Ladataan...
Kolmistaan

 

Sattuipa somasti. Keskiviikkona julkaisin (sunnuntaina etukäteen kirjoittamani)työviikkopostauksen ja nyt jo ruikuttelen työtahtia. Mutta koska oivallus tuli vasta tässä vatsatautipöpöissä tällä viikolla maatessa, halusin kirjoittaa sen heti auki.

Minulle iski sunnuntai-iltana aivan yllättäen – kuten se aina iskee – oksennustauti. Ensin luulin, että huonovointisuus oli vain jokin IBS-juttu, mutta kun olin laatannut reilut kuusi tuntia viiden minuutin välein, oli pakko myöntää, että kyseessä oli ehkä ihan oikea vatsapöpö.

Samalla, kun makasin eteisen lattialle (vessaan ei mahdu ja makuuhuone liian kaukana vessasta) aloin pohtia, kuinka moni maanantain juttu menisi nyt taudin vuoksi aivan persuuksilleen. Ensinnäkin pitäisi perua lounas Helsingistä työreissulle Tampereelle tulevan ystävän kanssa. Mutta tämän lisäksi minulla menisi KOKO viikon työsuunnitelmat uusiksi. Olin nimittäin suunnitellut, että koska F olisi syysloman vietossa isällään, voisin tehdä maanantaina ekstrapitkän työpäivän ja kirjoittaa aivan koko viikon postaukset kerralla, jotta voisin keskittyä taas tiistaista perjantaihin vain ja ainoastaan kirjaan. Oli tarkoitus nimittäin kuroa tällä viikolla tuota kirjan dead lineä vähän kasaan.

Tuo aamuöinen murehtiminen vessan lattialla kuitenkin katkesi lyhyeen, koska olotila otti voiton pähkäilyltä. Ja samalla tavalla nukkuen ja pahoinvoiden meni maanantaikin, mutta kun havahduin tiistaiaamuna kello kymmenen, iski tajuntaani ensimmäisenä jäätävä huoli. Tätä työviikkoa oli mennyt jo yksi päivä ja muutama tunti, enkä ollut saanut aikaiseksi mitään!

Kahlasin (edelleen todella ällöissä oloissa) kännykän sähköpostit. Niitä oli tullut kymmeniä. Suurin osa vielä sellaisia, joihin pitäisi vastata pikaisesti. Kaivoin repusta kalenterin. Se näytti toivottomalle. Olin änkenyt viikkosuunitelmani niin täyteen jo sunnuntaina, että yhden – jopa useamman – sairauspäivän vaikutukset tuntuisivat vielä monen viikon ajan. Aloin tehdä pikaisesti to do -listaa, kaivelin koneen esille ja yritin olla reipas, vaikka todellisuudessa meinasin pökrätä. Olin sunnuntai-illan jälkeen juonut ehkä 3 lasia mehua ja yhden vettä. Ja samoissa fiiliksissä meni torstaihin asti. Töiden lisäksiväliin jäi työpaikan kemut ja parit lounastreffit.

Suurimmaksi osaksi tuntuu sille, että tämä elämä on nykyisin aivan hallinnassa. Se, että luovuin opettajan töistä viime keväänä, oli jättiharppaus vähän armollisempaan elämään ja siihen, että en juoksisi koko ajan kelloa vastaan. Mutta tällaisina hetkinä, kun päivä tai neljä elämästä menevät sängynpohjalla, tajuaa, kuinka aikataulutettua ja tiukkoihin raameihin sidottua (työ)elämä minulle edelleen on. Ja siis tämähän ei ole kenenkään muun kuin itseni vika.

En tiedä, onko tämä elämä ja kuuluisat ruuhkavuodet muilla samanlaista. Kertokaa! Onko ihan normisetti, että neljä sairastelupäivää saavat aikataulut romahtamaan ja paineen kasvamaan niskaan? Nyt tuntuu sille, että jotain olisi vielä tehtävä ja ettei tämä ole aivan vielä aivan ihannetilanne, jos miettii elämän balanssia. Mutta mitä kuitenkaan voisi tehdä? Rakastan tehdä töitä ja reipas tahtikin oikeasti usein vaan buustaa minua parempiin suorituksiin…silti alkuviikosta toivoin, että jotkin asiat olisivat toisin.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

Mä rakastan unelmoida. Joskus oikein odotan hetkeä bussissa (jolla kyllä kuljen Tampereella hirveän harvoin) tai junassa. Jotta voin laittaa kuulokkeista musan täysille ja vaan unelmoida.

Minulla on elämässä monia isoja unelma. Sellaisia pitkän tähtäimen haaveita tai suunnitelmia. Mutta sen lisäksi huomaan unelmoivani jostain ihan pienistä arkisista asioista.

Unelmoidessa on se ihana, että ne tuovat päiviin kivaa positiivista tunnelmaa. Ja minulla ne toimivat usein myös konkreettisina tavoitteina. Harvoin unelmoin enää nimittäin sellaisia isoja ja pieniä, jotka eivät voisi hyvässä lykyssä joskus tapahtua. Nyt meillä ei ole mahdollista lähteä maailmanympärimatkalle, mutta ehkä joskus. Nyt ei ole mahdollista, että aivan joka viikko kotona kävisi siivoaja, mutta ehkä sitten joskus. 

Listasin tähän ihan arkisen arkisia haaveita. Niitä, joilla on kiva fiilistellä. Ne, jotka ehkä joskus toteutuvat, mutta joiden ei ole pakko. Hyvä on näinkin.


10 arkiunelmaa:

  1. Kauppakassipalvelu. Vielä ei olla siihen kokonaan ryhdytty, mutta olisi ihan huippua, jos ei tarvitsisi käydä ruokakaupassa KOSKAAN.
  2. Siisti koti töistä kotiin tullessa. Vitsi olisi mahtavaa!
  3. Aamuisin aikaa lukea päivän lehti. Sinne se jää usein pöydän kulmalle nököttämään (minun osaltani).
  4. Langattomat kuulokkeet telkkariin. En jaksaisi ollenkaan kuunnella aamun lastenohjelmia.
  5. Kuivaushuone, jossa olisi sellainen puhallin, joka huristelisi pyykit hetkessä kuiviksi. Meillä on edelleen pyykinkuivaukseen liittyviä logistisia ongelmia.
  6. Auringonpaiste herätessä…tai edes kirkasvalolamppukello.
  7. Vähän vähemmän muuttuvia osia. Viime viikkoina olen rikkonut niin monta tavaraa, unohtanut niin monta asiaa ja muutenkin sählännyt, että kaipaisin pienen balanssin toimintaani. A:lla on tapana sanoa sählätessäni: ”Voisi sattua kenelle vaan.” Tarkoittaa sitä, ettei todellakaan voi sattua ihan jokaiselle. 
  8. Enemmän päiviä, jolloin ei ole suunniteltua ohjelmaa. Tämä liittyy juurikin lapsen harrastuksiin. Jos päättäisin asiat itsekkäästi, lapsi ei harrastaisi yhtään mitään. Mutta...hän harrastaa.
  9. Takka. Se olisi niin ihana kylminä syysiltoina. Onneksi on sentään kasoittain kynttilöitä ja tuikkija, joita voi poltella.
  10. Energiaa ja aikaa A)siivota varasto loppuun ja B)organisoida seinänporausoperaatio. String-hylly ja esimerkiksi neljä taulua odottavat hetkeään päästä esille.

Oikeasti kun kirjoitin tätä listaa, piti miettiä unelmia aika kuumeisesti. Se lienee tarkoittaa, että asiat on aika kivasti!

-Karoliina-

P.S. Viitateen kohtaan 7. Kun nämä postauksen kuvat oli otettu, repäisin kenkääni juuttuneen lehden pois...sillä seurauksella, että käteni oli täynnä koiran kakkaa. Ja kun saavuin takaisin työhuoneelle, huomasin, että niin oli myös koko kengänpohjani. Jonka seurauksena lemu (ja työkavereiden pilkka) oli melkoinen. Voisi sattua kenelle vaan

Kuvat: Armando Tranquille 

Asu: viitta, Ivana Helsinki (saatu) // mekko, Aarrekid (saatu) // kengät, Dr.Martens // korviket, Uhana Design 

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

Tiistai 3.10.2017

Kello soi 6.38. Olen tosin kuullut herätyksen jo kahdeksan minuuttia aikaisemmin olohuoneesta. F tuli yöllä poikkeuksellisesi meidän viereen. Liiskaannuin A:n ja F:n väliin niin, että käteni puuttui, en saanut nukuttua. Kun olin puhissut ja heräillyt vähän joka välissä, A oli ilmoittanut klo 4.32, että voi mennä sohvalle nukkumaan, kun lapsi ei ollut halukas hipsimään omaan sänkyynsä. Valvoin silti, koska myrsky rummutti kattoa. Käteeni alkoi palata puolen tunnin päästä tunto.

6.42 nousin ylös sängystä. Menin olohuoneeseen, jossa kaksimetrinen mieheni nukkui lapsen 145 senttisellä patjalla. Ilman patjan jatko-osaa. Surautin kahvit, tein appelsiini-omena-sitruuna-inkiväärimehut ja miehelle leivät. Minun ja lapsen oli tarkoitus mennä viereiseen kahvilaan aamiaiselle ennen koulua ja töitä. Olisi tehnyt mieli itkeä. Ylensä tykkään arjesta ja aamuista, mutta nyt pimeä aamu, ikkunoita paiskaava sade ja huonosti nukuttu yö olivat liian suuri pala nieltäväksi.

7.04 lapsi heräsi. Kerroin, että omassa sängyssä nukkuminen oli ihan toivottavaa. Ja että tänään olisi pakko laittaa sekä kumisaappaat, että ulkohousut. Alkoi – kuten arvata saattoi – vääntö aiheesta, jonka lopuksi mies passitti lapsen omaan huoneeseensa argumentein: ”Tänä aamuna ei vaan nyt käydä tätä keskustelua”.Lapsi leppyi, minä meikkasin, mies luki Aamulehteä. Minun on edelleen vaikea ymmärtää, kuinka koomassa puoliso on aina aamuisin. Olisi tehnyt mieli jutella illalla tavattavista tutuista, yhteisistä lounassuunnitelmista ja vaikka mistä, mutta tiesin, että se on aivan turhaa tähän aikaa aamusta. Hänelle kannattaa puhua ensimmäisen kerran ehkä tunti herätyksen jälkeen. Aikaisintaan.

7.43 mies lähti töihin.

8.04 astuin ulos  lapsen kanssa, joka oli alkanut uudelleen jurnuttaa ulkohousista.Tapaamme lapsen kaverin, jolla on KUMISAAPPAAT. Ihmeellistä sinänsä, koska olen juuri kuullut, ettei kenellekään kavereista ole kumppareita.

8.10-8.45 syömme leipää ja pullaa kahvilassa. Kyllä vaan. Annan tyttäreni ja tämän kaverin santsata sokeripullaa tiistaiaamuna ennen kello yhdeksää niin monta kertaa kun haluavat. Eli kolme. Saatan tytöt kouluun.

8.55 avaan työpaikan oven. Tai siis avaan sen jälkeen, kun olen taistellut hälytysjärjestelmän kanssa oven edessä veden ropistessa päähän. Astun kiroillen sisään. Kohta perään astuu työkaverini. Kiroillen vallitsevaa säätilaa. Ja toinen, jonka takapuoli on kastunut vedenpitävistä housuista huolimatta. Juodaan kahvia ja puhutaan säästä. Ja lasten välikausikengistä. Kaikkien lapsilla on Reimat.

10.30 menen kuvaamaan viikonlopun postausta varten Vihkokauppaan. Ensimmäisen kerran tuntuu, että päivä on alkanut. Vaikka toisaalta olo on edelleen uninen. Ei ihan niin tuttujen ihmisten kanssa puhuessa vasta huomaa, millä tasolla oma skarppiusaste on. Töissä tuttujen naamojen kanssa voi heittää väsynyttä läppää, mutta tällaisilla työkeikoilla pitäisi olla enemmän läsnä.

11.00 saavun takaisin töihin. Tukka märkänä ja palelevana. Kirjoitan Vihkokauppa-postauksen jemmaan.

11.28 A hakee minut lounaalle. Menemme ensimmäisen kerran koko syksyn aikana yhdessä lounaalle. Samanaikaisesti kivaa ja vähän hassua. Kummallista keskeyttää työpäivä ihmisellä, joka kuuluu kotiin. Nauramme silmäpusseinemme edellisen yön nukkumisongelmista ja päätämme, että tänä iltana menemme aikaisin nukkumaan.

12.05-14.34 vastaan sähköposteihin, vastaan blogikommentteihin, laitan kuvia postauksiin. Teen yhden työn toimiston yhteistä projektia varten. Piti kuvata harjoittelijan kanssa blogikuvat, mutta koska meidän aikataulut menivät aivan ristiin – ja joku postaus illalle oli pakko saada ulos – oli lähdettävä kotiin kuvaamaan kuvia toiseen valmiiksi kirjoitettuun postaukseen.

15.23 isken postauksen ajastukseen kuvien kera ja teen pikasiivouksen illan vieraita varten. Oikeasti koko kämppä on aivan pommikunnossa kaikista kymmenistä kirppissäkeistä, mutta vessan sentään pyyhin siivousräteillä. Onneksi ystävät ovat niin ystäviä, että heille kehtaa esitellä au naturel -kodinkin.

15.55 haen F:n iltapäiväkerhosta. Kun saavumme kotiin muutama minuutti myöhemmin, on A jo kotona kokkaamassa vieraita varten. Oli puhe tehdä ihan tavallista nakkikastiketta ja pottuja, mutta mies on lukenut ajatukseni ja kuorii keitettäväksi myös porkkanoita (joita rakastan syödä voin kanssa). Päivän ihana hetki. Lapsi haluaa leikkiä koiraa tehden erilaisia temppuja, jotta saisi nakkeja suoraan kuormasta. Tanssitaan ruuan laiton lomassa yksi valssi. Tätä on arkiromantiikka ja elämä, jonka vuoksi elämä on elämää. Silloin kun tehdään yhdessä ruokaa ja ollaan porukalla vähän hassuja. Ulkohousuriitojen ja veemäisen sään välissä.

16.38 -19.03 vieraat astuvat sisään. Tehdään vielä toinen nakkikastike ystävän tuomista soijanakeista. F haluaa esittää voltteja ja leikkiä piilosta. Syödään porukalla, pelataan Unoa. (Joka tosin loppuu siihen, että kierroksella kaksi tulee polemiikkia säännöistä ja F saa kilarit). Lapsi iltapalalle ja unille.

19.03-20.38 Juttelua aikuisten kesken. Maataan kaikki neljä sohvalla. Katsotaan Salkkareita ja Uutta päivää. Puhutaan paljon, mutta vähän asiaa. Minulle iskee välissä vatsanväänteet. Ramppaan vessassa ja sitten porukalla analysoidaan aihetta. Todellista ystävyyttä ilman filttereitä, etten sanoisi.

21.04 Sängyssä. Unessa. Tosin herään yöllä kännykän vilkutukseen. Puhelin ei suostu lataamaan ja se on sulkeutunut. Ajattelen sen olevan rikki ja alan pyöritellä päässäni, kuinka A) pääsen aamulla töihin, kun puhelimessa oleva hälytysjärjestelmä ei toimia ja B) kuinka saan ulos loppuviikolle sovitun Insta-noston. Nukahdan ja aamulla puhelin taas toimii.

-Karoliina-


 

Share

Pages