Ladataan...
Kolmistaan

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Fazer

Kirjoitin sunnuntaina siitä, kuinka koen, että somessa aitouden vaatimus on joskus hirmuisen ristiriitaista – toisaalta kauniit sivut viehättävät, mutta samalla kauneutta pidetään epäaitona. Syntyy kierre, jossa kauneus on sekä tavoiteltavaa, että luotaantyöntävää.

Itse asiassa aihe kirvoitti minut pohtimaan somea myös postauksen jälkeenkin niin, että se sai toimia lopulta ikään kuin introna tämän päivän postaukselle. Fazer Puikulat nimittäin haastoi minut pohtimaan arkea sen aitoudessaan ja kaunistelemattomassa muodossaan.

Moni ajattelee, että kauniiden some-kuvien ja todellisen arjen välissä on ihan hirmuinen kuilu. Ja vaikka jokainen vanhempi tietääkin, että harvoin koti on samanlainen kuin sisustusblogien valkoisen valon kuvissa, en näe oikeasti hirmuisesti eroa hyvän arjen ja some-kuvien välillä. On totta, että some-kuvissa harvoin näkee puoliksi syötyjä ja lattialle lojumaan jätettyjä leipiä, väsyneitä aamuja tai vaatekaappeja, jonka sisällön lapsi on riipinyt lattialle. Mutta ehkä siinä piileekin arjen rikkaus ja vähän sellainen rujo, kaunistelematon tosarki?

Fazer Puikulat haluavat olla mukana arjen ylistyksessä. Siinä, jossa on vähän sotkuinen koti, arjen kommellukset ja aluksi ne ärsyttävätkin asiat kääntyvät koko elämän mittakaavassa juuri niiksi tärkeiksi ja merkityksellisiksi.Kuinka monta kertaa esimerkiksi nyt jälkikätee on nauranut vauva-ajan maailmanloppumeiningeille ja uhmaikäisen kanssa vääntämiselle. Ehkä viiden vuoden päästä nämä ekaluokkalaisen käydyt kiistat näyttäytyvät samassa koomisessa valossa. Olen varma, että vielä joku päivä kaipaan myös tätä ruuhkavuosien sotkua ja hulinaa. 

Minä rakastan eniten ihmisiä, joissa on säröjä. Minua viehättää ristiriitaisuus ja epätäydellisyys. Siksi olenkin varmasti myös niin arkifani – siinä kaunistelemattomassa tiistaissa, jossa syödään superfoodin sijaan tavallista voikkaria, puetaan glittermekon sijaan villasukat ja herätään kaikki aamulla ahtaasti, kun yksi pieni ihminen on vaeltanut yöllä kielloista huolimatta väliin, on vaan jotain aika älyttömän hienoa. 

Ehkä onnellisuuden jaloin muoto onkin kokea olonsa hyväksi juuri keskellä sotkuista kotia ja tavallista elämää. Kuka ei nyt olisi hyvällä fiiliksellä keskellä aurinkomatkaa ja kuohuoviinilasillista, mutta arjen keskellä onnellisuus vaatii enemmän. Jos Lego-palikka jalkapohjassa ja neljän tunnin yöunien jälkeen tuntee olonsa oikeaksi, voi kai sanoa, että sitä myös aidosti on. Kuka nyt ei olisi onnellinen palmun alla? Vaatii enemmän tekoja, jos onni tulee likapyykkikasan allakin. Pyykkiteline keittiön nurkkaa koristamassa. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

Mä rakastan unelmoida. Joskus oikein odotan hetkeä bussissa (jolla kyllä kuljen Tampereella hirveän harvoin) tai junassa. Jotta voin laittaa kuulokkeista musan täysille ja vaan unelmoida.

Minulla on elämässä monia isoja unelma. Sellaisia pitkän tähtäimen haaveita tai suunnitelmia. Mutta sen lisäksi huomaan unelmoivani jostain ihan pienistä arkisista asioista.

Unelmoidessa on se ihana, että ne tuovat päiviin kivaa positiivista tunnelmaa. Ja minulla ne toimivat usein myös konkreettisina tavoitteina. Harvoin unelmoin enää nimittäin sellaisia isoja ja pieniä, jotka eivät voisi hyvässä lykyssä joskus tapahtua. Nyt meillä ei ole mahdollista lähteä maailmanympärimatkalle, mutta ehkä joskus. Nyt ei ole mahdollista, että aivan joka viikko kotona kävisi siivoaja, mutta ehkä sitten joskus. 

Listasin tähän ihan arkisen arkisia haaveita. Niitä, joilla on kiva fiilistellä. Ne, jotka ehkä joskus toteutuvat, mutta joiden ei ole pakko. Hyvä on näinkin.


10 arkiunelmaa:

  1. Kauppakassipalvelu. Vielä ei olla siihen kokonaan ryhdytty, mutta olisi ihan huippua, jos ei tarvitsisi käydä ruokakaupassa KOSKAAN.
  2. Siisti koti töistä kotiin tullessa. Vitsi olisi mahtavaa!
  3. Aamuisin aikaa lukea päivän lehti. Sinne se jää usein pöydän kulmalle nököttämään (minun osaltani).
  4. Langattomat kuulokkeet telkkariin. En jaksaisi ollenkaan kuunnella aamun lastenohjelmia.
  5. Kuivaushuone, jossa olisi sellainen puhallin, joka huristelisi pyykit hetkessä kuiviksi. Meillä on edelleen pyykinkuivaukseen liittyviä logistisia ongelmia.
  6. Auringonpaiste herätessä…tai edes kirkasvalolamppukello.
  7. Vähän vähemmän muuttuvia osia. Viime viikkoina olen rikkonut niin monta tavaraa, unohtanut niin monta asiaa ja muutenkin sählännyt, että kaipaisin pienen balanssin toimintaani. A:lla on tapana sanoa sählätessäni: ”Voisi sattua kenelle vaan.” Tarkoittaa sitä, ettei todellakaan voi sattua ihan jokaiselle. 
  8. Enemmän päiviä, jolloin ei ole suunniteltua ohjelmaa. Tämä liittyy juurikin lapsen harrastuksiin. Jos päättäisin asiat itsekkäästi, lapsi ei harrastaisi yhtään mitään. Mutta...hän harrastaa.
  9. Takka. Se olisi niin ihana kylminä syysiltoina. Onneksi on sentään kasoittain kynttilöitä ja tuikkija, joita voi poltella.
  10. Energiaa ja aikaa A)siivota varasto loppuun ja B)organisoida seinänporausoperaatio. String-hylly ja esimerkiksi neljä taulua odottavat hetkeään päästä esille.

Oikeasti kun kirjoitin tätä listaa, piti miettiä unelmia aika kuumeisesti. Se lienee tarkoittaa, että asiat on aika kivasti!

-Karoliina-

P.S. Viitateen kohtaan 7. Kun nämä postauksen kuvat oli otettu, repäisin kenkääni juuttuneen lehden pois...sillä seurauksella, että käteni oli täynnä koiran kakkaa. Ja kun saavuin takaisin työhuoneelle, huomasin, että niin oli myös koko kengänpohjani. Jonka seurauksena lemu (ja työkavereiden pilkka) oli melkoinen. Voisi sattua kenelle vaan

Kuvat: Armando Tranquille 

Asu: viitta, Ivana Helsinki (saatu) // mekko, Aarrekid (saatu) // kengät, Dr.Martens // korviket, Uhana Design 

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Muistan, että minulla on ihan lapsesta asti ollut eräänlainen maanantaikammo. Tai oikeastaan sunnuntaiällötys, joka on johtunut siitä, että nurkan takana odottaa maanantai.

Kun jätin ne ihan ”normaalit” päivätyöt viime keväänä, katosi elämästäni yli 30 vuotta vaivannut riesa. En ole kärsinyt enää yhtenäkään sunnuntaina tai maanantaiaamuna huonoista fiboista. Tai sanotaanko näin, ettei jokainen sunnuntai tai maanantai ole ollut yhtä juhlaa, mutta ainakaan niiden pilaantuminen ei liity mitenkään siihen, mikä viikonpäivä on kyseessä. Aika vapauttava tunne.

En ole koskaan inhonnut mitään työtäni, joten se ei voi olla selitys sunnuntai-maanantaikammolle. Päinvastoin! Mutta jokin tässä on silti muuttunut. Nimittäin vapaus. Ensimmäisen kerran elämässäni minulla on vapaus aloittaa työviikko (ja kyllä kaikki muutkin työpäiväni) juuri niin kuin haluan. Jos opettajan piti olla sataprosenttisen skarppina ja täydessä työn touhussa maanantaina klo 8.00, voin nykyisin käynnistellä koneita vaikka kolme ensimmäistä tuntia töissä, jos sille tuntuu. Juoda kahvia, lukea sähköposteja ja olla ihan hiljaa ilman yhtäkään keskeytystä.

Ehkäpä siinä onkin peruste, miksi kammo ei hiippaile sunnuntaille. Opettajan oli aivan pakko valmistella seuraava viikko (konkreettisesti ja henkisesti), ennen kuin astui työpaikalle maanantaiaamuna. Nykyisin kun tietää, että työt voi aloittaa aidosti vasta töissä, voi sunnuntainkin pyhittää vielä viikonlopulle.

Vaikka olen aina rakastanut arkea, on maanantai nykyisin ehdoton lempiarkipäiväni. Silloin saa suunnitella koko työviikon. Täyttää kalenterin, buukata itselleen hommat ja aikatauluttaa tehtävät duunit. Rakastan tämmöistä hallinnan tunnetta.

Sen lisäksi kotona on lähtökohtaisesti aina ihan huippua. Kenelläkään ei ole harrastuksia tai harrastuksiin vientiä. Maanantaina ei ole pakko tehdä mitään erityistä. Voi vaan pistää pyykkikoneen hurisemaan hiljaa ja kokata iltapalaksi omenapaistosta. Hipsutella lököpöksyissä, sytytellä kynttilöitä ja sen kun vaan olla.

Jos elämä olisi aina yhtä chilliä kuin nykymaanantaisin, meikäläinen olisi hyggekuningatar.

Kuka muu tunnustautuu maanantaifaniksi?

-Karoliina-

Kuvat: Armando Tranquille

Asu: hattu, Makia (saatu) // paita, Carlings // neule, COS 

Share

Pages