Ladataan...
Kolmistaan

Moikkis!

Huomasin jo varmasti kymmenen vuotta sitten, ettei vehnä oikein sovi minulle. Silloin kukaan ei tainnut puhua vielä karppaamisesta, mutta meidän perheessä vehnän huonoista vaikutuksista oli tehty jo vähän havaintoja: Pikkusiskoni kun ei ollut oikeastaan koskaan kestänyt runsasta vaaleiden jauhojen syöntiä, vaan kaapissa oli pakko olla häntä varten aina ruista. Meillä tätä vaivaa kutsuttiin pitsamahakivuksi, kun usein pitsan, runsaan vehnäisen ruuan jälkeen, siskoni maha turposi aivan valtavaksi palloksi.

Itsekin olen vuosien aikaan ajatellut, että vehnän vaikutus minuun ei ole kovin hyvä. Maha turpoaa ja se on kipeä. Pulla-, leipä- ja pastaherkuttelijana sana "keliakia" on kuitenkin tuntunut niin kovalle kirosanalle, että en ole sitä halunnut edes ajatella. Niinpä kehitin jo muutama vuosi sitten vatsani huijaamiseksi taktiikan: Vedän muutaman kerran vuodessa (silloin, kun vatsa on erityisen ärtynyt) kuukauden gluteenittoman ajanjakson, jolloin mahani rauhoittuu, ja voin taas jatkossa popsia huoletta croisantteja ja leipää. Tämä taktiikka onkin toiminut hyvin! Paitsi ei enää tänä vuonna.

Jo ennen joulua huomasin, että vatsani oli koko ajan aivan pallo, ja kaikki vanhat farkkuni tuntuivat kurjille päällä. En kuitenkaan ollut omasta mielestäni oikeasti lihonut, vaan ongelmana oli juurikin turvotus. En kuitenkaan halunnut pilata joululeivonnaisherkutteluani, ja niinpä uhmasin kroppani lähettämiä selkeitä merkkejä. Siihen asti, kun eräs tammikuun ilta riisuin itseni suihkua varten, ja säikähdin todella pahasti. Koko kroppani oli aivan täynnä punaisia näppylöitä.

Siitäpä sitten lähdin suorinta tietä lääkäriasemalle, ja lääkärin diagnoosi oli se, mitä jo olin vähän uumoillutkin. Kyseessä oli mitä luultavimmin ihokeliakian oireet.

Turvotuksen olin voinut (vaikka se epämiellyttävää olikin) sivuuttaa, mutta koko kehon peittävää ihottumaa enää en. Niinpä päätin, lääkärin suosituksesta, että koittaisin gluteenitonta ruokavaliota. Ensin ajattelin, että olen vehnättömällä ruokavaliolla vain niin kauan, kun näpyt katoavat, mutta niinhän siinä kuitenkin kävi, etten ole tuon tammikuisen päivän jälkeen koskenut vehnään laisinkaan. Minun täytyi siis tosissani alka etsiä g-merkkejä, niitä kaupan keltaisia lappuja, joista gluteenittomat tuotteet pystyi tunnistamaan.

Aluksi ajattelin, että vehnätön ruokavalio tarkoittaa herkuttomuutta, kuiduttomuutta ja muutenkin jotenkin hirveän kurjaa ja vaikeaa ruokailua. Ihan muutaman viikon gluteenittoman ruokailun jälkeen kuitenkin huomasin, ettei elämä ilman vehnää, ohraa ja ruista nyt niin kauheaa olutkaan.

Nimittäin samalla, kun aloin oppia, mitä voin syödä ja mitä minun tulee välttää, olo kropassanikin koheni supervauhtia. Näpyt hävisivät viikossa, turvotus kahdessa. Painoa, joka olikin ollut ilmeisesti vain turvotusta, tippui kolme kiloa, ja samalla ne vanhat farkutkin tuntuivat taas sille, mille pitikin. Niin ja tämä siis ainoastaan gluteenin jättämisellä pois! Muuten en kevennellyt ruokailujani laisinkaan entisestä, eikä tammikuussa vielä kuntoiluprokkiksenikaan ollut edes alkanut. Täytyi uskoa, ettei vehnä ollut minua varten!

Kuten olen teillekin usein kertonut, olen ollut koko elämäni todellinen herkuttelija. Ja nimen omaa pullat, croisut, leivät ja leivonnaiset ovat olleet todellinen paheeni. (Lapsena siskojeni ostaessa karkkipäivärahoilla irtokarkkeja, minä ostin aina berliininmunkin).

Olikin siis aikamoinen yllätys – minulle ja minut tunteville – että todella olen pystynyt pysymään erossa leivoksista näinkin helposti. Niin tai siis eihän minun kokonaan ole täytynyt itseltäni niitä kieltää. Harvassa paikassa kuitenkaan on kovin hyvin gluteenittomia herkkuja tarjolla (niitä kahviloiden pakaste”pullia” ei kukaan voi pitää hyvinä!).

Se olo, joka kuitenkin uudesta ruokavaliostani on tullut, on ollut lopulta niin huima, ettei edes kaupassa leijuva tuoreen leivän tuoksu tai kylässä tarjottavat mokkapalat pysty ruokavaliotani horjuttamaan. Yhtään gluteenista ruokaa, edes hippusta suklaassa tai valmiskasvispullissa, en ole päätökseni jälkeen nauttinut. Jotenkin on vain tullut olo, että tämä on sellainen ruokavalio, jota en enää kuuriksi ajattele. Uskon, että vetelen tällä linjalla koko elämäni.

Uusi ruokavalioni on saanut minut tekemään erilaisia havaintoja ravinnosta. Olen oppinut kokkaamaan ja leipomaan uusia juttuja ja valitsemaan ravintolat ja niiden ruuat uusin perustein. Niin ja onpa monta uutta kysymystäkin tullut eteeni.

Nyt tarvitsekin teidän apuanne! Kertokaa minulle ihan kaikkia kokemuksianne liittyen gluteenittomaan ruokavalioon. Vinkkejä, reseptejä ja fiiliksiä samassa tilanteessa olevilta kaipaan todella paljon! Kertokaa, kertokaa, kertokaa! En malta odottaa, että pääsen lukemaan niitä :)

Minäkin tietysti autan omalta osaltani teitä muita. Haluatteko kuulla esim. reseptivinkkejäni ja korvaavia tuotteita, joita olen löytänyt?

Kivaa viikkoa!

- Karkki -

*F:n asu: Sukkikset, Lindex // Paita, Vimma (saatu) // Mekko, Pomp de Lux (saatu)

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Moikkis!

Mitä ihmettä tämä aurinko saakaan aikaan? Koko ajan superfiilis ja sellainen olo, kuin päiviin olisi tullut viisi ekstratuntia. Tekee mieli olla ärsyttävän ylipirteä ja hilpeä, hiphei.

Ehkä syy kivaan fiilikseen juontaa juurensa myös viime viikonlopun rentouttavista meiningeistä, josta on riittänyt energiaa jo ihan tänne viikon puoliväliinkin asti. Viikonloppuna tavattiin paljon kamuja ja tehtiin vierailuja. Niin ja hauskan erilainen brunssikin tuli vietettyä!

F ja minä suuntasimme viime sunnuntaina Eltsun alakoulun saliin Mainion, Luonan ja Pop up kemujen järjestämälle temppuratabrunssille. Aikuiset saivat ihastella Mainion ja Luonan uusia tuotteita, lapset taas puolestaan testasivat liikkasalin köydet, puolapuut, trampan ja Luona-mökit sillä välin reippaiden ohjaajatyttöjen kanssa. Miten loistava idea! Ehkäpä paras lapsiperhebrunssi, jolla koskaan olen ollut. Tämä setti ravintoloidenkin valikoimaan :)

Oli myös älyttömän kiva päästä juttelemaan blogikollegoiden ja brunssin takana olevien merkkien edustajien kanssa. Näin mm. ensi kertaa kasvotusten Kaksplussan uuden bloggaajan, Lapsellista-blogin Annan. Niin ja myös Lähiömutsi-blogin Hannen ja tämän MiniMe:n. Oi mutsi mutsin Elsa:n kanssa puolestaan pääsimme juttusille kameraongelmani tiimoilta, ja hän antoikin, aivan tuosta vaan, oman kameransa minulle lainaan, jotta pääsen testailemaan vähän erilaista linssiä. Saas nähdä, miten tämä kameraurpo selviytyy vähän erilaisen laitteen, tai oikeastaan vain erilaisen linssin,  kanssa.

Mainion toisen suunnittelijan, Johanna Vaissin,  kanssa tuli taas puolestaan juteltua aika paljon Mainion toimintaideasta. Minua on Mainioon tutustumisestani lähtien ihmetyttänyt, miten edullisia merkin tuotteet ovatkaan suhteessa muihin kotimaassa suunniteltuihin lastenvaatteisiin. Johanna kertoikin, että hinta onkin ollut yksi asia, jota he ovat paljon prosessinsa aikana miettineet, eikä ketjuliikkeiden kanssa vertailukelposet hinnat ole sattumaa. Hänen mukaansa Mainio halusi tuottaa sellaisia lastenvaatteita, jotka olisivat kaikkien saatavilla, "ei vain pienen marginaalin ryhmän luksusta". Aika hyvä asenne! Ja vieläpä siksikin, että tuotantoprosessin kerrotaan olevan vielä vastuullinen.

Itse olen ihastunut erityisesti Mainion hauskoihin väriyhdistelmiin ja siihen, että kaikki vaatteet käyvät toistensa kanssa yksiin. Ja nythän niitä yhdisteltäviä on mahdollista hankkia vähän useampikin, kerran leggareista ja t-paidasta ei joudu pulittamaan aivan koko kuukauden lapsilisää :)

Luonaahan olenkin teille jo aikaisemminkin hehkuttanut, eikä tämäkään näkeminen ainakaan huonontanut käsitystäni vanerikalusteista. Eniten sormeni syyhyävät nyt nukkekodin suuntaan. Voi, voi, kun sellainen olisi juuri sopiva F:n Barbie- ja Sylvanian Famielies-leikkeihin! Ja jopa Esko, siis MIEShenkilö, piti Luonasta niin, että mun päivitellessä mökin hintaa, perusteli hän sen hankintaa kyllä aika fiksusti: "Mut sehän on kotimainen ja vieläpä ikuinen".  No niin totta kyllä! Ihan vertailun vuoksi mieleeni tuli edellisviikolla ostettu Sylvania-koti (45e), ja sen kääntösarana, joka rikkoutui jo muutaman leikkimispäivän jälkeen.

 

Tämmöisillä aatoksilla tänään! Onko teillä kokemusta jo Mainioista tai Luonan-kalusteista?

Yt.Karkki

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Iltaa!

 

Annabella heitti Marialle ja mulle vähän aikaa sitten todella kivan idean. Mitäpä, jos me tekisimme muutamia yhteispostauksia niin, että te voisitte lukea samasta aiheesta meidän jokaisen kolmen bloggaajan ja mutsin näkökulmasta.

Idea oli aivan huippu, joten tässäpä ensimmäinen osa uudesta postaussarjasta. Aihe on nyt: Mitä teet, kun lapsi nukkuu?

Minä yritän järjestää iltani niin, että kun F menee nukkumaan arkena siinä kahdeksan jälkeen, minä olen jo myös siihen mennessä käynyt iltasuihkussa, laittanut yöpuvun päälleni, raivannut kämpän (en halua herätä sotkuiseen kotiin!) ja muutenkin valmistellut kodin ja työ/hoitokassit ja -vaatteet seuraavaa päivää varten.

F jää iltasadun jälkeen (pääsääntöisesti) yksin huoneeseensa niin, että jätämme hänelle oven auki olohuoneen puolelle. Aivan yksin hän ei kuitenkaan vielä halua nukahtaa, joten olemmekin sopineet, että jompikumpi meistä vanhemmista päivystää olkkarin nurkassa, siinä hänen huoneensa edessä niin, että hän voi nukahtaa niin, että näkee koko ajan meidät. Vasta kun F on ihan unessa, suljemme oven.

Jos minulla on siis sohvapäivystysvuoro, räplään facebookia kännykällä tai katson tv:tä sen ajan, että F on simahtanut. Jos sohvannurkkavahtina on puolestaan Eepi, kirjoitan yleensä keittiön puolella uutta postausta. Teille, rakkaat lukijat ;)

Joskus olen F:n nukahtaessa vielä kuntosalilla, jos treeniaika on mennyt myöhäiseksi. Tämän on siis tämän uuden, tervehenkisen Karoliinan, tuore rituaali ;)

Voisikin siis ajatella, että arki-iltoina F:n nukkuessa minä postaan, luen sähköposteja, surffaan facebookissa, kuntoilen tai katson telkkua. Niin ja Esko! Illathan ovat ainoaa aikaa, jolloin voimme viettää yhteistä aikaa, joten kahdenkeskisellekin ajalle yritetään kyllä raivata tilaa. Aika monta toimintoa ja tavoitetta siis muutaman tunnin aikajaksolle, sillä minähän olen untenmaille jo viimeistään yhdeltätoista.

Viikonloppuisin en yleensä koskaan iltapostaa. Ajattelen, että tarvitsen myös iltoja, jolloin en tee mitään töitä. Silloin katsomme esim. leffoja Eskon kanssa. Meillä on viikonloppuisin myös "perhenukutukseksi" ristitty perinne, joka tarkoittaa sitä, että roudaamme kaikki peitot ja tyynyt sohvalle ja köllöttelemme koko perhe samassa pedissä telkkua katsellen ja herkkuja syöden. Tällöin F saa nukahtaa meidän väliimme, siihen aikaan kuin huvittaa, ja illan lopuksi nukkuva typy kannetaan omaan sänkyynsä.

Kurkatkaapa nyt linkin takaa, mitä Annabella ja Maria puuhaavat lastensa ollessa unilla! Annabellan postaukseen täältä ja Marian täältä.

Niin ja kertokaapa te, onko lasten uniaika teille kotitöidenteko- , romantiikka-, vai työaikaa? Olisi kiva lukea erilaisista koti-illoista. 

Tykätkää meistä myös facessa:
Kolmistaan
Kotitalouskriisi
Annabella Daily

-Karkki-

P.S. Mistä aiheesta haluaisitte meidän seuraavan yhteispostauksen kertovan?

Share

Pages