Ladataan...
Kolmistaan

Kuten kirjoitin viime viikolla, tavoitteeni on, että 80% ostamistani tekstiileistä vuonna 2018 on kotimaisia.

Koska kaappini on kuitenkin pullollaan vanhoja (kotimaisia) lemppareita, jotka olen ostanut jo aikaisemmin, ja joita pidän edelleen joka päivä, ajattelin tehdä pienen katsauksen vanhoihin suosikkeihini. Tai siis ei vanhoihin, vaan ennemminkin ikisuosikkeihin.

  • IVANA HELSINGIN PITSIMEKKO, jonka esittelin ensimmäisen kerran blogissa joulun alla 2015 täällä. Vaikka en enää ikimaailmassa pukisikaan mekon kanssa tuollaista vyötä kuin muutama vuosi sitten, on mekosta tullut se vaatekaappini kulmakivi, jota ilman en varmasti voisi enää elää. Tuo mekko kun sopii oikein yhdistettynä niin arkeen kuin juhlaankin ja on sellainen luottovaate, jonka vetäistessä ylle olo on joka kerta minunlaiseni.
  • BILLE BEINON COLLEGE-PAITA. Ostin paidan extempore-ostoksena joskus reilu vuosi sitten, ja olen pitänyt sitä ihan hirmuisesti. Ulkomuodoltaanhan paita ei ole mitenkään maata järisyttävän erikoinen, mutta yksinkertaisuudessaan se toimii juuri niin kuin toivon kollaripaidan toimivankin. Tällä on menty työpäivät, kotikollaripäivät, mökit ja rennot tapaamiset. Voi olla, ettei paita ole näkynyt koskaan varsinaisessa asupostauksessa, mutta Instagramissa sentään.
  • UHANA DESIGNEN VILLAHOUSUT*. Nämä tuttavuudet ovat minulle ihan uudet, vain reilun kuukauden vanhat, mutta silti tiedän, että kyseessä on oman vaatekaappini klassikot. Pöksyt eivät kutita, ne ovat ihanan lämpimät ”leggarit” ja niillä kehtaa mennä minne tahansa. Olen ollut näillä ulkoilujen lisäksi mm. tyttären tanssin joulunäytöksessä, kylässä ja kaupungilla. Ihmettelen, miksi panttasin niin monta vuotta pöksyjen ostamista.
  • IVANA HELSINGIN MARTTI SYRJÄ -VIITTA. Tämä on samalla tapaa luottovaatteeni kuin Ivanan pitsimekko. Välillä viittaa voi pitää ikään kuin mekkona, joskus se toimii sisätilojen neuleena paidan ja farkkujen kanssa. Toisinaan – lämpimillä alemmilla kerroksilla – viitta esittää ulkotakin virkaa. Samalla, kun viitasta on tullut MINUN luottovaatteeni, taitaa se olla siskonikin lempilainauskohde minun kaapistani.Viitta taisi ensi kerran näkyä blogissa tässä postauksessa ja viimeisimmän kerran taas tänä syksynä. Huomaatteko, miten koomisen samanlaiset asut minulle on valikoitunut viitan pariksi, vaikka välissä on useampi vuosi?
  • FINLAYSONIN MUUMILAKANAT*. No nämä lakat eivät varsinaisesti ole minun,  mutta joka kerta kun petaan ne F:n sänkyyn, minulle tulee hyvä mieli. Lakanoiden väri on ensinnäkin ihana. Kuin karkkia petaisi sänkyyn- Toisekseen lakanat ovat jokaisen peruskerran jälkeen kuin uudet. Vaikka en ehtisikään joka kerta mankeloida, nuo lakanat ovat kuin pakasta reväistyt, kun isken ne F:n sänkyyn. Tätä ominaisuutta toivoisi ihan kaikilta lakanoilta.
  • MAKIAN RAGLAN PARKA*. Tätä voisi sanoa todelliseksi luottotakkimalliksi. Edellin Raglan Parka palveli 2011-2017 ja uuden takin - vähän vaan kirkkaammalla vihreällä sävyllä - sain ennen joulua. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan, kun tietää, että malli käy, siihen ei kyllästy ja takki sopii suurimaan osaan muista vaatteistani. 

No mikä näistä viidestä tuotteesta tekee ikisuosikkini? Ensinnäkin se, että kaikkien laatu on sellainen, että joka käytön ja pesun jälkeen vaate vaikuttaa edelleen kuin uudelle. Minusta ainakin suuri osa vaatteen kauneudesta tulee siitä, että se on siisti, rypytön, nukaton ja täysissä väreissä. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Toinen syys näiden tuotteiden ihanuuteen on se, että ne sopivat (ainakin minun elämäntilanteessani) tilanteeseen kuin tilanteeseen. Paitsi lakana ehkä nyt vain sänkyyn, öhöh. Vaatteen monikäyttöisyys lisää käyttökertoja ja samalla tuote maksaa koko ajan itseään takaisin.

Kolmanneksi – tietenkin – kauneus. Koska ei mistään tekstiilistä tule lemppari, jos sitä ei ole ilo katsella.

Hauska nähdä, mistä tuotteista tulee tämän vuoden suosikkini. Uskoisin, että napakymppejä voi tulla useammin kuin ennen, koska vaateprojektini myötä minun tulee harkita tekstiilien hankintaa tänä vuonna paljon tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Mitkä seikat yhdistävät sinun lempivaatteitasi?

-Karoliina-

*saatu

Kuvat: Ivana Helsinki -mekko & Finlayson-lakana, minä // Ivana Helsinki -viitta, Armando Tranquille //Makia Raglan Parka, Uhana Design & villahousut, Noora Näppilä

Share

Ladataan...

Niin se vaan iski viime yönä ihan yllättäen. Tunki uniin, keskeytti levon, teki olon ahdistuneeksi.

Olen pitkän aikaa ollut ilman sen suurempia stressejä. Joskus on ollut töissä kiirettä, paljon hommaa, mutta silti en ole ollut stressaantunut. Olen osannut ottaa töitä sopivasti ja kieltäytyä myös oikean verran. Olen tajunnut, että vaikka voisin tehdä töitä iltaisin ja öisin, en tee niin. Olen halunnut, että levolle ja perheelle on tarpeeksi tilaa.

Viime yönä kuitenkin ajatukseni juoksentelivat pitkin postauksia, aikatauluja ja luvattuja sähköposteja. Missä välissä ehtisin kuvata kampanjakuvat, kun valoa ei edelleenkään ole iltaisin, kun saavun töistä kotiin? Miten en ole vieläkään muistanut vasta siihen yhteen tärkeään sähköpostiin ja missä välissä tekisin ne pari lisähommaa, jotka lupasin ottaa perusviikkorutiini kaveriksi?

Vaikka rakastan oman työni vapautta ja sitä, että voin tehdä aikatauluni itse, lue se joskus samalla myös paineita. Ennen oli helppoa sanoa, etten voi juurikaan ottaa esimerkiksi tapaamisia arkipäiville, koska opetöistä ei vaan yksinkertaisesti lähdetty kesken päivän minnekään.

Nykyisen työni vapaus on ihana asia, mutta välillä se on myös taakka. Tai ehkä en ole vielä vaan oppinut aikatauluttamaan asioitani vaan oikein. Otan poikkeuksetta joka viikko erilaisia kokouksia ja tapaamisia, jota toki liittyvät töihini, mutta jotka samalla myös aiheuttavat sen, että varsinaiselle kirjoitustyölle jää yhä vähemmän aikaa. Sitten kiroilen kalenteri kädessä ja pähkäilen pääni puhki, minne väliin minkäkin homman ja työn tungen.

Nyt pitäisi keksiä jokin tapa katkaista tämä olotila. Koska oikeasti – kun järjellä miettii – ei tässä mitään hätää ole. On yksi viikko vähän enemmän töitä, mutta sitten pitäisi edessä olla taas ihan normiviikkoja. Olen aloittanut taas pikkuhiljaa vuoden vaihteen jälkeen liikunnan ja se on ollut yksi hyvä tapa purkaa paineita. Mutta ei siellä salilla voi kuitenkaan joka hetki olla. Ehkä jokin pieni hengityskaava tai mentaaliharjoitus? Vinkkejä otetaan vastaan!

Vähän pännii, miten elämä menee näin aaltoina. Olin kuvitellut, että tämmöiset olotilat on jo mennyttä elämää ja olen löytänyt tasapainon töiden teon suhteen. Mutta sieltäpä se sitten taas takaraivosta puski. Toivotaan, että epätoivottu vierailu jää tällä kertaa lyhyeksi. 

-Karoliina-

Asu: pipo*, Kivat (suomalainen tekstiili) // takki*, Joutsen (suomalainen tekstiili) // villahousut*, Uhana Design (suomalainen tekstiili) // lapaset, Lindex // kengät, Timberland

Kuvat: Noora Näppilä

*saatu

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Minulla on ollut silmälasit aivan pienestä tytöstä asti. Ekat vuodet pidin rillejä vain piirtäessä ja katsoessa telkkaria, mutta pian jo ala-asteen ekoilla luokilla silmälaseista tuli kokopäiväinen juttuni. Ja niin kauan, kun silmälaseja olen käyttänyt, olen inhoamalla inhonnut niitä.

En tiedä, johtuuko silmälasikammoni ala-astella kuuluista rilliräiskäle-huudoista, vai ihan vaan silmälasien vaikeudesta arkena, mutta heti kun sain aikuiselämän kynnyksellä mahdollisuuden käyttää piilolinssejä, olen niitä myös käyttänyt aivan jatkuvasti ja joka päivä. Silmälasiongelmista ja sen tuomista alemmuuden puuskista olen kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi täällä ja täällä.

Tänä syksynä minun on kuitenkin pitänyt alkaa joustamaan jokapäiväisestä piilolinssikoukustani. Nimittäin kun nykyinen työni vaatii tietokoneruudulla työskentelyä joka päivä vähintään 7 tuntia, ei piilolinssit enää riitäkään. Piilarit ovat hyvät monessakin tilanteessa, mutta silmäni eivät enää kestä näyttöpäätteellä työskentelyä pelkästään piilolinssit silmillä. Silmät tarvitsevat lepoa ja niitä rillit niille antavat.

Koska edelliset silmälasini ovat vuodelta 2009, oli selvä, että jos aion käyttää rillejä enemmänkin, tulisi minun hankkia uudet lasit. Niinpä marssin Citykatseelle ja ryhdyimme hommaan, jonka kuvittelin olevan mahdoton. Löytyisikö oikeasti silmälasit*, joita haluaisin aidosti käyttää?

Citykatse on Tuomiokirkonkadulla sijaitseva yksityinen optikkoliike, jossa silmälasit oikeasti valmistetaan itse liikkeessä. Siis pokia ei lähetetä minnekään kauas linssien hiontaan, vaan kaikki työ tehdään Tampereella itse liikkeessä. Arvostan tuollaista käsityötä ja pienen liikkeen tunnelmaa yli isojen ketjujen. On ihanaa löytää persoonallisia pokia ja saada palvelua, jossa oikeasti asiakkaan toiveita kuunnellaan.

Minulla on ollut vuosien saatossa vaikeus löytää rillejä siksi, että vaikka kasvoni ovat kapeat, haluan rillien oleva kuitenkin kookkaat. Toisin sanoen jos silmälasit ovat minusta muuten tarpeeksi isot, ovat ne olleet sivuilta liian leveät. Jostain syystä Citykatseen valikoimassa olevalla l.a.Eyeworks -merkillä oli kuitenkin sellainen valikoima, että minulle löytyi todella monet oikeankokoiset – isot, mutta sivuilta kapeat – silmälasit. Lopulta omikseni valikoitui nämä ruskean-roosat silmälasit, jotka istuivat päähäni ensi kokeilulla. Joten kaikki muutkin kapeakasvot: Citykatseella on luultavasti ratkaisu ”pääpulmiin”.

Jussi – Citykatseen optikko – teki minulle näöntarkastuksen rillejä varten. Ensimmäisen kerran elämässäni muuten tajusin, mitä kaikki hajataiton numerot, akselit ja sylinterit todella tarkoittavat näössä. Ja tiedättekö mitä myös ymmärsin? Näköni on vieläkin heikompi, kun olin kuvitellut. Näköjään ne miinukset ja plussat kun eivät kaikkea aina kerro.

No tässä on nyt mennyt sitten pari kuukautta rillipäänä. Halusin testata laseja oikein kunnolla, jotta voisin rehellisesti kertoa, miltä rillipäänä on oikeasti tuntunut. Tässä havainnot:

  • Silmät kestävät paljon paremmin tietokoneella työskentelyä silmälasit päässä kuin piilolinsseillä.
  • Rilleillä näkee tarkemmin.
  • Tosin silmälasien pokiin totuttelu vie aikaa. Vaikka sankoja onkin taivuteltu, painavat ne joskus illalla päätä.
  • Jos vaihtelen viikon (ja päivän) sisällä monta kertaa silmälaseista piilolinsseihin ja päinvastoin, päätä alkaa särkeä. Aivoilla menee aina aikaa tottua "uuteen näkymään", koska piilareilla ja rilleillähän näkee eri tavalla.
  • Oikeat pokat oikeasti ovat kauniit. Ja näitä silmälaseja on aidosti ollut mukavampi pitää kuin entisiä.
  • Silti kesken silmälasipäivän saattaa edelleen iskea ruma olo. 
  • Vanhakin kettu voi oppia uusia juttuja. Ehkä minusta pikku hiljaa tulee todellinen silmälasipää!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

*silmälasit saatu Citykatseelta

Share

Pages