Ladataan...
Kolmistaan

Minulla on ollut elämäni aikana monia erilaisia tyylikokeiluja. Alakouluikäisenä rakastin hassuja kirppislöytöjä, Spice Girls -korkoja, trumpettilahkeita ja toisaalta löysiä poikamaisia hopparihousuja, joiden kaveriksi piti leikata lyhyt tukka. Sillä sivusta roikkuvalla hiirenhännällä, joka tietysti letitettiin ja jonka koristeeksi pujotettiin helmiä.

Yläastella ja lukiossa oli rokki-goottivaihe, sen jälkeen lukuisia erilaisia kokeiluja helminauha- ja pinkkivaiheesta aikuinen nainen -lookiin. Jokaisen aikuiselämäni tyylikokeilun jälkeen olen palannut kuitenkin lopulta aina tuttuun ja turvalliseen – farkkuihin, tennareihin, tyttömäisiin mekkoihin ja bomber-nahkatakki-farkkutakki -tyyliin. Siis sellaisiin helppoihin, käytännöllisiin, rentoihin ja päällä mukaviin vaatteisiin.

Aina tasaisin väliajoin yritän olla vähän enemmän nainen. Ennemmin kuin tyttö. Ja nyt puhutaan siis vaatetuksesta. (Henkinen olotila on asia erikseen, koska siinä oloni on aikuinen.) Kuvittelen, että voisin kulkea korkonilkkureissa arkena. Tai silkkipaidassa arkitiistaina. Ihailen sellaista huoletonta pariisilaistyyliä lehtien sivuilta, mutta hitsi kun se ei vaan tunnu kuitenkaan omalleni. Saatan pukeutua niin tärkeisiin tapaamisiin tai paremmalle dinnerille, mutta perustyylikseni siitä ei vaan ole.

En oikein tiedä, miksi esimerkiksi ihonmyötäisiin vaatteisiin pukeutuminen on minulle muutamia poikkeuksia lukuunottamatta todellinen nou nou. En häpeile mitenkään erityisesti vartaloani, mutta tiukat vaatteet tuntuvat silti jotenkin liian seksikkäille. Ehkä minun mottoni pukeutumisessa onkin vältellä liikaa huomiota. Tottakai minusta on kiva pukeutua kauniisti ja saada vaikka mukavaa palautetta ja huomiota vaatteistani. Mutta se, että saisin asuni vuoksi palautetta kropastani, tuntuu epämiellyttävälle. Siksi se on kivempi verhota boyfriend -farkkuihin, isoon kollariin tai Pikku Myy -malliseen mekkoon. Turvallista, sanoisin.

Olen nyt 32-vuotias. Mietin, kuinka kauan voi pukeutua vielä tyttötyylillä ennen kuin näyttää ihan naurettavalle naururyppyineni tennareissa.

-Karoliina-

P.S. Katsokaa, kuinka huikea mun äiti on asukuvaajana! Näkisitte ne muuvsit, jotka näitäkin kuvia varten on otettu.  

huppari, Noisy May // paita, Ivana Helsinki X Teemu Keisteri // farkut, H&M Loves Coachella // tennari, Vans (Zalando) 

Ladataan...

Joku teistä kysyi minulta jo ennen joulua, millaisia arvoja haluan siirtää tyttärelleni. Kysymys oli hirveän hyvä, mutta samalla myös julmetun vaikea. Tai ei ehkä vaikeakaan, koska olen pohdiskellut tätä asiaa todella paljon, mutta niin laaja, että siitä kirjoittaminen tuntuu haastavalle. 

Luulen, että tämä arvojen pohtiminen liittyy ikään ja siihen, että on vanhempi. Olen nähnyt ympärilläni elämäni aikana sen, miten oikeanlaiset arvomaailmat ja kotikasvatus saakaan aikaan. Ja myös sen, mitä tapahtuu, jos arvot - minun ajatusmallini mukaan - ovat väärät. 

Olen kirjoittanut useaan otteeseen siitä, kuinka tyttöys ja tasa-arvo ovat yksi minua ja kasvatustyyliäni lähellä oleva teema, muttei se ole ainoa, jota kohti yritän tässä mennä. Tai millaisen ilmapiirin haluan F:n elämään omalta osaltani luoda. 

Eihän se  tietenkään niin mene, että itsekään näitä arvoja voisi täysin ja joka tilanteessa noudattaa, mutta uskon siihen, että jos ihmisellä - lapsella tai aikuisella - on jotkin tärkeät elämän ohjenuorat, vähän kuin oman elämän teema, on vaikeuksista ja omista mokistakin helpompi selvitä eteenpäin. Ja kun päässä on kirkkaana se ajatus, mikä on oikein, tajuaa myös sen, kun tekee vääriin. F:lle haluaisin siirtää seuraavat arvot:

  1. Rehellisyys. Se, että pitää sanansa, lupauksensa ja myöntää omat virheensä, eikä sysää niitä muiden niskoille, on varmasti oman arvomaailman ykköspointti. Ihminen on ihminen. Se tekee virheitä, erehtyy, loukkaa jopa toista, mutta silti niissäkin tilanteissa voi olla lopulta rehti ja toimia oikein. Ei se, että mokaa. Vaan se, miten hoitaa jälkipyykin. Minun on edelleen - vielä 32-vuotiaanakin - vaikea ymmärtää, ettei kaikki puhu totta. Että joillekin sanalla ei ole mitään väliä. Tyttärelleni haluan opettaa omalla esimerkilläni, että sanat pidetään. Ja sitä vaadin myös häneltä.
  2. Epäitsekkyys. Elämässä on hyvä olla terveellä tavalla itsekäs. Se on osa omanarvontuntoa, ja ilman oikeanlaista itsekkyyttä joutuisi vain muiden ihmisten heittopussiksi. Silti epäitsekkyys on myös hyvä, jota haluan F:lle opettaa. Se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että lapsi tarjoaa ensin karkkipussistaan muille, ja sitten ottaa vasta itse. Sitä, että yökylässä vieraana oleva saa valita leffan ja omistaan tulee jakaa muille. Epäitsekkyys on mielestäni vahvasti liitoksissa empatiakykyy. Siihen, että toisten ja yhteisn hyvän puolesta joskus tehdään myös sellaisia asioita, jotka eivät ole niitä omia suosikkeja.
  3. Toisten ihmisten kohteleminen. Tämä nyt on kohta, jossa sekoittuu niin tasa-arvo, käytöstavat kuin elämän kunnioittaminenkin. Olen puhunut F:lle paljon siitä, millainen ihminen on vaikkapa hyvä kaveri. Miten toisia ihmisiä tulee kohdella, mikä tuntuu pahalle ja miksi kaikkien kanssa on tultava toimeen. Haluan, että vaikka F tietääkin olevansa meille kaikkein rakkain, hän ymmärtää, ettei ole maailman napa. Että kaikki ihmiset ovat arvokkaita, maailmassa ei olla yksin.
  4. Perhe. En tiedä, onko perhe varsinaisesti arvo, mutta perheen tärkeys, tiiveys ja voima ovat asia, jonka haluan F:n oppivan. Perhekäsitys on väkisinkin saanut pienen kolauksen tässä viimeisten vuosien myötä, mutta olen silti ja edelleen sitä mieltä, että perhe voi olla koko elämän perusta ja suurin voimavara. Perhe menee kaiken muun edelle. 

Millaisia arvoja sinä haluat siirtää lapsillesi? Ja onko olemassa jokin yleinen arvo / oman lapsuudenkotisi arvo, jota et missään nimessä halua siirtää enää sukupolvelta toiselle?

-Karoliina-

*kuvat: Janita Autio // asu: Ivana Helsinki // stailus: Ida Nyrhinen 

Ladataan...

Moni tuntee Paola Suhosen vaatteiden ja Ivana Helsinki -brändin kautta, mutta hän on myös Los Angelesin American Film Institutesta valmistununut elokuvaaja.

Joulukuussa alkanut, vielä tämän viikon esillä oleva Suhosen yksityisnäyttely, Love on the Road, kuvaa Hollywoodin tunnetuimman aikuisviihdetähden, Nina Hartleyn (s.1959) elämää ja filosofiaa. Näyttelyä ja siinä esitettävää kokeellista dokumenttia Poem Portrait of Nina varten Suhonen kuvasi materiaalia peräti kahdeksan vuoden ajan. Elokuvassa Hartely pohtii suhdettaan rakkauteen, elämään ja alastomuuten. Millaiset mahdollisuudet yksilöllä on rakentaa normeista riippumaton, oman näköisensä elämä? Miten rakkaus ja sen kaipuu? Entä onko feminismillä yhteiset säännöt ja millaiset rajat se määrittää yleisesti naisen vartalolle?

Aikataulu on tiukka, mutta jos sinulla on mahdollisuus suunnata Taidehallille ylihuomenna, eli torstaina 5.1.2017 klo 17.30, ja haluat osallistua Paolan pitämään, noin tunnin mittaiseen, yksityiskierrokseen, laita minulle sähköpostia osoitteeseen karoliina.kolmistaan@gmail.com otsikolla ”Nina”. Viisi ensimmäistä ilmoittautunutta pääsee mukaan.Nina Hartely -materiaalin lisäksi esillä on Suhosen ensimmäinen kokopitkä elokuvateos, 16 mm filmille kuvattu 7 Heaven Love Ways, Nashvillessä kuvattu teossarja Southern Boys, Southern Girls sekä lukuisia valokuvia.

-Karoliina-

Pages