Ladataan...
Kolmistaan

Marraskuun vika päivä. Enkä ole varmasti koskaan odottanut tätä päivämäärää näin kovasti. Tämä päivä on ollut se, johon olen tähdännyt koko syksyn ja nyt kun se on käsillä, on yhtä aikaa kauhistunut ja innokas olo. Tänään oli nimittäin kirjani deadline. Tähän päivään mennessä toisen kirjani, #vauvavuosi -romaanin, tuli olla valmis. Ja olihan se. Laskin tekstitiedoston aamulla matkaan ja toivon, että sellaisenaan se myös kelpaa ihan julkaisuun asti.

Nyt pyörittelen peukaloita ja mietin, mitäs sitten tehdään. Vaikea ajatella, että prosessi on ohi. Se, joka kulki kuitenkin niin monta kuukautta mielessä ja konkreettisesti näppiksillä. 

Tosin onpa tässä vielä pari asiaa hoidettavana ennen kuin voin alkaa lepäillä laakereillani. Olin nimittäin etukäteisesti ajatellut, että tästä päivästä lähtien viettäisin kuukauden niin sanottua pehmeää elämää. Olin suunnitellut viettäväni joulukuun hiljaiseloa, tehden vähemmän töitä ennen hullua (työ)vuotta 2018 ja sen kun vain hipsutelevani kohti pyhiä. Mutta niinhän siinä kävi, etteivät asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan. Tai siis olihan osasta näistä joulukuun alun suunnitelmistakin tietysti pieni etiäinen, mutta mukaan tuli muutama sellainen muuttuja, että nyt näyttäisi sille, että vielä viikko tulee painaa aikamoisella höngällä. Se niistä levoista vielä vähäksi aikaa. 

Viikonloppu menee nimittäin nyt ensi viikon töiden ennakoinnissa, siivoamisessa ja F:n synttärijuhlien järjestelyssä, joita vietetään suku- ja ystävävoimin sunnuntaina. Maanantaina olen aivan koko päivän puolestaan eräissä mainoskuvaksissa, joista voin kertoa lisää vähän myöhemmin ja tiistaina juhlitaan F:ää puolestaan kaverivoimin. Keskiviikkona on taas F:n koristurnaus ja jossakin välissä olisi kirjoitettava tätä rakasta blogia, otettava kuvia ennakkoon pariin postaukseen ja tehtävä pari muuta juoksevaa hommaa.Voi siis sanoa, että jouluun laskeutumisessa menee siis vielä hetki.

Muistatte muuten varmaan, kun pohdin, pitäisikö F:n synttärit järjestää sisäleikkipuistossa vai kotona. No, päädyimme kotiin. Ja sain omasta mielestäni aika megahienon suunnitelmankin järjestää kauhusynttärit kaikkine teemaan kuuluvine reksiviittoineen ja kauhukierroksineen täällä kodin ympäristössä Nyt tässä vaiheessa, kun kädet on aika täynnä, alan epäillä kuitenkin suunnitelmani järkevyyttä. Enhän minä ole lähtökohtaisesti mikään huvikierrosten järjestäjä tai ohjelmanumerotäti. On alkanut tuntua sille, että se HopLop olisi ehkä silti ollut fiksumpi ratkaisu, mutta katsotaan, miten meidän käy. 

Onneksi huomenna saa avata ensimmäisen luukun joulukalenterista. F:llä on perinteinen äitini hänelle ompelema joulukalenteri, jota täytämme päivä kerrallaan itse. Olisin halunnut täyttää F:n joulukalenterin luukut vain ja ainoastaan second hand -löydöillä, mutta hitsi kun noita Little Pet Shopeja ja Shopkinseja ei ole ollut saatavilla. Tai siis onhan niitä tietysti kirpparit pullollaan, mutta ei sellaisiin hintoihin, että leluja kannattaisi käytettynä ostaa. Jengi pyytää samaa hintaa kuin uusista kaupassakin. Ei mitään järkeä! Siksipä suurin osa kalenterin minileluista on nyt sitten suoraan kaupasta ostettuja. Tosin yritetään kyllä laittaa väliin mahdollisimman paljon myös elämysluukkuja – uimahalliretkiä, piparin leivontaa, mäenlaskua (toiveajattelua?) tai muuta mukavaa. 

Näiden höpinöiden saattelemana ihanaa marraskuun viimeistä! Olisiko tänään aika juoda jo vähän glögiä?

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: By Emka / Inwear

Share

Ladataan...
Kolmistaan

No niin. Nyt oli pakko tulla tekemään tunnustuksia tänne blogin puolelle.

Aloitin ostolakon syyskuun puolivälissä. Homma sujui mielestäni aika mallikkaasti marraskuun puoliväliin (väliaikaraportti lokakuulta täällä), mutta sitten koko touhu ratkesi. Matkattiin Tallinnaan ja ostin sieltä tekonahkahousut ja karvataskuneuleen.

Selitin matkaostokseni itselleni kuitenkin kahdella tavalla: Ensinnäkin ostin vaatteet Bershkasta ja Pull&Bearista, joita ei ole Suomessa. Mietin, että ostokset olivat (melkein) once in a lifetime -juttuja (öh). Toisekseen ostokset olivat kyllä myös aika fiksuja. Nahkapöksyjä olen pitänyt oikeastaan tuosta lähtien varmasti joka toinen päivä ja kuka ei nyt mustaa neuletakkia tarvitsisi.

Homma lähti kuitenkin Tallinnan jälkeen ihan lapasesta. Kun oli antanut pirulle pikkusormen, tietää, miten käy. Ostin itselleni nimittäin reissun jälkeen heti ensin tekoturkin, sitten kulmakynän ja kaiken kukkuraksi vielä myöhemmin neuleen ja housut.

Olenkin miettinyt, kuinka hyvin ostolakko ja sitä seurannut repsahdus kuvaavat minua. Minusta ei vaan kerta kaikkiaan ole mihinkään ehdottomuuksiin pienten marginaaliasioiden – joita esimerkiksi vaatekaapin sisältö minulle edustaa  – suhteen. Jos minua kielletään (tai kiellän itseäni) totaalisesti jossain pikkuasiassa, alkaa ahdistaa. Voin hyvinkin tehdä vaikka mitä päätöksiä, jos saan jättää henkisen takaportin auki. Mutta jos jostain syystä vaikka kiellän itseltäni kahvin, tulee fiilis, että sitä on juotava litratolkulla. Ihan vaan siksi, että kiellot ahdistavat.

Olen miettinyt, johtuuko tämä leväperäisyys pikkuasioiden suhteen minulle siitä, että oikeiden ja isojen asioiden suhteen olen ihan hirmuinen tiukkapipo. Voisi sanoa, että jopa rasittavuuksiin asti ehdoton. Nimittäin jos teen isojen elämän asioideni suhteen jonkin päätöksen tai "varman mielipiteen", minun on lähestulkoon mahdoton kääntää enää päätäni. Siihen ei auta  käskyt, kaunopuheet. Ei edes oman itseni pyynnöt hellittää otetta! Siinä sitten junttaillaan hamaan tappiin, koska olen niin päättänyt. Joskus aika raivostuttava, jopa minusta itsestäni. 

Ostolakko, joka sanana kyllä kohdallakin on vähän koominen näiden tapahtumien valossa, on opettanut kuitenkin kauheasti. Lakkoilu tai ”lakkoilu” on nimittäin kirkastanut taas kerran sen, millaisen vaatekaapin haluan. Kun en koko ajan himoitse jotain kertakäyttökamaa, olen alkanut nähdä vaatteet taas enemmän sijoituksina ja pitkäaikaisina ystävinä. Niitä, joiden laatuun, materiaaliin ja ajattomuuteen kannattaa satsata.Olen toki ajatellut näin jo pitkän aikaa muutenkin, mutta nyt olen mielestäni oppinut karsimaan vielä enemmän pois sellaisia juttuja jo himolistavaiheessani, joiden käyttöaika jäisi lyhyeksi.

Ja jos ostolakon alkuperäinen tarkoitus oli löytää taas ostamisen ilo. Ei niin, että alkaisin ostaa enemmän vaan niin, että kun ostaisin, tulisi hyvä mieli (eikä morkkis). Siihen lakko auttoi. Ei viitsi enää ostella mitään sellaista, minkä ilahdutusasteesta ei ole aivan varma. 

Prosessi on saanut minut myös tarkastelemaan omia vaate- ja kenkäkaappieni sisältöä uudella tavalla. Monta kertaa kun se kaupassa ollut himotus onkin osoittautunut joksikin sellaiseksi, jota minulla melkein samanlaisena jo on entuudestaan. Hyvä esimerkki on se, kun kävelin viime viikolla kaupungilla. Katsoin tietä ylittävän naisen takkia ja mietin, kuinka kiva sellainen olisi itsellekin. Kun menin lähemmäs, huomasin, että omistan tismalleen samanlaisen takin. Olin unohtanut sen vain varastoon.

No niin. Nyt tämä on tunnustettu myös teille! Onko muita repsahtaneita tai vaihtoehtoisesti lujahermoisia onnistujia? 

Ja hei: Kertokaa, mikä paikka (elänsuojeluyhdistys tai muu sellainen) ottaisi vastaan vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita! Tein eilen liinavaatekaapin raivaamisen, ja nyt olisi säkillinen vanhoja lakanoita etsimässä vielä uutta elämää. 

-Karoliina-

Asu: Neule, Ivana Helsinki // merinovillatoppi, Lindex // housut, Vila // sukat, Happy Socks (saatu) // kengät, Dr.Martens

Kuvat: Noora Näppilä 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Sain viime viikolla parikin kommenttia, jonka mukaan blogini on liian kaupallinen. ”Sinulla on mieletön taito kirjoittaa elämästänne hauskasti ja kiinnostavasti, mutta tänään blogistasi tuli samanlainen olo kuin mainoskatkosta -ärsyttää odottaa oikeaa sisältöä, vaikkakin mainokset sinällään onnistuneita.”

Tiedän, että kaupallisuus on blogeissa ikuisuusaihe ja niihin on moni bloggaaja – jopa minä itse – ottanut jo aikaisemminkin kantaa. Olen esimerkiksi kirjoittanut siitä, kuinka monien kadehtiman bloggaajien ”ilmaiset” lahjat eivät olekaan niin ilmaisia ja kuinka itse asiassa sisältöyhteistyöt ovat monenkin puoli- ja kokoammattibloggaajan elinehto. Toivon, että luette ensin Bloggaamisella saa helposti rahaa ja ilmaisia lahjoja ja palaatte sitten vasta lukemaan tämän postauksen tänne, jotta asiat pysyvät järjestyksessä. Eikä minun ei tarvitse kirjoittaa / teidän tarvitse lukea samoja asioita kahteen kertaan.

No niin. Nyt kun olet palannut toukokuun 2015 tekstistä, on aika jatkaa aiheen tiimoilta vähän lisää. Kerronpa vielä vähän lisää blogien – tai siis oikeasti oman blogini – kaupallisuudesta.

  1. Olen ammattibloggaaja. Pääosa tuloistani tulee blogin kautta. Se tarkoittaa sitä, että jonkun on myös maksettava palkkani.
  2. Se joku, joka palkkani maksaa, on A-lehdet.
  3. A-lehdet saavat puolestaan rahansa mainostajilta. AIVAN KUTEN JOKA IKINEN MUUKIN MEDIA: Tv, radio ja printtilehdet.
  4. Jotta mainostajien rahavirrat suuntautuvat medialle, haluavat he myös vastineen antamalleen korvaukselle. Melko luonnollista, eikä totta? Tuo vastine on lähes poikkeuksetta mainosnäkyvyys: TV-mainos, tuotesijoittelu, printtimainos, bannerimainos, affilinkki tai vaikkapa blogin sisältöyhteistyö. `
  5. Osa bloggaajan palkasta koostuu siis mainostuloista. Aivan, kuten jokaisella muullakin medialla. Ne mainokset siellä lehdessä eivät ole ihan vain sattumaa, vaan niillä maksetaan lehden kulut ja heidän työntekijöidensä palkkaa.
  6. Mutta eipä mainosraha ole vain bloggaajan tai muun mediatyöläisen etu. Se on myös, rakkaat lukijani, teidän etunne! Hyvin pyörivä blogiportaali tai -sivusto kun tarvitsee pyöriäkseen työntekijöitä, joille maksetaan korvaus tehdystä työstä. Jos sivustolla ei olisi kattavaa työntekijäverkkoa, ei sivuja olisi kiva lukea. Ne eivät itse asiassa olisi edes pystyssä. Mielestäni vaikkapa Lily on oiva esimerkki siitä, kuinka oikeat ihmiset tekevät töitä joka ikinen päivä sen eteen, että blogia lukevien ihmisten lukukokemus olisi mahdollisimman hyvä. Sivut ovat kauniit, niiden tekniikka toimii, sisältöjen sijoittelua on harkittu ja lukeminen onnistuu niin koneelta kuin mobiilistakin. Ja oletteko huomanneet, että kun luette tekstiä mobiilissa, jossa tilaa on vähän, Lilyn sivusto tavuttaa sanat automaattisesti jos ne eivät mahdu yhdelle riville? Voisin kuvitella, että monimutkaisessa suomen kielessä tuollaisen tavutusjärjestelmän aukoton systeemi ei ole aivan yksinkertainen tai halpa.
  7. Oletko huomannut muuten myös sen, että telkkarissa, kaduilla ja muuallakin netissä kaupallisuus on lisääntynyt näin joulun alla? Aivan. Nyt on sesonki. Joulusesonki ja se näkyy kaikilla kaupan aloilla. Myös blogeissa. Näillä joulukuussa tehdyillä varoilla kun sitä maksetaan sitten palkat myös silloin hipihiljaisena heinäkuuna, kun kukaan ei halua muuta kuin maata rannalla. Näin se toimii kivijalkaliikkeessä, näin se toimii uudenlaisellakin kaupan alalla. Jos huomasitte, minulla oli esimerkiksi alkusyksystä kuukauden jakso, jolloin en tehnyt yhtä ainoaa kaupallista yhteistyötä. Nyt otetaan takaisin menetettyä ja turvataan tuleva.
  8. Joku mainitsi, että olin tehnyt viime viikolla viisi yhteistyöpostausta. Nyt on varmasti pakko selventää, mikä on yhteistyö, mikä ei: 
  • Tämä, tämä ja tämä olivat kaupallisia yhteistöitä. Niistä maksetaan kirjoituspalkkio ja ne merkitään aina selkeästi esille. Mutta tiedättekö mitä? Rakastin tehdä niistä jokaisen. Aivan, kuten ei-kaupallisiakin postauksia tehdessä olin innokas ja täynnä halua kirjoittaa. En ota yhteistöitä, jotka eivät sovi blogiini ja joiden takana en seiso.
  • Tämä oli postas Ivana Helsingin Studio Sale -myynneistä. Oletan, että se tulkittiin yhteistyöpostakseksi. No. Minä kirjoitin sen tasan tarkkaan ilman minkäänlaista raha- tai edes mekkopalkkaa. Siksi postauksessa ei myöskään ole merkkiä minkäänlaisesta yhteistyöstä! Meillä oli palaveri Ivanan Pirjon kanssa aivan muista aiheista ja hän keksi siinä sivussa olisiko minusta kiva tarjota lukijoilleni mahdollisuuden tulla Ivanalle tuntia aikaisemmin myynteihin kuin muille. Minusta ajatus oli kiva, koska ajattelin, että se ilahduttaisi lukijoitani. Kaikki postaukset, joissa mainitaan jokin brändi, eivät ole siis yhteistyöpostauksia.
  • Tässä postauksessa kerroin puolestaan reissustani Helsinkiin ja yksinolosta hotellissa. Oletan, että se oli lukijani tulinnan mukaan viides viikon yhteistyöpostaus. Kuten postauksen lopussa lukee, sain hotelliyöt ilman korvausta. Se on fakta. Mutta: Postaus ei silti ollut yhteistyöpostaus (siksi tekstissä ei lue esimerkiksi ”hotelliyöt saatu näkyvyyttä vastaan/ postaus toteutettu yhteistyössä hotellin kanssa / kaupallinen yhteistyö” vaan ainoastaan teksti: "Original Sokos Hotel Vaakuna -yöt saatu"). En luvannut tehdä postausta tai edes mainita aiheesta, mutta koska kuitenkin päätin kirjoitta erikoisesta työviikostani, oli eettisesti oikein kertoa myös se, että yöt oli saatu ilman maksua. 

No niin. Lopuksi vielä kysymys. Kirjoitin tänne postauksen Saarioisen joululaatikoista, joihin tuunasin kolme erilaista reseptiä. Sain kritiikkiä postauksen kaupallisuudesta. Mietin, (miten muuten kuin sillä, että lukija tietää minun saavan ansaitsemani palkkion tehdystä työstäni) tuo ruokapostaus eroaa sisällöllisesti esimerkiksi tästä tai tästä ruokapostauksesta, jotka eivät ole yhteistyössä tehtyjä? 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: Kuvauslaina By Emkasta 

Share

Pages