Ladataan...
Kolmistaan

Jopas on ollut toimintarikas ja perhekeskeinen viikonloppu. Jos viime viikonloppu oli täynnä aikuisten juttuja, oli tämä viiikonloppu pyhitetty päinvastaiselle toiminnalle. Joskus oikein ihmettelen, miten me – samat ihmiset –solahdetaan pienessä ajassa niin erilaisiin päiviin. Mutta niinhän se tietysti menee: Kaikkien vanhempien perusominaisuushan on kai se, että sopeutua niihin tilanteisiin, mitä eteen tulee.

Perjantaina F pääsi tanssitunneilta vasta viideltä. Vaikka perjantain tanssi kestääkin vain tunnin pidempään kuin muiden arkipäivien tanssi ja/tai iltapäiväkerho, tuntuu perjantai aina jotenkin sille, kuin omia työtunteja olisi ihan hirveästi enemmän kuin muina päivinä. Oli ihan päästä muuten perjantaina ensimmäistä kertaa töihin tällä viikolla. Vaikka puolikuntoisena en ihan hirveästi saanutkaan aikaiseksi, oli virkistävää päästä kotoa pois. Nähdä työkamuja ja syödä ihan oikea lounas.

Perjantai-ilta meni omatekoista hamppareiden kokkailussa ja syömisessä. F katseli vähän aikaa piirrettyjä ja me aikuiset höpisimme omiamme. Maattiin koko sakki sohvalla ja sen kun vaan oltiin. Lapsi unille jo ennen kasia, me aikuisetkin jo varmasti kympiltä.

Lauantainaamuna lähdettiin tapaamaan ystäväperhettä Hotelli Torin aamupalalle. He olivat tulleet Seinäjoelta yhdeksi yöksi Tampereelle ja aamupala oli hyvä tapa treffata koko sakkia. Oli muuten ensimmäinen kertani Tornissa. Ympäristö oli kaunis, näköalat huimat, mutta aamupala aika perinteinen. Kun Tornista oltiin päästy kotiin, aloimme jo valmistautua iltaan ja F:n kaverin yökyläilyyn. Kerta oli ensimmäinen Tampereella, kun F:llä oli kaveri (ilman vanhempiaan) yökylässä.

Vierailu aloitettiin SuperParkista. Minä otin tyttöjen kanssa rannekkeet, mutta täytyy sanoa, että olin puolen tunnin päästä itse jo aivan raato. Miten nopeasti nuo kaksi vetivätkään aina radat läpi? Itse jäin munimaan kaiken maailman kiipeilykohtiin. Niinpähän siinä kävi, että minä istuskelin portailla seuraavat puolitoista tuntia ja tytöt jatkoivat touhujaan keskenään. Olisi hauska päästä SuperParkiin uudelleen silloin, kun on terve olo.

SuperPark oli kyllä kiva kokemus. En ole tuossa Tampereen pisteessä käynytkään koskaan. Vaikka liput olivatkin aika kovan hintaisia, ilahdutti paikka siisteydellään todella positiivisesti. Samoin henkilökunta oli aivan huippua: Neuvoivat uusiin paikkoihin aivan kädestä pitäen ja kun F:n kaveri kaatui, kiidätettiin kylmäpussi paikalla jo ennen kuin sellaista edes ehdittiin kaipailla.

Illalla oli tyttöjen herkkupäiväherkuttelut ja Putous, jonka hokemat ovat aika otollisia noille pienille koululaisille. Tytöt halusivat myös lakata kynnet. Ja heti poistaa ne. Sitten tuli valittelua, että kynsilakanpoistoaine ei toimi. Tunti myöhemmin – kun menin katsomaan manikyyrioperaatioin raunioita vessaan – selvisi, että tytöt olivat yrittäneet poista lakkoja mun silmämeikinpoistoaineella. Ihme tosiaan, jos ei oikein irronnut! 

Sunnuntaina käytiin Ilveksen talviriehassa taas yhden ystäväperheemme kanssa ja iltapäiväksi suunnattiin taas hyvin ystävien luokse saunomaan ja vohveleille. Oli ihan mieletöntä saunoa rantasaunassa (en uskaltanut avantoon) ja syödä ihan taivaallisen hyviä vohveleita kaikilla herkkutäytteillä. Saunomaan oli kutsuttu toki myös vielä yksi toinen ystäväperhe mukaan, joten viikonlopun saldo oli nähdä kahdeksan aikuista ja yhdeksän lasta. Voisi sanoa, että tämä viikonloppu oli todella elämisen arvoinen. Aika onnekas olo, että on saanut lähelle niin monta kivaa perhettä!

Kohta pitää lähteä unille. Tämän viikon omat treffit ja työtapaamiset täytyi siirtää tulevalle viikolle, joten ensi viikko on täynnä säpinää. 

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Minulle on muodostunut jo tietyt omat Tampereen paikat, joissa tulee käytyä ja joista tulee ostettua safkaa. Tässä omat lempparini.

  1. Kauppahallin gluteeniton kauppa Viljaton valinta ja heidän gluteeniton saaristolaisleipä.
  2. Kauppahallin Kalaherkut Nygreniltä graavisiika. Ja kylmäsavulohi. Nams! 
  3. Maka Sushi. Ei ole voittanutta sushia. Tulee syötyä Makan lounas ainakin pari kertaa viikossa.
  4. Näkötornin munkit. Myös gluteenittomana timanttia!
  5. Naapuri. Ja kaikki mahdolliset ruuat siellä. Erityisesti ihanat salaatit ja tuorepuristetut mehut.
  6. Napolin pitsat. Lempparina bernaise-pepperoni-mozzarella -pitsa.
  7. Puisto. Safka ei ole kuin keskitasoa, mutta ympäristö ja puitteet kunnossa.
  8. Amurin Helmen aamupala. Todella perus, mutta juuri siksi niin kunkku. Rehellinen aamupala arkeen.
  9. Cafe Pispala. Ja sen brunssi, joka on valehtelematta paras, mitä olen IKINÄ syönyt. Suosittelen laajinta brunssilautasta, jossa vaikkapa pannukakku on täydellinen myös gluteenittomana.Siihen kylkeen pekonia ja munakokkelia ja vaahterasiirappia. Ja kymmenen muuta ruokalajia. 
  10. Pella`s Cafe. Kahvila, jossa melkein joka ikinen herkkukakku tai leivos on gluteeniton. Kahvilan sijainti Hämeenkadulla on hyvä, mutta itse paikan viihtyisyyteen toivoisin vielä vähän pehmeyttä. Todella ystävällinen henkilökunta ja ihanat leivonnaiset.

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Jopas jotakin. Viimeinen viikko ennen JOULU(AATTO)VIIKKOA pärähti käyntiin. Onhan se käsittämätöntä, miten nopeasti syksy – taas kerran – meni. F:llä on puolet ekaluokkaa jo ihan kohta takana, meillä aikuisilla taas syksy uusissa töissä. Aika mahtavaa, sillä tuntuu sille, että on voimia ottaa uusi vuosi vastaan. Tänä syksynä työtaakka on ollut siis aikalailla sopiva.

Minä vietin viime viikonloppuna sitä kuuluisaa omaa aikaa. Perjantaina juhlistimme entisistä työkamuistani koostuvan kaveriporukan kanssa pikkujouluja Espoossa. Saunoimme, herkuttelimme ja höpisimme aivan koko illan. Oli ihanaa nähdä niin monta tuttua, mutta aivan liian harvoin nähtyä naamaa, samalla kertaa. Ja mikä parasta, illan lopuksi sai kömpiä yhden parhaista ystävistäni viereen siskonpetiin ja nauraa vielä ainakin aamukolmeen.

Lauantaina suuntasin sitten junalla takaisin Tampereelle, jossa minua odottikin jo siskoni Hipu. Söimme uudessa Puisto-ravintolassa (hyvä palvelu ja maisema, keskinkertaista ruokaa), shoppailimme vähän Koskarissa (lähinnä joulujuttuja) ja lopulta kömmimme Ilveksen* ylimpään kerrokseen yöksi. Vietimme siis irtioton arjesta aivan kivenheiton päässä kotoa löhöten hotellissa ja syöden ravintola-annoksia sängyllä röhöttäen. Todellinen rentoutumisvuorokausi, etten sanoisi.

Vaikka koko viime viikonloppu oli ihana, ja minusta on hurjan kiva nähdä ystäviä, tajusin myös samalla, että elän nyt elämänvaihetta, josta en varsinaisesti tarvitse useinkaan omia irtiottojani. Tarkoitan sitä, että kun F oli vauva ja minä olin kotiäiti, tuntui jokainen oma hetki kultaakin kalliimmalle. Silloin oma aika oli niin harvinaista, että siitä ammensi kaiken sen voiman ja energian, jonka suinkin sai irti. Sillä jaksoi ne loputtoman pitkät vauva-arkipäivät ja itseään toistavat rutiinit.

Sen sijaa en nykyisin varsinaisesti koe tarvitsevani omia menojani juuri lainkaan. Tai sanotaanko näin: Nykyisessä elämäntilanteessa kun saa ihan luonnollisesti viettää työpäivänsä  ”yksin”, olla monen monta tuntia erossa kodista ja perheestä, nähdä kodin ulkopuolisia aikuisia ihmisiä tusinan päivässä, eikä lämmintä ruokaakaan tarvitse viikolla suunnitella ja valmistaa kun kerran, on se jo sellainen irtiotto, ettei juuri enempää kaipaa. Voi käydä vessassa niin, ettei kukaan ryskytä ovea. Ja myös piipahdella kesken arki-illan vaikka kaupungilla tai harrastuksessa niin, että siinä ei ole sen suurempaa numeroa.

Yhtään vähättelemättä oman ajan merkitystä ja sen tuomaa voimaa aikuisille esimerkiksi pikkulapsiarjen keskelle, olen alkanut pohtia, korostetaanko nykyisin oman ajan ottamista vähän liikaakin. Itsekin koen hirveän usein huonoa omatuntoa siitä, jos en ole tarpeeksi nähnyt ystäviäni, en jaksa lähtee bailaamaan tai osallistua erilaisiin kemuihin, vaikka todellisuudessa koen, että kaikki ajalliset ja toiminnalliset palaset ovat elämässäni juuri nyt tasapainossa. Koska jos ihan totta puhutaan, juuri tällainen harvakseltaan tehty oma aika riittää minulle vallan mainiosti, enkä edes kaipaa sitä enempää.

Mitä useammin juttelen ystävieni kanssa, sitä enemmän äimistynkin siitä, miten usein ihmisiä – varsinkin naisia – kannustetaan ottamaan omaa aikaa ja kaveriaikaa, mutta parisuhdeaikaan harva panostaa läheskään yhtä ponnekkaasti. Että sitä kyllä varataan kaveriporukan tapaamisia, ravintolaillallisia ja vaikka mitä, mutta jos kysyy, milloin on käynyt puolison kanssa jossain ihan kahdestaan, monikaan ei edes muista! Ja sitten kummastellaan, miksi suhde latistuu ja toista ei enää tunne.

Olen sitä mieltä, että ystävät on todella merkittävä osa elämää. Mutta niin on kyllä puolisokin (jos siis sellainen on). Siksi uskonkin, että joka kerta, kun buukkaa ystäväaikaa, varaisi samalla kalenterista aikaa myös puolisolle. Koska ei se pyykkikasojen ja lihakeiton äärellä vaihdettu kuka hakee lapset huomenna päiväkodista -keskustelu korvaa sellaista todellista yhdessäoloa, vaikka arki olisikin kuinka hyvää ja toimivaa.

Ehkä tämä meidän suomalaisten naisten itsenäisyys ja girl powerilla pärjääminen – joka muuten on mitä loistavin asenne – onkin kuitenkin mahtavuudessaan pieni ansa parisuhteelle. Että sitä pidetään niin kynsin ja hampain kiinni omista eduista ja menoista, että joskus unohtuu, ettei parisuhdekaan toimi itsestään. Ja ettei se ole heikkoutta, epäfeminismiä tai nössöyttä, jos kaveri-illan sijaan varaakin puolison kanssa yhteisen viikonloppuloman.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Takki, Makia Raglan Parka (saatu) // kengät, Dr Martens // farkut, Zara

*saatu yö

Share

Pages