Ladataan...
Kolmistaan

Huomenta! Piti kirjotella vähän lauantain lemppareita ja musajuttuja, mutta sitten iski ihan perinteinen puhe- tai siis tässä tapauksessa kirjoitusripuli. Viikko on mennyt taas niin nopsasti, että halusin vähän käydä läpi, mitä kaikkea sitä onkaan ehtinyt puuhailla.

Maanantai meni – kuten kerroin jo aikaisemmin – Tammerfesteistä toipumiseen. Oltiin sunnuntain ja maanantain välinen yö mökillä, mutta niinhän se vaan oli, että maanantai meni silti vain jumitukseen. Illalla tilattiin ihan törkeän iso kasa sushia ja syötiin kaikki.

Tiistaina minulla oli hirveä energiapuuska, vaikka tosiaan olin saanut unta vasta aamuviideltä. Lähetin sata sähköpostia ja illalla käytiin leffassa katsomassa The Circle. Oli aika erikoinen elokuva! Pakko jatkaa leffan teemasta täällä blogissakin joku päivä.

Keskiviikon minä vietin oikeastaan A:n siskon ja tämän vauvan kanssa. Suikkaroimme pitkin kaupunkia. Kävin ensikertaa Koskarin alakerran lastenkirppiksellä, koukutuin silmälaseihin (hirveä rillihimo, vaikka yleensä inhoankin pitää silmälaseja) ja lopuksi ajoimme vielä siskoni luo Holvastiin.

Torstain ja koko viikon kohokohta oli, kun F tuli kotiin! Oli ihanaa saada murunen halauksiin. Tosin yhteistä arkea kesti vaan muutama tuntu, ennen kuin mummo ja pappa tulivat noutamaan tytön hotelliyöhön ja koulureppuostoksille! Suuntasimme A:n kanssa minun ystäväni perheen kanssa Pikku Kakkosen puistoon, josta tulikin sitten huonolla tavalla ikimuistoinen kerta. Jatkan varmasti tästäkin aiheesta vielä joku päivä, mutta pähkinänkuoressa asia meni niin, että tuntematon mies sai sairauskohtauksen puiston edessä, jonka seurauksena meidän seurue oli ensimmäisenä (ja viimeisenä) tapahtumapaikalla ja asian ytimessä. Tärisyttävä tapaus, vaikken itse edes ollut meistä se, joka esimerkiksi elvytti.

Perjantaina F tuli kotiin jo aamupäivästä. Ylpeänä uudesta repustaan ja intoa puhkuen. Vietettiin päivä yhdessä niin kotoillen kun vaan voitiin. Omituinen aurinko-sade-ukkossää antoi siihen ihanat puitteet. Polteltiin jo vähän kynttilöitä. Illalla minä, siskoni ja A:n sisko puolestaan suuntasimme tyttöporukalla Kaislaan Miljoonasateen keikalle. Sää oli vähän epävakaa, mutta meillä oli kivaa! Tultiin ihmisten aikaan kotiin. Oli ihana käydä peittelemässä vielä jo nukkuva F.

Odottelen tätä viikonloppua kovasti. Kerrankin olemme kaikki kotona. Ja vieläpä niin, ettei ole erityisiä suunnitelmia!

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Mä rakastan (kangas)tennareita, mutta niissä on yksi huono puoli: Toisin kuin vaikkapa nahkanilkkurit, balleriinat tai saappaat, niitä ei vaan voi huoltaa sillä, että iskee vähän lankkia pintaan.

Olen ollut ihan kauhuissani, kun moni tuttu on ajatellut tennareiden tulleen tiensä päähän siinä vaiheessa kun niiden ulkomuoto on alkanut olla epäsiisti. Siitäkin huolimatta, että niiden pohjat ja muu käyttömukavuus olisivat vielä ihan priimaa.

Ostin F:lle keskiviikkona Koskarin alakerrassa olevalta lastenkirppikseltä aika kauheassa kunnossa olevat Converset. Ja sain niistä mielestäni aika kivannäköiset popot vielä arkikäyttöön. Tein, kuten aina teen, kun puhdistan tämän talon lenkkareita ja tennareita.

NÄIN PELASTAT TENNARIT:

  1. Hinkkaa tennareiden kumiosat ihmesienellä ja kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla pumpulilla. Tee kynsilakkakikka varoen, ettet samalla poista kumin värillistä kuviointia.
  2. Irrota nauhat. Jos ne ovat vielä pestävissä, hiero nauhoihin Fairya ja tahranpoistoainetta. Jos esiliotus kloriitissa on hyvä idea (tosin kuvan tennareihin ostin uudet nauhat aivan suosiolla).
  3. Hiero kenkien kankaisiin tahrakohtiin niin ikään tahranpoistoainetta ja laita ne muiden pehmeiden pyykkien kanssa pesukoneeseen. Muu pehmeä estää sen, ettei kengät kolistellessaan riko pyykkikonetta. Asteeksi 30-40. Converset ja Vansit kestää tuon 40 astetta, mutta jotkin H&M:n kengät saattavat jo hieman kutistua siinä.
  4. Kuivata kengät, toista vielä kumiosien hinkkaus jos on tarpeen. Nauhoita kengät.
  5. Nauti melkein uudennäköisistä kengistä!

-Karoliina- 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kirjoitin toukokuun lopussa siitä, miksi minusta jokaisen, jolla siihen olisi vain mahdollisuus, tulisi tehdä töitä kotona. Kirjoitin, kuinka kotitoimistossa töiden tekeminen poista monta arkista ongelmakohtaa: Aikaa jää työmatkakulkemisen sijaan työntekoon. Virastoasiointi helpottuu, kun voi olla oman aikataulunsa herra. Ja sunnuntaifiiliskin katoaa.

Vaikkei mikään noista kertomistani asioista ole valhe – päinvastoin – tiesin jo tuota postausta kirjoittaessa, että parin kuukauden testijakso kotona työskennellessä oli todistanut sen, ettei minusta olisi täyspäiväisesti kotona olemaan. Ei sittenkään, vaikka kirjoittaja ei välttämättä tarvitse muita ihmisiä ympärilleen ja pääosin työnteko – oli se sitten kirja, blogi tai muut kirjoitustyöt – on yksinäistä puuhaa.

Ennen kun tein kahta työtä – sitä sosiaalista päivätyötäni ja hiljaista iltojen kirjoittelua – kuvittelin koko ajan, että kotityöskentely olisi unelmani. Haaveilin niistä rauhallisista aamuista, kun voisin aloittaa työnteon ilman meteliä ja ruuhkabusseja. Haaveilin siitä, että samalla kun tekisin töitä, voisin pyöräyttää illallisen.

Totuus tästä hommasta oli kuitenkin toinen. Tai ei nyt aivan toinen, mutta kuitenkin kaikkien positiivisten puoliensa lisäksi myös yllättäen aika ankea. Kotona työskentely toki helpotti monta arjen aikatauluasiaa. Oli suorastaan luksusta, että saimme kävellä aamuisin F:n kanssa rauhassa ja kiireettömästi eskariin. Niin ja kellon sai laittaa soimaan monta tuntia myöhemmin kuin mihin olimme tottuneet. Lapsen sairastelukaan ei aiheuttanut megajärjestelyjä töiden suhteen. Mutta sitten se kaikki muu: Se oli aika kurjaa!

Koin, että kotona työskentely – ainakin näin kokopäiväisesti – lamautti minut. Kun päivällä ei ollut selkeää rytmiä, eikä minun tarvinnut pakosta oikein kunnolla ”herätä” ihmisten ilmoille, laahustelin pitkin kotia kollarihousuissani päivästä ja viikosta toiseen. Se, että ennen olin osannut tehdä tiukemman elämän aikataulun vuoksi vaikka viikon postaukset kerralla pakettiin yhdessä pitkässä iltapäivässä, nyt en useinkaan saanut moninkertaisessa ajassa aikaiseksi kuin yhden tekstin. Ja siihenkin olin tyytymätön.

Myös muu energiatasoni laski. Pyyhin öisiä unihiekkoja silmistä vielä iltapäivälläkin ja kun hommia oli vähän, alkoi jokainen arjen pikkiriikkinen hommakin tuntua isolle. Jos edellisessä elämässä kaupassa käynti oli yksi pikkuinen päivän sivujuonne matkalla paikasta A paikkaan B, nyt saatoin miettiä monta tuntia kotona, josko viitsisi kävellä puolen kilometrin päässä olevaan kauppaan. Aloin tajuta, että jos jatkaisin näin, kohta minusta ei olisi mitään jäljellä.

Vielä tänään ja hetkisen kirjoitan näitä tekstejä tässä kotityöpöydällä naputtaen. Pyykkikone jauhaa toisessa huoneessa. En ole vielä ehtinyt pestä hampaita ja meikkikin pitäisi saada kasvoille ennen kuin päivä käynnistyy kokonaan. Jos oikein pinnistelen, ehdin tehdä nämä hommat ennen kuin F ja A tulevat menoiltaan kotiin.

Parin viikon päästä asiat kuitenkin muuttuvat. Otan loparit tästä kotitoimistopaikastani ja käännän uuden sivun työnteossani. Kun F aloittaa koulun, myös minulla alkaa uusi aikakausi – Aloitan työnteon työhuoneella, jonne aamuisin mennään, jonka pöydän ääressä juovat kahvia muutkin ihmiset ja jossa kuulen puhetta (tai ainakin toisten näppisten ääniä). Se tuntuu aika hemmetin hyvälle! Kuka tietää, jos alan taas vaikka harjata hiukseni ja jätän verkkaritkin 24/7 -käytöstä sohvalöhöilyä varten.

-Karoliina-

Share

Pages