Ladataan...

 

Oli perheen yhteinen junamatka, perinteinen äidin valmistama lammas ja suklaamunia.

Oli some- ja nettivapaat kolme vuorokautta, joiden aikana luin lehtiä ja nukuin niin paljon päiväunia, etten varmasti vuosiin. Oli kirja, jota yritin lukea, mutta jonka jätin kesken. Liian pitkät virkkeet ja ajatukset siihen olotilaan. Oli alun nettivieroitusoireita ja loppuloman tajuaminen siitä, kuinka hyvää tuollainen somepaasto välillä tekeekään.

Oli savolaismaisemat ja toisetkin. Oli kaksi perhettä, molemmat meidän yhteisiä. Oli lapsia ja aikuisia, lumikelkka, makkaranpaistoa ja pääsiäiskokko. Naurua, junan jälkeisiä automatkoja, puusauna ja lumihankia, jota ylsivät yli lasten pään. Oli täydellinen aurinko ja toisaalta lumipyry, joka täytti taivaan.

Oli yksi kahdenkeskinen yö Puikkarissa*. Ihana rauha, juuri omaan makuun sisustettu hotellihuone ja valmiiksi katettu aamupala kalakukolla. Niin ja maailman ihanin kuoppijolainen henkilökunta, amme ja lasiseinä, jonkalaista aloin haluta jo kotiinkin. Oli Savon Sanomat, viäntöpuhetta ja rento iltaruokapaikka Ehta, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan toimi burgereineen ja lankkuleipineen.

Oli yhdellä yöllä pitkitetty loma. Hääpukusovitukset, innokas morsiusneito ja vielä yksi matka junalla kotiin. 

Oli sellaiset akkujen lataukset kuin vain pystyi toivomaan. Oli pääsiäinen ja lepo. Kevättä ja kesää varten kerätyt voimat.

-Karoliina-

*yöpyminen saatu 

Ladataan...
Kolmistaan

Päätin viime viikonloppuna, että otan pienen breikin töihin ja someen nyt pääsiäisloman aikana. Tämän tekstin olen kirjoittanut eilen (torstaina) ja nyt yritän todellisuudessa viettää kaksi kokonaista päivää ilman tietokonetta. Ehkä jopa kolme, jaiks! Kännykän kanssa en tiedä, otanko totaalikieltoa, mutta mitään hommaa sillä en tee tai päivittele, jos ei tunnu sille. Onneksi on ajastukset keksitty moneenkin asiaan.

Olen tehnyt viimeisen vuoden aika melko paljon töitä. Ollut kaipaamatta lomaa ja nauttinut valehtelematta jokaisesta työjutusta. Tämä koko maaliskuun kestänyt astman heikkenemistila on kuitenkin tehnyt sen, että olen tajunnut, että jopa niistä kaikkein kivoimmistakin töistä tarvitsee joskus pienen paussin. Pääsiäinen tuli nyt oivaan väliin ja tuntuu ihanalle ajatella, että elämää voi osin itse jaksotella vaiheisiin. Nyt on pari päivää lököilyaikaa ja sitten saa taas palata kivojen juttujen ja touhukkuuden pariin. 

Toki tiedän, etteivät itse työt eivät ole minua tietysti sairaaksi tehneet. Päinvastoin! Työt antavat minulle virtaa ja iloa. Astmahan on krooninen sairaus, joka minulla on ollut jo 25 vuotta.  Nyt se vaan syystä tai toisesta aktivoitui maaliskuun ekan sunnuntain pakkaslenkillä. 

Lääkärin vinkki astmakeisiin alkumetreiltä lähtien olikin selvä: Töiden suhteen täytyy tehdä niin, että stressiä on mahdollisimman vähän. Joskus se tarkoittaa töitä, joskus taas lomaa.  Tätä neuvoa olenkin yrittänyt parhaani mukaan maaliskuun noudattaa. Jos tekemättömät työt ovat stressanneet enemmän kuin niiden teko, olen tehnyt töitä. Jos taas lepo on tuntunut paremmalle kuin työnteko, olen levännyt. On ollut mielenkiintoista etsiä tasapainoa pienemmän pahan suhteen. 

Moni teistä onkin kysellyt tuolla inboxien puolella astmani ja terveyteni nykyistä tilaa. Täytyy sanoa, että toipuminen on ollut pii-nal-li-sen hidasta. Vaikka toki pysynkin pystyssä, käyn kaupassa, teen töitä ja yritän muutenkin elellä normaalisti, ei hengitykseni kulje vielä laisinkaan normaalisti. Olen käynyt nyt erilaisissa astmatesteissä ja oikeaa lääkitystä on haettu useaan otteeseen. Viimeksi maanantaina vaihdettiin lääkityksen laatu ja ensi viikolla on taas uusi kontrolli.

Tällä hetkellä en syö kortisonia, mutta astmalääkkeissä on edelleen aivan maksimiannokset. Niin ja kaiken lisäksi sitä aluksi sairaalassa otettua spiraa joudun vetelemään edelleen kotosalla joka päivä. Pef-puhallukseni ovat kaikesta tästä lääkemäärästä huolimatta edelleen aika heikot, ja se on todella turhauttavaa. Toisaalta lääkäri kertoi, että normaalitilaan pääseminen vie aikaa – emmehän tiedä, kuinka monta kuukautta tai vuotta ne ovat ”piilossa” laahanneet – mutta silti tilanne välillä huolestuttaa minua. Pelottaa, miten käy, kun lääkitystä pitää taas kerran pienentää ja ennen kaikkea spirasta luopua.

Välillä minua astma-ahdistaa edelleen monta kertaa päivässä. Toisaalta välissä on päiviä, kun lääke tuntuu tehoavan paremmin. Pakkanen tosin ottaa päähän, koska ulkona olosta tulee helposti paha olo. Niin ja lihakset ovat aivan jumissa yläselästä. Olen rampannut nyt tiheästi hieronnassa ja joka kerta hieronnan jälkeen tuntuu, että voi taas hengittää hitusen paremmin.

Mutta koska muuta ei voi, näillä nyt mennään. Kohti kevättä, aurinkoa ja parempaa voimaa! Yritän saada kropan tukkoisuutta pois pienin ja kevein askelin, koska normaali tapa - hikilenkki - ei tule nyt kuuloonkaan. Samoin ruokavalion muokkaaminen vähemmän sokerittomaksi on taas kerran alkanut. Toivottavasti saisin vaikka toukokuun korvilla jo kertoa teille sporttisempia ja terveempiä kuulumisia. 

Ihanaa alkavaa pitkää  lomaa teille! Postaukset putkahtelevat tänne luettavaksi ajastuksen kanssa koko pääsiäisen, joten tervetuloa lukemaan, vaikkei minusta nyt muuten kuuluisikaan. 

-Karoliina-

Pages