Ladataan...
Kolmistaan

Kaupallinen yhteistyö:Unikulma

Meillä illat etenevät lähes poikkeuksetta aina samalla tavalla. Suihku, iltapala, iltasatu, silittelyt, suukot ja unta palloon. Sitten minä hipsin F:n huoneesta ja hän nukahtaa. Aika helppoa ja ihanaa, mutta näin ei kyllä ole ollut aina. Meni nimittäin vuosia, että F:n huoneessa piti istua ja odotella, että tyttö nukahtaisi. Ja se jos mikä, oli hermoja raastavaa puuhaa, koska mielessä vilisi aina kaikki ne tekemättömät hommat ja ohi kiitävät ”omat minuutit”, jotka kuluivat hämärässä huoneessa. Vika ei toki ollut lapsen. Oli menty alussa väärään suuntaan, ja siksi nukutusrutiinien kelkkaa oli todella vaikea kääntää.

Mutta niinpä vain käännettiin. Unikulman toimitusjohtaja Vesa markkinoi F:lle muutama vuosi sitten Unikulman lastenpatjan niin houkuttavin argumentein, että F alkoi nukkua omassa sängyssään ilman ongelmia.  Ja nukkuu siellä edelleen, vaikka nykyisessä kodissamme F:n huone on mutkan takana, eikä sieltä ole edes turvallista näköyhteyttä muualle kotiin, kuten edellisessä asunnossa. Osa käännytystyötä oli tietysti Vesan sanojan ansioita, mutta uskon, että oikeanlaisella patjalla, peitteellä ja tyynyilläkin on ihan mieletön vaikutus. Kun nukkumisasento on hyvä, eikä peiton alla ole liian kylmä tai kuuma, vaikuttaa se ihmeesti uneen. 

Kotivinkin sivuille on listattu viisi vinkkiä lapsen paremman unen puolesta. On se vaan hassua huomata, että elämän tärkeimmät ja toisaalta arkisimmat asiat, kuten nyt vaikka esimerkiksi uni, ravinto ja hyvinvointi ovat lopulta kiinni niin pienistä ja yksinkertaisista valinnoista. Meillä viittä vinkkiä toteutetaan näin:

  1. ”Tee lapsen nukkumisympäristöstä mukava ja rauhallinen” – Tästä syystä me pyrimme aina siihen, että F saa itse valita mieleiset lakanat, ikkunassa on pimennysverho ja huone siivotaan ennen unille menoa, jotta sänkyyn on kiva kömpiä.
  2. ”Laita lapsi ajoissa nukkumaan. ” – Ja meillähän laitetaan. Koska F herää kuuden maissa arkena, ei iltaisin todellakaan voi kukkua myöhään. Joskus tämä järjestely harmittaa, kun arki-illoissa on niin vähän tunteja käytössä, mutta virkeä ja samalla hyväntuulinen lapsi on kyllä koko arjen kulkemisen kannalta elinehto.
  3. ”Pidä erityistä huolta hygieenisyydestä.” – Minä suorastaan RAKASTAN Unikulman petauspatjaa, peittoa ja tyynyä siksi, että niitä voi ihan oikeasti ja toistuvasti pestä. Turhan monta kertaa olen kiroillut jonkin muun merkin tyynyille, jotka hajoavat pesukoneeseen tai peitoille, joita saa kuivata päivätolkulla. Minusta on hirveän tärkeää, että petivaatteet ovat puhtaat. Ja koska lapsiperheessä jyllää flunssat ja vatsataudit, ei pesun aroilla tuotteilla tee mitään. Niin ja vaikkei tämä meillä tietenkään aikoihin ole ollut ajankohtaista, varsinkin siinä vaiheessa, kun lapsi opettelee yökuivaksi, on petivaatteiden pakko olla pesunkestäviä ja nopeasti kuivuvia.  Unikulman lastentuotteisiin pääsee tutustumaan täällä.
  4. ”Pidä kiinni nukkumaanmenoajoista.” Ollaan, vaikka kyllähän se sapettaa herätä sitten viikonloppunakin seiskan maissa. Tokihan me välillä pitkillä lomilla ja reissussa vähän lipsutaan, mutta perusarki ja sen aikataulut kyllä puskevat eteenpäin aina samalla kaavalla.
  5. ”Luo toistuvat nukkumaanmenorutiinit.” Tämä nyt pätee ylipäätään kaikessa arjessa lapsen kanssa. En varmaan edes osaisi toimia jotenkin boheemimmin.

Ja sitten vielä minun vinkkini: Keksi lapselle hassuja ”turvia” tai palkintojärjestelmä, jos omassa sängyssä nukkuminen on haastavaa. Esimerkiksi unikaveri, jolla on mielettömät taikavoimat mörköjä vastaan tai rastilista, josta seuraa vaikkapa viikon reippaasti nukuttujen öiden jälkeen esimerkiksi leffailta tai retki, motivoivat kummasti.

Näin lopuksi, kaikkien uniasioiden jälkeen, on ilo kertoa, että koodilla A-asiakas saat 20% alennusta kaikista Unikulman itse valmistamista normaalihintaisista lasten ja aikuisten tuotteista. *

Kauniita unia!

-Karoliina-

*tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Tarjous on voimassa Unikulman myymälöissä ja verkkokaupassa 9.12.2016 asti.

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Olin muutama viikko sitten Unikulman bloggaajaillassa, jonka teemana oli "unesta suorituskykyä". Meillähän Eskon uniongelmat ratkesivat viime vuodenvaihteessa aivan käsittämättömällä tavalla, kun Unikulman perustaja Vesa Tuominen auttoi Eskon taas unen kanssa sinuiksi. Vesa kertoi silloin meille kymmeniä univinkkejä ja uneen vaikuttavia tekijöitä, eikä meidän painomme ja ruuminrakenteemme mukaan tehdyn sängynkään merkitystä voi vähätellä.

Minulle monet Unikulma-asiat olivatkin siis ennen blogi-iltaa tuttuja, mutta kyllä ilta antoi silti vaikka kuinka paljon miettimistä. Illassa kävi nimittäin ilmi, kuinka likaisissa sängyissa, tyynyissä ja lakanoissa ihmiset nukkuvatkaan. Ja nimenomaan silloin, kun luulevat nukkuvansa ihan näennäisesti puhtaassa pedissä.

Tuli tunne, että kaikki vanhat tyynyt ja peitot kodissamme tulisi vaihtaa uusiin ja samalla muistaa se, että lakanat tulisi oikeasti vaihtaa tarpeeksi usein. "Sänky on hygieniatuote", sanoi Vesa, ja se jos mikä, pisti miettimään.

Listasin tähän Unikulman sivuiltakin löytyviä pedin puhtauteen liittyvä vinkkejä, vaikkeivat nämä tiedot olekaan mikään Unikulman markkinakikka, vaan näin astmaatikkona nämä vinkit olen tainnut kuulla monta kertaa aikaisemminkin ihan astmahoitajaltakin.

Hyvän unen hygienia:

  • Vaihda petivaatteet kerran viikossa
  • Pese tyyny kerran kuussa
  • Pese petauspatja ja peitto pari kertaa vuodessa
  • Pidä makuuhuoneen ilmanvaihto ja tuuletus kunnossa

Vaikka vajaa euro yössä onkin aika pieni panostus hyvään uneen (koska jotain sitä luokkaahan Unikulman sängyt noin maksavat), tiedän, että monessakin lapsiperheessä se summa voi olla ilman säästöaikaa vaikea sijoittaa. Mutta tässä on ihan matalan kynnyksen univinkki : Pitäkää sänky puhtaana ja satsatkaa vaikkapa tyynyihin. Lasten Unikulma-tyyny maksaa esimerkiksi vain 17 euroa. Niin ja säästäkään Teneriffan matkan sijaan hyvään sänkyyn, eli hyvään uneen. Voin sanoa kokemuksesta, että virkistää pitkässä juoksussa paremmin kuin viikko auringossa.

Sitten lopuksi vielä aika öllö fakta. Onko sinun tyynysi tällainen?

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Share

Ladataan...


Syyskuu. Täällä taas.

  • Alkusyksystä nukuin 8-tuntisia yöunia, mutta nyt tilanne on taas ajautunut siihen, että unet jäävät usein viiiteen-kuuteen tuntiin. Jostain ne päivän lisätunnit on revittävä.
  • Uusvanha koukutukseni, mausteiset riisikakut, ovat taas palanneet lempparilistalleni. Omnomnom!
  • Viikonloppuna vietämme perheen kesken mökillä kesän lopettajaisia. Voi kun luvattu intiaanikesä osuisi myös Keski-Suomeen, jotta uskaltaisin uida kesän viimeisen kerran järvessä.
  • Lukeminen on jäänyt syksyn tullen hävettävän vähälle. Tuntuu sille, etten tässä haipakassa jaksa keskittyä kirjoihin, vaan lehdet saavat nyt kelvata. Ihana muuten tuo Huili!
  • Kun marjamyynti poistui talviteloille lähikauppamme edustalta, aloin hamstrata kotiin nektariineja ja luumuja. Miten ihania ne ovatkaan!
  • Töiden tekeminen on tänä syksynä ollut erityisen hauskaa. Tänäänkin kuvasimme erästä Bellan videota, ja kyllä oli vaikea pitää pokka kameran edessä. Mahtavaa tuntea niin paljon kivaa sakkia!
  • Mietityttää aika paljon koko tämä Suomen ulko- ja sisäpolitiikka. Onko se aina ollut yhtä sekavaa? Kuinka tähän kaikkeen pitäisi suhtautua?
  • Odotan niin kovasti taas tämän syksyn kivoja tapahtuma: Kaverin 40-vuotispäiviä, Ingmanin Lintsi-päivää, Entwinen levyjulkkareita Lahdessa ja siskoviikonloppua Jyväskylässä.
  • Tasapainoilu F:n yöunien pituudesta on taas kesän jälkeen palannut. Kesällä kun F ei nukkunut päiväunia, oli iltauniaika aina melko vakio. Nykyisin iltaunille painuminen (tai pyrkimys niille menoon) voi hyppiä kahdellakin tunnilla sen mukaan, onko F nukahtanut päiväkodissa päikkäreille vai ei. Piru periköön päiväunet!
  • Olen ihan hurahtanut viininpunaiseen, sinapinkeltaiseen, tummanvihreään ja harmaaseen. Olisikohan syksyn vaatekauppatarjonnalle jotain tekemistä asian kanssa? Uusin tulokas vaatekaappiin H&M:n vihreä bomber-takki!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Pages