Ladataan...
Kolmistaan

Kalenterissa komeilee sellaisen OIKEAN postauksen aihe tälle päivälle, mutta en saa kirjoitettua tuosta aiheesta mitään.

On väsyttänyt kauheasti tällä viikolla. Jostain syystä nukkuminen on ollut hirveän vaikeaa koko matkan jälkeisen viikon. Nukuttaa, mutta uni on katkonaista ja haurasta. Onneksi päivällä olo – sen monen monituisen aamukahvikupposen jälkeen – on ollut kuitenkin ihan kohtailaisen virkeä ja innokas.

Jos ei aamujen väsymystä ota huomioon, on viikko muuten ollut hyvä. Ei erinomainen, ei kauhea, vaan ihan tavallisen hyvä. Erityisesti pesänrakennusvietti on nostanut taas päätään. Olen tilannut nettirautakaupasta lampun, jotta näkisin siivota varastoa paremmin. Olen tilaillut jos jonkinmoisia laatikoita kodin kaappeihin. Kytännyt tori.fi:sta vanhoja vitriinikaappeja, pohtinut seinien väriä, kehitellyt omaa maritusfilosofiaani ja vaikka sun mitä.

Toisaalta tässä vaiheessa koti näyttää kymmenen kertaa hirveämmälle kuin yleensä. Samalla, kun visio uutta ja miettii karsimista, tulee tunne, ettei viitsi tehdä sitäkään vähää kuin ennen kodin siisteyden hyväksi. Niinpä kaikki tasot ja nurkat ovat nyt täynnä ihmeellisiä nyssäköitä ja laatikoita.

Mä olen selannut tällä viikolla myös kalenteria taas lomaviikon jälkeen ja iskenyt sinne kesän tapahtumia. Samalla, kun sivut täyttyivät ihanista jutuista, alkoi myös vähän ahdistaa. Tajusin nimittäin, ettei kesä(kään) ole ikuinen. Vastahan se alkoi. On kesäkuun puoliväli ja nyt jo joutuu pohtimaan kalenterin kohtaa ”koulut alkaa”. Ja vaikka tietysti ne ei vielä alakaan, miksi kesä näyttää silti niin lyhyelle?

Mitäs muuta? Juhannukseksi menemme Muurameen, siitä yhdeksi yöksi Hankasalmelle ja sitten jo maanantaina takaisin Tampereelle. On kiva lähteä reissuun, mutta tuntuu myös ihan supersiistille, että ensi viikolla saa olla vaan kotona. Päätin, että vietämme sellaisen TYLSÄN viikon, johon kuuluu mahdollisimman vähän mitään spessuohjelmaa. Tuntuu, että rytinällä alkanut kesä matkoineen, hotelleineen, ravintolaruokineen ja vierailuineen tarvitsee vastapainokseen rauhaa.

Tämmöstä kuuluu. Ei ilotulituksia, eikä kuoppia. Tavistorstai ennen juhannusta. 

Kuvat: Laura Ikonen 

Ladataan...
Kolmistaan

Huhhuh! Onpas omituinen viikonloppu takana. Olo on, kuin olisi ollut sellainen kahden päivän sunnuntaikrapula, vaikka oikeasta krapulasta ei ole ollut tietoakaan. Eikä noita sunnuntaitakaan ole tainnut olla oikeasti kuin tämä yksi.

Saavuimme A:n kanssa häämatkalta perjantain ja lauantain välisenä yönä vähän yli kolme. Vakaa tarkoituksemme oli nukkua bussimatka Kroatian päässä ja lento Suomeen, jotta ajomatka Tampereelle ei tuntuisi yöllä niin rankalle. Oikeasti emme nukkuneet silmäystäkään, joten kun lopulta pääsimme laukkujen haun jälkeen autolle Helsinki-Vantaan parkkihalliin neljän aikaan aamulla, olo oli jo melko nuutunut.

Siinä vaiheessa ajattelin, että ehtisimme nukkua kuitenkin pari tuntia ennen kuin F – joka oli palannut Rhodokselta jo alkuillasta ja joka oli tullut mummon ja papan kanssa meille jo yöksi Tampereelle – heräisi (ja herättäisi). Mutta kuinkas sitten kävikään.

Jo alkumatkasta ajomme sai hieman pelottavia piirteitä, kun moottoritien laidassa törppöillyt hirvi sai sydämen nousemaan kurkkuun. Kun tästä oli saatu sykkeet tasaantumaan, automme yksinkertaisesti hajosi. Ennen viittä lauantaiaamuna moottoritielle. Edessä vielä reippaasti yli sata kilometria kotiin.

Harkitsimme siinä hinauksen ja taksin väliä, mutta koska hinaus olisi vienyt reippaasti kauemmin aikaa, päätimme jättää auton odottamaan maanantaita huoltoaseman pihaan. Niinpä nappasimme taksin alle. 170e euroa ja oltiin kotiovella. Toivottavasti edes joku vakuutuksista kattaa tämän.

Kun saavuimme lopulta kotiin kuuden aikaan, F heräsi tietysti ryminäämme. Ja oli tietysti niin intona meistä, ettei halunnut enää takaisin nukkumaan. Niinpä me nukuimme A:n kanssa vuorovedoilla lauantaiaamuna muutaman tuntia, koska kauan erossa ollut neitokainen halusi ymmärrettävästi kaiken huomion.

Kun lopulta pääsimme maailman pisimmälle tuntuneen lauantaipäivän jälkeen lopulta illalla petiin, nukuimme molemmat sellaiset 13 tuntia. Onneksi F on jo onneksi niin iso, että osaa normiaamuna olla valveilla ilman meitäkin.

Tämän päivä on mennyt vielä energiapalasia keräillen. On pesty lisää pyykkiä, herätelty kroppaa normirytmiin toisaalta loman levon ja aika rankan alkuviikonlopun välissä.

Jos jotain tästä opimme, niin ainakin sen, ettei koskaan enää oteta tuollaista lentoaikaa kotiin. Tuntuu raivostuttavalle, että kaikki se lomalla kerätty energia, lepo ja unet on parissa vuorokaudessa kuitattu miinuksen puolelle.

Mutta kaikesta tästä huolimatta: Ihanaa sunnuntai-iltaa! Huomenna alkaa taas hetkeksi arki ennen juhannusjuhlintaa.

Ja hei muuten: Näissä kuvissa Nanson kesämalliston vaatteita. Olen kuullut huhua, että tulevana tiistaina alkaisi sellainen Nanso-ale, että kannattaisi olla kuulolla.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Nanso*

*kaupallinen yhteistyökumppani

Ladataan...
Kolmistaan

Minun sähköpostini ja inboxini täytyy aika tasaisesti erilaisista kysymyksistä tai ajatuksista, joita moni teistä haluaa kanssani jakaa, mutta ei syystä tai toisesta halua kirjoittaa julkisesti blogin kommenttiboksiin tai vaikka Insta-seinälleni. Joka viikko kommenteissa on jotain yllättäviäkin ajatuksia ja kysymyksiä, mutta jotkut aiheet seikkailevat viesteissä tasaisin väliajoin.

Ensinnäkin ripsi- ja tukka-asiat ovat sellaisia, joista kysellään joka viikko. Vaikka joskus onkin pohdittu, kuuluuko kauneuspostaukset tällaiseen perheblogiin, ovat kauneuteen liittyvät postaukset juurikin niitä, joista saan melkein eniten kysymyksiä. Ja joita luetaan todella paljon.

Toinen vakioaihe on Ivanan mekot. Hauskinta tietysti se, että jos tulee kysymys ”mikä sen sun Ivana Helsingin mekon malli on?” tai ”Saako sitä sun Ivanan mekkoa vielä?”. Silloin on hieman pyydettävä tarkennuksia kysymyksiin, koska laskin juuri viime viikolla, ja minulla on vajaat parikymmentä Ivana-mekkoa tuolla kaapissa (järkytyin itsekin hieman määrästä).

Kolmas aihe on vähän syvällisempi. Siihen liittyvät kysymykset ja omakohtaiset kertomukset liittyvät uusperheeseen ja rakkauteen. Uusperhe on minusta edelleenkin siinä mielessä aika tabu, että moni kokee (ihan jos jo tilastoja katsoo) aiheen läheiseksi, mutta siihen liittyvistä asioista ei oikein silti uskalleta ainakaan omalla naamalla paljon puhua. Havaitsin itsekin tämän asian jo aivan tämän meidän perheen alkutaipaleella ja myöhemminkin uusperheasioiden esiin nostaminen on aiheuttanut aikamoista pöhinää.

Koska olen saanut tuonne Instan inboxiin lopulta aika samantyyppisiä kysymyksiä ja täälläkin te kyselitte uusperheestä, ajattelin vastata nyt muutamaan kysymykseen aiheen tiimoilta näin ihan yleisesti.

 

Parhaat vinkit uusioperhettä perustettaessa?

Paras ”vinkki” lienee se, että valitsee uusperheparinsa oikein. Minun mielestäni uusperheen perustaminen on usein monella tavalla rankempaa ja monimutkaisempaa kuin perusydinperheen, joten siihen leikkiin ei kaikista ole. Perinteisessä ydinperheperustamisessa molemmilla vanhemmilla on usein aikaa totutella uuteen tilanteeseen. Samoin vauvan kanssa asioista voi ihan eri tavalla opetella, kuin vaikka 5-, 10- tai 15-vuotiaan lapsen kanssa, jolla on jo omaa elämänkokemusta ja käsitys siitä, millainen perhe on hänen perheensä ja kuinka hän suhtautuu vanhemman uuteen kumppaniin. Se voi olla aluksi aika kylmää kyytiä!

Mun mielestä tärkeää on se, että molempien aikuisten on tajuttava, että lapsi/lapset menee aina kaiken edelle. Uusperheessä on oltava siis valmis – vaikka aikuiset olisivat kuinka in love – joustamaan ja olemaan aikuinen heti ensimetreistä lähtien. Sellainen aikuisuus liittyy uusperheessä minusta ihan kaikkeen: Esimerkiksi kun esittelee lapselle/lapsille uuden kumppanin, pitää tässäkin vaiheessa olla hyvin varma siitä, että uusi puoliso ei ole vaan mikään hetkellinen ihastus. Tietysti elämän kulusta ei koskaan tiedä, mutta pidän tärkeänä sitä, että siinä vaiheessa kun lapsi/lapset otetaan kuvioihin mukaan, tulee aikuisten suhteen olla tietyllä tasolla.

Ja vaikka tapoja on toki monia, itse ajattelen niin, että perhe toimii vain, jos se on oikeasti perhe. Se tarkoittaa sitä, ettei ole sinun ja minun lapsia, vaan meidän lapset (oli kyseessä mikä tahansa biologinen tausta ja lapsia miten monta tahansa). Toki tiedän moniakin uusperheitä, joissa uusi puoliso ei esimerkiksi puutu/osallistu/ota vastuuta puolisonsa lapsista, ja nämäkin kuviot toimivat todella hyvin…silloin, kun asiat on sovittu olevan näin! Ehkä pääasia onkin se, että se tapa, mikä valitaan, on kaikille luonteva. Itse en esimerkiksi voisi kuvitella olevani miehen kanssa, joka huitelisi omia menojaan ja olisi suhteessa vain minun kanssani, mutta ei kokisi olevansa tyttäreni kanssa samaa sakkia. Minua henkilökohtaisesti sellainen loukkaisi, koska alusta asti olen ajatellut, että F ja minä tullaan pakettina. Jos ottaa minut, ottaa myös minut äitinä ja tyttäreni osana tätä kokonaisuutta.

 

Mikä uusperhe-elämässä on parasta ja mikä haasteellisinta?

Parasta on se, että uusperhe näkee jo aikuisten parisuhteen alussa, millaista perhe-elämä uuden kumppanin kanssa tulee olemaan. Lapsiperhearki tuo kuitenkin ihmisistä esille niin monia – hyviä ja huonoja – puolia, että on aikamoinen rikkaus saada selville noita ominaisuuksia toisessa jo heti rakastumisvaiheessa. Siinä tulee aika nopeasti testattua parisuhteen lujuus ei-niin-glamourisissa extreme-tilanteissa, joita lapsiperheessä tulee väkisinkin koko ajan vastaan.

Parasta on myös se, kun huomaa asioiden sujuvan kivasti. Koen, että uusperheiden yllä edelleen on jokin sellainen ennakkoluulojen verho, ja sitten kun elämä onkin ihan tavallista perhe-elämää eri sukunimistä ja suonissa virtaavasta verestä huolimatta, on se aika pysäyttävän ihanaa.

Haasteellisinta on tietysti se, että aikuisten perhe ei ole sama kuin lapsen/lasten perhe. Sellaisen asian ja ex-kumppanin/kumppaneiden huomioiminen kun on uusperhearjessa pakollista. Tässäkin minusta mitataan taas aikuisuutta: Vaikkei aikuinen usein haluakaan ajatella tai rakentaa elämäänsä ex-kumppania ajatellen, tulee lapsen takia silti tehdä monia kompromisseja.

 

Ihanaa iltaa sinne!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: mekko, Makia* // kengät, Converse 

 

 

Pages