Ladataan...
Kolmistaan

Unohdin viikonloppureissulle Keski-Suomeen lähtiessäni silmälasit kotiin. Minullahan on todella huono näkö, enkä selviä hetkekään ilman rillejä tai piilolinssejä, joten kun lauantai-iltana silmät olivat jo tipoista huolimatta aivan kipeät ja arat monta vuorokautta kestäneestä piilolinssien käytöstä, piti minun suosiolla laittaa ne purnukkaan ja luottaa siihen, että perheenjäsenet ohjasivat minut ruokapöytään, autoon ja huolehtivat siitä, että F oli näköpiirissä. Siis heidän näköpiirissään. Oma näköpiirinihän ylti ihan metrin säteelle.

Vaikka kokemus ei avartanutkaan näkökenttääni, avarti se taas hetkeksi ajatuksia. Kuinka itsestäänselvänä montaa asiaa omassa terveydessään pitääkään. Ja kuinka onneton sitä on, kun yksi aisti - eikä edes kokonaan - on heikompi kuin yleensä.

Minua  nimittäin ahdisti todella paljon se puolivoipainen tunne, vaikka tiesinkin sumean näkökentän olevan vain tilapäistä. Oli ärsyttävää, että toimintakykyni hidastui. Jouduin pyytämään muilta apua, enkä esimerkiksi nähnyt, millä ilmeellä muut puhuessaan minulle katsoivat.

Voi kun  ei sokeutuisi kaikesta hyvästä, pitäisi itsestäänselvänä jotain niin arvokasta kuin tavallinen olotila. Voi kun sitä osaisi nauttia jokaisesta terveestä päivästä. Juossusta askeleesta, nähdystä auringosta, maistetusta mansikasta, kuullusta lapsen äänestä ja tunnetusta kosketuksesta.

-Karoliina-

Kuva: Janita Autio // mekko, Mimosa (Ivana Helsinki, kuvauslaina) // kassit, Ivana Helsinki (kuvauslaina)

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Mä ja mun tytär ollaan erilaisia. Tumma ja vaalea, pitkä ja lyhyt. Niin ja; herkkä ja järkityyppi. Hyvä heittämään palloa ja huono viskaamaan sitä edes metrin päähän. Toinen nukkuu suu auki, toinen kiinni. Toisella on aamulla virtaa ja toisella vasta myöhemmin. Toinen narskuttaa hampaita ja toinen kuuntelee sitä kauhistuneena. Toinen muistaa puolituttujenkin nimet, toinen saattaa unohtaa välillä jopa omansa.

Mä ja mun tytär ollaan kyllä samanlaisiakin. Meissä on samaa lihaa ja meissä on pippuria. Me hermostutaan helposti ja lepyttään vielä helpommin. Me halutaan pelastaa kodittomat lapset ja eläimet, syödä karkkipussi kerralla kokonaan ja kutittaa toinen toisemme hikisiksi ja hysteerisiksi. Me luetaan kirjoja ja kysellään vaikeita. Tuijotetaan silmiin ja odotetaan, että toinen tekee saman. Halutaan tietää totuus, aina. Niin ja kun meitä harmittaa, me ollaan surullisia ja silloin me halutaan syliin ja itkeä hetki, koska viiden minuutin päästä pitää taas jo mennä.

Ja iltaisin, kun me mennään nukkumaan - mä ja mun tytär - me annetaan sata suukkoa. Ne lasketaan. Meidän mielestä ei saa huijata.

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Mä en muista, milloin olisi ollut niin kesäinen juhannus kuin viime viikonloppuna oli. F ja minä suuntasimme juhannuksen viettoon Hankasalmelle meidän perheen mökille, jonne saapui sitten myös isovanhempien lisäksi mun sisko miehensä kanssa. Niin ja piipahtihan siellä vierailulla myös muita sukulaisia ja yksi eläinystäväkin.

Oli kerrassaan ihanaa, että tällä kertaa juhannusta ei tarvinnut istua sadetta pitäen, vaan monta päivää pystyi huitelemaan ulkosalla auringon porottaessa niskaan. Me pelasimme mölkkyä (hävisin), ulko-Yatzya, sulkista ja F taisi olla melkein puolet ajassa järvessä. Rodoksella opittu uimataito kun on saanut pienestä tytöstä esille oikean vesipedon.

Lämmitettiin sauna, syötiin huikean hyvää ruokaa (en osallistunut valmistukseen) ja kunhan vaan oltiin. Kun F meni juhannusaattona ysin maissa nukkumaan, istuttiin me aikuisten kesken iltaa ja yötä aamun tunneille asti terassilla. Ei voi kun sanoa, että Suomen kesä on kaunis. Ja auringonlasku.

-Karoliina-

 

 

Share

Pages