Ladataan...
Kolmistaan

Te, jotka olette blogia pidempään seuranneet, tiedätte, että mulla on vuosien aikaan liikuntainto välillä ollut huipussaan, välillä hikoilu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Viime keväänä mä löysin taas liikuntainnon, kun lenkillä jolkuttelu tuntui tekevän niin hyvää mun pääkopalle. Ja enpä mä kesälläkään sitä kokonaan jättänyt. Toki joskus meni viikko, kaksikin, etten tehnyt mitään, mutta sitten taas löysin itseni lenkiltä tai salilta.

Olen kuitenkin pohtinut, että keskinkertaisesta liikuntainnosta huolimatta mä tarvitsisin vähän apuja liikkumiseen. Olen liikunnan(kin) suhteen sellainen on/off-tyyppi, että pelkään, että jossakin vaiheessa lopetan hikoilun taas kuin seinään. Koska niinhän mulle on monta kertaa käynyt aikaisemminkin!

Oman luonteeni lisäksi mulla on ollut varmasti ongelma myös siinä, että aina kun olen aloittanut liikkumisen tauon jälkeen, olen ollut itselleni liian ankara. Silloin olen liikkunut melkein joka päivä ja vedellyt rahkaa vähän joka välissä, vaikka jos totta puhutaan, kaikkihan sen tietävät, ettei minusta koskaan tulee fitness-tyyppiä, jolle tämmöisestä elämästä tulisi jatkuva tapa. En ole kuitenkaan silloin osannut tehdä liikunnan lisäämistä ja ruokavalion fiksuuntamista järkevästi, joten homma ei ole voinut toimia pidemmän päälle.

Tänä syksynä mä pääsen kuitenkin ilokseni testaamaan Monnan ja Tuukan liidaamaa Muutos-valmennusta, elämäntapamuutosta. 8-viikkoisen valmennuksen aikana on tarkoitus oppia, miten syödä ja treenata järkevästi. Miten syödä riittävästi, että saa energiaa eikä keho jää säästöliekille. Tai miten syödä niin, että paino tippuu hiljalleen ja jää pysyvästi alas, jos puolestaan tähän on tarvetta. Muutoksen avulla opetellaan, kuinka treenin voi tuoda viikottaiseen elämään ja arkeen, ja sen, mistä into revitään.

Valmennuksen aikana apuja, neuvoja ja tsemppiä saa toki valmentajilta, mutta myös muiden muutoslaisten käydystä keskustelusta.

Mun omat tavoitteet ovat, että

  • löydän lenkki- ja kotijumpparytmin niin, että voin liikkua silloinkin, kun mulla on kiire. Tai silloin, kun F on kotona. En halua, että hän joutuu hoitopäivän jälkeen jonnekin salin lapsiparkkiin, vaan voin hoitaa treenin vaikka olkkarissa hänen mennessä jo nukkumaan.
  • opin syömään oikein. Mä en todella, todella halua mitään 24h kanafile-salaatti-raejuusto -linjaa vaan vinkkejä siihen, kuinka jaksan liikkua, elää normaalia elämää ja pitää itseni hyvinvoivana. Ilman, että joudun luopumaan herkuista tai olemaan mitenkään liian ankara itselleni!
  • saisin vinkkejä niihin kotijumppaliikkeisiin, joita mun tällä kroppamallilla kannattaa tehdä.

Jos sua kiinnostaa muutos ja haluat muutostella Monnan ja Tuukan ohjauksessa, mun kanssa kanssasiskona tai -veljenä, hyppää remmiin mukaan. Uusi Muutos-ryhmä starttaa 29.8.2016 ja se on järjestyksessään jo kahdeksas. Kaikki info hinnoista, sisällöstä ja Muutoksesta löytyy täältä. 

Ihanaa iltaa!

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni jo muutamisen kertaa, mutta jättänyt asian aina vaan ajatustasolle, koska aihe on niin arkaluontoinen. Kun puhuu ihmisen painosta tai koosta, on aina niitä, joille asia on arka ja kipeä. Mutta. Koska tämä on nyt sellainen aihe, josta mulle on tullut uusia ajatuksia mieleen, haluan jakaa ne myös teille.

Mä olen ollut aina normaalipainoinen tai hoikka. Teini-iässä jopa laiha, kun pituuskasvu syrjäytti hetkeksi painoa vähän liikaakin, mutta sitten pian jo palasin normaaleihin uomiini. Olen ollut koko aikuisikäni painoindeksikäyrien mukaan lievästi alipainoinen tai ainakin normaalipainon alarajoilla, mutta se nyt on mielestäni johtunut vaan siitä, että olen melko siro, enkä pahemmin ole treenannut. Minussa ei siis lihas ole painanut (vaikka sitä välillä liikuntapuuskissani olenkin yrittänyt kasvattaa).

Vaikka välillä olenkin puristellut selluliittejä (jep. sitä tulee, eikä sillä ole painon kanssa mitään tekemistä) tai kironnut reisiäni, olen ollut ihan perustyytyväinen olomuotooni. Se on ehkä johtunut pääosin siitä, ettei paino tai vartaloni koko ole ollut ajtuksissani ykkössijalla. Se, että olen pienirintainen päärynävartalo on nyt vaan ollut yksi ominaisuuteni muiden joukossa, that`s it.

Talvella eron ja henkisten alamäkien aikana painoni alkoi kuitenkin laskea rajusti. En muista, koska aikuisiällä olisin painanut alle 50 kiloa, mutta kun helmikuussa menin siskoni luoksi ja astuin vaa`alle (en omista siis itse vaakaa), meinasin pyörtyä. Painoin vaatteet päällä 48 kiloa!

Vaikka itse olenkin pitänyt hoikkuutta usein kauniina ominaisuutena, oli minulla kroppani kanssa helmikuussa aivan kauhea olo. Oli kauheaa elää kehossa, joka ei tuntunut omalle! Voin huonosti, en jaksanut juosta ja kaikki vaatteet roikkuivat päälläni. Farkkuihinkin tuli karmaisevat peppupussit ja tuntui, kun olisin jokin sateessa ryvetetty heinänkorsi, jossa ei olisi ryhtiä eikä voimaa. Sitä paitsi: Kun laihtuu liikaa yli 30-vuotiaana, tajuaa, että naamassa onkin ryppyjä jo aika paljon! Ensimmäisen kerran elämässäni tajusin ihan oikeasti olevani liian laiha.

Kevään ja kesän aikana ruokahalut, voimat ja paino ovat alkaneet nousta samaa tahtia kun muukin hyvinvointini on lisääntynyt. Ensin alkoi maistua ruoka pienin annoksin, viimeiset kaksi kuukautta olen syönyt kuin hullu.

Paino on ohittanut myös kilotolkulla normaalin lähtöpainoni ja kun vedin viime viikolla löysäksi tarkoitettua kesähaalaria ylleni, jäi se oikeasti aivan pinkeän kireälle reisistäni. Ensin vähän pelästyin - Mitä helkkaria! Mä, joka en yleensä ikinä liho, olen tursahtanut vaatteistani ulos. Mutta sitten huomasin itsessäni uuden piirteen. Todellisuudessa tilanne ei haitannutkaan minua yhtään!

En tiedä, onko se tämä ikä vai mikä, mutta minulle on tullut sellainen olo, että kunhan olen terve ja liikun, ei reisien koolla tai painolla ole edes sitä vähäistäkään merkitystä elämässäni kuin mitä niillä ennen on ollut.

Hassua vielä sekin, että nyt kun sentti- ja kilomääriltä on alkanut lipua kauemmaksi siltä yleiseltä länsimaistelta kauneusihannetasolta, olen saanut varmasti eniten kehuja ulkonäöstäni kuin koskaan ennen tätä. Onkohan se siis todellakin niin, että kun itse kokee olonsa hyväksi nahoissaan, on se paras kauneusleikkaus, jonka voi saada?

-Karoliina-

mekko, kuvauslainassa Ivana Helsingiltä // kuvat Janita Autio

Share

Ladataan...

Hassua, miten ihmiskroppa reagoi. Kriisin keskellä sitä toimii, tekee ja puskee kuin juna, mutta kun tilanne alkaa edes vähän selkiytyä, ja stressit - muutto, asunnnonmyynti ja muut - on hoidettu, huomaakin yhtäkkiä olevansa ihan naatti. Ennen niin aktiivinen ja reipas minä onkin yhtäkkiä hidas ja löysä haahuilija, jota nukuttaa koko ajan.

Nykyisessä elämänmenossa usein unohtuu se, että ihminen on kokonaisuus. Kokonaisuus, jossa mieli ja ruumis ovat yhtä. Itse ainakin olen monta kertaa laiminlyönyt fyysistä minääni. Painanut menemään ja odottanut, että kyllä se kroppa sieltä perässä kulkee. Vaan kun itseään, myös sitä fyysistä itseäänkin, on välillä kuultava.

Alkuvuodesta, eron ollessa aivan konkreettisesti käsillä, mä laihduin todella nopeasti useita kiloja. Ruoka tökki, mua oksetti koko ajan ja lämpöilin monta viikkoa kuumeen ja ei-kuumeen rajamailla. Kävin lopulta muutamissa verikokeissakin, mutta vastaus oli, kuten olin odottanutkin: "Stressistä johtuva reaktio". Silti painoin eteenpäin. Touhusin, järjestelin ja organisoin. Untakin sain ainoastaan melatoniinin avulla. Tuntui kun aivoni olisivat juosseen sitä tahtia, että ainoa keino katkaista niiden raksutus oli napata tabletti ennen sänkyyn menoa.

Kun muutto omaan kotiin sitten pari viikkoa sitten koitti, alkoi ruokakin maistua . Ja kyllähän se muuten maistuukin! Ei pienin askelin, vaan jatkuvana meganälkänä, joka jatkuu edelleen. Maha kurnii ennätysajassa ja ennen aamupäiväkahtatoista olen usein jo ehtinyt syödä kaksi aamupalaa ja kaksi lounasta. Tuntuu, ettei mikään ruokamäärä olisi tarpeeksi.

Ruokahalun kylkiäisenä on tullut kuitenkin väsymys. Itse olen aina ollut (kevät)virkku, mutta nyt koen ensimmäistä kertaa elämässäni kevätväsymystä. Olen mennyt monina iltoina nukkumaan F:n kanssa kahdeksan maissa ja päivien kahvinjuontitarve on lisääntynyt siinä määrin, että olen joutunut asettamaan itselleni sumppirajoituksen.

Odotan jo kauheasti normaaliksi, virkeäksi ja aktiiviseksi itsekseni muuttumista, vaikka toisaalta ymmärrän oikein hyvin, että tämäkin vaihe on vain elettävä läpi. Nyt on varmasti fiksuakin kerätä voimia. Nukkua ja syödä.

Kuulostavatko oireet tutuille? Hyviä niska-, hartia- ja selkävenytysvinkkejä saa muuten myös antaa. Viikolla oli sellainen migreeni, että tiedän sen todellakin johtuvan vaan venyttelyn laiminlyönnistä.

Ihanaa viikonloppua! 1/2 sairastanut vatsataudin tällä viikolla. Toista tulemista odotellessa...

-Karoliina-

Share

Pages