Ladataan...
Kolmistaan

 

Kyselitte täällä postauksessa minulta erilaisia kysymyksiä. Ajattelin ensin ryhmitellä vastaukseni teemojen mukaan, kuten joskus olen näissä tapauksissa tehnyt. Mutta sitten päätinkin, että vastailen kysymyksiin randomisti juuri siinä järjestyksessä, kun kysymyksiä on sadellut. Vaikka arvontaan ei voikaan enää osallistua, voi vielä kysymyksiä jättää tänne tai sitten tämänkin postauksen alle. Yritän vastata niihin parhaani mukaan tässä lähikuukausina. Joitakin kysymyksiä yhdistelin, mutta kaikkeen yritän vastata.

Miten teet silmämeikkisi?

Yleensä en mitenkään, koska minulla on ripsipidennykset. Vaihdoin ripsien tyyliä ja materiaalia kuukausi sitten oltuani kuukauden sitä ennen omilla luomu-ripsilläni. Nykyisin minulla on silkkiripset. Jos kuitenkin meikkaan, laitan mustaa nestemmäistä rajauskynää melko rutkasti. Kissansilmäheitot ulkonurkkaan. Olen kuullut meikkaajilta, että minulla olisi ”hyvät” luomet luomivärille, mutta itse en oikein osaa/jaksa käyttää luomiväriä. Ja silloin minusta tulee usein sitä paitsi liian meikatun näköinen.

 

Mitkä ovat Tampereen parhaat lounaspaikat? Entä muut ravintolat?

Lounaalla Maka Sushi, Bistro Venla, Naapuri, Ohana, Fazer (nyhtissalaatilla), Kauppahallin Neljä vuodenaikaa ja Naughty.

Muuten Cafe Pispala, Nomu, Masu, Huber, Kattila ja ja ja …tämä kaupunki on täynnä loistavia ruokapaikkoja eri tilanteisiin ja eri hinnoilla.

 

Onko suunnitelmissa kolmatta kirjaa? Voisitko ajatella kirjoittavasi muista teemoista kuin vauva-tai perhe-elämä?

On suunnitelmissa. Toivon, että sille jäisi jossain välissä aikaa. Ehdottomasti haluaisin kirjoittaa jostain ihan muusta. Ja uusi aihe ja teema kirjalle on kyllä jo valmiinakin. Ja toisaalta jos jatkaisin Usvan ja Juhan tarinaa, haluaisin harpata jonnekin muuhun aikaan kuin taaperovuoteen. Tuntuu, että raskaus- ja vauva-aika on heidän osaltaan nyt jo koluttu.

 

Kotikaupunkisi parhaat vierailukohteet turistille.

Tampereella parasta on kyllä pienet putiikit ja hyvät ruokapaikat. Mitään turistikohteita en osaa sanoa, koska olen täällä aikalailla hypännyt suoraan sinne arjen ytimeen. Ehkä suosittelisin kesällä aamukahveja Tammelantorilla, käppäilyä pitkin keskustan ihania katuja, pienissä putiikeissa poikkeamista, Pyynikin munkkeja ja sellaista.

 

Kiinnostaisi tietää, mikä sai sinut aikoinaan hakeutumaan opettajaksi.

Samana päivänä oli yliopiston pääsykokeet niin journalistiikkaan kuin kirjallisuuteenkin. Molemmat kiinnosti, toisin sanoen teksti kiinnosti. Koska kirjallisuuteen ei ollut pääsykoekirjaa ja journalistiikkaan oli, laiskurina valitsin meneväni kirjallisuuden pääsykokeisiin. Ja sitten pääsin sisään. Opeksi opiskelu oli järkiratkaisu. Tiesin, että pedagogisilla opinnoilla saisi varmemmin töitä kuin (tämmöisenä nykyisenä) kirjoitushaihattelijana. Halusin varmistaa toimeentuloni ja opettajan ammatti tuntui luontevalle. Uskoin, että olisin hyvä teinien kanssa. Ja niin taisin ollakin.

 

Mitkä on sun suosikkiulkoilupaikat Tampereella?

Pyynikki ja Pispala.

 

Onko hiustesi kunto huonontunut vaalentamisen myötä? Millä keinoilla olet estänyt/lieventänyt kunnon huonontumista?

On kyllä. Vaikka pituuksilta tukka tuntuu olevan ihan hyvässä kunnossa, niin latvasta tukka kuluu sitä rataa, mitä se kasvaakin. Ja ne toimenpiteet: Toki hyvät hoitoaineet ja pleksit. Mutta on tässä mietitty radikaalejakin toimenpiteitä. Esimerkiksi tukan palauttamista tummaksi. Se vaan edelleen on harkinta-asteella, koska rakastan tätä väriä niin paljon.

 

Mitä vapaus sinulle merkitsee?

Minulle vapaus tarkoittaa henkistä vapautta olla oma itsensä, toteuttaa omia haaveita ja ylipäätään unelmoida. Vapaus parisuhteessa on sitä, että ei ole pakko olla toisen kanssa, mutta ei halua olla missään muualla.

 

Ootko viihtynyt Tampereella?

Olen. Kirjoitinkin aiheesta juuri sunnuntaina täällä.

 

Oletko ajatellut opiskella jotain vielä joskus?

Olisi ihanaa. Teologia ja markkinointiasiat kiinnostaa. Tosin en usko, että siihen on nyt oikea aika.

 

Mistä sisustustuotteesta haaveilet juuri nyt?

Apua! Vaikka mistä! Pastelliseinistä, uudesta sängynpäädystä, Hakolan velvet-sohvasta ja viherkasveista. Parista päivitetystä matosta ja uudesta makkarin kattovalaisimesta.

 

Kerro luokanopena työskentelystäsi ja miksi lopetit ne hommat?

Olin aineenopettaja, mutta mulla oli viimeiset kuusi vuotta oma valvontaluokka, joten aikalailla se luokanopen hommaa jo muistutti monelta osalta. Lopetin ne hommat siksi, että töitä oli niin paljon, että ei enää ehtinyt tehdä sekä kirjoitushommia ja opetöitä. Kirjoittaminen, jossa on oma vapautensa, tuntui tähän elämäntilanteeseen sopivammalle.

 

Jos saisit siirtää jotakin Helsingistä Tampereelle, mitä se olisi ja miksi?

Ystävät, koska silloin Tampereelta ei puuttuisi enää mitään.

 

Missä näet itsesi 5v ja 10v päästä?

Tampereella. Samalla alueella kuin nytkin. Haluaisin elättää itseni edelleen kirjoittamalla. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin siihen elämän aikaan. Onnellisena perheenäitinä ja vaimona. Tosin tähän väliin on pakko sanoa, etten juuri enää tee suunnitelmia elämää varten. Koska harvemmin ne toteutuu ja toisaalta elämä tuo eteen paljon ihanaa, mistä ei osaa edes haaveilla. Haluaisin ainoastaan, että meidän perhe olisi onnellinen ja terve.

 

Mitkä ovat Tamperenen parhaat kirpparit?

Valitettavasti minä en ole käynyt täällä oikein kirpparilla. Mutta ainakin lastenkirppis Koskarin alakerrassa on hyvä.

 

Oletko/Oletteko haaveilleet tai suunnitelleet omakotitalossa asumista?

Toki kaikkia asumismuotoja on mietitty. Ja en sano tähän asumisasiaan ”ei koskaan”, mutta minulle luontevinta olisi asua tällaisessa kerrostalossa juuri näillä huudeilla kuin nyt asummekin. Tosin nuo ihan lähellä olevat vanhat idylliset puuomakotitalotkin kyllä kiinnostavat. 

 

Miten kirjoittamisesta haaveileva osaisi aloittaa kirjoittamisprosessia ?

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Ehkä tyhmästi sanottu, mutta niin se vaan on. Minun vinkkini on siis se, että pitää vaan kirjoittaa paljon. Ihan shaibaakin, koska siitäkin oppii. Pahinta on jättää tyhjiä sivuja. Sillä tavalla ei opi mitään.

 

Mikä olisi seuraava unelma matkakohteesi? Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi kotimaassa ja ulkomailla ja miksi?

Kroatia, Islanti ja Ruotsi niin, että siellä ehtisi oikeasti olla enemmän kuin yhden risteilynvälin.

Kotimaan matkailusta en mitenkään unelmoi, mutta uusiin kaupunkeihin on kiva tutustua.

 

Haluaisin tietää mitkä on sun kolme suurinta mutta vielä toteutumatonta unelmaa?

Minun on pakko sanoa, että minulla ei ehkä ole oikein sellaisia. Tottakai minun ikuisuusunelma on isompi perhe, terveys ja onni, mutta jos saisin jatkaa elämää juuri näin töiden, perheen, rakkauden ja sosiaalisen elämän suhteen, en voisi enempää pyytää. Minusta tuntuu, että tässä on se onnellisuuspiste elämässäni, joten olisi aikalailla ahneuttaa alkaa pyydellä yhtään enempää.

 

Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa?

Jonkun urheilulajin, jossa saisi olla ihan hömppä. Aikuisten akrobatia tai roller derby (vaikka en juuri osaa luistella).

 

Minkä vinkin antaisit tulevalle opettajalle?

Opettajan työ on tosi antoisaa ja itsellenikin se oli kutsumus. Moni asia on koulussa oikein. Tärkein varmasti se, että tuolla ammatilla on aito merkitys, jota EI mitata rahassa. Opettajan työ on humaani ammatti, joka on minusta upeaa. Mutta: Tulevan opettajan on varaudutta myös siihen, että opena on rankkaa. Silloinkin, kun homma menee niin sanotusti hyvin, on aivan raato usein iltaisin ja perjantaisin. Opetyö on jatkuvaa ihmiskontaktia ja ”esiintymistä”. Myös vastuu painaa. Vinkkini ehkä onkin se, että ”lähde töistä kotiin”. Monen nuoren opettajan synti on se, että työ imaisee niin mukaansa, ettei omaa aikaa ja omaa elämää juuri ole.

 

Mitä kaipaat Helsingistä?

Ystäviä.

 

Mielestäsi mikä on parasta sinussa?

Rehellisyys.

 

Onko sinulla vielä joku haave ammattiisi liittyen, minkä haluisit toteuttaa?

Eräs kirja, joka olisi haastava tehdä, mutta jonka haluaisin tehdä kaikkien taitojeni äärirajoilla.

 

Haaveiletko toisesta lapsesta?

Tämä on ristiriitainen asia. Toisaalta olen aina halunnut ison perheen. Ja sellainen olisi siunaus ja ilo (ja toisaalta suuri pettymys, jos lapsiluku jäisi tähän). Mutta vielä nyt asia on tuntunut liian aikaiselle. Ja mitä isommaksi F kasvaa ja mitä helpommaksi meidän elämä tulee, sitä enemmän olen alkanut pohtia, haluaisinko enää hypätä siihen rumbaan, jossa vaipat ja silmäpussit on niin suuressa osassa.

 

Mitkä asiat sinussa yllättävät, kun sinuun tutustuu? Onko jotain mitä sinusta aina oletetaan, mutta ei todellakaan pidä paikkansa?

Oikein yritin miettiä, mutta en keksinyt tähän mitään vastausta. Ehkä sellaisesta olen saanut useamman kerran kuulla, että vaikka olen sosiaalinen ja puhun/kirjoitan paljon asioistani, jätän myös paljon kertomatta. Että lopulta mun avautumisrajaa aika harva pystyy läpäisemään.

 

Aiotko kertoa blogissa omista häävalmisteluista? Olisi ihanaa päästä mukaan häähumuun tätä kautta :)

Olen ollut asian suhteen vähän kahden vaiheella. Tähän asti hääasioiden kertominen ei ole tuntunut tarpeelliselle, mutta you never know. Häät, A ja avioliitto ovat aivan ihania asia, mutta itse häävalmistelut eivät juuri ole vieneet ajatuksiani. Tuntuu sille, että kyllä ne bileet saa aikaan vähemmälläkin järjestelyllä ja vähän sinne päin -asenteella. Siksi niitä ei ole ollut tarve sen enempää oikein ruotiakaan. 

 

Miten terveystammikuun sokeriton elämäntapa on jatkunut? Fiiliksiä tästä?

Ekan kerran söin/join sokerista viime viikolla kuumeessa, kun oli pakko saada Cokista kaiken muun juoman loputtua kaapista. Kaksi tölkkiä Cokista avasti selvästi sokerihimon ja sitten söinkin lauantaina pari haukkua Mignon-munasta ja kaksi palaa suklaata. Mutta. Vaikka toki sokeri lisäsi sokerin himoa, en usko, että herkuttelusta tällä tavalla tulee tapa. Tai siis ei tule, koska en halua tulevan. Mutta siis totaalilakko on kuitenkin rikottu.

 

Tee postaus mikä Tampereen paikka on sinulle tullut tärkeäksi?

Voin tehdäkin, mutta Pyynikki on mulle tärkeä.

 

Voisitko palata vielä tulevaisuudessa opettajan ammattiin? 

Ehdottomasti. Lopettaminen oli käytännön pakko, mutta itse ammatissa ei ollut mitään väärää tai kurjaa.

 

Minkä valinnan ajattelet näin jälkeenpäin vaikuttaneen eniten tämän hetkiseen elämääsi?

Muutto Helsinkiin kesällä 2005. Toki jokainen parisuhde ja parisuhteen päättyminen on muokannut omaa elämää ja kasvattanut minua ihmisenä

.

Mitkä ovat olleet elämäsi rohkeimmat tai hankalimmat päätöksesi?

Ero lapsen isästä on ollut rohkein ja vaikein, koska tiesin tekeväni sisimmässäni oikein, mutta tiesin myös sen olevan monella aspektilla rankin asia, jota ainakin tähän ikään on tullut vastaan.

Rakastuminen A:n on tietysti ollut omalla tavallaan rohkeaa, koska kun avaa itsensä toiselle täysin, on myös riski siihen, että tulee satutetuksi, suuri. Mutta ilman, että antaa itsestään jotain, mitään ei myöskään saa. Ja olen onnellinen, että uskalsin!

 

Mikä on Tampereen paras uimaranta?

Viime kesä oli niin kylmä, että pakko tunnustaa, etten ole käynyt täällä yleisillä rannoilla uimassa.

 

Millaisen elämätarinan kertoisit itsestäsi? Esimerkiksi 5 tärkein käännekohtaa.

Voi apua! Ihan kauhean vaikea kysymys. Varmasti ihana lapsuus ja siskojen kanssa vietetty aika. Sitten vaikea teini-ikä ja kaikki teinihölmöilyt alkoholista kaveridraamaan. Muutto Helsinkiin 20-vuotiaana ja koko se suuri maailman. Äidiksi tulo ja siitä tarina sinkku-äidiksi ”kasvamiseksi”. Lopuksi tämä nykyinen tilanne ja A ja uusperhe ja uusi ura ja toisaalta myös toisenlainen asenne koko elämään.

 

Blogin kirjoittaminen kiinnostaisi, mutta mistä aloittaa?

Valitse blogialusta ja aloita vaan tehdä tekstejä. Matkan varrella oppii. Ainoa asia, joka kannattaa jo alussa pohtia, on oma tunnistettavuus. Neuvoisin olemaan hyvin tarkka sen suhteen, mitä asioita itsestäsi kerrot ja paljastatko esim. nimeäsi tai kasvojasi.

 

Mikä on yllättänyt uusioperhe arjessa?

Se, että uusperhe on ihan oikea perhe. Ei mitenkään vajaavainen, nolo tai huono.

 

Lapsiarjesta varmasti riittäisi kirjoitettavaa ja oletko kirjoittanut/kirjoitatko lastenkirjan?

F haluaisi, että tekisimme yhdessä lastenkirjan. Minä kirjoittaisin ja hän kuvittaisi. Ajatus on aika ihana, mutta en tiedä, onko minusta kirjoittamaan lapsille.

 

Mitkä ovat suurimmat haaveesi? Myös sellaiset, mistä tiedät, ettei ne voisi toteutua, mutta silti on kiva jossitella ja haaveilla :)

Minun suurin haaveeni on se, että saisin elää juuri tällaista elämää kuin elämme nyt, koko loppu elämäni. Toki ihmiset vanhenee ja pienet speksit muuttuvat, mutta suurimpien linjojen haluaisin olevan juuri näin.

 

Mitä olet oppinu viimeisen kuukauden aikana?

Olen oppinut aika paljon astmalääkkeistä sairasteluni vuoksi.



Ja jatkokyssäri, mitä haluaisit opettaa muille tai muiden oppivan?

Muille en varsinaisesti halua opettaa mitään, koska minusta elämä opettaa, enkä minä ole oikea ihminen neuvomaan ketään muuta kuin korkeintaan lastani. Hänet haluaisin opettaa hyväksi ihmiseksi. Empaattiseksi, vahvasti ja oikealla tavalla epäitsekkääksi.

 

Mitä kesäsuunnitelmia sulla on? 

Ei vielä paljonkaan. Yksi varma ulkomaanmatka. Toinen suunnitteluasteella. Muutamat häät ja polttarit. Ehkä yksi työmatka ulkomaille. Toivon, että kesästä 2018 tulee rento ja täynnä lämpöä. Haluaisin vaan nauttia perheestä, mökistä, Tampereesta ja tavallisesta yhdessäolosta. Viime kesä meni vielä niin muuttohässäköissä ja kelitkin oli aika huonot, joten kesä meni tietyllä tavalla vähän ohi. 

 

Kivaa iltaa!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: paita, Ivana Helsinki (kotimainen tekstiili) // farkut, Zara

Ladataan...
Kolmistaan

Tässä kuvassa on koko minun elämäni.

Ne kaksi kaikkein rakkainta.

Oma tytär. Vatsassani kasvanut. Jo olkapäähän ylettyvä. Samaa pippuria kuin minä. Se, jonka nenän asennostakin tiedän tämän tunnetilat ja se, jonka kanssa kipinät ja pusut sinkoilevat. Tytär, jossa tiivistyy jotain niin hienoa lapsena olosta. Mieltä myllertävää viisautta ja rapa poskella ojissa möyrimistä. Taivaan rantojen maalailua ja tarkkaa retoriikkaa.

Niin ja oma mies. Se vasta aikuisena löydetty, koko elämän ajan etsitty. Kauas olkapääni yli yltävä. Lempein ja viisain, johon olen tähän ikään törmännyt. Se, jonka kanssa kaikki on oikein. Se, jossa on sopivasti kitkaa ja vastusta, turvaa ja silitystä. Molempia oikeissa mittasuhteissa.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen kokenut olevani tietyllä tavalla tärkeämpi  kuin koskaan. Tärkeä siksi, että minä olen se olennainen linkki perheeni keskellä. Se, jonka vuoksi nuo kaksi ovat toistensa perheenjäsenet. Syy, miksi me kaikki olemme nyt tässä porukalla. 

Toisinaan mietin, miten ihmeessä olen voinut muodostaa näin hyvän sakin. Mikä onni onkaan ollut, että kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kuinka ihanaa on elää keskellä rakkautta. Kliseistä. Mutta siltä se vaan tuntuu.

Joskus linkkinä olo näiden kahden välillä tuntuu taas kauhealle taakalle. Joskus ajattelen, että minun on pelastettava kaikki. Pelastettava mies lapsiperheen kurjilta päiviltä ja pelastettava lapsi siltä, että ne ohjeet, käskyt ja vanhemman opastukset – varsinkin ne ei-niin-kivat – antaakin äidin sijaan joku toinen. Pelastettava, vaikkei kukaan sellaista ole minulta pyytänyt tai vaatinut. 

Silloin kuljeskelen tuntosarvet pystyssä ja etsin mahdollisia alkavia eripuria. Suomennan lapsen ajatuksia miehelle, miehen ajatuksia lapsille. Mietin, että ”voi vittu, monetkohan oksennustaudit ja täivaarat tuo vielä jaksaa” tai että ”voi kun et aikuisena ajattelisi, että me tehtiin kaikki sun kasvatuksessa päin persettä”.

Vaikka ihan turhaan. Sen olen vihdoin alkanut tajuta.

Koska ainoa, jota perheeksi kasvaminen on niin kovasti pelottanut, olen ollut minä. Ei nuo kaksi ole olleet moksiskaan. Mutta minä olen. On ollut vaikea päästää toinen aikuinen minun ja tyttären maailmaan. On ollut vaikea luottaa, ettei sängynpeittelyerimielisyys erota noita kahta toisistaan tai tajuta se, ettei tämänkään – niin täydelliselle kun se kaikessa arkisuudessaan ja ihanassa epätäydellisyydessään tuntuukin – tarvitse olla täydellistä.

Tajusin kaiken yhtenä ilta, kun katselin heitä salaa. He löhöttivät –lapsi ja se kaksimetrinen – 150-senttisessä sängyssä ja lukivat iltasatua. Sadun jälkeen annettiin pusut ja sanottiin jotain ihan erilaista, mitä minä sanon, kun vien tyttären unille. Olivat kehitelleet ihan omat lorut ja riimit. Sellaiset, joihin minä en kuulunut. Joita en ollut aikaisemmin edes kuullut. Ei tarvittu minun ja tyttären mantraa ja aina oikeassa järjestyksessä sanottuja hyvän yön toivotuksia tai iltarukousta. Ei. Heillä oli omat juttunsa.

Siinä ne sitten olivat. Toistensa ihmiset. Kaksin. Ilman minua. Ja silti ihan kokonaisina toisilleen. Ilman, että välistä olisi puuttunut kukaan muu ihminen. Eikä puuttunutkaan. Ei nyt iltasadulla, eikä silloin, kun mies opetti tyttären luistelemaan. Ei silloinkaan, kun nuo kaksi tahkosivat pitkin Pyynikin pururatoja pyörälläajoharjoituksia niin, että tanner tömisi. Metsään oli lentänyt pari pienen ihmisen kirosanaa, mutta lopulta myös apupyörät. Selvittiin ilman minua. Silloin ja sata kertaa muulloinkin.

Joku on joskus kysynyt minulta, mikä tekee minut onnelliseksi. Vastaus on aivan selvä. Silloin, kun näen, että minun rakkaimpani ovat myös toistensa rakkaat.

-Karoliina-

Ladataan...

Juttelimme perjantaina pienellä porukalla treffiohjelmista ja siitä, voisiko niiden kautta – ihan aidosti – löytää elämänsä rakkauden. Yksi kaveriporukastamme oli sitä mieltä, että idea oli järjetön ja ehkä jopa vähän nöyryyttäväkin. Hänen mielestään jos flaksi ei ollut käynyt tosielämässä, oli turha olettaa, että se toteutuisi tosi-tv:n kauttakaan.

Minä olin porukassamme varmasti eniten sitä mieltä, että jokin tuollainen ihan hullu tapakin voisi toimia rakkauden etsinnässä. Lähinnä siitä syystä, että ihmiset toistavat joskus tuhoisiakin käyttäytymismalleja vuosi vuoden perään, vaikka tietävät niiden johtavan vaikeuksiin. Tiedän vaikkapa montakin ihmistä, jotka periaatteessa haluavat luotettavan ja kiltin puolison, mutta silti rakastuvat aina kerta toisensa jälkeen vaarallisiin ja jännittäviin renttuihin. Niin ja kummastelevat sitten, kun tulevat petetyiksi ja jätetyiksi.

Tuollaista ”rakastumisen kaavaa” noudattava ovat mielestäni hyvä esimerkki ihmisryhmästä, jolle ulkopuoliset maaret kalliot tai elina tanskaset ovat varmasti tarpeen. Jos he ovat etsineet turvaa epävakaalta maaperältä, eivät he ehkä osaa enää edes etsiä sitä luotettavilta tahoilta. Silloin jokin ihan toisenlainen puoliso – sellainen, jota eivät olisi itse valinneet – voisi olla avain onneen.

Vaikka kuinka olinkin sitä mieltä, että myös vaikkapa Ensitreffit alttarilta -formaatista (josta kirjoitin aikaisemmin jo muuten täällä) voisi löytää itselleen oikean elämänkumppanin, otin puheeksi yhden parisuhteen synnyn ja jatkuvuuden kulmakivistä, kemian. Nimittäin se on minusta osa-alue, josta puhutaan – varsinkin pitkissä, jopa elämänmittaisissa parisuhteissa – aivan liian vähän. Ja jota luultavammin ei voi psykologitesteillä ja muilla ulkoisilla mittareilla arvata tai ennustaa. Ei edes Kari Kanala! 

Vaikka olenkin romantikko, olen – varsinkin mitä vanhemmaksi tulen – yhä arkisempi rakkauden suhteen. Olenkin nykyisin sitä mieltä, että hoidetut tiskit, valmis iltapala, nukkumaan laitettu lapsi tai hierotut jalat on juuri sitä parasta, arkista rakkautta, jota voi vaan olla. Ja on muuten myös hienoa, että näistä asioista puhutaan nykyisin paljon. Arkisten tekojen merkitystä korostetaan niin parisuhdeohjelmissa, netissä kuin perhelehtienkin sivuilla. Sanotaan, että on ihan ok, ettei ole kynttiläillallisia, mieletöntä intohimoa tai pakahduttavia rakkaudentunteita. On ihan ok, että olo on ”vain” ok.

Toisaalta: Niin hyvä kuin arkisen arjen ja toisaalta arkisen rakkauden korostaminen onkin, olen sitä mieltä, ettei ihan kaikkia romanttisessa rakkaussuhteessa kuitenkaan voi laskea selätettyjen pyykkivuorien, tasaisesti jaettujen kotitöiden ja samansuuntaisten elämänarvojen laskurilla. Uskon siihen, että juuri se jokin – kemia, vetovoima, sähkö – jota mittareilla ei voi mitata, on se, mikä erottaa ihan hyvät parisuhteet niistä elämän suurista rakkaustarinoista. Enkä nyt tarkoita kemialla (vain) seksiä, vaan ihan kaikkea sitä rakastuneen ja ennen kaikkea rakastavan parin välillä olevaa erityistä tunnetta, joka erottaa romanttisen suhteen vaikkapa ystävyyssuhteesta, jossa niin ikää parhaimmillaan on kunnioitusta, rakkautta tai yhteenkuuluvuutta.

Ehkä minulle onkin tullut median suhteen vähän sellainen arkiähky. On hienoa, että ihmiset vapautetaan täydellisen elokuvarakkauden tavoittelusta, mutta toisaalta täytyykö jotain niin ihmeellistä kuin rakkaus myöskään alentaa. On hienoa puhua arjen hiipimisestä suhteeseen ja rakastumisen muuttumista rakastamiseksi, mutta toisaalta ajattelen, että juuri se romanttisen rakkaussuhteen ihmeellisyys ja ylivertaisuus kohottaa sen sellaiseksi, joka myös tekee elämästä jotain suurempaa.

Minusta tuntuu, että vaikka leffat, sarjat, kirjat ja lehtien tarinat ovatkin täynnä toinen toistaan satumaisempia tarinoita rakkaudesta, tosielämän rakkaudesta haihattelevat halutaan tipauttaa maanpinnalle lapsellisista kuvitelmistaan. Halutaan kertoa, että kyllä se huuma laantuu ja arki astuu kaikkiin suhteisiin. No niin ihan varmasti astuu – onneksi – mutta ei sen tarvitse silti tarkoittaa sitä, että rakkauden ja rakastetun ihmeellisyys katoasi minnekään. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmeellisyyden ja kemian voi nähdä vaikka kaurapuurolautasen, haisevan biojäteastian tai täyteen kenkiä ripotellun eteisen yli.

Ei ole laisinkaan tyhmää, jos odottaa rakkauden olevan mysteeri (jaetusta arjesta ja jaetusta wc:stä huolimatta). Ei ole minusta liikaa odotettu, että kemia, vetovoima ja vain se omalla rakkaalle tarkoitettu katse säilyisi vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin. Jos vaan haluaa nähdä suhteen ja ennen kaikkea toisen ihmisen ihmellisyyden kaikkien muiden maailman ihmisten joukossa.

-Karoliina-

Kuva: Emmi Kronholm

 

 

Pages