Ladataan...
Kolmistaan

Että kuinkahan monta kertaa ihminen voi lyödä päätään seinään.

Siitäkin huolimatta, että päätti, ettei enää koskaan vajoaisi samaan jamaan.

Ajatteli jo, että nyt on tilanteet muuttuneet. On itse muuttunut. Todellinen elämäntapamuutos, ei vaan mikään hetkellinen hurahdus, on tapahtunut

Mutta niinpä sitä huomaa taas kerran, että on jäätävässä sokeri-, ennen kaikkea cokis-, koukussa. Että ei ole juossut lenkkiä kuukauteen. On vetänyt suklaata väli- ja iltapalaksi.

Kerännyt uuvuttavaa oloa ja reittä.

Herää vaan kysymys, enkö koskaan opi elämään lopullisesti terveellisesti ja kohtuudella.

Tarvittaisiin palaaminen ruotuun, mutta kun ei vaan jotenkin pysty.

Ehkä sitten huomenna. Tai syksyllä.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: takki, Carlings // mekko, Nanso* // kengät, Dr.Martens (INCH Store)*

*saatu

Ladataan...
Kolmistaan

Onpa ihana päivä takana. Työntäyteinen ja juuri sellainen, miksi pidän nykyisistä duuneistani niin paljon. Vaihteleva!

Aamu alkoi Sidosteen some-kuvausten suunnittelulla. Sitten kävin hakemassa kuvauksia varten Koskarin Intersportista kenkiä lainaan, pidin siellä yhden palaverin erikseen ja suuntasin H23:lla, josta alkoi hikinen, sateinen ja naurun täyttämä kuvausiltapäivä ja -ilta. 

Tällä kertaa olin myös kameran edessä, vaikka omien asiakkaiden kuvauksissa yleensä häärin vain taustapiruna. Homma meni kuitenkin muitta mutkitta, koska tiimi oli niin hyvä. Hassua, miten jokin niinkin vastenmielinen juttu kun kuvissa seisominen on alkanut tuntu ihan tavalliselle, kun sitä tekee vain tarpeeksi paljon.

Nyt istuskelen sohvalla, näpytän tätä teksitä ja isken kännykkäkuvia päivästä kylkeen. Huomenna olisi Riihimäki-Helsinki -päivä, töitä junassa ja kolme tapaamista. Josko tänä yönä saisi nukuttua. On nimittäin ollut vaikeuksia Kroatian jälkeen rauhoittua yöunille kunnolla.

-Karoliina-

Ladataan...
Kolmistaan

Olimme F:n kanssa erossa viikon, kun me olimme A:n kanssa häämatkalla ja F puolestaan mummon ja papan kanssa Rhodoksella. Koska tiedossa oli, että F lähtisi jo tänään maanantaina iltapäivällä toisaalle, oli minulle suuret odotukset parille päivälle tyttären kanssa. Tehtäisiin perhejuttuja, halailtaisiin ikävä pois ja tankattaisiin yhdessäoloa. Lapsella oli kuitenkin toiset suunnitelmat.

Toki on myönnettävä, että alku meni suunnitelmien mukaan. Tyttö kyhjötti molempien sylissä, jakeli suukkoja löyhällä kädellä ja kertoi, kuinka ihania oltiin. Arki iski kuitenkin jo muutaman tunnin jälkeen. Voitaisko tehdä jotain? Täällä on tylsää. Voidaanko mennä Särkkään, rannalle, minigolfiin? Voiko X tulla yöksi? Voinko mä mennä niille? Soitatko Y:n äidille, saanko mennä niille trampalle? Te ootte tylsiä.

Joskus sitä oli aika, jolloin toivoi, että omaa aikaa olisi edes joskus. Mutta nyt kun käsille on se aika, jossa lapsi ihan oikeasti ei – ei edes maanittelulla – halua olla kanssasi, alkaa yhtäkkiä tulla kummallisia tuntemuksia. Alkaa huolestuttaa se, onko ihan ok, että lapsi on enemmän kavereiden kanssa kuin meidän. Että tapahtuuko tässä tasapainoista kasvua ja oikeita kesämuistoja, jos vanhemmat vaihtuivatkin kavereihin. Vai meneekö kaikki lopulta juurikin aivan oikein?

Ehkä lapsen kasvaminen ja sitä kauttakaverisuhteet ovatkin asioita, jotka ovat oppimisen paikka taas siihen, ettei perhe-elämä todellisuudessa ole koko ajan sellaista laatuaikaa, mitä sen toivoisi joskus olevan. Että tässä ei olla koko ajan joku yhteen suuntaan menevä yksikkö, vaan ennemmin sakki, jossa jokaisella on myös omat elämät, kuviot ja suunnat. Ja vaikka kuinka haluaisi olla laadukkaasti yhdessä, voi olla, että joku viikko se tarkoittaa ainoastaan läpystä vaihtoja, vain aamun ja illan käänteissä vietettyjä muutamia vartteja. 

Toinen opettelun paikka on se, ettei aikataulut ole enää itsestä kiinni. Että jos ennen ajattelin, että meillä on yhteistä perheaikaa silloin, kun minulla siihen oli aikaa, voi lapsellakin olla nykyisin omat aikataulut, jotka vaikuttavat yhdessäoloon. Se tekee perheajan löytämisestä vieläkin haastavampaa.

Nyt fiilistelen tätä aamulla otettua unikuvaa vielä hetken ja ajattelen, että keskiviikkoiltana taas nähdään. Siihen asti voi painaa duunia ja kaikkia aikuishommia juuri niin lujaa, kun huvittaa. Se on yhtä aikaa kivaa ja pelottavaa.

-Karoliina-

Pages