Ladataan...
Kolmistaan

Moikkis!

Sain pari päivää sitten sähköpostiini viestin Mami Go Go:n Mintun esittelemästä A Beatiful Body -haasteesta, jossa äitibloggaajia innostettiin paljastamaan totuus äitimäisistä mahoistaan, kaikessa aitoudessaan.

Oma reaktioni juttuun oli välittömästi: "Ei missään nimessä!". Ja sepä olikin aika voimakas ja erikoinen "ei", koska yleensä innostun kaikesta hassusta ja jopa vähän radikaalistakin. Tämä juttu ei kuitenkaan tuntunut omalleni. Ja silti sen aihepiiri jäi kummittelemaan päähäni!

Vaikka Minttu avasikin valtavan hyvän keskustelun kauneusihanteista ja todellisista naisvartaloista, on tämmöisillä jutuilla aina myös kääntöpuolensa. Nimittäin samalla kun raskausarvet, uhkeat tissit ja muhkeat uumat heitetään kehiin, alkavat keskustelupalstat laulaa (perustrollausviestien lisäksi) kieltä, jossa vain kovaa kokeneen näköiset, pehmeät vartalot, ovatkin niitä ainoita oikeita äitivartaloita. Niitä, jotka pitävät sisällään "suuren tarinan" toisin kuin meidän muiden "ihan tavalliset silovatsat", kuten eräs Kaksplussan sivuille osallistunit kommentoija kuvaili. Näitä kommentteja lukiessa herääkin väkisin kysymys, miksi ainakin äitipiireissä vain ne kaikkein kovimman kohtalon kokeneet kropat ovat niitä kaikista AIDOIMPIA (äiti)vartaloita? Niin ja miksi aitous asetetaan aina laihuuden vastakohdaksi? Koska näistä keskusteluista tulee väkisinkin fiilis, että antiarpinen ja hoikka äiti on vähemmän äiti, kuin viiruinen kanssasiskonsa.

Omasta vartalostani en osaa paljon sanoa muuta kuin sen, että hyvin on toiminut sekä ennen että jälkeen äitiytymisen. Mukana tullut, ja terveenä pysynyt (kiitos ja kopkop). Eipä siis paljon blogissa kerrottavaa (tai näytettävää) tältä saralta.

Ikuinen(?) finniongelma on kuitenkin piinannut aalloittain raskaudesta lähtien. En kuitenkaan ajatellut esitellä tässä nyt mehevää mustapäätä, tai punakkaa näppyjonoa. Ei siksi, että siinä olisi jotain noloa. Vaan ihan vain siitä syystä, ettei näpyt tee minusta yhtään sen aidompaa naista kuin aikaisemmin omistamani siloinenkaan iho. Itse asiassa: Se silkki-ihoinen Karoliina ennen raskautta oli ihan tämä sama tyyppi. Sisältä. Ja se kai tärkeintä.


Tai toiseksi tärkeintä. Tärkeintä on tietysti kuvissa vilahteleva tyttäreni, jonka en toivo koskaa miettivän kroppaansa tai ulkonäköään näin kriittisesti, kuin meidän sukupolvemme.

Pus ja rok!

-Karkki-

F:n asu:
Huivi, Aarrekid. Syksy/Talvi 2013-14 malliston ennakkomaistainen (saatu blogin kautta).
Haalari, Miina ja Manu -sarja. Metsola.
Kypärä, Bell. Budgetsport.
Tennarit. Stadium.

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Eihän täällä valmista ole. Kylppärikamat on edelleen Ikea-säkeissä, vanhoja pöytäliinoja pimennysverhoina ikkunoissa, ja makuualkovi makuukomerokunnossa.


Mutta ei huolta. Kaikki mitä kuitenkin on, on juuri sellaista, mitä haluankin kotiini. Hiljaa siis hyvä tulee: Ehkä F:n joulukuisilla synttäreillä meillä on jo lamputkin katossa :)

Ihanaa viikonloppua! Omaa aikaa, perheaikaa, kamuja ja kaikkea siistiä tiedossa :) Pus ja rok!
-Karkki-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Moikkis! Ja terveisiä lapsuuden kodistani Hankasalmelta!

Niin kauan kun muistan, äitini ja isäni ovat puuhastelleet kotimme toimivuuden ja kauneuden eteen. Remppakohteita on suunniteltu ja toteutettu, tekstiilejä on ommeltu ja kausivärejä vaihdeltu. Niin ja ei kai siis mikään ihme, että kiinnostus sisustamiseen ja tuunailuun (remppoihin ei riitä omat taidot) on periytynyt myös minulle.


Kun rantauduimme Neidin kanssa eilen taas pariksi päiväksi Hankasalmen rauhaan, ja mieleeni juolahti, että voisin samalla kuvailla näistä ympyröistäkin muutaman foton. Ja kyllähän täällä olikin kuvaamista! Äitini sisustusideologia nimittäin on se, että minne tahansa katse kodissa osukaan, pitäisi sieltä löytyä jotain kaunista tutkailtavaa.


Vaikka oman kodin haluankin olevan selkeä ja osin jopa askeettinen, viihdyn myös kauhean hyvin tämmöisessä romanttisessa ja koristeellisessa ympäristössä. Tosin: Tyylien sekoittelu on mielestäni myös ihanaa. Itse voisin esimerkiksi ottaa meidänkin Helsingin kotiimme esimerkiksi nuo kuvissa näkyvät Iittalan Festivo-kynttilänjalat, jotka vanhempani ovat saaneet lahjaksi jo joskus 80-luvulla.


Ja onhan se myös ihana, että saan tutkia sisustusputiikkeja ja netin ideoita vanhempieni kodin ansioista kahdesta näkökulmasta: Itselle poimin industrial-henkiset ideat, äidille ja isille rustiikit ja koristeelliset :)


Se, mistä voisin ottaa oppia vanhempieni kodista on sen kerroksellisuus ja kierrätyshenki. Toki mukaan mahtuu uusiakin huonekaluja ja koriste-esineitä, kuten vaikkapa Living and Roomin Lemonade-kello tai kruunukuvioinen tyynynpäällinen, mutta moni asia on toteutettu DIY-hengessä. Valkeat lipastot ovat itse maalatut liki parikymmentä vuotta vanhat massiivimäntykaapit, korituolin pitsinen tyyny on ommeltu mummolta saadusta vanhasta lakanasta, ihanan pyöreän korurasian on siskoni poikaystävän äiti askarrellut ananaspurkista, ja kranssin äitini on taivutellut lähimetsän maahan tipahtaneista risuista. Kranssin sisään hän laittoi siskoni joulutervehdykseksi tuoman sydämen.


Oletteko itse jatkaneet kotonanne oman lapsuudenkotinne sisustustyyliä, vai mikä on ollut suurin tyyliänne johdatellut voima?


Ihanaa viikkoa! Pahoittelut vielä Simpalle ja muille kommentoijille. En jotenkin onnistu vastaamaan nyt teille, mutta teen sen heti, kun saan tekniikan toimimaan :)
-Karkki-

Share

Pages