Ladataan...
Kolmistaan

Kirjoitin alkukuusta postauksen, joka kertoi, miltä todellinen arkipäiväni oikein näyttää. Siitä inspiroituneena – ja teitä kuuntelemalla – päätin koota yhden kokonaisen postauksen siitä, millaisia työpäiväni nykyisin ovat. Tämä tarina kertoo viime viikosta, eli viikosta 41 vuonna 2017.

Maanantai 9.10.2017

  • Herätys 6.40. Samalla, kun teen aamupalaa, kirjaan kännykän muistioon asioita, joita tulee päivän aikana hoitaa. Tämä on tapa, jonka teen aivan joka arkiaamu. Silloin aivoni rakuttavat parhaiten ja mieleen tulee asioita, joita en illalla ole muistanut. 
  • Vien F:n  kouluun, itse olen töissä 8.17. 8.55 asti suunnittelen tulevaa viikkoa, juon kahvia, syön puuroa. Kukaan muu ei ole vielä toimistolla. 
  • Ajan pyörällä laittamaan pöytää kuntoon Radiokirppikselle.Tässä hommassa menee kaiken kaikkiaan aikaa kymmeneen asti. 
  • Kun saavun töihin, astuu samalla ovesta myös meidän videokuvaaja ja tämän oma harjoittelija. Höpistään kuulumisia puoli tuntia. Samalla vastailen sähköposteihin ja blogikommentteihin. Sumplin samalla perheen kanssa tyttären synttärikemujen ajankohtaa. Aika katastrofi, kun mukaan ottaa kirjan kirjoittamisen aikataulut, lapsen isäviikonloput, joulukuun muut ohjelmat ja vaikka mitkä muut aspektit. Sovin tulevalle tiistaille kuvaamiskeikan.
  • Klo 10.33 -11.00 kirjoitan tarjousta blogikamppiksesta.
  • Vasta klo 11.00 pääsen tekemään varsinaista työtäni, eli kirjoittelemaan postauksia. 
  • 11.30-12 aletaan arpoan, mitä syödään. Tämä on sellainen meidän toimiston koominen piirre. Ruuasta voidaan keskustella vaikka kuinka kauan ilman, että tehdään todellisia peliliikkeitä lounaalle lähdön tai sen tilaamisen suhteen. Kukaan ei halua lähteä ulos kauhean sään takia. Yksi ei halua mättöä, minä en gluteenia ja niin edelleen. Lopulta päätydään harkkarin kanssa sushille kahdestaan ja muut jäävät toimistolle. Kun tullaan takaisin, ovat hekin saaneet tilattua jo ruuan. 
  • Lounas 12.15-13.00. Lounaan jälkeen postaushommat jatkuvat. Kirjoitan yleensä alkuviikosta jemmaan kaikki viikon postaukset. Jos ehdin. Loppuviikko on yleensä pyhitettävä kirjalle. 
  • 14.15 juoksen kotiin vaihtamaan vaatteet ja etsimään lähdekirja kirjapostausta varten. Näpyttelen vielä keskenjääneisiin postauksiin täytettä.
  • 14.55-15.15  F:n iltapäiväkerhon avoimet ovet, jonka jälkeen en teekään enää töitä, vaan viettelen kotiaikaa perheen kanssa. 

Tiistai 10.10.2017 

  • F:n koulu alkaa vasta 9.00. Mutta se ei takaa, että aamu olisi rauhallinen. Päinvastoin: Jostain syystä meinaamme myöhästyä ysinaamuina joka kerta. Illuusio ajasta tekee meistä hitaita. 
  • Olisi sata asiaa tehtävänä, koska olen tullut toimistollekin vasta niin myöhään (9.02). Työkaveri pyytää kuitenkin kanssaan jorisemaan, joten niinpä me istutaan koko siihen mennessä töihin tullut sakki pyöreän pöydän ääressä melkein tunti. Nämä on niitä ei-tärkeitä, mutta samalla hirveän tärkeitä hetkiä. Jokainen meistä tekee luovaa työtä, ja jos välillä ei saa aivoille happea turhanpäiväisestä jorinasta, ei jaksaisi mitään. 
  • Alan kirjoittaa saman illan postausta 9.55. Juttu luistaa. Hyvä fiilis.
  • Klo 10.40 lähden kävelemään Domdomiin ja silmälasikauppaan(!!), jotka molemmat liittyvät postaushommiin. Harmittaa, että sataa, enkä voi ajaa siksi pyörällä. Palatessani töihin kävelen ruokakaupan kautta ja ostan illan ruuat samalla.
  • Olen töissä  takaisin vasta 14.30. Kirjoitan postauksia jemmaan 15.45 asti. 

Keskiviikko 11.10.2017

  • Saavun töihin 8.17. Ihmeekseni siellä on jo toinen H23:lainen ennen minua. Aika usein olen ensimmäinen (ja myös toisaalta se, joka lähtee ekana kotiin).
  • Vastailen sähköpostiini ja kirjoitan Minun Tampereeni -postausta klo 9.55 asti. Mietin, tekisinkö tyttöjen päivästä extempore-postauksen, mutta hautaan ajatuksen, koska keuhkoan naisasioista muutenkin aina. Sitä paitsi on kauhea hoppu päästä kirjoittamaan kirjaa. Sekin harmittaa, että lauantain ja sunnuntain postaus on tekemättä. Päätän priorisoida ja skipata tyttöjen päivän.
  • Kirjoitan kirjaa puolille päivin asti. Menemme toimiston porukan kanssa Kauppahallin Ohanaan burgereille ja sieltä suuntaan pikaisesti siivoamaan vielä kirppispöydän. Olen takaisin toimistolla yhden maissa.
  • Jatkan kirjaa. 14.15 iskee aivan karmea väsymys. Menen alakerran sohvalle ja nukun 15 minuutin powernapit, jonka aikana äänettömään puhelimeen on tullut 2 sähköpostia, 3 puhelua ja yksi instaviesti. Unien jälkeen olen kuitenkin kuin uusi nainen. Kirjoitan kirjan luvun loppuun ja teen - jopa omaksi yllätyksekseni - vielä pikapikaa tyttöjen päivän postauksen.   

Torstai, 12.10.2017

  • Töissä 8.16. Vastailen 45 minuuttia sähköposteihin. 
  • Klo 9.00 kävelen Tampereen Työväen Teatterille juttelemaan tämän syksyn ja ensi kevään töistäni. 
  • Klo 10 .00 olen takaisin toimistolla. Tietokone päivittää itseään tuskallisen kauan. Vastailen sillä aikaa kännykällä sähköposteihin. Lopulta pääsen taas Wordin ja kirjan pariin. Olen menossa luvussa 14. 
  • Klo 11.30 lähdetään porukalla lounalle. Tällä kertaa nepalilaiseen. Taas kaarran lounaalta ruokakaupan kautta toimistolle. 
  • Olen toimistolla vähän ennen yhtä. Jatkan kirjan kirjoittamista. Kello kahden väsymys iskee taas. Toistan edellispäivänä hyväksi todettua kaavaa, ja nukun vartin. Taas sama homma kuin keskiviikkona: Uni tekee todella hyvää ja saan kirjoitettua luvun loppuun, ennen kun menen hakemaan F:ää iltapäiväkerhosta neljältä. 

Perjantai 13.10.2017

  • Viikon toinen ysin aamu. Aivan fiasko päivä työnteon suhteen. Ensin jauhetaan kymppiin asti työkavereiden kanssa aivan turhia. Sitten kälyni tulee käymään toimistolla, samoin ystäväni. Menen lounaalle, teen taas epäolennaisuuksia ja yhden jälkeen minun pitää alkaa lähettää jo F:ää Helsinkiin. Klo 13.30 on lähdettävä jo omalle menolle. Tuloksena 2/3 sivua kirjaa. 

Lauantain 14.10.2017

  • Kello soi 8.00. Pitää meikata, laittaa hiukset ja pakata vaihtovaatteita Ikea-säkkiin.
  • 9.30 Noora ja tämän mies laittavat viestin, että ovat auton kanssa alaovella. Rundaillaan pitkin Pyynikkiä. Nooran mies kuskaa, minä seison kuvissa ja Noora ottaa kuvia. Ollaan todella tehokkaita - kuten aina - ja valmista on jo ennen yhtätoista. Noora on minun ehdoton asukuvapelastukseni!

Sunnuntai 15.10.2017

  • Olemme A:n kanssa kahdestaan viikonlopun. Herään vähän ennen kasia. Hipsin olohuoneeseen, otan läppärin esiin, laitan kahvin tippumaan ja kirjoitan illan postauksen. Kylkeen isken Nooran lähettämiä kuvia lauantailta. Hommaan menee reilu tunti.
  • Klo 14.30 A lähtee katsomaan fudista. Pitäisi kirjoitta perjantaina kesken jäänyt kirjan luku loppuun, mutta ei huvita yhtään. Jotta hommat kuitenkin etenisivät, teen sitä, mitä teen yleensä maanantaisin. Suunnittelen viikon postaukset. Sitten kirjoitan valmiiksi maanantain postauksen ja tämän, joka on juuri käsilläsi. Kun lopetan hommat, kello on 16.33. 

-Karoliina-

Kuvat: Miiro Seppäinen

Lokaatio ja henkilöt: H23 Agency 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Tampereen Työväen Teatteri

Olen aina rakastanut teatteria. Sitä odottavaa tunnelmaa ennen esitystä. Lämpiön puheensorinaa. Vaatteiden kahinaa. Ja toisaalta täyttä hiljaisuuttaa esiintymissalissa siinä välissä, kun valot sammuvat, muttei näyttämön valokeila kuitenkaan osu vielä keneenkään. Joka kerta yhtä maagista. Puhumattakaan itse esitysten naurattavasta ja itkettävästä voimasta. Ja joka kerta sellainen olo, miksi teatterissa ei tule käytyä useammin. Pitäisi käydä.

Kun muutin Tampereelle, ensimmäiset kotikulmat, jotka opin tuntemaan, menivät Tampereen Työväen Teatterin kupeesta. Siihen nurkille ajettiin, kun tultiin Helsingistä. Ja niiltä main osasin suunnistaa myös pian jo varmuudella kotiinkin. Ja silloin ajattelin: Jos teatteri on minua ensimmäisen kerran elämässäni näin lähellä fyysisesti, täytyisi sen tulla muutenkin lähemmäs minua. Oikein nolotti, kuinka pitkä aika oli siitä, kun olin viimeksi käynyt aikuistenteatterissa. Lasta sitä kyllä tuli vietyä esityksiin, mutta omat esityksen jäivät usein vain suunnitteluasteelle.

Mutta kuten elämässä yleensä, eteen sattuu välillä asioita, joiden kuuluu vaan yksinkertaisesti tapahtua. Palaset ikään kuin loksahtavat paikalleen ja oikea kysymys tulee oikeaan aikaan. Niin kävi pari viikkoa sitten, kun minua pyydettäisiin tutustumaan Tampereen Työväen Teatterin toimintaan ihan kunnolla. Niin, että tästä eteenpäin se kotikulmien etäinen teatteri olisikin pian paikka, jossa saisin viettää tunnin jos toisenkin. Tutustua kulisseihin, nauttia esityksistä ja myös kertoa teille, mitä kaikkea näkemisen arvoista TTT:n lavalle onkaan tulossa. Minusta tuli teatterilähettiläs!

Aloitin uimiseni teatterin maailmaan toissa torstaina, kun osallistuin TTT:n kevätpressiin. Ja kuten jo insta storiesista ehkä silloin huomasitte, oli teatteripressi aika erilainen, kuin kaikki muut pressit, jossa koskaan olen ollut. Liki neljätuntinen täynnä yhtäkkiä alkavia miniesityksiä, viisaita puheenvuoroja ja parrasvaloja. Sellaisen nähtyään on aika vaikea astella ulos reaalimaailmaan ja miettiä, mitä tekisi iltaruuaksi.

TTT:n syksy ja kevät pitävät sisällään näytelmiä, joista jokaisen haluan nähdä. Ja jonka myös aion nähdä! Viime viikolla ensi-iltansa sai Presidentti ja tyttö, joka kertoo Presidentti Kekkosen ja nuoren toimittajanaisen välisestä suhteesta (siitä lisää pian, oli kutkuttavaa). Tällä viikolla päästään taas puolestaan nauttimaan Jykevä on rakkaus: Agents -musiikkikomediasta.

Näiden lähiaikoina nähtävien esitysten lisäksi minua kiinnostaa hirveästi jo etukäteen Sirkku Peltolan ohjaama Tytöt 1918 -musikaali, joka kertoo Tampereella 1918 perustetusta naiskaartista. Tai pitäisikö sanoa tyttökaartista, koska niin nuoria hei kaikki vielä olivat. Kiinnostavaksi itse syvän tarinansa lisäksi Tytöt 1918 tekee myös se, että kappaleiden sanoitukset on tehnyt ikisuosikkini Heikki Salo.

Muita näytelmiä, joita erityisesti odotan, ovat Pasi Was Here, joka on ”näytelmä kaikista niistä lapsuuden parhaista kavereista, jotka myöhemmin kasvoivat erilleen”. Ts. nostalgiatrippi meille kaikille pikkukylässä/kaupungissa kasvaneille kolmekymppisille, joiden tiet veivät syystä tai toisesta erilleen. Niin ja Adalmiinan helmi, jonka aion ehdottomasti mennä katsomaan F:n kanssa.

Nyt ei voi kun toivoa, että toivun tästä karmeasta vatsapöpöstä, ja pääsen torstaina Jykevä on rakkaus -tunnelmiin!

-Karoliina-

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

F täyttää parin kuukauden päästä seitsemän. Ja mitä isommaksi hän kasvaa, sitä suuremmaksi hänen käsityksensä siitä, ettei kaikkialla ole kuten meillä, myös tulee. Häntä kummastuttaa, miksi toisten ei tarvitse sanoa pyytämisen jälkeen ”kiitos”, miksi toisissa perheissä ei syödä lihaa ja miksi joku toinen kaveri saa jo ylittää sen tien, mitä hän ei vielä saa. Lasta kummastuttaa, miksi luokkakaveri saa ajaa ilman pyöräilykypärää ja miksi toisten perheissä ei edelleenkään käytetä ulkohousuja, vaikka omassa kodissa siihen on pakotettu jo monta viikkoa.

Aluksi yritin selittää pitkiä tarinoita, mitkä toisissa kodeissa saattoivat (ehkä) johtaa tiettyihin valintoihin. Tottakai edelleenkin esimerkiksi eettisiä ja uskontoon liittyviä valintoja on kiva pohtia yhdessä, mutta useinkaan arkisiin kysymyksiin – varsinkaan kun itse ei ole niitä päättämässä – ei ole yhtä oikeaa selitystä. Ehkä kaverilla saa katsoa tv:tä ruualla siksi, että he syövät aina lempiohjelmansa aikaan. Tai että vanhemmat eivät pidä juuri sitä kyseistä ruokahetkeä niin tärkeänä. Tai eivät pidä ylipäätään ruokailua tärkeänä. Tai ovat töistä, avioliiton tilasta tai jostain muusta niin väsyneitä, että tv-hetki on heille suoranainen pelastus. Mistä sitä oikeasti kenenkään kodin asioita tietää!

Meille onki rantautunut sellainen lause kun: ”Meidän kotona on nämä säännöt, toisaalla on omansa”. Tuo heitto taidettiin lausua kerran ikään kuin ohimennen, mutta myöhemmin siitä on tullut meidän kodin nyrkkisääntö moniin sellaisiin tilanteisiin, kun perheiden väliset erot kummastuttavat lasta. F on sen avulla ymmärtänyt, että perheitä on hirveän erilaisia. Että kaikkialla ei ole, kuten meillä. Eikä tarvitsekaan olla, koska hyvä tapa elää on niin tulkinnanvaraista. 

Meidän kodin säännöt -ajattelu on auttanut minua mielestäni myös siinä tilanteessa, kun F on kummastellut eroja meidän kodin ja isänsä kodin välillä. Ihanne olisi tietysti varmasti se, että molemmissa paikoissa olisi tismalleen samat tavat, rytmi ja speksit, mutta koska ei ole, on hyvä, että F ymmärtää, että tämäkin on ihan hyvä. Että vaikka jotkin asiat eroavatkin, ei kumpikaan tapa ole väärin tai huonompi. Se on vaan kulloisenkin perheen aikuisen tai aikuistenkin tulkinta hyvästä. Koska jokaisessa perheessä lähtökohtaisesti kun kuitenkin todennäköisesti pyritään hyvään.

Oman perheensä ja tapojensa outouden tajuaa oikeastaan vasta sitten, kun saa F:n kavereita kylään. Se ruoka, joka F:stä on ihan  normaalia, jopa herkkua, on kaverista todella kummallista. Tai äiti - se vasta joskus onkin "tosi tiukka" tai "aika hassu". F:stä vaan se ihan tavallinen.

-Karoliina-

Kuva: 6/2017, Espanja. F serkkunsa kanssa. Meidän kodin säännöistä tällä kertaa poiketen - puhelimella. 

 

Share

Pages