Ladataan...
Kolmistaan

Pompoje, tuikkukuppeja, helmojen pituuksia, yöpalaa, kirkko ja miljoona muuta muuttujaa. Tuntuu, kun mun elämään olisi tipahtanut tänä kesänä rakkausuutisia niin paljon, etten meinaa pysyä nahoissani. Paras ystäväni menee naimisiin syksyllä, ja jotta sekin ei olisi jo tarpeeksi ihanaa, molempia siskojani on kosittu kesän aikana ja nyt meidän perheessä suunnitellaan kaksia häitä. Kaksia! Voisiko oikeasti olla enää ihanampaa? Voin sanoa, ettei.

Muistan vielä ajan, kun häissä käyminen oli minusta ihan kivaa, mutta en varsinaisesti nähnyt hommassa niin hirveästi järkeä. Mietin, miten ihmiset laittava järjettömän summan rahaa yhteen päivään ja muutenkin koko se skene tuntui osin vähän teennäiselle. Mietin, eikö toista vaan voisi rakastaa ilman paperin palaa ja virallista sinettiä.

Kun olen tänä kesänä kuitenkin seurannut useampiakin häävalmisteluja, uskon, että olen tajunnut häiden päälle paljon enemmän. Tajusin, ettei kyse ole niistä juuri oikeanlaisista serveteistä tai häävalssin laadusta. Ei paahtopaistista tai jälkiruokakakun hillosta. Kyse on siitä, että kaksi ihmistä haluaa nähdä niin suuren vaivan sen eteen, että voivat julistaa rakkautensa kaikille. Se jos mikä, on kauneinta, mitä tiedän.

Kertokaapa nyt vinkkinne tälle tulevalle seremoniamestarille, siskolle ja kaasolle, kuinka hommat kaikissa häissä hoidetaan kunnialla läpi! Mikä on ehdoton nounou ja kuinka tehdä rakkaiden päivästä vieläkin parempi?

-Karoliina-

*mekko, Ivana Helsinki // kuvat: Janita Autio

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Olen ollut eroäiti nyt talvesta asti. Ja vaikka tapani kasvattaa F:ää ei olekaan tuona aikana muuttunut, se on jopa ehkä vielä vähän enemmän kirkastunut, on minun täytynyt muuttaa asennettani suhtautua lapsen ja äidin väliseen siteeseen.

Eroon asti elimme ydinperheessä. Ja koska työni ei ole koskaan ollut reissutyötä ja työpäivänikin inhimillisiä, tarkoitti ydinperhe-elämä myös sitä, että olin F:n kanssa lähestulkoon joka päivä.

Jokapäiväinen yhdessäolo ei rajoittunut vain niihin hetkiin, kun olimme fyysesti tyttäreni kanssa yhdessä, vaan myös niihin hetkiin, kun olin poissa. Vaikka tiesin F:n ja tämän isän pärjäävän kahdestaan, tuli minulle usein omilla menoillani tunne, että pitäisi olla huolissaan F:n voinnista. Tai ainakin kysyä, kuinka kotona menee.

Kun sitten ero alkoi piirtyä viime vuonna mielessä, muistan itkeneeni monena iltana juurikin sitä, mitä F:n ja minun siteelleni tapahtuisi. Muistan, kuinka kauhuskenaarioni oli se, että F heräisi yöllä huutelemaan minua, mutta olisinkin toisaalla yötä. Se mielikuva riipaisi syvältä.

Heti eron jälkeenkin minun oli vaikea olla yksin kotona. (Itse asiassa kirjoitin tästä silloin postauksenkin jemmaan, mutta en koskaan julkaissut sitä, koska tekstistä tuli niin synkkä). Mietin, kuinka F voi ja itselläni oli koko ajan vailinainen olo olla yksin. Kuukausien saatossa aloin kuitenkin nauttia omasta ajasta. Ja ennen kaikkea luottaa siihen, että lapsi pärjäisi ilman minuakin! Vaiko? - Minä pärjäisin ilman häntä.

Tuntuu, että olen nykyään paljon fiksumpi vanhempi kuin ennen eroa. En koe syyllisyyttä niin monesta asiasta ja ymmärrän myös paremmin sen, että jossain vaiheessa - toivottavasti vasta 15 vuoden päästä - tytär on päästettävä omilleen. Luottamus häntä kohtaan on myös kasvanut : En ihan koko ajan varoittele kaikista vaaroista ja yritän jopa tuuppia häntä pieniin itsenäisiin tekoihin.

Ensi lukuvuodesta tuleekin monella tapaa merkittävä, samaa itsenäistymisteemaa jatkava. Vuoden päästä alkaa nimittäin koulu, ja sitä ennen sekä äidin, että tyttären on opeteltava siihen, että ihan kaikkeen ei enää vanhempaa voi ottaa mukaan.

-Karoliina-

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kolmistaan






Onpa ollut mukava päivä tänään. F tuli kotiin aamusta. Iloisena, hikisenä ja niin söpönä, että tekee koko ajan mieli pussailla häntä. On pesty pyykkiä, kuunneltu musiikkia, laulettu, puhuttu, leikitty, potkulautailtu, käyty kirjastossa, kokattu, nähty ystävää ja vietetty aivan tavallista päivää meidän tyttöjen kesken. Nyt illalla vielä rauhoituttaan katsomaan leffaa ja syömään poppareita. F saa tänä yönä nukkua vieressäkin.

Kun katselin F:ää päivällä tuossa lattialla kokoamassa Lego Friendsejä, tuli aivan valtava rakkauden tunne. Alkoi ihan itkettää. Miten mahtavaa on nähdä, että oma lapsi voi hyvin. On hassu, ruskettunut ja kiinnostunut ympärillä olevista ihmisistä ja asioista : "Miten "silta" liittyy rakkauteen?" (Kuunnellessa Anna Puuta), "Millainen ihminen on kiittämätön?" "Mä en pidä pappikohtauksista häissä." "Voiko ei olla joskus joo?"

-Karoliina-

 

Share

Pages