Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö: Design From Scandinavia

Jotkut asiat ei sitten koskaan vaan muutu. Esimerkiksi nyt vaikka se, että kevätvalon lisääntyessä kotiin haluaa tuoda värejä ja tulppaaneja. Jotain freesiä ja kaunista. Pisaran jo edessä häämöttävästä kesästä.

Viime vuonna näihin samoihin aikoihin asuimme vielä Helsingissä, mutta yhtä lailla siellä kodissa nökötti pinkkejä kukkia ikkunalaudalla, aivan kuten tänään Tampereellakin. Silloin vain meidän kodissa oli lainassa Design From Scandinavia -verkkokaupan ihanat Hakolan huonekalut, joiden perään taidan edelleenkin vähän tirautella kyyneleitä.

Design From Scandinavia on alun perin perheyritysjuurilta noussut sisustusverkkokauppa, jonka ideologiaan kuuluu se, että kauppa haluaa nostaa esille kotimaista osaamista, suunnittelua ja elämäntapaa. Design From Scandinavian toimintaperiaate on se, että kaikki sen verkkokaupassa myytävät tuotteet on valmistettu vastuullisesti. Itse asiassa heillä myytävistä tuotteista suurin osa on valmistettu vieläpä lähituotantona Suomessa.  

Viime kevään yhteistyömme jälkeen Design From Scandinavian valikoimaan on liittynyt monen monta uutta brändiä. Jo viime keväänä vinkkaamani Aarikka näkyy verkkokaupassa nyt vahvasti, ja esimerkiksi Hakolan, AVA Roomin ja GYMIn tuotteita löytyy useammankin huonekalun ja mallin verran. Suomessa valmistettu EIMI-merkin Anni-keinutuoli on minusta oiva esimerkki Design From Scandinavian tuotteista. Jokin niin perinteinen huonekalu kuin keinutuoli on saatu näyttämään niin nykyaikaiselle ja nykyelämään sopivalle, että voisi kuvitella, että koko tuoteryhmä olisi keksitty vasta nyt. Koska ei meidän mummo vaan istunut keinutuolissa tehden hommia läppärillä, mutta nyt sekin on mahdollista.

Ihanan kotimaisen sisustuksen ja kevään kunniaksi laitetaan ilmoille arvonta. Sehän menee näin:

  1. Valitse oma suosikkituotteesi näistä kolmesta: A)Forest Folkin Ruusukas-matto. Beige-luonnonvalkoinen. 90x150. B)Aarikan Reitti-valaisin, valkoinen. C) Miikon Väre-tyyny nahkasta ja villakankaasta, valkoinen. 
  2. Avaa tämän postauksen kommenttiboksi ja kirjoita sinne tuotevalintasti A, B tai C
  3. Laita mukaan myös yksi kysymys, johon haluaisit minun kevään kysymyspostauksessani vastaavan.
  4. Laita tuotevalintakirjaimesi ja kysymyksesi jälkeen vielä oma sähköpostiosoitteesi.

 

Kaikki kommentoijat, joilta löytyy kaikki edellä mainitut tiedot, ovat mukana arvonnassa. Onnea kisaan! EDIT 22.2.2018 klo 11.45: Arvonta-aikaa maanantaihin 26.2.2018 klo 9.00 asti. 

-Karoliina-

Kuvat: 2-4, Design From Scandinavia 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Olen miettinyt, onko sellaista täysin varmaa sisustusratkaisua/kasvatusmetodia/konmarikikkaa, jolla saisi vältettyä lastenhuoneen totaalikaaoksen. Olen vuosien aikana tehnyt lukuisia erilaisia strategioita, siivousporkkanoita, säilytysratkaisuja ja vaikka sun mitä, mutta huone on silti välillä aivan karmeassa kunnossa.

Joskus mietin, johtuuko nykyinen kaaos siitä, että F:llä on niin pieni huone. Mutta toisaalta: Hänellä on ollut vuosien aikana neljä erikokoista huonetta, eikä ongelmalta ole vältytty kokonaan koskaan, joten luultavasti kyse ei ole siitä.

Nyt toivoisinkin jonkinlaisia neuvoja ja vinkkejä siihen, kuinka lastenhuoneessa säilyy edes jonkinlainen järjestys! Vai kannattaako edes yrittää?

F siivoaa perusiltoina huoneensa (kun sotkua ei ole paljon), mutta jos esim. touhukkaan leikkipäivän tai kaverin kyläilyn jälkeen pitäisi tehdä sama homma, työtaakka tuntuu liian raskaalle. Ja ymmärrän kyllä: Silloin meinaa itseltäkin loppua usko homman loppuunsaattamiseksi. 

Tässä  kuitenkin muutamia huomioita, jotka ovat jonkin verran jeesanneet meitä. Tässä siis minun vinkkipankkini teille, toivottavasti kommentteihin tulee triplasti neuvoja takaisinpäinkin!

KOHTI EDES HITUSEN SIISTIMPÄÄ LASTENHUONETTA:

  • Clas Ohlsonin muovilaatikot. Olen kauan sitten menettänyt jo toivoni siitä, että lelut olisi ihanasti esillä erilaisissa asetelmissa huoneen tasoilla. Clasulla oli aika edulliseen hintaan kivan värisiä, mutta läpinäkyvillä kansilla olevia laatikoit, jonne sulloo ison määrän tavaraa. Laatikot on helppo laittaa päällekkäin ja vaikkeivat ne nyt ihania asetelmia voitakaan, ovat ne monta kertaa kauniimpia kuin sekaisin lojuvat kamat.
  • Seinille ripustelu. Kaikki se tavara, mikä on pois jaloista, on plussaa. Siksi rakastan koukkuja, tankoja ja telineitä, jonne tavarat saa pois imurin alta. Ja pieniä kolosia noille kaikille pienille esineille, hiuspompuloille ja koruille.
  • Lehtilaatikot. Muillekin kuin lehdille. Lokeroon sujahtaa kätevästi niin pelikorttipaketit, CD:t kuin muutkin pienet tavarat. Parhaita on puiset ja muoviset, pahviset hajoaa (lastenhuoneen käytössä) ihan heti.
  • AVA Roomin päiväpeitto* (maailman ensimmäinen vetoketjupäiväpeittomerkki muuten). Vaikka sängyn petaaminen pitäisi olla jo itsestään selvä 7-vuotiaan rutiini, osoitti käytäntö todeksi sen, että ilman vetoketjupäiväpeittoa homma eteni paljon takkuisemman kuin sen kanssa. Niinpä hommasimme syksyllä F:lle puolen vuoden ”normipäiväpeittojakson” jälkeen AVA Roomin peiton ja sängyn petaaminen sujuu nyt aamuisin nopeammin ja vähemmillä taistoilla. Plus pakkohan se on myöntää, että petaamisen taso miellyttää tällä systeemillä myös paremmin omaa silmääni. Vetoketjun ja luukun kanssa kun jälki on poikkeuksetta hyvää. Vetoketjupäiväpeitossa on muuten sekin etu, että se tuo pieneen huoneeseen ikään kuin lisää tilaa. Kun sängyn saa  laitettua vetoketjulla ikään kuin pakettiin, voi sängyn päällä leikkiä paljon paremmin kuin rullaavan perinteisen peiton kanssa. Vaikka sängyllä myllertelisi kuinka, pysyy petivaatteet suojassa ja sängyn ulkoasu möyhentämättömänä. Eikä peiton ihanuutta vähennä tietysti sekään tieto, että kaikki AVA Roomin peitot suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, ja tämäkin peitto tilattiin toiveiden mukaan, jotta se kävisi tuohon mummon virkkaamaan tyynyyn väreihin.
  • Sopimukset. Kun F aloitti syksyllä koulun, teimme samalla myös yhdessä seinälle sopimuslapun, joka pitää sisällään kaikki tytön velvollisuudet. Kun huoneen siivoaminen on yhdessä sovittu ja se myös lukee seinälle, toteutuu oman tontin hoito huomattavasti paremmin (mutta ei toki aukottomasti) kuin ilman selkeää sopimusta. 

Kivaa lauantaita! Me saavuimme F:n kanssa eilen Hankasalmelle mummolaan. Luvassa kirppistä, sukulointia ja leppoisaa olemista.

-Karoliina-

*saatu (kotimainen tekstiili)

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Meidän koti ei ole vielä läheskään valmis, mutta silti minulle on muodostunut tänne jo muutamat lempikohdat, joihin katseeni kiinnittyy aina, kun menen niiden ohitse. Ne ovat niitä esineitä ja huonekaluja, joiden kohdalla koen vahviten oman tyylini. Siitä huolimatta, ettei läheskään kaikki niistä ole alunperin minun omiani. 

  • A:n äidiltä saatu vanha vaatekaappi, jonka maalautimme valkoiseksi. Voisin vaan katsella tuota ihanuutta. En olisi ehkä koskaan ennen voinut kuvitella jotain näin romanttista huonehalua itselleni, mutta tänne kotiin se sopii minusta paremmin, kuin oikeasti mikään muu huonekalu koko asunnossa. 
  • Ikkunalaudat. Vanhojen talojen ehdoton plussa on nuo ihanat ikkunalaudat, joille voi asetella vaikka mitä, ja jotka toimivat minusta jokaisen huoneen yhtenä kauneimmista kohdista.
  • Sikarituoli. Tiedätte varmasti, etten olisi koskaan ennen hommannut tällaista tuolia itselleni. Sikarituoli kun henkii minusta jotakin sellaista konservatiivista ja hillittyä, mitä minä – yllätys yllätys – en ole. Kun olen kuitenkin katsellut tuota tuolia nyt eteiseaulan nurkassa nyt tovin, alan pitämään siitä koko ajan vaan enemmän. En ehkä yhdistettynä mihinkään hillittyyn, beigeen tai samantyyliseen, mutta tarkoituksena olisikin laittaa tuolin vierelle vähän jotain rokkia ja hitusen mustaa. Saa nähdä, mitä vielä keksin.
  • Astioiden sekamelska. Minusta on ihanaa, että meidän astiakaapit on täynnä meidän molempien eri aikoina hommattuja ja saatuja, ihan erilaisia astioita. Rakastan kirppislöytöjä, itse ostettuja ja saatuja. Niistä tulee kotoisa olo.
  • Vanha wieniläistuoli. Ostin tämän tuolin ruokapöydän tuoliksi Tori.fi:stä F:n ja minun asuntoon viime vuonna. Nyt samainen tuoli saa toimia yöpöytänä. Haluaisin näitä tuoleja paljon lisää, mutta ei taida enää olla paikkaa tai tarvetta (paitsi ehkä yhdelle mustalle, jos pakotatte).

Koska kotimme on nyt - astiakaapin tavoin - kokelma uutta ja vanhaa, vinkatkaa, jos teillä olisi myynnissä meille pyörä jatkettava ruokapöytä. Ette usko, kuinka monta tuntia olen sahannut nettikirppiksiä läpi, mutta siitä ihan täydellistä ei ole vielä tullut vastaan. 

-Karoliina-

Share

Pages