Ladataan...
Kolmistaan

Minulle laitettiin kaksi kuukautta sitten lettihiustenpidennykset. Elämäni ensimmäiset lisäosat hiuksiin. Ja voin sanoa, että olin ensimmäisen kerran jälkeen koukussa. Kuten sanoin – Olen pitkien hiusten nainen. Ja tunnen oloni vaan niin paljon kotoisammaksi pitkillä kutreilla.

Sofia, jolla The Loftissa olen käynyt, jää kuitenkin pian äitiyslomalle, joten minun piti alkaa kartoittamaan jo näin hyvissä ajoin itselleni uutta omaa kampaajaani. Sofia kun oli ikään kuin tullut ”perintönä” minulle, eikä varsinaista etsintäprojektia ollut tarvinnut tehdä Tampereelle muutettuni. Hänellä kun oli käynyt ennen minua niin siskoni kuin koko A:n sukukin. Toisistaan tietämättä vuosikaudet, ennen kuin A ja minä olimme edes tunteneet toisemme. Aikamoinen sattuma.

Pitkällisen kartoituksen jälkeen päädyin Prime Hair and Beauty Designen Umppuun. Olihan se melko luonnollinen jatkumo näin blogisiskoina saman lehtitalon portaaleissa bloggaavina. Sitä paitsi olin jo aikaisemmin ihaillut instassa Umpun tekemiä hiuksia. Olo oli siis luottavainen.

Tänä aamuna minulle laitettiin Primessä MAGO SimplyNatural -hiustenpidennykset*, jotka voisi sanoa olevan vähän kuin edellisten lettipidennysteni kevyempi serkku. Nämä hiukset solmitaan hiuksiin pienen pienissä osioissa, eikä niiden kiinnitykseen käytetä myöskään liimoja tai muita kemikaaleja. Erona lettipidennykseen MAGOt laitetaan hiuksiin pieni suortuva kerrallaan, kun letit laitetaan taas pitkinä ”mattoina”. Tämä takaa kevyen lopputuloksen.

Minulle laitettiin päähän kolme puntillista 50 sentin mittaisia SimplyNatural MAGO -pidennyksiä. Luonnollisen lopputuloksen saavuttamiseksi oma tukkani raidoitettiin ensin pidennysten mukaan ja lopuksi pidennykset vielä leikattiin rikotusti niin, että oma tukka ja pidennys sulautuvat yhteen.

Erikoista MAGOissa on se, että ne kestävät hiuksissa 3-8 kuukautta sellaisenaan. Hiuksia voi tuona aikana sävyttää ja värjätä, eikä hiustenpidennysten läsnäolo haittaa tätä hommaa millään tavalla. Muutenkin MAGOjen kanssa voi elää kuulemma kuin omankin tukan kanssa. Ne voi pestä normaalisti, eikä niiden olemassaoloa tarvitse varoa. Näin kuuden tunnin testillä hiusten kiinnityskohdat eivät näy mitenkään, vaikka kuinka viskoisi päätä tai tuuli heiluttaisi tukkaa miten. Aivan loistavaa!

Hipsuttelin töihin kampaajan jälkeen tänään supertyytyväisenä. Kerrankin tämä pakon sanelema kampaajavaihdos meni kerralla nappiin!

-Karoliina-

*hiukset tehty yhteistyössä Prime Hair and Beuty Designen ja MAGO SimplyNaturalin kanssa

Kuvat: Umppu
Asu: takki, Saki (By Emka) // neule, Stradivarius // mekko, Object // kengät, Dr.Martens

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Sain viime viikolla blogin kommenttikenttään kysymyksen, jossa kummasteltiin, mitä minä oikeasti teen työkseni. ”Sä tulet työpaikalle suhteellisen myöhään, te juoruatte siellä (olet siitä itse kertonut täällä) ja sitten sä nukut päiväunia TÖISSÄ. Siis WTF. Ja sitten käyt hierojalla yms.... Siis oletko sä yhtäkkiä voittanut lotossa vai maksaako uusi miehesi uuden elämäntyylisi?!!!”

Kommentti sai minut ensin hirveän hämmentyneeksi, sitten jo nauratti. Se oli nimittäin oivallinen esimerkki siitä, kuinka ihmisten elämä näyttäytyy joskus ulkopuolisten silmin. Varsinkin näin some-aikana. Vaikka en itse näe, että oma ruuhkavuosiarkeni olisi yhtään millään ilveellä lottovoittajaelämän näköistä, voi tietysti olla, että tiettyjä palasia yhdistelemällä joku saattaa saada elämästäni vääristyneen kuvan. Tai sitten meillä on erilainen käsitys glamourista. Sekin voi olla hyvin mahdollista. Kaikki kun on niin suhteellista.

Aloin kuitenkin pohtia, onko minulla tosiaan kommentoijan mainitsema ”uusi elämäntyyli”. Ja tulin siihen tulokseen, että kyllä niin voi tosiaan sanoa. Kun jätin pestini opettajana, tein tietoisen ratkaisun hylätä jonkin niin turvallisen ja tutun kuin kaupungin elinikäisen viran. Samalla myös tein arvovalinnan. Olin liian pitkään painanut aivan liian paljon töitä. Se tahti toi kyllä mukavan tuplapalkan, mutta mitään muuta se ei sitten tuonutkaan. Minulla oli koko ajan kiire, stressi ja ennen kaikkea huono omatunto siitä, etten kokenut voivani keskittyä tarpeeksi siihen tärkeimpään – oikeaan elämään perheeni ja ystävieni kanssa. Ja vaikka tunneissa vietinkin vaikkapa tyttären kanssa yhtä paljon yhteistä aikaa kuin nytkin, oli ajatukseni usein töissä. Tai sitten olin muuten vaan stressissä.

Tein siis päätöksen ”uudesta elämäntyylistä” siksi, että päätin, etten voi jatkaa enää sillä tahdilla. En halunnut tuhlata elämäni parhaita vuosi pelkästään työlle. Halusin, että kun tulin töistä kotiin, ei siellä odottaisi enää toinen työ. Halusin, että työpäivän jälkeen odotti perhe, yhdessäolo ja kotiaika. Ystävät, kokkailu, villasukissa hipsuttelu ja akkujen lataaminen.

Samalla mentaliteetilla olen yrittänyt tehdä nyt myös töitä. Teen vain ja ainoastaan asioita, joita rakastan. Ja vain ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan ”juoruta”, eli kyllä: Välillä höpötellä aivan päättömiä, mutta myös pitää työpalavereita ja aivoriihiä. Tehdään duunia yhdessä ja erikseen. Ja kuten olen sanonut ehkä ennenkin, yksi luovan työn tärkeimpiä juttuja on se, että saa pompotella ideoita toisten samanhenkisten tyyppien kanssa. On ihan huippua innostua yhdessä!

Vaikka rakastin ihan kauheasti opettajan töitä, on koulumaailma omalla tavallaan niin hektinen, että keskustelulle jää harvoin tilaa. Ei opehuoneessa tule mieleen nukkua tirsoja, vaikka joskus pienet päiväunet – ihan oikeasti siellä toimiston sohvalla – on paras työtehoa lisäävä aspekti.

Uskoisin myös, että teen nyt oikeasti enemmän töitä kuin koskaan ennen. Ja silti minulla on rennompi aikataulu kuin koskaan ennen. Koska tällä kertaa teen aikatauluni ja työlistani ihan itse. Joskus tosiaan voin mennä hierojalle tai kampaajalle keskellä päivää, mutta se, kenelle olen siitä vastuussa, on vain minä itse. Tämä – tai siis nämä duunit, joita teen – kun ei tunne lomia, sairauslomia tai muita yleisiä ”etuja”. Se on yrittäjyyden hinta. Jonka maksan kyllä todella mielelläni.

Työstä on tullut viimeisen kahdeksan kuukauden aikana yhä suurempi osa minua - hyvällä tavalla . Oikeastaan en näe nykyisin enää edes hirveän tarpeelliseksi määritellä työn ja vapaa-ajan rajaa, koska tuntuu sille, ettei sellaisilla jaoilla tässä elämäntilanteessa ole enää niin suurta merkitystä. Se, missä ennen ahdistuin töiden lipumisesta "omalle" ajalleni, saatan nykyisin kaivaa läppärin esille ihan vapaaehtoisesti joku ilta tai viikonloppuaamu. Silti työ ei enää tunnu häiritsevän aikaani perheen kanssa. Ehkä siksi, että koko tekeminen tuntuu nyt rennolle. Eikä läppäri sylissä tarkoita hampaat irvessä tekemistä.

Kun mietin tarkasti, on elämäni nyt sillä tavalla balanssissa, että sitä kai voi kutsua lottovoitoksi. Ja minä ihan oikeasti rakastan sitä, että olen tajunnut tehdä ratkaisuja tarpeeksi ajoissa. Koska vaikka työ (ja raha) olisi kuinka ihanaa, niin tärkeimmät asiat ovat siellä kodin sisällä.Niitä ei voi mitata euroilla tai CV:llä. 

-Karoliina-

Asu: Takki, JC // mekko, Asos // kengät, ikivanhat // kamera ja laukku, Olympus (lainassa) 

Kuva: Noora Näppilä

Share

Ladataan...
Kolmistaan

//Mun isi on MacGyver. Se rakentaa taloja ja mökkejä, korjaa hurjankuuloisia laitteita ja keksii mittalaitteita vempaimiin, joiden käyttötarkoitusta en edes tiedä. // Mun isi osaa korjata mopon, hiustenkuivaajan tai vaikka tyttäriensä jumittuneet hartiat. Se saneeraa särkyneet sydämet kantamalla lastensa kamat uuteen asuntoon ja tarjoaa siihen päälle pitsat. // Mun isi on syyllinen siihen, että mulla on aivan epärealistiset odotukset miesten suhteen. Kaikki eivät osaa korjata ydinaseita purukumilla. // Mun isi ei kysele, vaan keskittyy ratkaisuihin. Koska sillä tavallahan MacGyver tekee.

-Karoliina-

Lue myös: Meijän iskä (isänpäiväpostaus 2016) 

Share

Pages