Ladataan...

Onpas erikoinen arkiviikko takana. Ihan, kun se ei olisi alkanut ollenkaan, ja nyt ollaan jo perjantaissa. Minä tulin viime sunnuntaina kuumeeseen. Räkäinen olin ollut jo viikonlopun, mutta sunnuntaina kun lähdin hakemaan F:ää Helsingistä, iski yhtäkkiä hirmuisen voipunut olo. Maanantaina olikin sitten jo oikein kunnon tauti niskassa. Myöhemmin viikolla selvisi, että oli poskiontelotulehdus. Jumaliste: Jo viides vuoden sisällä! Sain lääkearsenaalin ja lähetteen sairaalan. Toivotaan, että aika sinne tulee pian. Eihän se nyt ole ihan normaalia, että ihan normiflunssa menee välittömästi mädäksi onteloihin.

Joka tapauksessa. Taudin vuoksi olen hissutellut kotona melkein koko viikon. On tuntunut sille, että samalla, kun päivissä ei ole ollut juuri mitään sisältöä, on ne liihotelleet ohi kauhan nopeasti. Tuntunut sille, että heti kun olen saanut F:n aamulla kouluun, tulevat F ja A jo takaisin koulusta ja töistä. Hyvä kun olen siinä välissä ehtinyt raivata aamupalapöydän pois ja vaihtaa yöppärin päivävaatteisiin.

On se vaan niin, että elämä taloudessa, jossa on kaksi aikuista, on aika erilaista. Joillekin tietysti on ihan normaalia, että työt jaetaan ja kipeä saa levätä, mutta jos muistelen vaikka F:n ja minun kahdenkeskistä asumisaikaa, jossa omassa oksennustaudissaankin piti pyörittää lapsen arki, on nykyinen tilanne valovuoden päässä siitä. On aika kiitollinen olo kyllä nyt juuri siitä, että saa autokyydin apteekkiin ja lääkäriin. Tai että ruoka menee pöytään, lapsi unille ja pyykit narulle, vaikka itse makaisi raatona sohvalla, vetää vitskuja naamaan ja lukea kirjaa. Ja vaikkei parisuhdetta voikaan palveluiden päälle rakentaa, tuntuu kauhean hyvälle se, että on joku, johon luottaa myös tämmöisissä arkisissa asioissa. Tuntuu sille, että alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että voi tosiaankin ihan reilusti turvautua toiseen, eikä tarvitse rämpiä aina itse.

F on luuhastellut taas kyläluutana koko viikon. Mitä isommaksi tytär kasvaa, sitä enemmän nuo kaverit alkaa näköjään merkitä. Me ollaan A:n kanssa lähtökohtaisesti karmean tyhmää ja ”noloo” seuraa miniteinin mielestä. Paitsi tietysti siinä vaiheessa, kun pitää toimia kokkina, iltasadunlukijana, pyykkärinä, rahahanana, sylinä, solmujenselvittäjänä, läksyapuna  tai yöllisenä turvana. On se vaan erikoista nähdä, kuinka samassa lapsen kropassa taistelee jo kaksi niin erilaista maailmaa: Se ihan pieni tyttö ja sitten jo kovasti isoksi halajava itsenäinen koululainen.

Kun kävimme F:n kanssa maanantaina hammaslääkärissä, ja katselin tyttöä odotushuoneessa, tuntui, kun näkisin hänet jotenkin ulkopuolisen silmin. Meillä kotona häärii se oma, pieni, tyttö. Mutta odotushuoneessa istuikin jo se pitkäraajainen neiti, jonka koko olemus on muuttunut niin paljon vuoden aikana. Missä on pulleat posket, hapsuinen tukka ja vielä l-kirjaimena kuuluva r? Tuntuu, että valovuoden päässä. Nyt on englanninkieliset huudahdukset ja vaikeat lelujen nimet. Lempibändit, vaatesuosikit ja koulumaailma, josta tulee illallispöydässä vain parhaat palat.

Toivon, että flunssa on nyt tämän viikon aikana selätetty ja viikonlopun saa jo nauttia oikeasta olosta. Meillä on luvassa muun muassa F:n kaverin yökyläily, sauna- ja vohveliskestit ystäväperheen luona ja muutama muukin ohjelmanumero. Sisko pyysi mukaansa täällä Tampereella järjestettäville häämessuille, jonne kauheasti kyllä  haluaisin mennä, mutta taitaa käydä niin, ettei sinne vaan tänä viikonloppu nyt ehdi revetä. Siskolla on häät ensi syksynä, ja minä olen niissä kemuissa yksi kaasoistaa. Meillä A:n kanssa on puolestaan häät nyt tulevana keväänä, joissa kyseinen morsiansisko on puolestaan yksi omista kaasoistani. Voitte siis vaan kuvitella, kuinka ristiin kaikki nämä järjestelyt menevätkään. Varsinkin, kun soppaan sotketaan vielä se kolmas sisko, jonka häitä juhlittiin viime elokuussa, ja joka - yllätys - on taas tulevissa kemuissa kaaso ja häämuusikko ja vaikka mitä. 

Joka tapauksessa: Ehkäpä viikonlopussa on ihan tarpeeksi touhua jo tälläkin ohjelmapaletilla. Ja voi vitsi kun olisi mahdollisuus päästä jo ulos ja vähän hikoilemaankin: Montahan kuumettonta päivää pitää olla, että saa mennä liikkumaan? Olisi jo kauhea palo vähän hikoilemaan. 

Kivaa viikonloppua!

 

-Karoliina-

Share

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Duracell

Ensimmäinen oikea työpäivä takana. Tai osin edelleen etätyöpäivä junassa, mutta tuli silti käytyä toimistolla iltapäivästä ensimmäisen kerran sitten jouluviikon.

Vein F:n aamulla Helsinkiin loppuloman viettoon ja palasin samoin tein Tampereelle. Nyt olisi suunnitteilla tehdä loppuviikko töitä ja nukkua. F on ollut hieman flunssainen joulusta asti, joka on tehnyt sen, että joka yö on saanut useamman kerran nousta hakemaan tälle vettä, lääkettä tai sitten tyttö on työntynyt väliimme kesken yön. Ja minä kun en vaan osaa nukkua ahtaasti! Onneksi lapsi voi jo paremmin ja loma saa jatkua tällä hyvillä fiiliksillä. On ihan huikean kiva juttu, että joululoma on koululaisilla noin pitkä.

Tänään olen töiden lisäksi pessyt pyykkiä, syönyt siskonmakkarasoppaa ja yrittänyt selvitä joulun suklaaähkystä. Siis palannut ruotuun ja arkeen. Jo oli aikakin! Ihan kevät- ja arkiolo. Tästä se päivä alkaa pidentyä.

Muistatteko muuten, kun esittelin ennen joulua Duracell-paristoilla toimivan Autot 3 -auton ja kyselin teidän ideoitanne huoman autoradan rakentamiseen? Valitsin 5 parasta vastausta ja arvoin näiden kesken kaksi pakettia Autot 3- autoja ja Duracell-paristoja.

Tässä parhaat vastaukset ja lopussa arvontavoittajat:

 

1. Vierailija (Ei varmistettu) 20.12.2017 22:04

Oih, kerrankin arvonta just mun 3,5v pojalle<3

Meillä leikitään päivästä toiseen Autot-elokuvien kohtauksia, täten veikkaisin että hurjapää temppuilija poikani ei kauaa miettisi millaisen radan tekisi. Mutta jos äiti saisi asiaan vaikuttaa,niin rata kulkisi varmasti ympäri taloa. Lähtö olisi yläkerrasta,siellä se mutkittelisi sänkyjen ali ja varoisi kylppärissä vettä loiskuttelevaa jättiläisvauvaa (5kk pikkuveli),sitten matka jatkuisi kierreportaita pitkin alas ja sekottaisi Lego city-kaupunkin ihmisten arjen (teemme pojan kanssa usein Dubloista ja Brio-junaradan osista ison kaupunkin jossa on kauppa, poliisi- ja paloasema sekä Dubloista rakennettu Ryhmä Hau-vahtitorni, poika kutsuu tätä Lego cityksi). Tästä rata jatkuisi takapihalle jossa on tällä hetkellä liukas rata vaihtelevien kelien ja lämpöasteiden takia. Liukasradalta selvittynä driftaillaan kuusen ympäri ja siitä keittiöön jossa pitäisi taas varoa jättiläisvauvaa ja putoilevia puuropommeja koska hän heiluttaa käsiä kun isi yrittää syöttää iltapuuroa. Puuropommeista selvittyä täytyy taas väistellä lattialla kipittäviä muurahaisia jotka ovat talven tullen siirtyneet meille sisään (maantasossa olevan asunnon inhottava ongelma). Keittiön koitoksista maali häämöttäisi parin tunnelin jälkeen Lego cityssä jossa Dublo-ukot ja Ryhmä Hau-koirat ovat järjestäneet voiton juhlat. :) S-posti piia.k.pasanen@gmail.com

 

2. Sanheli (Ei varmistettu) 22.12.2017 04:23

Me tehtäis rata muistuttaen matkaa täältä etelän lumettomasta, kaupungin vilinästä kohta lumivalkeaa Suomen lappia. Alussa olisi ruuhkaista, jossa muita autoja paljon, risteyksiä, hälytysajoneuvoja, liikennevaloja, tienylittäjiä. Nopeudet ei saa olla kovia. Vähitellen maisema muuttuu metsäiseksi ja nopeudet saa kasvaa. Lopulta saavutaan lappiin, jossa maisema muuttuu valkoiseksi ja lumiseksi. Välillä tielle voi juosta poro ja tarvitaan äkkijarrutuksia. Tonttuja ja joulupukki tien varsilla. Pikkasen ruokaöljyä lattialle kun on niin jäisen liukasta ja auton perä voi heittää. Levin kaareva silta tehdään patjasta joka alitetaan perillä olon merkiksi. sanna.ylimanni@gmail.com

 

Hannnnna (Ei varmistettu) 24.12.2017 08:24

Meillä täällä kotosalla asustelee pari kissaa, koira ja kaksi pupua, joten autorata rakentuisi varmasti siten, että Salama kävisi moikkaamassa heistä jokaista. Kissat viihtyvät kattoon asti olevassa kiipeilypuussa, jonka avulla pääsee kätevästi myös takan päälle lämmittelemään, joten rata starttaisi varmasti huimalla laskulla takan päältä alas ja heti suoraan siitä sitten takaisin ylös kiipeilytelineen esteitä väistellen. Telineeltä lasketeltaisiin loivemmin alas pupujen luokse. Pupujen luona olisi varikko alue, jossa huoltaa auto. Sieltä sitten pitkä suora kiihdytys koiran pedin luokse, jonne saisikin rakennettua mahtavan luolan ja tunneleita. Lopuksi vielä yritetään selviytyä vesiesteiden eli kolmen rivissä olevan juomakupin ohi kastumatta. hippohiiri at gmail.com

 

NooraH (Ei varmistettu) 21.12.2017 19:32

Oih, meillä 4-v poika on haaveillut jo pitkäään radasta joka kiipeilisi meidän kulmasohvaa pitkin ylös ja alas ja siinä olisi ramppi ja unipatjan ali menisi tunneli. Brion junaradan kanssa mies ja poika ovat jo nyt tehneet yhteistyössä hienoja ratoja ja niihin leikkeihin on mahtunut mukaan myös pikkusisko. Poikaa on kovasti harmittanut kun brion palat eivät taivu siihen että olisi paljon eri tasoja. Rakenteluleikit on myös niitä johon tämä äiti mielellään taipuu (yleensä äidin kanssa leikit leipomista, lukemista ja askartelua, lautapelejä tai peuhua). Eli tuolla paketilla koko perhe voisi löytää taas uuden tavan leikkiä noora.helander@gmail.com

 

Tiia O (Ei varmistettu) 22.12.2017 22:51

Meidän perhe, varsinkin 2,5-vuotias Eetu, olisi haltioissaan. Tavalliset autoleikit ovat in, mutta tämä setti veisi leikit aivan uudelle tasolle.

Rakentaisimme radan, jossa olisi mutkia, mäkiä ja vauhtisuoria. Näiden lisäksi käyttäisimme koiran agilityputkea tunnelina. Vesiesteet olisivat aika huippuja, mutta ehkä liian vaarallisia. Ratojen tekemisessä varmasti kehittyisi ajanmittaan paremmaksi ja paremmaksi.

 

Ja arvonnan voittajaksi näistä viidestä selvisi: Hannnnna ja Vierailija (piia). Annan teidän sähköpostinne eteenpäin, joten teihin otetaan pian yhteys voittonne tiimoilta. Onnea!

Kivaa tiistai-iltaa!

-Karoliina-

Osa kuvista uuden vuoden kemujen alkuasetelmista ihanan Marian luota. 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Fazer

Kirjoitin sunnuntaina siitä, kuinka koen, että somessa aitouden vaatimus on joskus hirmuisen ristiriitaista – toisaalta kauniit sivut viehättävät, mutta samalla kauneutta pidetään epäaitona. Syntyy kierre, jossa kauneus on sekä tavoiteltavaa, että luotaantyöntävää.

Itse asiassa aihe kirvoitti minut pohtimaan somea myös postauksen jälkeenkin niin, että se sai toimia lopulta ikään kuin introna tämän päivän postaukselle. Fazer Puikulat nimittäin haastoi minut pohtimaan arkea sen aitoudessaan ja kaunistelemattomassa muodossaan.

Moni ajattelee, että kauniiden some-kuvien ja todellisen arjen välissä on ihan hirmuinen kuilu. Ja vaikka jokainen vanhempi tietääkin, että harvoin koti on samanlainen kuin sisustusblogien valkoisen valon kuvissa, en näe oikeasti hirmuisesti eroa hyvän arjen ja some-kuvien välillä. On totta, että some-kuvissa harvoin näkee puoliksi syötyjä ja lattialle lojumaan jätettyjä leipiä, väsyneitä aamuja tai vaatekaappeja, jonka sisällön lapsi on riipinyt lattialle. Mutta ehkä siinä piileekin arjen rikkaus ja vähän sellainen rujo, kaunistelematon tosarki?

Fazer Puikulat haluavat olla mukana arjen ylistyksessä. Siinä, jossa on vähän sotkuinen koti, arjen kommellukset ja aluksi ne ärsyttävätkin asiat kääntyvät koko elämän mittakaavassa juuri niiksi tärkeiksi ja merkityksellisiksi.Kuinka monta kertaa esimerkiksi nyt jälkikätee on nauranut vauva-ajan maailmanloppumeiningeille ja uhmaikäisen kanssa vääntämiselle. Ehkä viiden vuoden päästä nämä ekaluokkalaisen käydyt kiistat näyttäytyvät samassa koomisessa valossa. Olen varma, että vielä joku päivä kaipaan myös tätä ruuhkavuosien sotkua ja hulinaa. 

Minä rakastan eniten ihmisiä, joissa on säröjä. Minua viehättää ristiriitaisuus ja epätäydellisyys. Siksi olenkin varmasti myös niin arkifani – siinä kaunistelemattomassa tiistaissa, jossa syödään superfoodin sijaan tavallista voikkaria, puetaan glittermekon sijaan villasukat ja herätään kaikki aamulla ahtaasti, kun yksi pieni ihminen on vaeltanut yöllä kielloista huolimatta väliin, on vaan jotain aika älyttömän hienoa. 

Ehkä onnellisuuden jaloin muoto onkin kokea olonsa hyväksi juuri keskellä sotkuista kotia ja tavallista elämää. Kuka ei nyt olisi hyvällä fiiliksellä keskellä aurinkomatkaa ja kuohuoviinilasillista, mutta arjen keskellä onnellisuus vaatii enemmän. Jos Lego-palikka jalkapohjassa ja neljän tunnin yöunien jälkeen tuntee olonsa oikeaksi, voi kai sanoa, että sitä myös aidosti on. Kuka nyt ei olisi onnellinen palmun alla? Vaatii enemmän tekoja, jos onni tulee likapyykkikasan allakin. Pyykkiteline keittiön nurkkaa koristamassa. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

Share

Pages