Ladataan...
Kolmistaan

Meillä juhlittiin eilen äitienpäivää. F oli tehnyt koulussa kortin, iltapäiväkerhossa lahjan ja heräsi – kuinkas muutenkaan kuin – kuudelta herättämään A:n kanssaan aamupalahommiin.

A ja F olivat leiponeet edellispäivänä kaappiin jo kakkupohjan, jota sitten koristeltiin aivan ääneti (fingers cross) aamulla minua varten. Päälle vatkattiin kermat ja pilkottiin mansikat. Lopulta minut heräteltiin laululla, tarjotinkahvilla ja molempien rakkaiden lahjoilla. Ja minusta se tuntui sille, kuin pitikin tuntua. Normaalille ja ihanalle.

Vasta illalla havahduin lukiessani netin keskusteluja äitienpäiväviettotavoista, ettei meidän tapa juhlia ollutkaan välttämättä mikään ihan tavallinen. Nimittäin – ihan yllätyksekseni – huomasin, ettei esimerkiksi puolison antama äitien- ja isänpäivälahja ollutkaan mikään automaatio. Ja varsinkin uusperheissä vanhemmuusjuhlienviettotavat ovat kirjavat.

Noita tekstejä lukiessani tajusin, että emme ole A:n kanssa mitenkään erityisesti koskaan edes sopineet, miten meillä äitien- ja isänpäivät vietetään. Mutta heti siitä lähtien, kun A tuli takaisin Suomeen, näitä kemuja on alettu juhlia ihan niin kuin aika monessa ydinperheessäkin juhlitaan.

Äitienpäivät ovat menneet tähän asti siis juuri viikonloppuisen kaavan mukaan. Vaikka F ei olekaan biologisesti A:n ja minun lapsi, on minusta tietysti ihanaa, että myös A arvostaa äitiyttäni niin, että kokee sen juhlimisen, yllätysten ja lahjojen arvoiseksi tästäkin huolimatta. Ennen kaikkea se on minusta ihanaa siksi, että F:llä on kotona ihminen, jonka kanssa juonia asioita äidin varalle ja supista aamun tunteina salaisuuksia. Lapsilla kun on niin usein hirveä tarve tehdä tällaisesta päivästä tärkeä ja siksi on hyvä, että aikuinen voi olla auttamassa suunnitelmien toteuttamisessa.

Isänpäivää juhlitaan meillä myös sen lisäksi, että F tietysti juhlii isänsä kanssa ja muistaa tätä lahjoin. A ei ole F:n biologinen isä, mutta koska asumme kimpassa, on hän tietysti mukana F:n arjessa vanhemman roolissa päivästä ja viikosta toiseen. Ja vaikka isiä ja äitiä F:llä onkin tässä maailmassa vain yhdet (ja hän tietää sen), menee käytännönjako täällä Tampereen päässä niin, ettei meillä A:n kanssa keskenämme ole mitään minun lapsi-sinun lapsi -ajattelua. Se hoitaa F:n asiat, kumpi ehtii parhaiten. Me molemmat hoidamme kipeänä, viemme harrastuksiin, hankimme vaatteet, soitamme opettajalle, luemme iltasadut tai autamme läksyissä.

Koska A on hypännyt vanhemmuuden syvään päähän ihan kylmiltään – eikä kalenteriin ole keksitty mitään puolivanhempien juhlapyhää – olen halunnut muistaa häntä myös isänpäivänä, koska koen, että hän tekee ihan hemmetin hienoa duunia omassa pestissään. Tosin: Ehkä koko isänpäivän tuplajuhliminen tuntui siksikin luonnolliselle, että se on alusta asti ollut F:lle luontaista. Hän oli esimerkiksi isänpäivänä askarrellut koulussa kaksi korttia ja halusi muistaa molempia elämänsä miehiä lahjalla. Ja niinpä me menimme marraskuussa tyttöporukalla kauppaan ja hommasimme nuo kaksi pakettia yhdessä. 

Kun olimme nyt sunnuntaina syöneet äitienpäivänkakut ja me A:n kanssa luimme vielä Aamulehteä pöydän ääressä, keksi F soittaa mummoilleen hyvät äitienpäivät. Kuulimme vaan toiseen huoneeseen, kun puhelut kaiuttimessa raikaisivat ja iloinen höpinä kuului. Soittoja pistettiin ilmoille kolme: minun äidilleni, F:n isän äidille ja A:n äidille…joskus tuntuu, että me aikuiset itse luomme sellaisia rajoja, joita lapset eivät edes näe. Heille perhe on perhe. Piste.

-Karoliina-

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Eilisaamua alkoi, kuten niin monet joka-toiset-sunnuntait viime vuosina. Ponkaisin sängystä aikaisemmin kuin lauantaiaamuna. Se, missä lauantaiaamu oli mennyt yli puolille päivin sängyssä köllöttelyyn, hitaaseen aamupalaan, Karpin katsomiseen peiton alla Areenasta ja aikatauluttomuuteen, sunnuntai oli toista maata.

Ennen kahtatoista olin kokannut ja kuvannut ensi viikon ruokapostauksen, vastannut kuuteen sähköpostiin ja aloittanut yhden postauksen tekoa. Oli viimeistelty maanantain kauppakassitilaus, siivottu lapsen huone, imuroitu, pesty kolme koneellista pyykkiä, taiteltu toinen mokoma kaappeihin, pakattu tämän viikon työ ja koulukassit, etsitty maanantaisille kaverisynttäreille tarpeelliset kamppeet, käyty suihkussa sekä pesty kaksi tiskikoneellista astioita.

Tätä edeltävä viikonloppu oli mennyt, kuten niin monet joka-toiset-viikonloput ennen tätä. Olimme eläneet A:n kanssa perjantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun kuin ellun kanat. Jutelleet pitkiä katkeamattomia höpinöitä ilman, että jutut olisivat olleet mitenkään pakollisia arjen kulkemisen kannalta. Tarttuneet epäollennaisuuksiin ja niihin kivoihin yläilmoissa harhaileviin juttuihin, joihin ei koskaan normiarjessa olisi aikaa, energiaa tai edes aivotoimintaa. Olimme juoneet viinilasillisen lounaan kylkeen, ripotelleet tavaroita niitä heti siivoamatta ympäri kämppää ja unohtaneet perjantaina pestyt vaatteet pyykkikoneeseen vuorokaudeksi.

Kun sunnuntaiaamu sitten sarasti ikkunasta, tulvahti vastuu, aikuisuus ja joku roti heti auringonsäteiden kanssa sisään. Kuten aina ennenkin tällaisten viikonloppujen jälkeen!

Olemme huomanneet toki jo aikaisemminkin, kuinka monesta palasesta nämä joka-toiset-viikonloput oikein koostuvatkaan, mutta eilen kontrasti näiden kahden maailman välillä näyttäytyi jotenkin erityisen selvästi.

Tajusin nimittäin kesken pyykkiurakan, kuinka rutiininomaiseksi nämä tällaiset sunnuntait ovatkaan oikein elämässämme tulleet. Näin sunnuntaina kroppa ikään kuin tulvahtaa täyteen vastuullisen aikuisen aineosia. Ja vaikka toki aikuisuus ja vanhemmuus ovatkin se normiolotila, saa puolentoista vuorokauden vain itselle ja toisillemme eläminen ainakin minussa aikaiseksi sen, että rythiliike on tehtävä jotenkin erityisen isosti. Joka-toinen-sunnuntai olen säntillisempi äiti ja kodinhengetär, kuin minään muuna päivänä. Otan ikään kuin takaisin kaiken sen vapauden, jota olen juuri saanut.

Hetkellisen lapsettoman elon tilalle palaavat ne tyypit, jotka kuorivat porkkanat valmiiksi iltapalaa varten rasiaan, ripustelevat märät ulkovaateet kuivauspatterille aamua varten ja synkkaavat kalenterit. Koko sunnuntai – oli sitten kyseessä meidän hakuvuoro Hesasta vai pelkkä vastaanottovuoro kotosalla – ikään kuin tähtää siihen, että kohta lapsi on taas kotona ja elämä sen mukaista.

Olen miettinyt, mistä käyttäytymiseni ja käyttäytymisemme johtuu. Toisaalta olen sitä mieltä, että lapsiperhe-elämä sujuu paremmin, kun siinä on selkeät sävelet ja asiat järjestyksessä (siis ne, mitä ylipäätään voi järjestää). Siksi minusta on kai niin tärkeä valmistella koti, aivot ja viikko niin, että on valmis ottamaan tyttären vastaan hyvin eväin. Toisaalta olen miettinyt, voisiko kyseessä olla omalta kohdaltani jokin sellainen syyllisyys, joka hiipii äitipuserooni pitkän – puolentoista vuorokauden – vapauden jälkeen. Haluaisin sanoa, etten (enää) koe syyllisyyttä moisesta elämäntilanteemme pakottamasta tai toisaalta mahdollistavasta (kummin vaan haluaa ajatella) lapsivapaasta ajasta, mutta joskus pohdin, olenko piilossa kuitenkin vähän nolona siitä, että näen ympärilläni kädet täynnä töitä paiskivia vanhempia ja sitten meillä on A:n kanssa mahdollisuus kuitenkin relata kahden kesken niin usein.

Joka tapauksessa. Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia rutiinipäiviä teille on muodostunut? Onko sunnuntai – elämäntilanteesta riippumatta – uuteen viikkoon ja arkeen valmistava päivä? Ja mikä muu viikonpäivä on saanut päälleen selkeät toimintamallit?

-Karoliina-

Lue myös: Äiti ilman lastakin ja onnellisuuden resepti 

Kuva: Pixabay

 

Share

Ladataan...

 

Meillä...

  • tilataan kauppakassi aina maanantaiksi.
  • pestään keskimäärin kaksi koneellista pyykkiä päivässä.
  • pyykkiteline rötköttää milloin missäkin. Keittiön tukkeena, makuuhuoneen rumistuksena tai kylppärissä niin, että suihkuun meno on taiteilua. 
  • annetaan aina suukot, kun lähdetään ovesta ulos. 
  • kerääntyy vaatekasoja tuolien käsinojille ja kirjoituspöytien päälle. 
  • syödään leipä paahdettuna.
  • käydään pissalla vessan ovi auki.
  • jaetaan kotityöt aikuisten kesken tasan niin, ettei niiden jaosta tarvitse varsinaisesti puhua.
  • tuntuu kuitenkin olevan aina sotkuista, vaikka joka päivä siivotaan.
  • on aina leikkokukkia.
  • nostellaan sohvan koristetyynyt vähintään viidesti päivässä lattialta ylös.
  • minä valitan tyynyjen lattialle viskomisesta vähintään viidesti päivässä..
  • lapsen ulkovaatteet kuivuvat vessan kuivauspatterilla.
  • on aivan liian paljon kenkiä yhteen kenkäkaappiin.
  • jokaiselle perheenjäsenelle on oma leipänsä.
  • iltasatu luetaan vuoroilloin.
  • kysellään lapsen läksyjä varmasti aivan liian harvoin.
  • jopa lapsi tietää, ettei äidiltä saa kysyä mitään ennen kuin aamukahvikupista on vajunut vähintään puolet.
  • lapsi viedään sänkyyn puoli kahdeksan maissa arki-iltoina. Tosin tuurissaan on, tapahtuuko nukahtaminen silloin vai kahden tunnin päästä. 
  • soi kello aamuisin ensimmäisen kerran puoli seitsemältä.
  • eteisessä on perhekalenteri, jonne merkitään kaikki tärkeimmät yhteiset menot ja lapsen isipäivät. Kukaan ei kuitenkaan muista katsoa juuri sitä kalenteria. 
  • ei ole yhtä varsinaista viikkosiivouspäivää.
  • kuunnellaan harvoin musiikkia. Mutta jos kuunnellaan, jokainen saa toivoa vuorollaan biisin. F on DJ.
  • syödään arkiaamuisin kaurapuuroa marjoilla ja voi-kookossokerisilmällä. Tosin lapsi vetelee tämän päälle vielä kasan muutakin aamupalaa, aikuisille riittää puuro ja kahvi.
  • minä vien useimmiten lapsen aamulla kouluun.
  • mies pesee F:n hampaat iltaisin.
  • lapsi pesee hampaansa aamuisin itse.
  • on välillä ihan hirveä meteli.
  • pitäisi olla väliovi käytävään, mutta ei vaan ole.
  • aina välillä puhutaan siitä, mitä ihmettä ne naapurit ajattelevat, kun koko elämän äänikirjo kaikuu rapussa.
  • näkee ikkunoista kolmeen ilmansuuntaan. 
  • aikuiset puhuvat englantia, jos asia on sellainen, ettei lapsi saa kuulla. Tosin tuo pieni pentele on oppinut jo niin kasapäin englannin sanoja, että nykyisin puhuessa on pakko käyttä aliasmaisia kiertoilmauksia, jos haluaa pitää puheenvuoron teemakin omana tietonaan.
  • on aivan liian pieni kylpyhuone, jossa suihkutellessa unelmoin aina tassuammekylppäristä.
  • on aina kahvia, viintä, oliiviöljyä, marjoja, pastaa, juustoa, tomaattia, porkkanaa ja suklaata.
  • pidetään perhepalavereita milloin mistäkin aiheesta. Silloin suljetaan luurit ja telkkarit ja keskitytään yhteen aiheeseen. 
  • on iso perinteinen säästöpossu, jota mies täyttää ja minä tuhoan (bussimatkoilla). En ole vieläkään saanut ostettua Tampereen bussikorttia.
  • on 4 Bephanten-tuubia, 6 hammasharjaa, 3 hammasatahnaa, 6 sampoota ja 4 hoitoainetta, vaikka asukkaita edelleenkin on vain se kolme.
  • meillä lukee ulko-ovessa kolme sukunimeä niin tiiviisti, että ihmettelen, miten ne ylipäätään mahtuvat siihen. 

Miten teillä?

-Karoliina-

Share

Pages