Ladataan...
Kolmistaan

Kirjoitin alkukuusta postauksen, joka kertoi, miltä todellinen arkipäiväni oikein näyttää. Siitä inspiroituneena – ja teitä kuuntelemalla – päätin koota yhden kokonaisen postauksen siitä, millaisia työpäiväni nykyisin ovat. Tämä tarina kertoo viime viikosta, eli viikosta 41 vuonna 2017.

Maanantai 9.10.2017

  • Herätys 6.40. Samalla, kun teen aamupalaa, kirjaan kännykän muistioon asioita, joita tulee päivän aikana hoitaa. Tämä on tapa, jonka teen aivan joka arkiaamu. Silloin aivoni rakuttavat parhaiten ja mieleen tulee asioita, joita en illalla ole muistanut. 
  • Vien F:n  kouluun, itse olen töissä 8.17. 8.55 asti suunnittelen tulevaa viikkoa, juon kahvia, syön puuroa. Kukaan muu ei ole vielä toimistolla. 
  • Ajan pyörällä laittamaan pöytää kuntoon Radiokirppikselle.Tässä hommassa menee kaiken kaikkiaan aikaa kymmeneen asti. 
  • Kun saavun töihin, astuu samalla ovesta myös meidän videokuvaaja ja tämän oma harjoittelija. Höpistään kuulumisia puoli tuntia. Samalla vastailen sähköposteihin ja blogikommentteihin. Sumplin samalla perheen kanssa tyttären synttärikemujen ajankohtaa. Aika katastrofi, kun mukaan ottaa kirjan kirjoittamisen aikataulut, lapsen isäviikonloput, joulukuun muut ohjelmat ja vaikka mitkä muut aspektit. Sovin tulevalle tiistaille kuvaamiskeikan.
  • Klo 10.33 -11.00 kirjoitan tarjousta blogikamppiksesta.
  • Vasta klo 11.00 pääsen tekemään varsinaista työtäni, eli kirjoittelemaan postauksia. 
  • 11.30-12 aletaan arpoan, mitä syödään. Tämä on sellainen meidän toimiston koominen piirre. Ruuasta voidaan keskustella vaikka kuinka kauan ilman, että tehdään todellisia peliliikkeitä lounaalle lähdön tai sen tilaamisen suhteen. Kukaan ei halua lähteä ulos kauhean sään takia. Yksi ei halua mättöä, minä en gluteenia ja niin edelleen. Lopulta päätydään harkkarin kanssa sushille kahdestaan ja muut jäävät toimistolle. Kun tullaan takaisin, ovat hekin saaneet tilattua jo ruuan. 
  • Lounas 12.15-13.00. Lounaan jälkeen postaushommat jatkuvat. Kirjoitan yleensä alkuviikosta jemmaan kaikki viikon postaukset. Jos ehdin. Loppuviikko on yleensä pyhitettävä kirjalle. 
  • 14.15 juoksen kotiin vaihtamaan vaatteet ja etsimään lähdekirja kirjapostausta varten. Näpyttelen vielä keskenjääneisiin postauksiin täytettä.
  • 14.55-15.15  F:n iltapäiväkerhon avoimet ovet, jonka jälkeen en teekään enää töitä, vaan viettelen kotiaikaa perheen kanssa. 

Tiistai 10.10.2017 

  • F:n koulu alkaa vasta 9.00. Mutta se ei takaa, että aamu olisi rauhallinen. Päinvastoin: Jostain syystä meinaamme myöhästyä ysinaamuina joka kerta. Illuusio ajasta tekee meistä hitaita. 
  • Olisi sata asiaa tehtävänä, koska olen tullut toimistollekin vasta niin myöhään (9.02). Työkaveri pyytää kuitenkin kanssaan jorisemaan, joten niinpä me istutaan koko siihen mennessä töihin tullut sakki pyöreän pöydän ääressä melkein tunti. Nämä on niitä ei-tärkeitä, mutta samalla hirveän tärkeitä hetkiä. Jokainen meistä tekee luovaa työtä, ja jos välillä ei saa aivoille happea turhanpäiväisestä jorinasta, ei jaksaisi mitään. 
  • Alan kirjoittaa saman illan postausta 9.55. Juttu luistaa. Hyvä fiilis.
  • Klo 10.40 lähden kävelemään Domdomiin ja silmälasikauppaan(!!), jotka molemmat liittyvät postaushommiin. Harmittaa, että sataa, enkä voi ajaa siksi pyörällä. Palatessani töihin kävelen ruokakaupan kautta ja ostan illan ruuat samalla.
  • Olen töissä  takaisin vasta 14.30. Kirjoitan postauksia jemmaan 15.45 asti. 

Keskiviikko 11.10.2017

  • Saavun töihin 8.17. Ihmeekseni siellä on jo toinen H23:lainen ennen minua. Aika usein olen ensimmäinen (ja myös toisaalta se, joka lähtee ekana kotiin).
  • Vastailen sähköpostiini ja kirjoitan Minun Tampereeni -postausta klo 9.55 asti. Mietin, tekisinkö tyttöjen päivästä extempore-postauksen, mutta hautaan ajatuksen, koska keuhkoan naisasioista muutenkin aina. Sitä paitsi on kauhea hoppu päästä kirjoittamaan kirjaa. Sekin harmittaa, että lauantain ja sunnuntain postaus on tekemättä. Päätän priorisoida ja skipata tyttöjen päivän.
  • Kirjoitan kirjaa puolille päivin asti. Menemme toimiston porukan kanssa Kauppahallin Ohanaan burgereille ja sieltä suuntaan pikaisesti siivoamaan vielä kirppispöydän. Olen takaisin toimistolla yhden maissa.
  • Jatkan kirjaa. 14.15 iskee aivan karmea väsymys. Menen alakerran sohvalle ja nukun 15 minuutin powernapit, jonka aikana äänettömään puhelimeen on tullut 2 sähköpostia, 3 puhelua ja yksi instaviesti. Unien jälkeen olen kuitenkin kuin uusi nainen. Kirjoitan kirjan luvun loppuun ja teen - jopa omaksi yllätyksekseni - vielä pikapikaa tyttöjen päivän postauksen.   

Torstai, 12.10.2017

  • Töissä 8.16. Vastailen 45 minuuttia sähköposteihin. 
  • Klo 9.00 kävelen Tampereen Työväen Teatterille juttelemaan tämän syksyn ja ensi kevään töistäni. 
  • Klo 10 .00 olen takaisin toimistolla. Tietokone päivittää itseään tuskallisen kauan. Vastailen sillä aikaa kännykällä sähköposteihin. Lopulta pääsen taas Wordin ja kirjan pariin. Olen menossa luvussa 14. 
  • Klo 11.30 lähdetään porukalla lounalle. Tällä kertaa nepalilaiseen. Taas kaarran lounaalta ruokakaupan kautta toimistolle. 
  • Olen toimistolla vähän ennen yhtä. Jatkan kirjan kirjoittamista. Kello kahden väsymys iskee taas. Toistan edellispäivänä hyväksi todettua kaavaa, ja nukun vartin. Taas sama homma kuin keskiviikkona: Uni tekee todella hyvää ja saan kirjoitettua luvun loppuun, ennen kun menen hakemaan F:ää iltapäiväkerhosta neljältä. 

Perjantai 13.10.2017

  • Viikon toinen ysin aamu. Aivan fiasko päivä työnteon suhteen. Ensin jauhetaan kymppiin asti työkavereiden kanssa aivan turhia. Sitten kälyni tulee käymään toimistolla, samoin ystäväni. Menen lounaalle, teen taas epäolennaisuuksia ja yhden jälkeen minun pitää alkaa lähettää jo F:ää Helsinkiin. Klo 13.30 on lähdettävä jo omalle menolle. Tuloksena 2/3 sivua kirjaa. 

Lauantain 14.10.2017

  • Kello soi 8.00. Pitää meikata, laittaa hiukset ja pakata vaihtovaatteita Ikea-säkkiin.
  • 9.30 Noora ja tämän mies laittavat viestin, että ovat auton kanssa alaovella. Rundaillaan pitkin Pyynikkiä. Nooran mies kuskaa, minä seison kuvissa ja Noora ottaa kuvia. Ollaan todella tehokkaita - kuten aina - ja valmista on jo ennen yhtätoista. Noora on minun ehdoton asukuvapelastukseni!

Sunnuntai 15.10.2017

  • Olemme A:n kanssa kahdestaan viikonlopun. Herään vähän ennen kasia. Hipsin olohuoneeseen, otan läppärin esiin, laitan kahvin tippumaan ja kirjoitan illan postauksen. Kylkeen isken Nooran lähettämiä kuvia lauantailta. Hommaan menee reilu tunti.
  • Klo 14.30 A lähtee katsomaan fudista. Pitäisi kirjoitta perjantaina kesken jäänyt kirjan luku loppuun, mutta ei huvita yhtään. Jotta hommat kuitenkin etenisivät, teen sitä, mitä teen yleensä maanantaisin. Suunnittelen viikon postaukset. Sitten kirjoitan valmiiksi maanantain postauksen ja tämän, joka on juuri käsilläsi. Kun lopetan hommat, kello on 16.33. 

-Karoliina-

Kuvat: Miiro Seppäinen

Lokaatio ja henkilöt: H23 Agency 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

Arki ja syksy alkavat kuulkaas ihan vähän kolkutella meidän ovelle. Tiedän, että joku, joka ei ole vielä edes kesälomiaan pitänyt, läväyttäisi minua tästä syksyn mainitsemisesta avokämmenellä poskelle, mutta siltä tässä pikkuhiljaa alkaa kuitenkin minusta tuntua – kesä alkaa lähennellä loppuaan. Kalenteri alkaa täyttyä työ- ja kouluasioista. Alan tehdä perinteisiä listoja kaikista hoidettavista hommista ja samoilla energioilla on myös  hirveä into uudistaa blogia, tehdä kodista pesä ja ryhdistäytyä vähän kaiken suhteen.

Samalla, kun arki alkaa hiippailla, katse alkaa keskittyä kotiin. Tämä kesä ei nimittäin ole ollut poikkeus edellisiin kesiin: Kotona on tullut oltua aika hävyttömän vähän. Lähinnä reissukassit on purettu, jotta ne on voinut täyttää uudelleen. Mutta sellaisia ne minun ja meidän kesät ovat tähänkin asti olleet, joten ei mitään uutta.

Kodissa vietetyn ajan lisäännyttyä on alkanut askarruttaa sellaiset jokapäiväiset ja arkiset asiat, jotka ovat aivan pieniä kärpäsen kakkojen elämän isossa kuvassa, mutta joiden kanssa tulee arjessa painittua.

Ensinnäkin. Muistatteko, kun pari vuotta sitten somessa pyöri kuvia mitä eriskummallisimmista paikoista kuivata pyykkiä. Voi kuulkaas? Olen samaistunut viime kuukausina tähän pyykkitelinegateen oikein kunnolla, nimittäin meillä ei ole yhtä ainoaa paikkaa, jossa pyykin voisi kuivata katseilta piilossa. Kylppäri on liian pieni, eikä jokaista – itse asiassa edes juuri mitään –vaatetta voi kuivata kuivausrummussa, koska ne kutistuvat, rypistyvät ja nukkaantuvat.

Kuten sanottu, pyykkiteline makuuhuoneessa ei ole maailmanloppu, mutta olisihan se nyt aivan älyttömän kiva juttu, jos kalsarit eivät roikkuisi kaikkea päivää näkösällä. Olen yrittänyt etsiä keinoa piilottaa telineen jonkin verhon taa tai hommata mahdollisimman pienen telineen, mutta etsintä ei ole tuottanut tulosta. Jos tulee sellainen mieleen, jakakaahan ideoita ja kuvia, joohan?

Toinen asia, jossa arjen myötä tulisi ryhdistäydyttyä, on ruokahommat. Tai no – meillähän tämä ruoka näyttelee aina suurta osaa oli loma tai arki, mutta ruuan ostoon kyllä pitäisi kiinnittää huomio. Sitä tulee rampattua pikkukaupoissa joka päivä ostamassa senhetkinen ruoka, mutta fiksua olisi tietysti tehdä vaikka kerran viikossa koko viikon ostokset. Mutta miten se homma oikeasti hoidetaan: Kuinka ruuan menekin osaa arvioida? Estääkö kaapissa oleva valmis ruoka extemporeruokahetket ja miten sellainen megaruokalista edes tehdään? Veikkaan, että tällä tavalla säästäisi rahaa ja hermoja, mutta miten järjestelmälliseen kauppailuun ryhtyminen on vaan niin vaikeaa.

Kolmas arjen asia, johon olisi ihana löytää fiksu ratkaisu, on ajankäyttö. Ja nyt puhutaan ihan vain minusta. Kun aikaisemmin minulla oli niin järjestetyt työt, että aikataulu on valmiiksi päätetty ja monella tapaa tiukka, tuntui sille, että sain paljon enemmän aikaisin kuin nykyisin. Nyt kun tuli ei ole enää pepun alla, huomaan, että minusta on tullut monessa suhteessa hirveän hidas. Vapaa-ajan ja työn raja on alkanut hälventyä, eikä se ole pelkästään hyvä asia. Tuntuu usein sille, että olen jossain oudossa välitilassa, jossa ei tiedä, kuinka tulisi toimia (ja sitten vaan vetelehdin).

No onpas tässä taas arkea ja pientä pohdintaa kerrakseen. Mietin viime yönä niin kuumeisesti kaikkia isoja ja pieniä muutoksia, to do -listoja, kivoja suunnitelmia ja alkavaa syksyä, että sain oikeasti unta vasta aamuviiden jälkeen. Ihan hurja juttu, koska en ole koskaan ennen odotellut unta niin kauan. Kummallista kyllä, tänään on silti ollut ihan kohtuullisen virkeä olo.

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kohta on takana pari kuukautta tätä arkea, jossa ei tarvitse enää painaa kahta duunia päällekkäin. Kun ei tarvitse herätä aamulla 5.40, olla sorvin ääressä 8.00 ja matkustaa päivässä 2,5 tuntia julkisilla työ- ja päiväkotimatkoja. Äkkiä sitä käytännön tasolla tottuu siihen, ettei elämässä olekaan niin kireitä aikatauluja, vaikka viimeiset yhdeksän vuotta elämä on mennyt tismalleen samalla kaavalla aina elokuusta Suvivirteen ja sitten repeatilla uudelleen.

Yksi asia, jota aivoni eivät kuitenkaan ole vielä sisäistäneet, on kiireen häviäminen. Minun on ihan mahdottoman vaikea tajuta sitä, ettei minulla olekaan koko ajan asioita rästissä, ettei koko ajan ole askeleen jäljessä, vaan ihan oikeasti joskus on hetkiä, kun voi vaan olla. Konkreettisessa arjessa sitä tajuaa kyllä laittaa kellon soimaan paljon myöhemmin, mutta sydämestä sellaista tykyttävää kiireen tunnetta ei saakaan noin helposti pois. Siellä se edelleen kalvaa, se pitäisi tehdä vaikka mitä -olo, vaikkei sille enää olekaan syytä.

Painoin monen monta vuotta sellaisella tahdilla, että muita hirvitti. Ja minua näin jälkikäteen, mutta ei silloin. Totuin tahtiin, jossa paiskin töitä töiden perään 18 tuntia vuorokaudessa ja nukuin – jos ehdin – kuukaudesta toiseen sellaiset 5-6 tuntia yössä (vaikka luonnollinen unitarpeeni on 8-9 tuntia). Moni kysyi silloin, miten ehdin tehdä kaiken. Nyt mietin itsekin, että miten kummassa.

Uusi elämisen tahti on kummaa. Pitää yrittää nujertaa tuo pään sisäinen kiire ja pitäisi tehdä -ääni sisältäni ja nauttia nyt tästä hetkestä, jolloin ehdin oikeasti ottaa postauskuvat postauspäivänä (eikä viikkoja ennen aikataulutetusti, kuten ennen). Jolloin voin nukkua päiväunet, jos unettaa. Jolloin voin lähteä extempore-kahville, löhötä tv:n (!) ääressä tai yksinkertaisesti vaan istua kahvinkupin kanssa ja katsoa ikkunasta siintävää Näsinneulaa.

On se jännää, että laiskuuttakin pitää opetella! Luulisi, että se jos mikä tulee meille ihmisille luonnostaan. 

-Karoliina-

// Takki, Nousu (saatu) // 

Share

Pages