Ladataan...
Kolmistaan

Selailin tällä viikolla mun instagram-feediä, kun eteen sattui joku sellainen seurattavanani oleva ihminen, että hetken piti miettiä, miksi ihmeessä mä häntä seuraan. Ensin mietin, oliko Instagram iskenyt mulle itse seurattavan tai olinko vahingossa klikkaillut jostain, mistä ei alun perin ollut tarkoitus.

Sitten muistin, että olin alkanut seurata kyseistä Hollywood-näyttelijää hänen hiustensa vuoksi vuosia sitten. Oli otsatukkavaihe meneillään. Ja samassa hetkessä alkoi naurattaa se, että tajusin, että seuraan instassa monia ihmisiä heidän HIUSTENSA vuoksi. Pieni pakkomielle näihin tukkajuttuihin?

Muistan, kun Anna Puu sanoi joskus Glorian haastattelussa*, että ”jos tukka on huonosti, kaikki on huonosti”. Samaistun.

Naiset, joita olen alkanut seurata somessa heidän hiustensa vuoksi:

  • Eevi Teittinen. Kun olin vielä tummatukkainen (siis edellisen kerran) katselin koko ajan Eevin senaikaisia tukkakuvia ja himoitsin blondia lettiä. Se näytti vaan niin ihanalle!
  • Iines Aaltonen. Kun sitten sain sen blodin tukan, aloin himoita vieläkin blondimpaa. Silloin löyisin Iineksen somen ja marssin siellä olevien kuvien kanssa kampaajalle. ”Tämmöstä, kiitos!”
  • Petra Tungården. Samaan kategoriaan blodin tukan ihailun kanssa. Varsinkin silloin, kun mulla oli blondi polkka, kyttäsin, miten Petra laittaa blondin polkkansa niin hyvin. Ja yritin apinoida.
  • Irene Naakka. Kun aloin himoita blondikauden jälkeen taas ruskeita hiuksia, alkoi Irenen tukan väri kummitella mielessäni. Täydellinen sävy.
  • Lucy Hale. Ja kun halusin luopua pidennyksistä, aloin googlailla, millaista polkkaa haluaisin. Ehdottomaksi tukkajumalaksijumalattareksi valikoitui Lucy Hale.

Tätä listaa kun kirjoittelin, tuli tunne, että onkohan mun toiminta himppisen creepyä? :D

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

*https://www.gloria.fi/artikkeli/kauneus/laulaja-anna-puu-ilman-meikkia-jos-tukka-huonosti-kaikki-huonosti

Ladataan...

 

// Kaupallinen yhteistyö: Prime Hair & Beauty Design // 

 

Kuontaloni on kokenut viime vuosina niin monta muutosta, ettei tähänastisessa elämässäni vielä kertaakaan. Sen vain vähän raidoitetun puolipitkän tukan jälkeen alkoi voimakkaat vaalennuskerrat, sitten pätkäisin tukan polkaksi, laitatin lettipidennykset, vaihdoin Mago-pidennyksiin ja värjäytin takaisin ruskeaksi.

Kun astelin tiistaina taas Primen Umpun kampaajatuoliin, päässäni oli selkeä ajatus siitä, mikä olisi pitkän tähtäimen suunnitelmani. Haluaisin mennä pienin askelin kohti luonnollista väriäni ja lisäkkeetöntä pitkää tukkaa. Siis tismalleen tätä, josta lähdin liikkeelle kaksi vuotta sitten.

Koska tukka ei kuitenkaan yhdessä yössä – varsinkaan blondausten jälkeen – kasva, päätimme, että alamme edetä tavoiteta kohti vaihe vaiheelta.

Tiistaina Umppu poisti minusta suurimman osan Magoista (joita ihan varmasti vielä tulen kaipaamaan miljoona kertaa), leikkasi tukkani napakkaan olkapäämittaan ja sävytti hiukset niiltä osin ruskeaksi, jotka olivat haalistuneet Kroatian auringon alla. Eli siis siltä samalta osalta, joka aikanaan on blondattu. Sävyksi valittiin luonnollista tukkaväriäni hieman vaaleampi sävy. Mutta kuitenkin sellainen, kun oma väri alkaa kasvaa enemmän näkyviin, ei kontrasti muutu liian suureksi. Tuo tyviä, jossa kasvaa jo kovaa vauhtia oma luonnollinen hiusväri, jätettiin siis kokonaan rauhaan, jotta tukka saa kasvaa luomuna sieltä eteenpäin. Niin ja kaikki ne hiusten osaset, jotka näkyvät kasvoja katsoessa edestäpäin, ovat ihan omaa. Jopa hieman yllätyin siitä, että ei se luomulettikään ollut niin ohkainen, kun olin etukäteen ajatellut. 

Mä tykkään uudesta leikkauksesta todella paljon, mutta meneehän tässä totuttelussa taas oma aikansa. Pitkä tukka on ollut koko aikuiselämäni niin osa minua – vaikka välillä olenkin hairahtanut sen leikkaamaan – että en voisi kuvitella jääväni polkkatukkaiseksi loppuelämäkseni. Siksipä tämmöinen hieman pidennyksenjämillä autettu melkein-oma tukka-onkin juuri se, joka on tähän väliin se ratkaisu, joka antaa apuja oman tukan kasvatukseen. Ehkei tätä ihan "virallisesti"  voi kutsua vaimotukaksi, koska en polkaksi aio jäädä, mutta sellainen termi mieleeni kuitenkin heti tuli, kun itseäni peilistä tiistai-iltana katsoin. Taakse oli jätetty se häitä varten säätelty älä leikkaa (edes pidennyksiä) yhtään enemmän kuin pakko -kuontalo ja vastaan katsoi ne hiukset, jotka voi pestä ja kuivata kolme kertaa nopeammin kuin entisen letin. Nyt täytyy ajatella tämä niin, että kyseessä on mikrotason projektista, jonka ei ole tarkoitus ollakaan heti valmis. Koska kyllähän tuohon neljän vuoden takaiseen  tukkaan on vielä himppusen matkaa. 

-Karoliina-

Ladataan...
Kolmistaan

Olin ennen ihan hirveän arka tekemään hiuksilleni mitään. Ensimmäiset 29 vuotta veteline mustan ja tummanruskean turvallisessa lähimaastossa ja radikaaleinta mitä tein, oli pitkien ja superpitkien hiusten vaihtelu. 

Jotain tapahtui kuitenkin muutama vuosi sitten, kun aloin käydä QHairissa Maria-ystävälläni. Hän rohkaisi minua kokeilemaan jotain uutta. Oli otsatukkaa, lyhyempää tukkaa, raitoja ja lopulta muutaman vaiheen kautta blondi. Opin, ettei hiukset ole niin vakava asia. Ne kasvavat ja niitä voi muunnella.

Kun muutin, tuli eteen tämä hirvittävän vakava asia: Kuinka löytäisin itselleni hyvän kampaajan ja ripsihuoltajan Tampereelta. Onneksi ripsihuoltajasta vinkkasi A:n äiti. kampaaja löytyi, kun seurasin siskoni jalanjälkiä. Hän on jo vuosia käynyt The Loftin Sofialla, ja koska Hipun hiukset on aina ollut minusta ihanasti laitetut, uskaltauduin Sofian huomaan. Ja kuinkas kävikään? Siinä sitten kesken höpöttelyn suustani pääsi: "Mitäs jos leikattaisiin mulle sellainen lob?". Ja sitten leikattiin. 

Uusi tukka tuntuu ihan hassulle. Loppuu kesken, ei roiku selässä ja tuntuukin sata kertaa paksummalle. Mitähän seuraavaksi keksisi? Jotenkin himottaisi hirveästi ne hattarahiusvärit.

-Karoliina-

Pages