutenkaan kuin – kuudelta herättämään A:n kanssaan aamupalahommiin.

A ja F olivat leiponeet edellispäivänä kaappiin jo kakkupohjan, jota sitten koristeltiin aivan ääneti (fingers cross) aamulla minua varten. Päälle vatkattiin kermat ja pilkottiin mansikat. Lopulta minut heräteltiin laululla, tarjotinkahvilla ja molempien rakkaiden lahjoilla. Ja minusta se tuntui sille, kuin pitikin tuntua. Normaalille ja ihanalle.

Vasta illalla havahduin lukiessani netin keskusteluja äitienpäiväviettotavoista, ettei meidän tapa juhlia ollutkaan välttämättä mikään ihan tavallinen. Nimittäin – ihan yllätyksekseni – huomasin, ettei esimerkiksi puolison antama äitien- ja isänpäivälahja ollutkaan mikään automaatio. Ja varsinkin uusperheissä vanhemmuusjuhlienviettotavat ovat kirjavat.

Noita tekstejä lukiessani tajusin, että emme ole A:n kanssa mitenkään erityisesti koskaan edes sopineet, miten meillä äitien- ja isänpäivät vietetään. Mutta heti siitä lähtien, kun A tuli takaisin Suomeen, näitä kemuja on alettu juhlia ihan niin kuin aika monessa ydinperheessäkin juhlitaan.

Äitienpäivät ovat menneet tähän asti siis juuri viikonloppuisen kaavan mukaan. Vaikka F ei olekaan biologisesti A:n ja minun lapsi, on minusta tietysti ihanaa, että myös A arvostaa äitiyttäni niin, että kokee sen juhlimisen, yllätysten ja lahjojen arvoiseksi tästäkin huolimatta. Ennen kaikkea se on minusta ihanaa siksi, että F:llä on kotona ihminen, jonka kanssa juonia asioita äidin varalle ja supista aamun tunteina salaisuuksia. Lapsilla kun on niin usein hirveä tarve tehdä tällaisesta päivästä tärkeä ja siksi on hyvä, että aikuinen voi olla auttamassa suunnitelmien toteuttamisessa.

Isänpäivää juhlitaan meillä myös sen lisäksi, että F tietysti juhlii isänsä kanssa ja muistaa tätä lahjoin. A ei ole F:n biologinen isä, mutta koska asumme kimpassa, on hän tietysti mukana F:n arjessa vanhemman roolissa päivästä ja viikosta toiseen. Ja vaikka isiä ja äitiä F:llä onkin tässä maailmassa vain yhdet (ja hän tietää sen), menee käytännönjako täällä Tampereen päässä niin, ettei meillä A:n kanssa keskenämme ole mitään minun lapsi-sinun lapsi -ajattelua. Se hoitaa F:n asiat, kumpi ehtii parhaiten. Me molemmat hoidamme kipeänä, viemme harrastuksiin, hankimme vaatteet, soitamme opettajalle, luemme iltasadut tai autamme läksyissä.

Koska A on hypännyt vanhemmuuden syvään päähän ihan kylmiltään – eikä kalenteriin ole keksitty mitään puolivanhempien juhlapyhää – olen halunnut muistaa häntä myös isänpäivänä, koska koen, että hän tekee ihan hemmetin hienoa duunia omassa pestissään. Tosin: Ehkä koko isänpäivän tuplajuhliminen tuntui siksikin luonnolliselle, että se on alusta asti ollut F:lle luontaista. Hän oli esimerkiksi isänpäivänä askarrellut koulussa kaksi korttia ja halusi muistaa molempia elämänsä miehiä lahjalla. Ja niinpä me menimme marraskuussa tyttöporukalla kauppaan ja hommasimme nuo kaksi pakettia yhdessä. 

Kun olimme nyt sunnuntaina syöneet äitienpäivänkakut ja me A:n kanssa luimme vielä Aamulehteä pöydän ääressä, keksi F soittaa mummoilleen hyvät äitienpäivät. Kuulimme vaan toiseen huoneeseen, kun puhelut kaiuttimessa raikaisivat ja iloinen höpinä kuului. Soittoja pistettiin ilmoille kolme: minun äidilleni, F:n isän äidille ja A:n äidille…joskus tuntuu, että me aikuiset itse luomme sellaisia rajoja, joita lapset eivät edes näe. Heille perhe on perhe. Piste.

-Karoliina-

 

 

 

 

Kommentit

Aivan ihanaa, että lapsella on monta tärkeää ja rakasta, erilaista aikuista elämässään. Se on etuoikeus!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Olen samaa mieltä <3

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.