Ladataan...
Kolmistaan

En todellakaan ole mikään kukkahattutäti. Enkä varsinkaan kirjallisuuden suhteen. Minusta kirjallisuuden ei tarvitse olla mitään sisäsiistiä mummorunoutta (välttämättä), vaan ote oikeasta elämästä, ajanjaksosta, tunteesta ja tapahtumista.

Silti en oikein tiedä, kuinka suhtautuisin lastenkirjaklassikoiden sanastoon tai maailmankuvaan. Hämmentää, kun Pekka Töpöhännässä tarinoiden lopussa iloa tuo aina se, että Monni joutuu pilkan kohteeksi (miksi asioita ei selvitetä fiksusti ilman kostoa?). Tai kun Peppi Pitkätossussa mustien lapsien, neekerisaarten ja lihavien ukkojen lomassa on päätettävä, kuinka kohdan lapselleen lukee.

Toki itse ymmärrän, että teokset ovat kiinni ajassa, jolloin ne on kirjoitettu. Olen ymmärtänyt myös sen, etteivät ne kirjoitushetkellään edustaneet huonoa maailmankuvaa tai rasismia, pyrkimys oli hyvään. Mutta kun niitä luetaan 2010 syntyneelle lapselle, jota yrittää vielä (kirjallisuudenkin avulla) kasvattaa oikein, joutuu ongelman eteen. Kun oppilaani ihmettelevät Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa –teosta (ja niin käy joka vuosi), voi yläkouluikäiselle kertoa teoksen syntyhetkestä ja kontekstista. 4-vuotiaalle tuollaisten selittely ei ehkä ole kuitenkaan viisasta (vai onko?).

Ja eihän näitä olisi pakko lukeakaan, mutta kun haluan. Ihanaa päästää lapsensa sellaisen satumaailman sisälle, jollaisessa on itse aikanaan saanut kasvaa. Ja kun Pepissa (toki myös Pekka Töpöhännässäkin) on niin monta mahtavaa elementtiä, minkä vuoksi se on täydellinen kirja pienelle tytölle.

Oletteko itse pohtineet samoja asioita? Ja jos, niin kuinka olette tilanteen ratkaisseet? Oletteko lukeneet teoksen sanasanasta vai hyppineet epäkorrektit sanat yli?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Ladataan...
Kolmistaan

No jo oli muuten projekti saada passi muutaman päivän varoajalla. Mutta sainpa kuitenkin, jes!

Huomenna olisi edessä minun ja kahden kamuni ex tempore -reissu Tallinnaan. Matka taitetaan aamulla nopealla paatilla veden yli, päivän Tallinnassa, hotelliyö vanhassa kaupungissa, torstai vielä kaupunkihummailua ja sitten illalla takaisin kotiin.

Itse en ole koskaan oikein löytänyt Tallinnan jujua, joten kertokaa, miten kaupunkiin pääsee sisään parhaiten. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun olen Virossa ihan yötä (muualla kuin laivassa). Missä kannattaa syödä? Entä istua iltaa? Missä parhaat paikalliset vaate- ja sisustusliikkeet? Entä alehaukkalöydöt?

-Karoliina-

// Kuva lainattu VisitEstonian sivulta //

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Justiinsa. Sitä sitten lähti innolla kohti terveempää elämää ja ELÄMÄNTAPAA, ja sitten kuitenkin röpsähti jo toisella viikolla. Ai miten siinä niin kävi? Minäpä kerron.

Aloitin siis treenit muutama viikko sitten kuntosaliharjoittelulla ja vähempiherkkuisella ruokavaliolla. Jo toinen treeniviikko aiheutti haasteita, koska olimme Oulussa reissussa ensin maanantaista keskiviikkoon ja sitten suuntasimmekin siitä suoraan mökille grilliherkkujen pariin.

No. Olihan mulle tehty kuntoilusuunnitelma Oulu-Hankasalmi –viikonkin varalle, mutta se jäi. Oulussa en kerta kaikkiaan kyennyt hotellin kuntosalille tuon syömismäärän lomassa ja Hankasalmella kylän ainoa kuntosali oli kiinni. Niinpä päätin keskittyä massakauteen ja urheilu jäi yhteen 35 minuutin hölkkään.

Jos joku oli viime viikon ruuista ja niiden pienistä määristä huolissaan, veti Oulu ja juhannus kyllä homman toiseen ääripäähän. Ei kyllä hyvä tämäkään:

 Maanantai:

  • Kahvi
  • Varsinainen aamupala lentokentällä: Sämpylä juustolla, margariinilla (yök, pitäisi olla oikeaa voita) ja kasviksilla + smoothie
  • Lounas: Härän pihvi, kermainen sienikastike, kermaperunat + juustokakkupala
  • Hotellilla: Lasi kuoharia
  • Iltapala/päivällinen: Suolainen (salami-juusto) ja makea pannukakku (nutella-banaani)
  • Vaahtokarkkeja

Tiistai:

  • Hotelliaamiainen: munia, pekonia, nakkeja, papuja, juustoa, puuroa, mehua, kahvia, kasviksia
  • Lounas: Kuorrutettu kanaleipä (leipää, kanan rintafilettä, aurajuustokastiketta, mozzarellaa, ananasta, persikkaa)
  • Jälkkäri: Daim-juustokakkupala + kahvi
  • Illallinen: Hummerikeittoa, lohta + perunamuussia + suklaamoussea + suklaamakeisia + lasi valkkaria
  • "Iltapala": Dove-suklaapatukka, sipsejä, Pepsiä

 

Keskiviikko:

  • Samanlainen hotelliaamiainen kuin tiistaina. Erona vain se, että puuron tilalla söin tällä kertaa jogurttia.
  • Lounas: Ravintolan hampurilaisateria ranskalaisilla
  • Jälkkäri: Jäätelö
  • Huoltoasemasämpylä + kaakao
  • Jäätelö
  • Iltapala: Leipää + karkkia

Torstai:

  • Kahvia
  • Aamiainen: Kinkkupasteija
  • Kahvit mummolla: Savulohileipiä 2 kpl, raparperipiirakan paloja 3kpl + kahvia
  • Ilta"ruoka": Leipää
  • Sipsejä

 

Perjantai:

  • Kahvia
  • Aamiainen: Prorahka + leipä
  • Lämmin ruoka: Grillimakkaraa, ribsejä, pekoni-perunasalaattia, vihreää salaattia, sillikaviaaria, leipää, 2 lasia viiniä, 2 palaa kermakakkua
  • Sipsejä

 

Lauantai:

  • Aamiainen: Kahvia+ leipää
  • Lounaaksi myös leipää
  • Päivällinen: Grillattua lohta, possua, keitettyjä perunoita, salaattia, maissia
  • Jäätelö
  • Suklaata

 

Sunnuntai:

  • Aamiainen: Kahvia + leipää
  • Kahvit serkulla: Raparperi-kinuskikakkua + jäätelöä
  • Lounas: kana-homejuustokastike, pastaa
  • Päivällinen: Grillimakkaraa, ribsejä, leipää
  • Jäätelö
  • 3 juustonäkkäriä
  • sipsejä, jogurtti

 

No selväähän on, ettei Heikki pitänyt kummankaan viikon ruokailujani esimerkillisinä, mutta armoa myös tunnettiin, koska kerroin, etten vielä näin loma-aikaan halua alkaa noudattaa mitään tiukkaa ruokavaliota. Sen aika on vasta syksyllä. Näin Heikki kommentinsa syömisiäni:

1. viikko: "Hyvä, koska ruokaa oli syöty monipuolisesti ja melko säännöllisesti. Tärkeitä juttuja, kuten raejuustoa, kasviksia ja kanaa on syöty kohtuullinen määrä. Proteiinien ja hyvien rasvojen käyttöä on kuitenkin lisättävä."

2. viikko: "Tämä viikko sisälsi lomailija peruselintarvikkeita, kuten makkaraa ja jäätelöä. Toisella viikolla ohjelmassa oli kesälomailua, jolloin sekä treenaaminen että terveellinen ruokailu olivat myös lomalla. Omassa keittiössä kokkailu on jostain syystä usein helpompaa kuin kesämökillä ja terveellisempää ruokaa tulee silloin syötyä kotona enemmän. Kaltaisellasi hoikalla ihmisellä keho usein varastoi ylimääräisen energian kroppaan rasvavarastoiksi. Liikunnan lisääminen auttaa edistämään energian käyttöä lihasten kasvattamiseen."

Toimintasuunnitelmaksi Heikki teki minulle nyt aivan päiväkohtaisen ruokavalion (jotan noudatan niin kuin lomalaisena voin), sekä treenisuunnitelman näillä ajatuksilla:
"Liikunnan lisääminen auttaa edistämään energian käyttöä lihasten kasvattamiseen. Proteiinien ja hyvien rasvojen käyttöä on lisättävä ja tehtävä salilla voimaharjoittelua. Parhaiten lihasmassan hankinta onnistuu kuntosalilla melko raskaiden kuormien nostamisella. Tämä tarkoittaa 4-6 x 10 tyyppisiä sarjoja. Puhtaat -sekä viimeiseen hikipisaraan saakka tehdyt nostot saavutetaan parhaiten avustajan kanssa.

Tiivistettynä ohjeet lihasmassan hankintaan:

-  monipuolinen ja runsasproteiininen ruokavalio
-  voimaharjoittelu avustajan kanssa
-  pitkäjänteinen harjoittelu"

Aika opettavaista tuo ruokapäiväkirjan kirjoittaminen. Kun näkee mustaa valkoisella siitä, miten elelee ja syö, ei voi olla oppimatta jotain.

Kuka muu on viime aikoina kokenut kesän överisyömisjakson?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Pages