Vuosi koululaisen äitinä. Ja miten se meni?

F:n ekaluokka loppuu tänään. Takana on kokonainen lukuvuosi koululaisen elämää niin lapsen kuin sen koululaisen vanhempanakin.

Jotenkin kuvittelin syksyllä, että tämä vuosi menisi jotenkin vähän eri tyylillä. Että vuosi tuntuisi paljon pidemmälle ajalle. Että meillä näkyisi koulu jotenkin uutena asiana paljon pidempään tai että olisin itse jotenkin paljon enemmän kärryillä kouluasioista.

Todellisuudessa lukuvuosi meni niin käsittämätöntä vauhtia, että en meinaa millään uskoa, että tytär ei olekaan enää se ekaluokkalainen keltanokka. Toisekseen kouluarkeen solahtaminen kävi alun perinkin hirveän luontevasti. Luotto kouluun, iltapäiväkerhoon ja toisaalta tyttären koulukypsyyteen on itselläni niin luja, että oli jotenkin aika vapauttavaakin vaan tipauttaa lapsonen aamulla koulun pihaan ja ottaa vasta iltapäivällä vastaan. Ihan eri meininki kuin päiväkodin kanssa, jossa aikuinen on kuitenkin paljon suuremmassa roolissa. Varsinkin nyt kevätlukukaudella, jolloin F oppi kulkemaan itse koulumatkat (ja monet muutkin reitit), elämä on tuntunut hirvittävän helpolle.

Koululaisen vanhempana olen ollut paljon liberaalimpi, kuin olisi koskaan – ainakaan itse opettajana – voinut kuvitella. Opettajan sitä ihmetteli, jos perheissä ei muistettu jotain tärkeitä koulujuttuja, mutta niinpä vaan mekin unohdimme niin koululääkärit kuin jotkut retkieväätkin. Mutta kaikesta selvittiin! Ja pääjutut hoidettiin, joten enpä jaksa tuosta niin kovia syyllisyyksiä ottaa itselleni.

Läksyjen suhteen olen ollut myös aika huoleton. Jos F sanoo tehneensä läksyt ip-kerhossa, aika harvoin niitä tarkistelen. Minusta täytyy oppia myös se, että jos unohtaa läksyt (tai valehtelee tehneensä ne), se on lapsen oma unohdus. Ei vanhempien moka siitä, ettei ole muistaneet muistuttaa!

Koska F:llä on mennyt ainakin tähän asti kaikki opittavat asiat ajallaan, en ole jaksanut ottaa paineita siitä, lukeeko hän kaikkia lukudiplomikirjoja vai ei. Tai onko reissuvihko mytyssä vai ojennuksessa. Ehkä opettajana olo omalta osaltaan on opettanut sen, että osaa laittaa kouluasiatkin oikeisiin mittasuhteisiin. On toki tärkeää oppia tekemään töitä, hoitamaan sosiaaliset kuviot ja toimimaan ryhmässä, mutta sellainen hyvän koululaisen status ei ole minun asteikollani kovin korkealla. Varsinkin tytöiltä odotetaan edelleen usein koulumaailmassa sellaisen hiljaisen ja helpon oppilaan roolia (en sano, että F:n opetta, vaan ennen kaikkea yleisesti), joka mielestäni on vaatimuksena – jos noin niin kuin elämää muuten miettii – aika älytön tavoite. Tottahan se on, että itsekin aina välillä toivoin opettajana ihan hiljaista oppituntia ja vänkäämätöntä ryhmää, mutta todellisuudessa aika moni hyvä pöhinä, asenne, tulevaisuus ja äksöni syntyy pienestä vastarinnasta, äänekkäästä innostuksesta tai oman pään mukaan menemisestä.

Tänään me menemme mökille yhdeksi yöksi. Grillataan makkaraa, saunotaan, uidaan ja nukutaan ikkunat auki linnunlaulussa. Voisiko olla parempi lopetus ekaluokalle!

-Karoliina-

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.