Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Old El Paso

Istuimme viime sunnuntaina yhdistetyllä illallisella ja iltapalalla F:n koristurnauksen jälkeen. Koko päivä oli mennyt liikkeessä ja lopulta suihkujen ja pesukoneen täytön jälkeen pystyimme istumaan koko sakki pyöreän pöydän ääreen väsyneinä ja puhtaina.

Kun siinä sitten höpisimme ja söimme, minut valtavasti yhtäkkiä suunnaton onnen tunne. Siinä hetkessä tiivistyi kaikki se, mitä elämältä oikeasti ikinä haluan. Perhe, kivat keskustelut, hyvä ruoka ja leppoisa henki. Näiden hetkien takia sitä elää.

Vaikka me syömmekin illallisen ja aamupalan joka päivä yhdessä, on lempiruokailuhetkekseni muodostunut juurikin harrastusten jälkeinen yhdistetty iltapala ja illallinen. F:n treenit alkavat arkenakin nimittäin niin aikaisin, että ennen niitä ei ehditä usein napata kuin välipalan.

Meille onkin A:n kanssa muodostunut kirjoittamaton sääntö siitä, että kun toinen vie tyttöä treeneihin, toinen laittaa ruuan valmiiksi pöytään. Sitä on sitten ihana astua kotiin, jossa tuoksuu ruoka ja jossa ei tarvitse vatsa kurnivana odotella ruokaa.

Sunnuntaina meillä ruokailtiin yhtä meidän perheen lempiruokaa, tortilloja. Meillähän koko perhe syö usein gluteenitonta ruokaa, koska itse en juurikaan gluteenia voi syödä. Siksi olenkin ihan hirvittävän onnellinen, että Old El Paso on lanseerannut gluteenittomat Mexicana Street Market -valkoiset maissitortillat, jotka eivät häpeile laisinkaan gluteenillisille vastaaville. Ne ovat pehmeitä ja maukkaita. Aitoja tortilloja, ei mitään kuivia rapisevia känttyjä.

Vaikka tortilloihin voikin laittaa oikeasti mitä vaan, on meille muodostunut aika selvät sävelet sen suhteen, mitä meillä tortillojen väliin kääritään. Kasvisten ja Old El Paso Salsan lisäksi laitamme yleensä tortilloihin mediumiksi jätettyä paahtopaistia, sekä omatekoista minttu-korianterikermaviilikastiketta. Minä rakastan tämän lisäksi tehdä guacamolen itse. Muussattua avokadoa, sitruuna, mustapippuria ja suolaa. That`s it!

Kommentoi tähän alle oma tortillatäytesuosikkisi ja ole mukana 20 euron Old El Paso -tuotepaketin* arvonnassa. Arvonta-aikaa viikko, eli torstaihin 9.11.2017 klo 20.00 asti.

Huomaattehan, että nykyisin tänne blogiin voi kommentoida taas ilman kirjautumista.

-Karoliina-

*Mexicana Blue Corn & Sea Salt Tortilla ChipsTaco Sauce Medium, Mexicana Make Your Own Guacamole, Taco Salsa Medium, Flour Tortillas Medium, Stand 'N' Stuff™ Mini, Old El Paso™ Mini Stand’N Stuff ™Hard Taco Shells, Mexicana White Corn Gluteeniton Tortilla, Cheddar Dip Spice Mix, Taco Spice Mix

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Vitsi tämä talvi on alkanut näkyy taas ihossa. Kun otin eilen mustia sukkahousuja jalastani, ne oikein pölähtivät valkoista murusta: Jalkani kun olivat niin kuivat, että ne ihan hilseilivät.

Marssin heti suihkuun, kuorin ihon ja rasvasin sen. Samalla tajusin, että kynteni kaipaisivat huoltoa, kasvot naamiota ja hiukset tehohoitoa. Ne saivat kuitenkin – taas kerran– jäädä. Kello oli paljon ja piti mennä jo unille.

Siinä suihkussa seisoskellessani mieleeni heräsi kuitenkin ajatus. Mitäpä jos ihan oikeasti tästä eteenpäin pyhittäisin itseni huoltamiselle yhden päivän kuukaudesta? Mitä jos vaikkapa joka kuun ensimmäinen maanantai jäisinkin työpäivän ajaksi kotiin ja tekisin kaiken sen, joka jää aina roikkumaan. Tehokuorisin ihon, hoitaisin kynnet ja kantapäät, varaisin ajan kampaajalle ja kävisin hieronnassa. Tekisin tai teettäisin kaiken sen, joka jää kropassa tasaisin väliajoin aivan rempalleen.

Ajatus alkoi ihan kutkuttaa minua. Miten kuninkaallinen olo siitä tulisikaan, jos voisin tuolla tavalla ”varastaa” yhden arkipäivän ihan vain itselleni. Tekisin totaalisen työntekokiellon ja viittaisin kintaalla kaikille kotitöille. Pystyisinkö siihen? Ja kuinka hyvä fiilis tuollaisesta tulisikaan?

Vaikka olenkin viime aikoina laiminlyönyt omia terveys- ja kauneusjuttujani, yhden asian sentään olen kantapään kautta oppineena hoitanut kunnialla. Nimittäin niska- ja hartia-asiat. Kun kirjoitin edellistä kirjaani, naputin tekstiä huonossa asennossa ja unohdin pitää hartiat vetreinä. Tänä syksynä olen tehnyt toisin: Olen istunut hyvällä tuolilla ja käynyt säännöllisesti hieronnassa.

Kuten joka kerta uuteen kaupunkiin muuttaessa sen ”oman” hierojan, lääkärin tai kampaajan löytäminen voi olla vaikeaa. Hierojan löytäminen täältä Tampereelta oli kuitenkin tällä kertaa aika helppoa. Omaksi hierojakseni tuli ilman mutkia Mannisen Aki, A:n hyvä ystävä, johon minäkin olen luonnollisesti tutustunut tässä yhdessä olomme aikana.

Aki hieroo FitFarmilla ja voin sanoa, että koko elämäni hierojilla rampanneena voin suositella Akia ihan aidosti. Inhoan toisaalta hipsuttajahierojia, mutta myös väkisin rusentelijoitakin. Aki sen sijaa oikeasti avaa lihaslukkoja ja saa veren kiertämään, mutta ei satuta tarpeettoman paljon. Ei toisaalta ole liian varovainenkaan. Akille voi varata ajan täältä.

Koska tiedän, että aika moni muukin kärsii jumiongelmista, haluan jakaa hyvää oloa. Kommentoi tähän postauksen alle jokin aihe, josta en ole vielä kirjoittanut, mutta mistä haluaisit minun kirjoittavan. Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 45 minuutin hieronta-aika Akille. Aikaa kommentoida on 10.11.2017 klo 10.00 asti. 

Ihanaa oloa!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä // Studio: H23 Agency 


 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus heti herättyäsi tiedät, että päivästä tulee täysi katastrofi? Että mikään ei tule luistamaan ja oikeasti kannattaisi vaan sulkea silmät ja nukkua päivä läpi. No. Sellaista on olla nainen kerran kuussa. Kuten nyt vaikka viime torstaina.

Kello soi 6.50, kuten ihan jokaisena muunakin aamuna arkisin. Tosin olin herännyt jo 6.30, 6.35, 6.40 ja 6.45 kun A:n puhelin soitti herätystä ja torkkuja vieressäni. Yleensä minua hymyilyttää miehen aamu-unisuus ja oikeasti nautin itsekin siitä, ettei sängystä tarvitse ponkaista ylös aivan yhdessä sekunnissa. Nyt otti päähän. Miksi helvetissä täällä piti soitella musiikkiherätystä täysillä heti aamusta? Pientä kunnioitusta minulle niille kotimme asukkaille, joiden ei tarvitsisi herätä ennen seiskaa.

Marssin tuohtuneena keittiöön. Tein marttyyriaamupalaa. Teen kyllä yleensäkin meillä arkiaamupalat, koska A tekee poikkeuksetta iltaruuat, mutta marttyyriaamupala on ihan omaa luokkaansa. Siinä huokaisee jokaisen paahdetun leivän ja puristetun mehulasillisen kohdalla, kuinka kovaa työtä tässä juuri nyt tekeekin ja miten raskasta elämä oikein onkaan.

Mahassa vihloi. Oikeasti koko kroppaa kolotti. Migreeni teki tuloaan.

F heräsi ja aloitti kiukuttelun. En tiedä, viestikö naamani ärsytä vaan -ilmeitä, vai oliko kyseessä sattuma, mutta joka tapauksessa piru oli irti alle kymmenen minuutin. Pipo-gate sai alkunsa. Vaikka olen tulinen perusluonteeltani, F:n kanssa minulla on yleensä norsun hermot. Vuodet ovat opettaneet, ettei lapsen kiukkuun kannata lähteä mukaan. Arvatkaa, muistinko tätä viisautta torstaina? NOT!

Ja kun avasin toimiston ovet 8.17, itketti ja ärsytti. Olin menettänyt malttini, hermostunut F:lle ja nyt molemmat meistä aloittivat päivänsä kurjissa fiiliksissä. Tunsin itseni vuosisadan surkeimmaksi äidiksi. Epäonnistuneeksi kasvattajaksi (ja kaiken lisäksi turvonneeksi sellaiseksi. Vähän rumaksi. You know.).

Onneksi oli sentään työt. Eikös ahdistus ollut kaikkien kirjailijoiden luovuuden lähde? Yritin tehdä dramaattista tekstiä sukeltaen parisuhdesyövereihin ja päähenkilöiden sielunmaisemaan. Päädyin todellisuudessa lähettelemään viestejä ystävilleni kaikesta siitä, mitä miehet tekevät väärin. Ja meemejä söpöistä kissoista.

Ostin suklaata. Söin sen. Yritin kirjoittaa lisää. Päätin tehdä sittenkin kirjan sijaan copyn hommia. Epäonnistui niissäkin. Ostin ja söin lisää suklaata ja lopulta kun kello näytti 15.45, olin saanut koko päivän aikana aikaiseksi vain yhden täysin surkean copy-työn, joka ei koskaan mennyt levitykseen. Ja vajaan sivullisen tekstiä kirjaan (yleensä kirjoitan neljä sivua päivässä), jonka jouduin perjantaina deletoimaan kokonaan.

Kotona yritin selvittää aamuista konfliktia lapsen kanssa. Mökötin miehelle, vaikka en muistanut, mistä. Menin nukkumaan aikaisin.

Seuraavana aamuna heräsin ensimmäisen kerran 6.30 A:n herätykseen. Ei ärsyttänyt mikään. Änkeydyin kainaloon.

”Onpa kivaa, kun mulla on normaali olo”

”Joo. Mustakin kuule on. Että sulla on.”

En riidellyt lapsen kanssa. Ei ollut lihava olo. Tein kuudessa tunnissa sekä  torstain, että perjantain työt.

Hormonit. Vitsi diggailen teistä. Jännitystä ja dramatiikkaa elämään ainakin kerran kuussa. 

-Karoliina-

Share

Pages