Ladataan...
Kolmistaan

Viime vuonna Kaksplussassa oli juttu lapsiperheiden asumismuodoista. Yksi perhe halusi asua maalla isossa omakotitalossa, toinen Helsingin keskustassa kerrostalossa.

Tuo lehti, jossa juttu ilmestyi, tupsahti meidän postilaatikkoomme juuri oikeaan aikaan. Olimme nimittäin tismalleenkin noihin aikoihin pohdiskelleet jo illat pitkät Helsinkiin paluutamme. Aluksi idea oli tullut mieleemme vain heittojen ja puolivitsien kautta, mutta pian aloimme kuitenkin tajuta, ettemme voi kuvitella elävämme Lahdessa todellakaan ikuisesti (kuten olimme tänne muuttaessa ajatelleet tekevämme).

Vaikka Helsinkiin palaaminen tuntuikin juuri sille, mitä me lopulta ja todellisesti haluamme, ei tuo päätöstenteon aika ollut todellakaan kovin helppoa. Tuntui väärälle, ettemme olleetkaan olleet tyytyväisiä suomalaiseen unelmaan: kauniiseen rivitaloasuntoon järvinäkymillä lapsiperheiden suosimalla alueella, turvattuihin työpaikkoihin ja yksinkertaisesti helppoon ja vaivattomaan elämään. Tuntui sille, kun olisimme olleet kiittämättömiä kokemastamme onnesta. Pettäneet sen, mitä lapsiperheiltä Suomessa noin yleisesti odotetaan.

Toisaalta tuli myös vähän syyllinen olo. Vaikka vanhempani eivät muuttomamme takaisin Helsinkiin vastustaneetkaan, oli kurjaa ajatella, että olimme mobilisoineet isäni remontoimaan asuntoamme vain reilu vuosi aikaisemmin karmaisevilla kesähelteillä, kun jo nyt halusimmekin” loppuelämänasunnostamme ” pikaisesti eroon. Etukäteissyyllistyin jo vähän siitäkin, josko Neiti-F kärsisi jotenkin muutosta, tai kiroaisi joskus vanhempana, kuinka hänellä ei lapsuudessaan ollut omaa hehtaaripihaa ja metsää ympäillä.

Kaikesta epävarmuudesta ja tunteiden vuoristorata-ajelusta huolimatta päädyimme kuitenkin muuttamaan. Ja tiedättekös miksi? No, jos ei nyt aivan kokonaan tuon alussa mainitsemani Kaksplussan lehtijutun takia, niin ainakin osittain. Jutussa nimittäin luki jotain sellaista, joka konkretisoi koko muuttointomme ja haikailumme vanhoille kotikulmillemme, ja teki samalla haaveestamme jotenkin todellisempaa. Teksti meni jotenkin näin: ”Ihminen on onnellisin siinä paikassa, jonka arvomaailman kokee eniten omakseen”. Bingo! Tämä virke sanallisti sen, jota olimme ajatelleet, mutta jota emme olleet osanneet selittää. Ei Lahdessa, tai edes meissä ollutkaan mitään vikaa. Me emme vain olleet oikeanlaiset ihmiset juuri tähän paikkaan, ja tämän paikan ilmapiiriin. Koti oli siellä, mistä sydän ei ollut koskaan todella edes lähtenyt.

Vaikka odotankin jo kauheasti kesää ja kaikkea uutta, on tämä kahden vuoden rupeama Lahdessa tuonut elämäämme valtavasti kaikkea hyvää. Minulla on ollut maailman paras työpaikka ja kollegat. Olen saanut ihania kamuja, ja huiketa naapureita. Oppinut, missä kojussa on torin paras keitinpiirakka, ja minne suunnata, jos tarvitsen hyvät farkut. Oppinut, millainen Suomi on muullakin kuin Hankasalmen met(s)issä, tai Kalliossa sporakiskojen kolinassa.

Ihanaa kesäistä viikkoa! Tämän postauksen (laiha) kuva-anti on uuden kotimme pihasta. Paikasta, jossa tänään otettiin myös uudet bannerikuvat tänne blogiin. Vähän jännittää, millaisia niistä tulikaan.

Ja lopuksi: Löytyykö lukijoistani muita, joille rivitalo/omakotitaloelämä ei ollutkaan paras mahdollinen asumismuoto, ja päätitte palata takaisin keskustaan ja kerrostaloon? Entä millaisia muita radikaaleja asumisratkaisuja olette tehneet?

pus ja rok

-Karkki-

Neidin asu:
Housut ja t-paita, Aarrekid // Kengät, Warp/Stadium // Panta, H&M // Lasit, Lindex

Eepin asu:
Kengät, Converse // Housut, Nudie // Pipo, Makia // Farkkuliivi, Carlingsin oma merkki

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Moikkista,

en kovinkaan monen tuotteen suhteen ole merkkiuskollinen, mutta jotkut tavarat ja vaatteet on kuitenkin oltava minulle niitä ihan aitoja ja oikeita. Näkkärin on oltava Pieni pyöreä, naamatuotteiden Dermalogica, F:n välikausivaatteiden PO.P, kynsilakat H&M (isot purkit)  ja minun koticollegehoususi Me&I.

Kun menin elämäni ekoille Me&I -kutsuille, ihmettelin,kun kaikki naiset hehkuttivat joogapantsien perään. Silloin kummastelin, kuinka joku viitsi laittaa kotihousuihin yli 40 euroa, ja silloin pöksyt jäivät vielä ostamatta. Siitäkin huolimatta, että ystäväni kertoi, ettei mitkään muut lököpöksyt pidä pintaansa niin hyvin kuin nämä.

Seuraaville kutsuille mennessä olin kuitenkin jo ehtinyt tutustua joogapants-asiaan tarkemmin, ja silloin päätin myös itse testata housut. Enkä ole sen jälkeen katunut ostostani! Itse asiassa: Tuosta päivästä lähtien jokaisesta Me&I -mallistosta mukaani on tarttunut yhdet tai kahdet joogat tai muut college- tai velourhousut. Niin itselleni kuin Neiti-F:llekin.

Me&I:n "kotihousut" ovatkin mielestäni koko merkin parasta antia. Housuja voi pestä rajattomasti, pitää päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, ja silti ne eivät menetä napakkuuttaan, väriään tai muotoaan. Niin ja polvipusseja housuihin ei saa tekemälläkään. Eikös nämä ole kriteerit, joita enempää kotihousuilta ei voisi edes pyytää? On ihanaa, että arkistakin arkisemmat vaatteet ovat kuitenkin siistit ja kauniit.

Joogahousuissa minua ihastuttaa napakat ja pitkät lahjeresorit. Niiden avulla lastenhousut voi ostaa kokoa tai kahta "liian" isoina, ja aikuisellakin lahkeet ovat kätsyt: Lahje ei valahda kengän tai jalan alle, ja housu näyttää ryhdikkäälle.

Tämän kevään ensimmäisistä myynneistä ostin Neidille pinkit joogat ja itselleni tummansiniset. Ja kevään kuluessa eteenpäin, Me &I lähetti meille vielä toisetkin pöksyt: Löysempilahkeiset coolest high rise pantsit minulle ja kuvissa näkyvät long rise sweatpantsit F:lle.

Näissä housuissa minua miellytti erityisesti niiden yksinkertaisuus. Joogapantseissä on vähän nimittäin tökkinyt se, että aikuistenkin housuissa on usein jokin kuvio (tummansinisissä mm. pinkki perhonen takapuolen kohdalla), ja minua ei semmoiset oikein sykähdytä. Lisää tämmöisiä ilman koristeluja olevia housuja siis, kiitos :) Oletteko itse muuten tutustuneet Me&I:n housuvalikoimaan?

Tämä päivä vedeltiin Neidin kanssa siis Me&I:n pöksyillä. Ulkona ja sisätilojen lastenhuonekaaoksessa. Kuvaa minusta pöksyissä ole ole, koska Neidiltä tuo kuvaaminen ei oikein onnistu, ja Eepi ei ollut kotona. Niin ja: iltapäivällä kollarit vahtuivatkin yllätysaurinkoon ja uikkareihin. Ihanaa tämä kesä!

 

Terkuin:Karkki

Kuvat: Karkki, iPhone 4s

F:n asu:
Housut, Me&I (blogilahja)
T-paita, PO.P(blogilahja)
College-paita, Lindex
Tennarit, Nike
Aurinkolasit, Lindex

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Moikkis,on ihanaa, kun arjessa on turvallisia ja tuttuja asioita, jotka tekevät elämästä helppoa ja jotenkin selkeää. Sama bussi (tai työkamu) vie aamulla töihin, lounaan saa aina tismalleen samaan aikaan ja lähikaupassa maito on aina samassa hyllyssä. Lähi- ja kotiruoka, lähi- ja kotikulmat. Lähi ja koti. -puisto,-kauppa, -päiväkoti ja -elämä.

Kun ihmiset valittavat, ettei heidän kotikulmillaan ole palveluita tai oikeanlaisia kauppoja, mietin aina, luulevatko he olevansa syyttömiä vallitsevaan tilanteeseen. Että kuvittelevatko he palveluiden vain jostain tupsahtavan.

Niin hyödyllisiä kuin nettikaupat ja isojen kauppakeskusten megakeskittymät ovatkin, vievät ne samalla palveluita pois jostain muualta. Pienemmistä kunnista ja kaupungeista, pienemmistä keskuksista, pienemmistä keskustoista.

Itse yritän ainakin omalla toiminnallani tukea niitä liikkeitä (vaikkei ostosummani päätä huimaakaan) ja yrityksiä Lahdessa ja Hankasalmella, jotka koen tärkeiksi ja säilyttämisen arvoisiksi. Uskon esimerkiksi, että kyllähän Lahden Polarn O Pyret pärjäisi mainiosti ilman minun heiveröistä tukeani, mutta olen silti alkanut pitää sydämen asianani sitä, että pyrin tekemään PO.P -ostokseni aina tästä Trion lähimyymälästäni. Siinä on sitä samaa tuttuuden ja turvallisuuden fiilistä kuin lähikaupassakin: Leggarit ja myyjät löytyvät yhtä kätevästi kuin lähikaupassa maitopurkki. Paitsi että vähän tyylikkäämmässä paketissa ;)

Nämä kyseiset kuvat ovat iltapäivän kiireiseltä pyrähdykseltäni lähi-PO.P:illeni, kun kipasin noutamassa F:lle testiin Polarnin tarjoamat uikkarit ja hellehatun. Mietin kauan vaaleansinipohjaisen flamingo-uikkarin ja pinkin pallouikkarin välillä, mutta lopulta päädyin klassisiin palloihin. Ja valinta oli selvästi oikea: Neiti-F kulki iltapäivän pelkässä uikkarissa ja hellehatussa. Sisällä. Sateen ropistessa ikkunoihin.

Vaikka tällä kertaa en varsinaisesti mennyt PO.P:lle ostoksille, jäi mieltäni kaivelemaan kaikki ne ihanaiset uudet raita- ja pallokuosit. Ah, miten ihana raitamekko ja pallohame piristäisivätkään Neidin kesävaatekaappia. Taidan olla vähän kuositylsimys, klassikot purevat aina. Niin ja tämän tekstin alla näkyvän raidallisen t-paitahihaisen jumpsuitin haluaisin ihan oikeasti (!) itselleni. Ei taida vaan olla toivoa kokojen suuhten...

Onneksi kesäkassit olivat sentään äitiystävällistä kokoa. Rakastan semmoisia arjen vempimia ja tavaroita, joissa on jokin juju, joten tämä putkikassista parilla nepparin napsauttamisella ja vetskarin avaamisella saatava retkiviltti oli kyllä päivän suurin ihastuksen aiheeni. Eikös tämmöstä voisi pitää innovatiivisuutena kerrakseen?

Näiden ajatusten saattelemana alan nyt mässytellä suklaata. Ei lähi-Fazeria, vaan ruotsalaisia laivatuliaisia Eepin luokkaretkeltä. Namskis!

Kuinka tärkeänä itse muuten pidätte lähipalveluiden tukemista? Niin ja: Kuka ostaa ennemmin lähituotteen silloinkin, kun hinta on vähän kovempi kuin vaikkapa netissä?

Ihanaa viikonloppua!

-Karkki-

 

 

 

Share

Pages