Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Ifolor

Tyttäreni on syntynyt joulukuussa. Ja kun mietin joululahjoja isovanhemmille hänen ollessaan vuodenikäinen, koin ahaa-elämyksen. Päätin tehdä kuvakirjan F:n ekasta vuodesta, johon kokoaisin koko hänen ensimmäisen elinvuotensa tärkeät tapahtumat, hetket ja kuvat. Ajattelin, että hänen syntymänsä ja ensimmäisen vuoden kehityksensä oli – kuten kaikilla lapsilla – niin ikimuistoista aikaa, että se täytyi saada kirjojen ja kansien väliin.

Vaikka tuolloin ajattelin kirjan olevan vain yhden kerran tehtävä juttu, tuli kuvakirjan teosta tapa, jonka olen tehnyt yhtä vuotta lukuun ottamatta joka ikinen joulunalus. Ja jos totta puhutaan, noista kirjoista on tainnut tulla suurempi hitti perheeni keskuudessa kuin varsinaisesta oikeasta kirjastani. F ensinnäkin haluaa lueskella  valokuvakirjat läpi joka ikinen kerta mummolassa käydessä ja kotonakin kirjoja selataan tasaisin väliajoin varsinaisen iltasatukirjan sijaan. Ja taas muulle perheelle kirjoista on tullut myös sellainen "vuoden kohokohdat tiivistettynä -opus". Noiden kirjojen sivuille kun näinä seitsemänä vuotena ehditty tallentaa niin joulut, valmistujaiset, kihlaukset, häät, yhteiset juhannukset ja vaikka sun mitä. 

Tänä vuonna kuvakirjaa tehdessä tajusin, kuinka kuvista näkeekin jotain sellaista, joka reaalimaailmassa usein jää havaitsematta. Merkittävin niistä on eittämättä lapsen kasvu! Kun tein kirjaa Ifolorin kuvakirjapalvelussa joulukuun alussa, kahlasin läpi puolentoista vuoden kuvat. Ja samalla tajusin, kuinka iso tyttö meillä kotona jo asusteleekaan. Se, missä tämän kirjan ekoista kuvista katselee vielä aivan lapsenkasvoinen pikkutyttö, viimeisimmistä kirjaan päätyneistä kuvista – niistä reilu kuukausi sitten otetuista – näkee jo pitkäsäärisen koululaisen, jonka kasvojen muotokin on jo jotain muuta kuin pyöreäkasvoisella edeltäjällään. Ja itse asiassa vaikka tuota samaa isoa tyttöä näkeekin kotona joka päivä, vasta kuvista todella tajuaa, miltä hän jo todellisuudessa näyttää. Ja miten aika menee.

Kerroin Ifolorin nettisivuilla ennen joulua omat kuvakirjantekovinkkini, ja pidemmän haastattelun aiheesta voi lukea täältä. Tässä kuitenkin muutama väite, jonka kuule usein kuvakirjaprojektista. Ja oma kommenttini siihen.

  • VÄITE 1: Kuvakirjan teko on vaikeaa. Niin se olikin joskus kymmenisen vuotta sitten. Muistan, kuinka yritin tapella joskus tuolloin aikanaan kirjanteko-ohjelman kanssa ja homma jäi tuolloin kesken. Mutta enää tuollainen on vain historiaa. Ifolorin sivuilla kuvakirjan voi tehdä vaikka suoraan nettiselaimella ilman latauksia (vaikka toki sellainenkin onnistuu) ja jos MINÄ osaan sen, osaa kuka vain. Kirja antaa jopa automaattisesti oman ehdotelmansa kirjan ulkomuodosta. Jos kuitenkin haluaa muuttaa kuvien asettelua tai kokoa, onnistuu se parilla klikkauksella. (Toki oikeat taiturit voivat tehdä jokaisen vaiheen myös itse, mutta meille laiskemmille valmiit pohjat on aivan omiaan).
  • VÄITE 2: Kuvakirjojen teko on työlästä. Totta, jos tekee asiat väärin. Mutta jos ensinnäkin käy omat kuvatiedostonsa etukäteen läpi ja vaikka tekee tietokoneen työpöydälle oman kansion niistä, ei kuvat tarvitse kuin ladata kirjaan. Tämä on mielestäni kevyempi tapa kuin alkaa valita kuvia itse kirjaa tehdessä. Toisekseen kirjan voi tallentaa työstön välissä, joten kaikkea ei tarvitse tehdä yhdellä istumalla.
  • VÄITE 3: Kuvakirjan teko on turhaa, koska kuvat löytyy nykyisin sähköisesti. Vaikka kannatankin monia sähköisiä materiaaleja, on edelleenkin oikeilla, käsin kosketeltavilla kirjoilla ja kuvilla paikkansa. Minä olen aivan onneton pilvipalvelun käyttäjä, joten kuvakirjan teko takaa sen, että kuvia on oikeasti katseltavissa vielä kymmenienkin vuosien päästäkin. Kirjat kun säilyvät ihan eri tavalla ja niitä myös tulee katseltua vaikkapa lapsen kanssa tiheämmin kuin niin, että alkaisi selata tietokoneelta tämän kanssa kuvia.

Minulla on tälle vuodelle aika ylevä tavoite. Sellainen, jota olen joka joulukuu toivonut, kun olen alkanut työstää kirjaa. Tavoitteeni on kerätä Ifolor-kirjakuvat omaan kansioonsa vaikkapa kuukauden välein, niin joulukuussa ei tarvitsisi tehdä edes tuota työtä, mikä tähän asti. Sen kun vain lataisi kuvat ja samalla varmistaisi sen, ettei yksikään joka kuukauden kohokohta jää ulos kirjan sivuilta.

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Minä täytän parin kuukauden päästä kolmekymmentäkolme. Olen ihan oikeasti kolmekymppinen, en vain rimaa hipoen sellainen. Olen aikuinen ihminen, joka tajuaa monien nuoruushullutustensa olevan 15(!) vuoden takaa, joka on tuntenut vanhimmat kaverinsa yli kolme vuosikymmentä ja joka on maksanut jo veroja niin paljon, että oikein kauhistuttaa.

Toisaalta olen sitä mieltä, että en ole perusluonteeltani muuttunut mihinkään vuosien saatossa. Ne luonteen palaset kun ovat pysyneet tuulessa ja tuiverruksessa tiukasti kiinni.

Mutta moneltakin osin olen kyllä eri ihminen kuin vaikka kaksikymmentävuotiaana, 13 vuotta sitten. On ollut itse asiassa ihana huomata, että kypsyminen, elämänkokemus, vanhemmuus ja vuodet ovat tehneet minusta tyytyväisen aikuisen. Sellaisen, jonka ei tarvitse rimpuilla väkisin takaisin nuoruuteen tai haikailla kaksikymppisvuosien perään, vaan joka tuntee olonsa hyväksi, vaikka vuosia tuleekin koko ajan lisää.

Aikuistumisen yksi mahtavia puolia onkin ollut huomata, että aikuinen voi olla niin monella tavalla. Että ei aikuisuus olekaan mikään kirosana, vaikka niin saattoi nuorempana ajatella. Jollekin aikuisuutta on elää joogaretriitissä Balille, toiselle aikuisuutta on omakotitalo ja viisi lasta. Jos olisin pohtinut parikymppisenä, mitä aikuisuus minulle tarkoittaa, olisin varmasti ajatellut paljon kapeakatseisemmin. Nyt olen ymmärtänyt, että ikä ei aina automaattisesti tee ihmisestä tietynlaista. Ja se, pitääkö jalassaan tennareita vai nahkakenkiä ei kerro myöskään todellisesta aikuisuustasosta mitään. Meitä kun tuntuu olevan niin monenlaisia, monessa eri paketissa.

En koe, että minulla olisi ollut juurikaan varsinaista kolmenkympin kriisiä, vaikka toki ikä on saanut ajattelemaan joitakin asioita eri tavalla. Kriisejä toki kyllä on ollut, mutta ne eivät ole varsinaisesti liittyneet ikään. Jos jokin asia on kuitenkin alkanut viime vuosina kiinnostaa – ja sen lasken iän syyksi – on intoni lukea elämäntapaoppaita ja pohdiskella omaa käytöstäni. Viime viikolla vinkkasin teille tästä kirjasta, tällä hetkellä BookBeatin kuulokkeistani kuuluu puolestaan Elina Tanskasen Onnellisesti yhdessä, opas rakastavaan parisuhteeseen -teos, jossa annetaan vinkkejä ja ennen kaikkea ajateltavaa hyvään parisuhteeseen. Aivan loistava opas ihan jokaiselle parisuhteelliselle tai sellaiseksi halajavaksi.

Nuo elämäntapaoppaat ovat siinä mielessä muuten kummallisia, että vaikka niissä usein jauhetaankin miljoona kertaa kuultuja teemoja, saavat ne usein ajattelemaan asioita silti aivan uudella tavalla. Tanskasen kirjassa teema minusta yksinkertaistettuna on ”tee toisille, mitä toivoisit itsellesi tehtävän”. Kuulostaa aika tutulle, vai kuinka? Hän on kuitenkin paketoinut ajatuksensa niin herättelevään pakettiin, että minä olen ihan oikeasti kokenut aikamoisia oivalluksia. Tärkeimmät vapaasti referoituna tässä:

  • Tunne ei ole väärin. Saa tuntea. Mutta toiminnan ei ole oltava suora seuraus tunteesta. Voi siis toimia fiksummin kuin mitä sisällään tuntee.

Ja toinen:

  • Millaisen elämän haluat? Tukeeko toimintasi ja yksittäiset tekosi tätä tavoitetta? Jos ei, muuta toimintaa niin, että se tukee.

Tämmöistä(kin) se kai on olla aikuinen. Lueskella kaiken maailman ihmisyydenkasvukirjoja ja vöyhöttää niistä innoissaan toisille. Taidanpa mennä tästä nyt aivan katsomaan Siltaa, kuten kaikki muutkin ikätoverini, surauttaa miehelleni ja minulle terveelliset smoothiet (koska tässä iässä on pakko ajatella jo kaiken maailman sepelvaltimotauteja) ja mennä nukkumaan villasukat (okei, Sidosteen pörrösukat) jalassa.

Ja hei: On se hassua, miten moni elämän asia ja oivallus vie aikaa. Vuonna 2015, juuri kolmekymmentä täytettyäni, vasta tutustuin life coach -oppaisiin.Mietin, tuleeko minusta tästä syystä hippi ja pohdin, olisiko tämä sitä kuuluisaa ikäkriisiä. 

Miten ikä on muuttanut sinua?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

Share

Ladataan...

Lauantai ja taas lemppareiden aika! Viime aikoina iloa tuottavia pikku asioita ovat olleet seuraavat jutut:

  • Anna Taipaleen kirja Sydän juttu. Olen vasta kirjan alussa, mutta jotenkin kirja sykähdyttää jo nyt. Ihana kaunis teos siitä, kuinka oman sisäisen voimansa saa paremmin käyttöön ja miten armollisuutta voi treenata.
  • Kocostarin Princess Eye Patch*. Kornista nimestään huolimatta ihana silmäpussukoiden tehokosteuttaja ja virkistäjä. Ja kyllähän tuo glamourinen ulkoasukin vetoaa sisäiseen harakkaani.
  • Tulppaaniajan alku.
  • Tokmannin kumilenkit hiuksiin. Aivan ykkösiä (ei mene rikki ekasta venytyksestä) ja todella paljon halvempia kuin monen muun merkin vastaavat
  • Raakakaakaojauhe. En ole koskaan erityisemmin perustanu raakakaakaolevyista ja patukoista, mutta jauheena tämä aine on kultaa. Tulee himppu verran parempi kaakaojuoma kuin perus O`Boysta. 
  • Siivottu vaatekaappi ja kierrätykseen lähetetyt pussit. Vaikka kirppistely ei poistakaan kaikkia vaateongelmia - kuten täällä kerroin - on kaapeissani nyt hyvä alku jatkaa eloa vähän fiksummin. 
  • Aste asteelta lyhennetyt ripsipidennykset. Hauska nähdä, missä tilanteessa ollaan kesällä. Jääkö kehitys tähän vai väheneekö vielä millit?

-Karoliina-

*saatu

 

Share

Pages