Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle

Päätin viime vuoden viimeisinä päivinä, että kauheasta sokerikierteestäni – jota manasin jo marraskuun alussa, mutta jolle en silti lopulta osannut tehdä mitään – oli tultava loppu. Tiesin, kuinka hirveästi sokeria kroppaani työnsin, kuinka paljon sitä himoitsin ja minkälaisen olon se minulle lopulta teki. Silti kesti viikkoja (oikeasti varmaan kuukausia) asian ymmärtämisen ja todellisen toiminnan välillä. Vaati aikaa kerätä se todellinen motivaatio. Voisi jopa sanoa, että into elämäntapamuutokseen.

Mutta kuten tammikuun alussa kirjoitin, vaikean loppuvuoden sokerikierteen jälkeen uuden vuoden lupaus toi halutun muutoksen. Samalla, kun raketit ammuttiin ilmaan ja suukoteltiin uuden vuoden kunniaksi, jätin myös sokerin menneeseen vuoteen. Ja tiedättekö mitä? Tänään, viimeinen päivä tammikuuta, olen ollut ilman valkoista sokeria kokonaisen kuukauden! Elämäni pisin sokeriton kausi ja voin sanoa, että yksi elämäni parhaista tammikuista. Itse asiassa pakko myöntää, että kirkkaasti jopa paras. Enkä usko, että sokerittomuus on ainakaan tehnyt tälle vuoden alulle hallaa.

Jos joku puhui minulle ennen tätä vuotta sokerittomista kausista tai sokerin määrän rajoittamisesta, tokaisin siihen aina, että minusta ei olisi siihen. Minun kun piti saada iltaruoka-Cokikseni ja välipalasuklaani. Niin olin tottunut toimimaan ja sitä vartaloni myös halusi.

Vaan kun en silloin tajunnut, että samalla tavalla kun olin vuosien saatossa totuttanut vartaloni huonoon tapaan, pystyi kropan samalla vaivalla opettamaan myös uusille hyville poluille. Ei helpolla, mutta sinnikkäällä toiminnalla. Ja vaikka inhoankin ehdottomuuksia ja täyskieltoja, koin, että tässä tapauksessa ainoastaan kokonaisvaltainen sokerikierteen katkaisu  - vähäksi aikaa - veisi huonolta tavalta sen voiman. Sitä paitsi sokerittomuus ja sen kanssa pinnistely tuotti tuloksia nopeasti: Parissa päivässä vieroitusoireet alkoivat vähentyä ja nyt kuukauden viimeisenä päivänä en edes oikein tajua, mikä siinä sokerissa niin himotti. Nyt on kiva katsella kuukautta taaksepäin ja tajuta, että olen käynyt syntymäpäivät ilman kakkupalaa, leffan ilman karkkipussia ja syönyt pitsan ilman limua. Ja elossa edelleen ollaan, vieläpä hyvin.

Juuri ne arkiset valinnat ovatkin olleet avain sokerittoman ja vähäsokerisen (koska hedelmiä olen syönyt ja puuron voisilmään laittanut kookossokeria) elämäntavan opettelussa kaikkein merkittävämpiä. Se, missä ennen nappasin välipalakseni kauheaan nälkään suklaapaloja, nykyisin napostelenkin pähkinöitä, hedelmiä tai vihanneksia. Tai itse asiassa: Sellaista kauheaa nälkää ei enää nykyisin edes iske, koska fiksummilla ruoka- ja juomavalinnoilla verensokeri ei seilaa niin suurella haitarilla.

Ihan turha kalorien juominen on loppunut nyt myös kuin seinään. Tavallisen hanaveden juonnin rinnalle olen sallinut itselleni päivän juomaherkuksi Novelle Plus Uudistava -veden, josta kirjoitinkin jo aikaisemmin tammikuussa. Siitä on tullut ikään kuin päiväni sallittu herkutteluhetki, joka on korvannut sokerijuomat ja karkit. Ensinnäkin Novelle-veden maku on sellainen, josta ihan aidosti pidän. Toisekseen makuvesi buustaa juomaan vettä tarpeellisen määrän ja kolmanneksi tieto siitä, että vesi sisältää C-vitamiinia, foolihappoa ja kollageenia, ei ainakaan vähennä juomaintoa. Näitä tietoja vasten olenkin vähän kummastellut, miksi olen KOSKAAN valinnut limpparin sokerittoman* makuveden sijaan. Ehkä en silloin vaan ajatellut niin paljon sitä, miten haluan voida ja mitkä asiat edesauttavat hyvinvointia.  

Minulle ja sokerittomalle vaiheelleni avainasemassa ovatkin olleet helposti syötävät järkevät eväät – miniporkkanat, pähkinät ja mandariinit – sekä makuvedet, joilla saa ensinnäkin kroppaan nestettä (jota juon aina liian vähän) ja joista saa sen hetkellisen herkkuhetken, jota kaipaan esimerkiksi työpäivän aikana breikillä. Toisekseen ”hyvät välipalat” ovat auttaneet pitämään verensokerini tasaisina niin, ettei nälkä ja samalla sokerihimo ole iskeneet.

Tähän lopuksi pitää vielä hieman kirjoittaa muovipullojen kierrätyksestä, josta viime postauksessa kyselittekin minulta. Otin asiasta selvää, ja tulin siihen tulokseen, että asiat ovat meillä aika hyvällä mallilla. Ensinnäkin suomalaiset palauttavat pantillisia juomapakkauksia kiertoon enemmän, kuin mikään muu kansa maailmassa**. Meillä pulloja ja tölkkejä ei viskota roskiksiin ja kierrätys on tehty niin helpoksi, kuin se nyt vaan voi ylipäätään olla. Toisekseen muovipullojen palautusprosentti on 92, joka ei tietenkään ole täydellinen, mutta ehdottomasti hyvä.

Nyt taidan tehdä vielä iltavenyttelyt, joita olen tehnyt keskimäärin neljänä iltana viikossa tammikuun ajan. Olen aina – jopa harrastaessani tanssia – inhonnut venyttelyä, mutta nyt olen oppinut sietämään sitä (en vieläkään rakastamaan, edes tykkäämään). Venyttelyn jälkeinen olo on kuitenkin niin ihana, etten aio lopettaa tätäkään. Haluan, että opin löytämään tasapainon ja hyvän olon myös niiltä osa-alueilta, jotka eivät ole moneen vuoteen enää olleet minulle tuttuja tai mieleisiä.

Vinkiksi muuten vielä se, että kerron huomisessa postauksessa mitä kaikkea terveystammikuu jo tämän mainitsemani hyvän olon lisäksi on saanut aikaiseksi. Mitä on tapahtunut painolle, energialle, nälälle, päivärytmeille ja jopa itsetunnolle? Niin ja miten käy sokerittoman elämän, kun tammikuu on ohi?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

* juoma sisältää sokeria 0,4 g/100 ml (Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan tuotetta saa näin vähäisellä sokeripitoisuudella kutsua sokerittomaksi)

** Lähde: www.palpa.fi

Ladataan...
Kolmistaan

Olin viime viikolla erääseen sisältöyhteistyökampanjaan (näette sitten ensi viikolla) liittyvissä kuvauksissa. Vaikka bloggaajan työ onkin pakottanut olemaan kameran edessä, tilanne oli uusi ja jännittävä. Nyt en seissyt kotinurkilla omissa vaatteissani kaverin kuvaamana (kuten näissä kuvissa), vaan kuvauksia varten tuli matkustaa Helsinkiin asti, istua tovi oikean meikkaajan meikissä, saada ammattilaisen tekemä kampaus ja kaiken lisäksi töröttää vielä kuvissakin niin, että viisi henkilöä hyöri koko ajan ympärillä. Voitte kuvitella, että tilanne oli erikoinen. Ja niin glamourinen, että harvoin sellaista saa tässä omassa blogigenressäni kokea.

Samalla, kun kuvien eteen nähty vaiva kasvoi, kasvoi myös jännitykseni. Nooran kanssa kuvaaminen sujuu jo ihan rutiinilla, enkä useimmiten edes muista jännittää. (Ja jos näytän epäluonnolliselle, Noora täräyttää, että ”tää ei toimi, tee jotain”.) Mutta kampanjakuvaus palautti kuitenkin mieleeni kaikki ne kamerajännitystilanteet, mitä aina ennen koin blogikuvia otettaessa. Seurauksena tästä syntyi tilanne, jossa ajattelin ihan liikaa sitä, miltä näytin. Lopputuloksena värisevä, silmistä iloton, missihymy.

Kuvaaja aisti ehkä tilanteeni, ja alkoi laukoa salamavalojen välskeessä ihania sanoja: ”Oi ihana, ihana hymy, onpa kaunista”. Vaikka tiesinkin, että tämä kuului asiaan – noin kuvaajat aina tekevät – kehut rentouttivat minua. Tuli rennompi olo. Tuntui sille, että minä omana itsenäni riitin kameran eteen, ei tarvinnut jännittää. Loppuosasta kuvauksia voin sanoa jopa nauttineeni.

Mietiskelin kuvaustilannetta vielä uudemman tovin junamatkalla kuvauksista kohti kotiin. Hassua, miten kauniit sanat pystyivät vaikuttamaan – vaikka kuinka ammattiin liittyvällä suulla olikin sanottu – olooni. Jos ihanat adjektiivit rentouttivat minua silminnähden kuvissa, mitä kaikkea hyvillä sanoilla saisi aikaan tosielämässä. Toki silloinkin, kun joku sanoi jotain kaunista kuoresta. Mutta erityisesti silloin, kun toinen yksilö oli nähnyt jotain kaunista sisäisestä, oikeasta, sinusta.

Olen tavallaan hyvä, tavallaan huono sanomaan kehuja muille. Tuntuu, että osaan kehua paitaa, piirustusta, hyvää ruokaa. Sellaisia konkreettisia asioita. Suurten asioiden äärellä saatan kuitenkin olla huono kehujen antaja. On paljon vaikeampi sanoa toiselle – jos kyseessä ei ole oma puoliso tai lapsi – kuinka tärkeä tämä on. Unohtuu sanoa ystävälle, kuinka korvaamatonta hänen tukensa onkaan. Kuinka rakas sisko on, miten parhaan jengin kanssa saa tehdä töitä tai miten ihanaa on, että on saanut tuollaisen anopin. Sellaiset isot ja merkittävät sanat jäävät usein sanomatta. Ihan pöhköä!

Sovelsin kehuperiaatetta muutamana iltana tyttäreen. Kun hänellä oli kiukkuinen tai paha mieli, aloin kertoilla ihania asioita. Aloin kertoa, miten ihanalle tyttö vauvana tuoksui, miten taitava hän olikaan päivällä harrastuksessa, miten kivalle tuntui hänen katamansa pöytä tai se, että vakioriidasta ei tarvinnut tänään riidellä. Vaikkei kehut joka tilanteeseen sovikaan, eikä niitä jaksa aina ladella, on tällä taktiikalla selätetty monta kurjaa mieltä. On käännetty katse hyvään. Meillä molemmilla.

Elämässä pitäisikin joskus olla mukana sellainen oman elämänsä ”kuvaaja”, joka huutelisi edessäpäin kehuja: ”Just noin. Toi on hyvä. Jatka samaan malliin.” Tai vähintäänkin se Ally McBealista tuttu tunnari, jonka tahtiin tuntisi itsensä vähintään loisteliaaksi päähenkilöksi, jos ei jopa supersankariksi.

Mikä olisi muuten sun oman elämän tunnari, voimaa antava biisi? Mulla olisi Anna Puun Nälkäinen sydän, jossa on niin cheekimäistä leijuntaa ja annapuumaista kuplintaa, ettei siitä voi kun kuunnella hymy huulilla.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: tunika, Ivana Helsinki* (kotimainen tekstiili) // housut, Zara// tossut, Flattered*

*saatu

Ladataan...
Kolmistaan

  1. Älä KOSKAAN katso yhdessä aloitettua tv-sarjaa yksin eteenpäin.
  2. Jos teet leivän, tee puolisollesikin.
  3. Anna yöllä herätessäsi suukko. Silloinkin, kun toinen nukkuu niin sikeästi, että tiedät, ettei hän herää pusuun.
  4. Jos puolisollasi on himo (kenellä ei olisi?) puristella finnejä, tarjoa mehevintä näppylää hänelle puristettavaksi. Pure love! Tai siis ei ehkä pure, mutta rakkautta.
  5. Älä ärhentele liian usein, jottei se menetä tehoaan. Harvakseltaan tehty draama sen sijaa puhdistaa ilmaa ja herättelee, jos arjesta alkaa tulla liian uneliasta.
  6. Leikkaa varpaankynnet vessassa, sulje kaappien ovet, lataa kahvinkeitin valmiiksi jo illalla ja imuroi joskus ihan yllätykseksi.
  7. Sen sijaa, jos kumppani valittaa hammastahnatuubien puristelusuunnista tai wc-paperin kulkusuunnasta, mieti, olisiko taustalla jokin oikea ongelma, mistä pitäisi puhua. Kysy, mistä kenkä puristaa oikeasti.
  8. Anna kehut kehuina ja moitteet moitteina. Kehu menettää merkityksensä, jos sen perään iskee mutta-sanan. ”Ihana, kun olit käynyt jo kaupassa.” Piste. Eikä mitään: ”mutta olisi noi tiskitkin toki voinut laittaa.”
  9. Heitä kohteliaisuus. Mitä yksityiskohtaisempi tai hassumpi, sen parempi. Älä kuitenkaan feikkaa! Teennäinen kehu haisee. 
  10. Yritä joka päivä olla parempi kumppani puolisollesi kuin hän on sinulle. Jos olet yleensä se huonompi osapuoli, tee jotain! Muuta asennettasi, tapojasi ja unohda selitykset. Pyydä anteeksi ja toimi toisin. Jos olet vuodesta toiseen se kirkkaasti parempi osapuoli, puhu tunteistasi, kerro selkeitä toiveitasi ja anna aikaa. Jos sama homma kuitenkin jatkuu, mieti, onko tämä suhde se, johon haluat jäädä. 

-Karoliina-

Kuva: Johanna Alanko 

 

Pages