Ladataan...
Kolmistaan

Aina, kun kuvittelee elämänsä olevan valmis, sitä tupsahtaa eteen asioita, joita ei olisi edes osannut kuvitella vuosi aikaisemmin. Niin kävi taas äskettäin. Kun vuosi vaihtui, minua pyydettiin nimittäin kotimaiselle Joutsenelle töihin. Tarjous yllätti, innosti ja oli sellainen, etten vaan yksinkertaisesti voinut tai halunnut kieltäytyä. Joten: Kuun alusta lähtien olenkin blogin, H23:n töiden ja muiden omien juttujen lisäksi totellut Joutsen-töissäni titeeliä Head of social media marketing. Meikäläisestä tuli siis kotimaisen untuvavuodevaate- ja takkibrändin sosiaalisen median aivot (ja kädet ja varmasti paljon muutakin sellaista, josta en vielä osaa kertoa).

Minulle Joutsen on ollut tuttu merkki tietysti jo vuosien ja vuosien takaa, mutta paremmin tutustuin Joutsenen ideologiaan, tuotantoon, tuotteisiin ja henkilökuntaan viime syksynä, kun tein ensimmäisen kaupallisen kampanjani heille. Tässä vuosien saatossa bloggaajana on kohdannut niin monta brändiä ja hyvää tuotetta, että jos joku merkki jää erityisesti mieleen, tietää siinä olevan jotain erityisen spesiaalia. Mutta niin todella Joutsenen kanssa kävi. Brändi tuntui alusta asti monesta syystä ihan omalleni. Ja kaipa ne tuolla Riihimäen päässäkin –  jossa Joutsenen tehdas, hallinto ja johto sijaitsevat – ajattelivat samaa, kerran halusivat lyödä hynttyyt kanssani yhteen. Nyt me ollaan tiimi!

Käytännössä uusi työni tarkoittaa joitain muutoksia meidän perheen arjessa. Vaikka montaa Joutsen-hommaa voikin tehdä etänä, olen Riihimäellä keskimäärin joka toinen viikko sellaiset muutaman päivää. Lähden seiskan junaan ja palailen illalla, kun työt on tehty. Näen Riihimäellä muita työntekijöitä ja pääsen sinne untuvan ytimeen ihan kirjaimellisesti paremmin kuin Tampereelta käsin. Ja onhan se vaan aika todella sykähdyttävää nähdä, miten kaikki ne prosessit tuotesuunnittelusta ihan lopulliseksi tuotteeksi asti tehdäänkään.

Olen oppinut tässä ajassa jo valtavan paljon Joutsenen brändistä, puhtaudesta, untuvan ja höyhenien erosta ja oikeasti vaikka mistä. Niin ja päässyt testaamaan takkeja eri säissä ja erilaisissa tilanteissa. Tutustumaan asiakaskuntaan ja näkemään välähdyksiä tulevasta.

Tämä kevät meneekin nyt osaltani varmasti aikamoisen untuvanpehmeässä alkuhuumassa. Mielessäni on monta sellaista asiaa, jotka haluan tehdä hyvin ja joissa ennen kaikkea haluan oppija tekijänä. Olen todella innoissani siitä, että saan yhdistää niin monta omaa vahvuusaluettani yhteen pakettiin ja samalla innostukseni kotimaisiin brändeihin ja tekstiileihin saa kulkea osana tätäkin työtäni.

Joten nyt kun katselette Instagram-videoitani, tiedätte, miksi juna vie niin usein Riihimäelle. Ja koska minun tehtäväni on olla Joutsenella myös linkki brändin ja teidän kuluttajien välillä, saa ihan kaikki toiveet, kysymykset, pyynnöt, ihastukset ja vihastukset toimittaa myös minulle esimerkiksi sähköpostin tai Instan kautta. Yritän vastata niihin parhaani mukaan ja suurimpiin kysymyksiin voisin kirjoitella vastaukset jopa tänne postauksiin astikin.

Kivaa alkanutta viikkoa! Huomenna ja keskiviikkona onkin taas edessä Joutsen. Saa seurailla instasta mun päivää Riihimäellä!

-Karoliina-

Kuvat: Krista Keltanen 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Jaahas. Tässä edessä olisi nyt postaus, jonka otsikoksi olen kirjoittanut omaan kalenteriini tekstin: blogiskaba. Ja sitten en oikein olekaan osannut laittaa yhtään ranskalaista viivaa otsikon perään. En ole tiennyt, mitä asiasta sanoisin.

Mutta aloitetaan nyt faktasta:

Sain viime viikolla sähköpostiini viestin siitä, että olen ehdolla Inspiration Blog Awards -kisassa kategoriassa Arjen sankari. Olin ilahtunut sähköpostista, unohdin koko keissin viime viikon pyörityksessä ja muistin asian uudelleen tänä aamuna. Niin ja sitten tulikin se lukko, että mitä aiheesta oikein kirjoittaisi.

Jotenkin tällaisessa kisassa ja ehdokkuudessa tiivistyy jotain sellaista, joka minulla on bloggaamisessa ollut aina aika vaikeaa. Nimittäin oman itsensä mainostaminen. Sellainen omien tekstiensä, motiiviensa ja työnsä auki kirjoittaminen ikään kuin niin, ettette te muka tietäisi jo tasan tarkkaa valmiiksi, mitä minä täällä kirjoittelen ja miten.

Älkää ymmärtäkö nyt väärin. Tiedän, etten ole ”anteeksi kun olen olemassa -ihminen”. Tiedän, mitä bloggaaminen vaatii, oli se sitten harrastus ja jotain vähän enemmän. Tajuan, että blogi on aina samalla myös brändi, jonka eteen täytyy itse tehdä markkinointityötä. Ja ymmärrän myös sen, että joskus oma naama on tuotava esille, eikä kukaan lukisi bloggaajaa, joka pitäisi omat ajatuksensa, äänensä ja/tai naamansa piilossa.

Mutta. Silti. Kaikesta tästä tiedosta huolimatta minulle iskee tällaisissa kohdissa sellainen perisuomalainen ujous. Nämä blogikisa-asiat kun ovat aina vähän jotenkin sellaisia, että alan kiemurrella nolouksissani. Tulee fiilis, etten nyt ainakaan haluaa tuoda sellaista kuvaa itsestäni, että luulisin itsestäni liikoja. Tuntuu ihan typerälle mainostamalla mainostaa, että ”Hei, olen tosi hyvä. Äänestä mua”. Eihän mitään urheilumitaliakaan ruinata raadilta, vaan se pitää ansaita. Ennemmin vaan haluaisin, että oma työni puhuisi niin paljon puolestaan, että joku – ilman, että joutuisin pyytämään– haluaisi ehdottomasti käydä äänestämässä juuri minua. Tiedätte varmasti, mitä tarkoitan?

Minä en tiedä, kuinka arjen sankari olen. Mutta jos blogissa on jokin sellainen palanen arkea, jota haluat lukea, tiedät, mitä täällä linkissä teet. Saa, mutta ei ole pakko hei!

Ja sitten vielä otsikkoon. Mitäkö ajattelen? Ihana päivän piristys ja ilahdutus. Ei tämän työn tärkein asia, mutta tietysti muistamisesta tulee hyvä mieli. Kiitos siis raadille ehdokkuudesta. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

Share

Ladataan...

 

 

Kirjoitin eilen siitä, mitä kaikkea olemme F:n kanssa puuhastelleet lomalla. Ja vaikka tuntuukin sille, että kyseessä on ollut todellinen lomaviikko, on kuitenkin myönnettävä, että töitä tein ihan samalla tavalla kuin muinakin viikkoina. Töiden tekoajat, tavat ja ympäristö vain muuttuivat. Ja siksi loma tuntui ihan lomalle, vaikka läppäri ja kännykän sähköpostit kulkivatkin koko ajan matkassa.

Tajusin itse asiassa vasta eilen kotiin tultuamme, että tällaista se yrittäjän lomailu on. Ja se sai minut pohtimaan nykyistä työskentelyäni ja lomailuani verrattuna opettajan töihin.

Ensinnäkin tajusin sen, että kun olin opettaja, oli minulla paljon selkeämmät rajat sen suhteen, milloin olen töissä ja milloin lomalla. Ja vaikka kirjoitin opetöidenikin ohella blogia – monta vuotta myös silloin päivittäin – toi opetyöt sellaiset raamit, että kirjoitin noihin aikoihin blogiakin enemmän suunnitellusti kuin nyt. Nimittäin kun silloin jäin syys-, hiihto- tai joululomalle opetöistä, tein koko lomaviikkoa varten myös blogipostaukset ajastetusti jemmaan niin, etten lomaviikon aikana myöskään kirjoittanut. Nyt sen sijaa en edes ole miettinyt, etten kirjoittelisi F:n koululomien aikaan.

Toki tähän, etten nyt koe tarvitsevani niin konkreettisia irtiottoja kuin aikaisemmin vaikuttaa se, että kokonaisvaltaisesti työntekoni on vapaampaa kuin opeaikoina. Silloin niin moni asia, työaika ja päivien mitta oli muualta määrättyä, että niitä ihan oikeita lomia kaipasi paljon enemmän kuin nykyisin. Nykyinen työ nimittäin mahdollistaa (periaatteessa) lomailun koska vaan. Joskus ”lomaksi” riittää tuntia pidempi lounastauko, joskus junassa matkustamisen aikaan tehty ”työpäivä”.

Minä koenkin, että tässä elämänvaiheessa en varsinaisesti itse tarvitse lomaa. Mutta välillä olen nykyisinkin kokenut piston sydämessäni silloin, kun on pitänyt lykätä jotain F:n kanssa pelattavaa lautapeliä siksi, että minulla on ollut jokin työhomma kesken. Tosin minusta tuntuu, että kotona tehtävä työ ei erota minua niin paljon enää F:stä (enkä siksi koe niin paljon syyllisyyttä), kuin joskus. Nykyisin on kuitenkin erona opevuosiin se, että kirjoittamishommat ovat se päivän työ. Ei enää työ, joka tehdään työ- ja päiväkotipäivän jälkeisenä ekstrahommana.

Toki ymmärrän, että minulla on varmasti nyt menossa tähän työhön liittyvässä vapaudessa myös tällainen honeymoon-vaihe. Olenkin alkanut – vaikka nyt niin mahtavalle tuntuukin – pohtia sitä, miten voin jatkossa varmistaa sen, että osaan relata tarpeeksi. Nimittäin sehän kai on fakta, että jossakin vaiheessa ihminen tarvitsee myös säännöllisiä lomia. Myös tällainen oman itsensä herra.

Ehkä tosiaan vaan kylmänviileästi PÄÄTÄN, että tietyt viikot ovat kohdallani lomaa. Hiljennän silloin sähköpostin, pistän automaattisen lomaviestin päälle, teen etukäteen ne duunit jotka voin ja sitten vaan lomailen. Otan vähän mallia opeajoista, jolloin en edes miettinyt mitään töihin liittyvää.

Tosin. Pakko vielä kertoa, kuinka maisemanvaihdos jo tällä tavalla selvästi siirtänyt aivojani lomalle tyypilliseen flow-tilaan. Olen nimittäin ollut koko keskiviikon ja torstain sellaisella draivilla, jonka aina saan päälleni silloin, kun aivoillani on ollut tarpeeksi aikaa levätä. Täällä on suihkinut niin monet sähköpostit, juttuidikset ja sähköiset kontaktit, että oikein hykerryttää.

Mitenkäs siellä? Kuinka te lomailette? Miten tekee muut yrittäjät?

Jos työpostaukset kiinnostavat, lue myös:

Elämää lottovoittajana

Kun opettajan työt jäi, jäi myös maanantaiahdistus 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: paita, Ivana Helsinki (Brave Enough To Ride)* // housut, H&M // vihkot, Vihkokauppa

*saatu 

Share

Pages