Ladataan...

 

Heippahei täältä Prahasta. Saavuttiin kohteeseen maanantaiaamuna ja nyt viedään viimeistä kokonaista iltaa täällä. Huomenna on vielä päivä aikaa hummailla ja koti-Suomessa ollaan takaisin puolen yön aikaan.

Lähdettiin reissuun tuttavapariskunnan kanssa. Ensin oli tarkoitus lähteä Coldplayn Euroopan-kiertueen jollekin keikalle, mutta oltiin (joulun haminoissa) auttamatta liian myöhässä lipunostossa. Niinpä jäi musahommat tällä kertaa kokematta, mutta reissuun päästiin kuitenkin.

Täytyy sanoa, että takana on nyt kolme päivää rentouttavimpia hetkiä koko kesänä. Me olemme vaan vaellelleet kaupunkia ristiin rastiin ilman mitään suunnitelmia, aikatauluja tai pakollisia kohteita. Kukaan meistä ei ole iskenyt turistikohdelistaa esille, eikä yksikään asia tai nähtävyys reissussa ole ollut must-juttu. Siksipä meillä onkin kai ollut niin älyttömän hauskaa – Ollaan ajauduttu vaikka minkälaisiin paikkoihin ja tilanteisiin.

Muun muassa eilen smoothienhakuretki muutti yhtäkkiä koko iltapäivän suuntaa, kun törmäsimme samalla kävelymatkalla valokuvausliikkeeseen, jossa pystyi otattamaan itsestään 1800-900-lukujen vaihteen tyylisiä valokuvia rekvisiittoineen päivineen. Me naiset innostuimme hommasta aivan täysin ja salamana, eikä siinä hihkumisemme keskellä miehilläkään ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua leikkiin. Niinpä meillä oli kohta mekot, viuhkat ja silinterihatut yllä ja valokuvaajaa pisti parastaan. Aluksi oli tarkoitus ostaa vain yksi kuva, mutta lopulta – tietenkin – meidän piti ostaa koko paketti, kun emme osanneet valita kaikista hulvattomista kuvista vain sitä yhtä suosikkia. Voin sanoa, etten ole oikeasti nauranut aikoihin niin paljon kun kuvausstudiolla räkätimme. Suosittelen vastaavaa hulluttelua ihan kaikille!

Nyt kuitenkin nauttimaan vielä helteisestä illasta, kuohuvasta, sandaaliläpsyttelystä ja lopulta hotellilakanoista ja pitkistä unista. Joskus tämmöinen aikuisten irtiotto arjesta on kyllä aika älyttömän ihanaa! Ja silti, en malta odottaa, että pääsen huomenna yöllä pusuttelemaan F:ää, joka on saanut laatuaikaa mummon kanssa Tampereella. Hän on kuulemma esitellyt mestoja kuin vanha tekijä ja johdattanut mummon tänään muun muassa Naughty Brgriin.

-Karoliina-

P.S. Niitä ”vanhoja” kuvia voi katsella meikäläisen instasta.

P.P.S. Kiinnostaisiko jonkinmoinen Praha-vinkkauspostaus, vaikkei nyt varsinaisissa nähtävyyksissä ollakkaan käyty?  

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Hiihtoloman toinen ilta. Oikein kuulkaas sormet syyhysi päästä tänne näppiksille. Niin monta postausideaa ja -aihetta tuli mieleen, kun sain lopulta avattua näitä kirjoittamislukkojani eilisen tekstini myötä. Heti, kun postaus oli ulkona, olo keveni henkisesti aivan valtavasti. Ja kun olo kevenee, alkaa mieli puskea ideoita, ajatuksia, lauseita ja visioita sellaista tahtia, että hyvä kun pysyn itse perässä. Tämä henkisen tilan vaikutus ideointitahtiini on huomattu jo aikaisemminkin, mutta taas tuli todistettua konkreettisesti se, kuinka yksi bloggaamisen peruselementeistä on se, että on aikaa ja tilaa – konkreettista ja henkistä.

Olen periaatteessa ollut lomalla vasta kaksi päivää, mutta itse ajattelen, että lomalla on oltu viime perjantai-iltapäivästä asti. Vai pitäisikö sanoa ”lomalla”? On kuulkaas sellainen juttu, että minulla on tapana tupata lomani – varsinkin nämä maksimissaan viikon mittaiset – niin täyteen ohjelmaa, että hyvä kun ehtii kotiin kääntymään.

Perjantaina suuntasimme F:n kanssa Tampereelle heti töiden ja päiväkodin jälkeen. Olimme vasta kuuden aikaan perillä, mutta onneksi siskoni ja tämän mies odottelivat meitä jo raclette-pannu kuumana, herkkuruuat pöydässä. Siinä sitten vietettiin ilta yhdessä. Ja kun vieraat olivat lähteneet, nukahti F varmasti kahdessa minuutissa.

Lauantaina iskimme kamat kasaan, mutta ennen junaan hyppäämistä brunssailimme useammankin tunnin, kun At Maria`s -blogin Maria oli kattanut kotiinsa ihan mielettömän gluteenittoman ja melkein maidottoman herkkupöydän meille, sekä ihanalle O-vauvalle ja tämän äidille. Ikinä en ole muuten syönyt niin hyviä gluteenittomia lettuja! Nutellalla, tietysti (arvostan, että ihmiset muistavat jo mieltymykseni näin hyvin)! Ylipäätään tuo notkuva pöytä nosti brussitarjoilut ihan uudelle levelille.

Brunssin jälkeen junalla kotiin, pastaa naamaan ja ulos aurinkoon. Tosin leikkipuisto oli niin jäinen, että hyvä oli, että palattiin kaikki luut ehjinä takaisin kotiin ja kaakaolle. Illan F viettikin lempihoitotätinsä kanssa, kun pyörähdin pari tuntia ystäväni synttäridinnerillä. Tosin eipä sitä nukkumaan päässyt tuonkaan jälkeen. Tuli skypetettyä – taas kerran – univajeenkin uhalla aika monta tuntia.

Sunnuntaina ei tarvinnut myöskään laittaa itse aamiaista, kun A:n äiti haki meidät A:n siskon luo aamiaiselle. Siitä sitten täysillä mahoilla leffaan katsomaan Onnelia ja Annelia ja tuon jälkeen vielä Picnicin kautta kotiin. Huomanette, että olen ulkoistanut ruokinnan näin lomalla lähes kokonaan. Vaikka äskeinen selonteko tuntuukin näin omaan korvaan joka paikaan ryntäilyltä, on äksönin lisäksi lomilla ihanaa se, että F saa leikkiä aivan rauhassa ilman, että esimerkiksi iltatoimille pitää hoputtaa niin kellontarkasti kuin arkena. Sunnuntai-iltapäivänä F leikki ja piirsi kuusi tuntia putkeen ilman, että yhtään kertaa kyseli kaverin perään tai valitti tylsyyttä. Tuntuukin sille, että tämä peruskotihiireys, jota itse rakastan, on myös F:n juttu.

Itse en kuitenkaan voinut ottaa sunnuntaina F:n tavoin rennosti, vaan tein töitä – tästä pohdinnasta huolimatta – koko iltapäivän. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olen aika pönttö. Aina, kun minulle on lomaa, kasaan siihen tekemättömiä töitä. Varsinkin niihin hetkiin, kun tiedän, ettei F ole kotona, kuten esimerkiksi eilen ja tänään. Tällekin lomalle olen sopinut yhteensä kuusi kaveritapaamista, kaksi työtapaamista, kolme muuta juoksevaa asiaa, rästiin jääneitä blogihommia ja yhden isomman (voi jukra kun joku hetki tulevaisuudessa pääsen teille tästä kertomaan!) kirjoitushomman. Niin ja neljä junamatkaa ja yhden melkein unohdetun homman, jonka vuoksi jouduin skippaamaan lopulta toisen hurjan tärkeän menon.  

On ihanaa, että on yksi tällainen ilmainen viikko, jolloin on aikaa hoitaa juoksevia asioita eteenpäin. Mutta hittolainen, kun lomasta tulee samalla juokseva. Olisi niin ihanaa asettua ikään kuin F:n saappaisiin ja todellakin vaan hummailla kotihousuissa tuntikaudet ja päivät pitkät lauleskellen. Ja vaikka suurin osa – tai ainakin puolet – lomemenoistani ovat kivoja juttuja, huomaan, että niidenkin buukkaamista voisi yrittää rajoittaa. Onko kiva enää kivaa, jos nekin on laitettu kalenteriin minuuttiaikataululla?

Äsken silittäessäni vaatteita kirpputorille (inhoan silittää!) tuli kiukkuitkut. Arkena kiireen kestää. Useimmiten. Arkena kun päässä pyörivät to do -listat kuuluvat ikään kuin asiaan. Mutta kyllä syö naista se, että lomalla, tai siis "lomalla", on niin paljon rästihommia, että illalla on lykättävä nukkumaanmenoa niiden takia ja aamulla puolestaan laitettava kello soimaan, että ehtii kaiken. 

Tosin. Tuskina olen ongelmani kanssa yksin. Mietin, ehtiikö ylipäätään kukaan aikuinen lomailla. Jos ei ole toista työtä, on pankissa käynnit, ikkunanpesut, auton renkaiden vaihdot ja oikomishoitoon viennit. Vai väitättekö, että olen ainoa aikuinen ja vanhempi, joka kasaa lomille kaiken sen, mitä ei ehdi arkena tehdä?

-Karoliina-

Kuva: Sanni Kariniemi, kirjasta Tee se itse -vauva  (Sallinen&Kariniemi, 2016, Bazar) 

Lue myös:

Se ihan tavallisen paska aamu

Saako lapsen läsnäollessa tehdä töitä? 

Huijarisyndrooma ja vuoden 2016 työjutut 

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Tämä päivä on ollut kyllä vähän alavireinen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Viikonloppu Itävallan Grazissa oli niin ihana, että  vieläkin hymyilyttää, kun katselee reissukuvia. Jo matkan alku alkoi postiviivissa tunnelmissa, kun viereeni ensimmäisessa lentokoneessa istui puolalainen liikemies, jonka suuri intohimo oli Suomen historia ja Mika Waltarin kirjat. Kun aloin sitten, kirjallisuus- ja historiakeskustelun lomassa pohdiskella ääneen, kuinka ehdin tuntemattomalla Münchenin kentällä oikealle lähtöportille, herrasmies päätti saattaa minut ja kassini oikeaan kohteeseen. Ekana nolotti - suomalainen feministi kun olen - että tuntematon mies kantaa matkatavarani, mutta jos totta puhutaan, vaikka kasseista olisin selvinnytkin, oli saattaminen gatelle aikamoinen pelastusrengas. Olisi voinut nimittäin olla, että meikäläinen olisi voinut olla aikalailla pihalla siitä faktasta, kun olisin lentokentällä tajunnut, että oikeille lähtöporteille piti Münchenissä matkustaa lentokentän sisäisellä junalla. Ja siinä pikavaihdossa kun ei ollut aikaa mokille. Onneksi nyt tiedän ainakin jatkossa taas yhden lentokentän ja sen toimintatavat etukäteen.

Perillä Itävallassa oli vielä täysi kesä. Vaikkei rannalle tällä kertaa ehdittykään, uikkareiden sijaan kaikki kesävaatteet tulivat käyttöön, enkä muita kenkiäkään käyttänyt kuin sandaaleita. Kaupunki oli myös kauniimpi kuin osasin kuvitella. Varsinkin keskusta oli täynnä ihania pieniä katuja ja vanhoja koristeellisia rakennuksia.

Ruoka oli superhyvää ja ihmiset, ne vasta mukavia olivatkin. Voi tietysti olla, että tutustuin vaan jollain kummalla ilveellä kaupungin mukavimpaan porukkaan, mutta kyllä se henki, joka ihan kadulla ohi kävelleistäkin ihmisistä heijastui, oli hyvä. Se, että tuntemattomat omanikäiseni naiset hymyilivät iloisesti sporassa tai kahviloissa teki eniten vaikutuksen. Siihen harvoin törmää Suomessa.

Viikonloppu pitikin sisällään oikeastaan vain sellaista rentoa oleskelua. Kahviloita, päämäärättömästi tehtyjä kävelykierroksia, naurua, uusiin ihmisiin tutustumista, hellehikoilua, jäätelöä, liian myöhään valvomista ja oloa siitä, kuin olisi ollut paljon kauempanakin arjesta, paljon pidempään kuin vain kolme yötä.

Jottei olo olisi mennyt liian leijuvaksi, iski minulle sunnuntai-iltana sitten kuitenkin kuume. Niinpä matka maanantaina kotiin oli vähän tukala. Ensimmäisessä lentokoneessa Burana laski kuumeen niin, että lentokonepenkki ja hikinen iho tekivät mukavan kombon. Toisessa koneessa kuume alkoi taas nousta ja korvat lauloivat hoosianna rään ja ilmanpainevaihteluiden kanssa.

Tässä kun on tullut makoiltua päivä kotona purkamattomien kassien, kurjan fyysisen olon ja pienoisen reissun jälkeisen haikeuden kourissa, oli ihana saada F kotiin. Kyllä tämä tästä: Avataan Itävallan tuliaiset, skypetetään pari yhteistä puhelua, luetaan iltasatu ja juodaan iltateet.

Niin ja tapetaan tämä tauti nenäkannulla ja inkiväärillä. Fiilistellään jo etukäteen torstain Shrek-musikaalin ensi-iltaa ja suunnitellaan tyttöjen yhteistä reissua maalle ja mummolan rapujuhliin.

Koska. Kyllähän tämä tästä. Se ihanien päivien kääntöpuoli kun tuppaa olemaan, ettei flunssa, nenäsumute ja kaurapuurolounas (koska muuta ei ollut kaapissa) heti tunnu sille kaikkein parhaalle tavalle viettää elämää.

-Karoliina-

Share

Pages