Ladataan...
Kolmistaan

 

Kävelin viime viikolla päiväkotiin viennin jälkeen itkien bussipysäkille. Kello oli 7.04. Taivas pimeä, jaloissa loskaa.

Olin herännyt 5.40 entisen kello 5.45 sijaan, koska huomasin viime viikolla, että viisi minuuttia tekee aamutoimissa ihmeitä. Unissa ei niinkään, koska olen joka tapauksessa väsynyt molemmissa vaihtoehdoissa.

Itkin ehkä väsymystäni (unirytmi ei ole loman jälkeen ollut vielä löytynyt), mutta myös syyllisyyttäni. Syyllisyyttä siitä, että jouduin taas kerran herättämään lapseni liian aikaisin. Tuuppimaan hänet kohti bussipysäkkiä 6.45 ja jättämään taas hänet kokonaiseksi päiväksi päiväkotiin niin, ettemme näe yhdessä yhtään päivän valoisasta ajasta.

Olen kertonut joskus aikaisemmin, kuinka ryntäsin riemusta kiljahdellen työelämään F:n ollessa vain kahdeksan kuukautta. Ja kuinka olen myöhemmin katunut tätä päätöstä ihan kauheasti.

Muistan, kuinka silloin – ja vuosia sen jälkeenkin – suutuin kaikille, jotka arvostelivat alle 3-vuotiaan vientiä päiväkotiin. F oli ensimmäisen työvuoteni kotihoidossa, mutta aloitti päiväkodin kuitenkin jo alle 2-vuotiaana. Jos minulta kysytään nyt, se oli typerä ratkaisu. Typerä siitäkin huolimatta, että meidän eteemme on sattunut maailman ihanimmat pienet päiväkodit ammattitaitoisella ja lempeällä henkilökunnalla, F on viihtynyt päivähoidossa aina valtavan hyvin ja töissä käynti heti äitiysloman jälkeen on avannut monta porttia minulle työelämässä.

Uskallan kuitenkin väittää, ettei päivähoito todellisuudessa sovi lapsille! Ainakaan kaikille, ainakaan yli kuutta tuntia päivässä. Ehkä ei suurimmalle osalle? Koska onko se ihan normaalia, että suomalainen päivähoitolapsi ei näe vanhempiaan kuukausiin arkena valoisan aikaan? Onko oikein, että pienen lapsen työpäivä on 8-9 tuntia ja että vieraat ihmiset näkevät lapsia enemmän kuin heidät omat vanhempansa? Miltä lapsesta tuntuu, kun aamuisin vanhemmalla on kiire töihin ja iltapäivällä äkkiä kotiin, jotta harrastukset, kotityöt, iltaruoka ja iltapesut saa tehtyä ajallaan?

Minä olen yrittänyt näiden vuosien aikana tehdä kaikkeni, että aamut olisivat rauhallisia ja että iltapäivisin meillä olisi aikaa yhdessä sen sijaan, että menisimme vaikkapa nälkäisinä ruokakauppaan (vaikka kyllä me niinkin teemme silti aika usein). Silti joka ikinen viikko sydäntäni riipii, kun työpäivä venähtää. Kun aamulla pitää muka rennosti kävellessä kuitenkin hieman kiristää tahtia tai heti kotiintulon jälkeen täytyy käytännössä alkaa valmistella jo nukkumaanmenoa. Olen yrittänyt opetella tähän. Olemaan työssä käyvä äiti ilman syyllisyyttä, mutta ilmeisesti en ole onnistunut siinä kovinkaan hyvin. 

Olen kuullut sanottavan, että niistä ekaluokkalaisista, jotka ovat olleet pelkästään kotihoidossa, huomaa, kuinka ryhmässä toimimisen taidot tai muukin yhteiskunnan massaliikkumisen kyky vielä puuttuu. Itsekin olen tainnut tällä argumentilla joskus perustella päivähoidon tärkeyttä. Nyt kun mietin tarkemmin, mitä hemmetin väliä on sillä, osaako seitsemänvuotias vielä toimia elokuun toisella viikolla kaikkien normien mukaan? Mitä väliä, jos vielä lapsettaa ja jonossa on vaikea seistä? Olen ihan varma, että tämä yhteiskunta koulii ihmisen kyllä myöhemminkin, eikä sosiaalistamiseen ole kiire.

Huokaan syvään ja muistan, että päiväkotielämää on osaltamme jäljellä enää reilut neljä kuukautta. Sitten alkaa koulu, ja toivotaan, että sitä ennen keksitään ratkaisu, ettei koulupäivää tarvitse pidentää aamu- ja iltapäiväkerhoilla (joiden olemassaolo on tietysti välttämättömyys ja taas yksi niistä Suomen tarjoamista upeista kädenojennuksista lapsiperheille).

Päätin myös perua salikortin, jonka hankkimista olin suunnitellut koko joulukuun. Ei vaan anna luonto periksi viedä lasta enää hoitopäivän jälkeen kuntosalin lapsiparkkiin, jos takana on ”parkkia” jo kaksi tuntia pidempään, kun mitä minun työpäiväni kestää.

Ehkä alan lenkkeillä F:n päiväkotimatkat säännöllisesti tai yritän nipistää liikunta-aikaa vaikkapa kotijumppaan lapsen mentyä nukkumaan. Nyt tuntuu kuitenkin sille, että on pakko priorisoida. 

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Pingviini

Kun minä olin lapsi, meille – viisi henkinen perhe kun olimme – ostettiin jäätelö aina litran pakkauksissa. Me teimme niistä jädeannoksia, söimme sellaisenaan tai lisäsimme joukkoon marjoja. Yksi suosikeistani olikin klassikko: vaniljajäätelöä ja mansikoita.

Ajan kuitenkin muuttuvat, samoin jätskien maut. Nykyisin kun kurkistaa pakastealtaaseen, on klassinen vanilja saanut seurakseen paljon muita makuja. Kun me menemmekin F:n kanssa nykyään herkkuostoksille kauppaan, valitsee lapsi usein tötterön sijaan litraisen Pingviini-pakkauksen. Tämän talven ehdoton F:n suosikki on ollut hedelmäkarkin makuinen Pingviini-jäätelö. Omani taas Polka.

Kotimaiset Pingviini-jäätelöt valmistetaan Hämeenlinnan kupeessa Turengissa yli 50 vuoden kokemuksella. Ja jäätelötehdas työllistää vuosittain 150-250 työntekijää. Pingviini-jäätelön raaka-aineetkin tulevat Suomesta, koska jokainen jäätelö valmistetaan kotimaisesta maidosta tai kermasta. Tästä syystä jokainen Pingviini-pakkaus onkin saanut kylkeensä Avainlippu-tunnuksen.

Yksi lapsuuteni retroherkuista oli uunijäätelö, jonka äitini valmisti usein silloin, kun haluttiin herkutella vaikkapa lauantai-iltana. Tuo 80-90-luvun uunijäätelö tehtiin kakkupohjanpäälle latoen jäätelöä, marjoja ja marenkia, ja onpa tuo ihanuus löytänyt tiensä myös meidän perheen jälkkärilistalle. Tosin hieman tuunattuna.

Pingviini-jäätelön sivuilta löytyy monta vedet kielelle nostattavaa reseptiä monipuolisia litran jäätelöitä käyttäen, mutta tässä minun jäätelöreseptini tammikuun iltoihin:

MAAPÄHKINÄVOI-TOFFEE-KINUSKIUUNIJÄÄTELÖ (gluteeniton ja laktoositon)

  • Gluteenittomia (kaura)keksejä
  • Maapähkinövoita
  • Banaania
  • Pingviini-jäätelö, makuna toffee-kinuski
  • 1 valkuainen/ruokailija
  • hyppysellinen sokeria
  • (rouhittuja pähkinöitä)
  1. Laita uuni 250 asteeseen.
  2. Lado uunipellille keksejä niin monta, kun ruokailijoitakin on.
  3. Voitele keksit maapähkinvoilla
  4. Siivuta päälle banaania (ja mansikoita)
  5. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
  6. Laita keksien päälle Pingviini-jäätelöä torniksi.
  7. Vuoraa keksi-jäätelökeko valkuaisvaahdolla.
  8. Paista uunissa niin, että marenki saa hennon ruskea sävyn.
  9. Tarjoile ja nauti heti.

Ihania herkkuhetkiä!

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Uskon, että hyvä lisää hyvää ja paha pahaa. Harmittaa ihan, että välillä oma puhe kääntyy negatiivisiin asioihin aivan turhaan. Puhutaan siitä, miten loma oli liian lyhyt. Miten talvet eivät enää ole kuten ennen. Milloin TV:stä tulee huonoa ohjelmaa ja kuinka bussi on myöhässä. Ainakin kolme minuuttia.

Päätinkin pyhittää tämän lauantain kivoille jutuille.  Koska olihan nyt aivan ihanaa herätä F:n kanssa. On mukavaa viettää päivä yhdessä ja illalla on vielä juhlia ystäväni synttäreitä paljettikimonossa, herkkupöytien ääressä.

Tässä muutama kiva juttu, josta haluan vinkata teille. Jos toisivat iloa sinne ruudun toisellekin puolelle:

  • Kaikki Kimmon uudet jaksot ovat nyt Yle Areenassa
  • La Roche-Posayn vartalovoide*. Ehkä hieman tylsä purnukka, mutta pumppupullo toimii ja rasva kosteuttaa ihoa todella pitkään (olematta tahmainen).
  • Elli Haloon ääni. Laulu- ja varsinkin puheääni. Voiko olla kauniimpaa!
  • Kumitettavat ”tussit” Suomalaisesta kirjakaupasta. Tällaisen kalenterituhrijan pelastus!
  • Kauniita lököhousut*. Saimme pari kuukautta sitten Sweet Pantsilta muutamat pöksyt ja nyt tuntuu sille, etten muissa haluaisi kulkeakaan. Oikein yhdisteltyinä kollarihousut menevät melkein minne vaan!
  • Tulppaanit. Ovat rantautuneet jo kauppoihin. Neilikan jälkeen ehdoton lempikukkani. Niin kaunis ja edullinen.
  • WhatsApp:n videopuhelut. Oletteko huomanneet tämän? Itse tajusin ominaisuuden vasta vähän aikaa sitten. Miten kätevä tapa soittaa ja pitää yhteyttä. Ja kuluttaa akkua huomattavasti vähemmän kuin kännykän Skype.
  • Tuulitukka-hiuslakka. Aivan karmea retropurkki, mutta hinta-laatusuhteeltaan täyttä timanttia.
  • Lapset. Katsokaa nyt niitä! Ihan sillä tavalla kunnolla. Hetki niin, ettet tee tai ajattele mitään muuta. Eikö lämmitäkin sydäntä?

 

-Karoliina-

 

Share

Pages