Ladataan...
Kolmistaan

Luulin joskus nuorempana, että aikuisiällä ei voi saada enää uusia ystäviä. Miten väärässä olinkaan! Mitä enemmän olen vuosia saanut mittariin, sitä isommaksi ystävä- ja kaveripiirini on muodostunut.

Joskus oikein kummastelen, miten mahtavan sakin olen saanut ympärilleni. Miten erilaisia ihmisiä, erilaisista elämäntilanteista elämääni mahtuukaan. On niitä Hankasalmelta jo tuttuja ikivanhoja ystäviä, on opiskeluajan timanttisia löytöjä ja sitten työpaikoilta saatuja. On puolison mukana tulleita, verisukulaisia ja sellaisia, joihin ei olisi tutustunut koskaan muuten kuin pakon kautta.

Vaikka täällä blogissa usein vilahteleekin ystäviä ja kamuja elämästäni, päätin monen muun bloggaajan tavoin kehitellä oman ystävänikirjan myös Kolmistaan-sivuille.

Mutta ystävänikirja ei ole mitään ilman kunnon kysymyksiä. Ja nyt on teidän vuoronne vaikuttaa siihen, mitä ”kirjan” sivuille tulee.
Kerro kommenttikenttään niin hulluja, hauskoja, ihania ja tärkeitä kysymyksiä, joihin haluat ystävieni vastaavan! Haluatko tietää, kuinka tapasimme? Mistä riitelemme? Ja mitä teemme yhdessä? Vai jotain ihan muuta!

Parhaille kysymyksille pistetään postissa tulemaan signeerattu Tee se itse -vauva. 

-Karoliina-

Kuva: Sanni Kariniemi (Teoksesta Tee se itse -vauva, Kariniemi&Sallinen, 2016, Bazar) 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

Istuin sunnuntai-iltana sohvalla. Olin juuri syönyt iltapalan, pari leipää ja lasin maitoa. Äkkiä kroppani alkoi huutaa sokeria. Piti saada heti pieni annos makeaa.

Samalla hetkellä, kun tyhjensin lapsen viikonloppukarkkipussin jämää, tajusin, kuinka sokerikoukkuinen minusta olikaan salaa hiipien tullut. Olen aina rakastanut herkkuja, enkä yritäkään niistä päästä kokonaan eroon, mutta nykytilanne oli jo huolestuttava. Syksyn pimeydessä kun sokerista oli tullut aivan samanlainen ruokaympyrässä toistuva tuote kuin ”oikeistakin” ruuista. Minusta on alkanut tuntua sille, että mikään ruokailu ei ole lopetettu oikein, jos en saa sen päälle pientä jälkiruokaa – palaa suklaata, tölkillistä Cokista, muutamaa karkkia. Tätä voisi kutsua joulukierteeksi, joka on lähtenyt liikkeelle vaan aivan liian aikaisin.

Siinä sunnuntaisella sohvalla istuessani päätin, että minun tulisi oikeasti alkaa tarkkailla syötäviä sokerimääriäni. En tämän urheiluprojektin vuoksi, vaan siksi, että en halua olla koukussa yhtään mihinkään. Haluan, että ruuat, jotka laitan suuhuni, tuottavat minulle nautintoa ja voimaa. Ei niin, että niistä tulee pakkomielle.

Aloitin sokerin välttelyn heti alkuviikosta. Sokeri tipahti pois aamupuuron voisilmästä, jogurtin makeutuksesta ja tölkillisistä Cokista, joita juon ihan jo huomaamatta monta kertaa päivässä. Nyt täytyy todeta, ettei oloni ole ollut mitenkään energisempi tai hyvinvoivempi kuin ennenkään, mutta eihän toki muutokset niin nopeasti kropassa tapahdukaan. Sen olen sen sijaa huomannut, että olen todellisessa koukussa. Tällekö tuntuu, kun kaipaa nikotiinia tai alkoholia addiktion tavoin? Ette nimittäin usko, kuinka monta kertaa olen himonnut makeaa vajaan viikon aikana! Olen unelmoinut Cokiksesta, kaivannut hetken mielihyvää suklaasta tai yksinkertaisesti vain halunnut lopettaa aterian herkulla. On ollut ihan karmean vaikeaa karsia sokeria niistä hetkistä ja ruokailutilanteista, joissa olen tottunut sitä päivittäin syömään tai juomaan.

Koska inhoan totaalisia kieltoja – varsinkin ruuan suhteen – en ala tässä nyt miksikään sokerinatsiksi. Mietinkin, mikä olisi oikea tapa tiputtaa sokerin määrää normielämästä. Sen verran jo tiedän, että mihinkään herkkupäiväsysteemiin en halua ryhtyä. Minusta aikuisen ihmisen pitää saada syödä pala kakkua vaikka keskellä viikkoa, jos sille tuntuu, mutta toki jokin järki olisi hyvä säilyttää päässä. Jos sinulla on kokemusta sokerin karsimisesta ruokavaliostasi, kerro vinkkisi.

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kaverini kertoi pari viikkoa sitten tarinaa naisporukkamme viestiryhmässä. Hän oli rampannut gynekologilla koko kesän ja syksyn erilaisten ”hiivatulehdusten” ja vaikka minkä muiden sairausepäilyjen vuoksi. Kun mitkään lääkkeet eivät olleet auttaneet kutinaan, kirvelyyn ja näppyihin, oli kolmas lääkäri tajunnut ehdottaa, josko ystäväni olisi allerginen pikkuhousunsuojille. Kun ystäväni lopetti pikkuhousunsuojien käytön, intiimi-ihon kunto parani merkittävästi heti viikossa. Kuukaudessa kaikki epämiellyttävät oireet olivat poissa. Ilman lääkkeitä!

Kun ystäväni oli kertonut tarinansa, alkoi samanlaisia viestejä putkahdella keskusteluun muiltakin naisilta. Toisen ystäväni iho meni kuulemma rikki aina kuukautisten aikaan terveyssiteistä ja kolmas tajusi vasta lukiessaan muiden kokemuksista, että hänelläkin olisi mitä todennäköisemmin samantyyppinen yliherkkyys siteiden suhteen kuin kahdella edelliselläkin.

Naisten keskustelu sai minut muistamaan hetken vajaan vuoden takaa, jolloin julkisuudessa puhuttiin paljon hajustettujen pikkuhousunsuojien terveysriskeistä. Moni alkoi tuolloin vältellä selvästi hajustettuja tuotteita, mutta ystävieni keskustelua lukiessa aloin pohtia, olisiko yleistä keskustelua aiheen tiimoilta jatkettava vielä vähän pidemmällekin. Mitä jos terveyssiteet olivatkin naisterveyden uhka?

Asia alkoi vaivata minua niin paljon, että otin yhteyden Mehiläisessä työskentelevään naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäri Katriina Niemelään. Hän totesi, ettei pelkoni naisten intiimi-ihon altistuksille ollut aivan turha.

”Joskus näkee ihan selvän pikkuhousun-mallisen punoittavan ärtyneen ihon intiimialueella. Silloin ei tarvitse kyllä miettiä, mikä oireilun aiheuttaa”, Niemelä kertoo ja painottaa, että toki naisten väliset yksilölliset erot ovat suuria.

Toisilla iho ja sen reaktiot ovat suurempia kuin toisilla. Niemelän mukaan pikkuhousunsuojille ja muille terveyssiteille allergisoituneiden naisten tarkkaa määrää on vaikea sanoa, mutta se on varma, että tällaista esiintyy. Ongelma on varmasti yleinen ja näemme siitä vain jäävuoren huipun. Moni nainen kärsii siteiden aiheuttamasta yliherkkyysoireista eikä kehtaa tai hoksaa kertoa niistä lääkärille. ---Nainen voi olla jo valmiiksi allerginen jollekin siteen ainesosalle tai allergisoitua niille ajan mittaan. Voi olla, että osa oireilusta on pikkuhousujen ainesosien aiheuttamaa ärsytysoiretta ilman varsinaista allergiaa. Tätä vaivaa esiintyy paljon.”

Niemelän mukaan pikkuhousunsuojien päivittäistä käyttöä tulisikin välttää. Parempi keino pitää hygieniastaan huolta on vaihtaa pikkuhousut, kuin tuoda vieras materiaali lähelle herkkää ihoaluetta. ”Allergisoivia tai ärsyttäviä ainesosia ovat ainakin pikkuhousunsuojien valmistuksessa käytettävät valkaisuaine, formaldehydi, muovi ja liimat, sekä lukuisat muut kemikaalit”, luettelee Niemelä ja enää en ole ollenkaan kummissani, miksi niin monen naisen iho oireilee. Jos kaikkein herkimpien ihoalueiden lähelle tuodaan jopa päivittäin tuollainen kemikaalikuorma, olisi ennemmin kai ihme se, ettei allergisoitumisia tapahtuisi.

”Ongelma on, että emme tiedä ihan tarkkaan, mitä siteet sisältävät”, Niemelä lisää vielä lopuksi ja vahvistaa samalla sen, että tässäkin asiassa – ainakin minun mielestäni – kehityksessä on menty nopeus edellä ilman, että aineiden vaikutusta ihmisiin on tarpeeksi tutkittu.

En voi välttyä ajattelemasta sitä, millainen salaliitto terveyssidebusineksessa jyllääkään. Toki on itsestään selvää, että hedelmällisessä iässä oleva nainen tarvitsee ajoittain suojaa ihon ja pikkuhousujen välille, mutta tapa, jolla se tehdään, ei ehkä pistä ihmistä ja naista etusijalle.

Vaikka markkinoilla onkin jo herkän ihon siteitä ja jopa Allergia ja Astmaliiton hyväksymiä, olisiko tässä aihe, josta olisi syytä nousta oikein joukkovoimin barrikadeille? Kuinka moni nainen – tietämättään – pilaa terveytensä jollakin näin arkisella tuotteella.

-Karoliina-

Lähde: Katriina Niemelä, Naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäri. Mehiläinen.

Kuva: Pixabay 

 

Share

Pages