Ladataan...
Kolmistaan

Meidän välissä on melkein 23 vuotta ja 203 kilometria.

Ulkopuoliset sanovat, ettei uskoisi äidiksi ja tyttäreksi. Mutta kun meidät tuntee, tietää, että kyllä me olemme. Enemmänkin. Meillä on sama mieli, telepatiaa ja toistemme jatketut lauseet.  

Me huolehditaan ihan liikaa. Stressataan tienylityksiä, ambulanssin ääniä ja sitä, jos ei tullakaan sovittuun paikkaan, sovittuun aikaan.

Me soitetaan ainakin kerran päivässä. Aina aamuisin. Niin ja tekstataan isot asiat ja sellaiset, joissa kerrotaan, mitä laitetaan iltaruuaksi tai kenen pitäisi pudota Huippiksesta seuraavaksi.

Me kuullaan toisesta satojan ja tuhansien kilometrien päähänkin, millä mielellä toinen on. Silloinkin, kun sitä ei toivoisi. Siunaus ja taakka, ajatustenlukeminen.

Me rakastetaan hajuvesiä ja inhotaan korkokenkiä. Ja jos joku asia on naamassa oltava kunnossa, se on kulmakarvat.

Meidän mielestä ensin pitää miettiä ruoka ja sitten vasta muut asiat. Ja kun me halutaan katsoa jokin hyvä elokuva, se on Wallander. (Vaikka voikin käydä niin, etten minä jaksa edes valvoa elokuvan alkuun ja sinäkin nukahdat jo ennen puolen välin).

Meistä aivoilla on väliä. Ja tasa-arvolla. Meissä virtaa mummolta peritty luontainen feministiveri. ”Ei aina tarvitse sanoa, mitä ajattelee”, sinä sanot minulle ja heti seuraavassa lauseessa jo itse rikot omaa ohjettasi.

Meillä on teräväkieli ja sen alla lempeä sydän. Me pidetään puolia ja taistellaan, mutta sen jälkeen itketään hiljaa omissa huoneissamme. Me halutaan puhua kaikki asiat halki ja sitten ei lopulta kuitenkaan. Ei silloin, jos ne liittyvät liikaa meihin itsemme. Ja kun me saadaan kaunista palautetta uudesta kampauksesta, on meistä ihan relevantti kommentti vastata siihen ”nii vissiin”.

Me ollaan kovia kiroilemaan ja hyviä organisoimaan. Me ollaan järjestelmällisiä ja me tehdään listoja. Järjestetään juhlia, katsotaan kesällä mökkijärvelle saunan jälkeen ja sanotaan, ettei mikään voisi olla parempaa.

Leijonaemo on typerä ilmaus. Olen melko varma, että niin on sinustakin. Sellainen maailmoja syleilevä ja teennäinen. Mutta sellaisia – leijonaemoja – me taidamme molemmat kuitenkin olla. Vahvoja naisia, joille tärkeintä on perhe. Joille oikeasti millään muulla ei lopulta ole merkitystä.

Kiitos äiti, että olet minun äiti ja F:n mummo. Kiitos, että olet se, kenen neuvot ovat tärkeimmät, vaikken neuvoja koskaan haluakaan kuunnella, kuten hyvin tiedät.

Rakastan sinua!

-Karoliina-

 

Share

Ladataan...

Heräsin tänä aamuna kahdeksan jälkeen kun makuuhuone alkoi lämmetä verhojen välistä puikkivista auringonsäteistä. Käänsin kylkeä, nukuin vielä tunnin ja kun lopulta heräsin, olin varmasti virkeämpi kuin yhtenäkään aamuna kuukausiin. Tepsuttelin keittiön, surautin kahvit, nappasin läppärin kainaloon ja palasin takaisin peiton alle, jossa työnsin jääkylmät kalikkavarpaani yksiä isoja ja lämpimiä jalkoja vasten. Asunnosta kuului vain avonaisesta ikkunasta kantautuva lintujen ääni ja miehen hiljainen unihengitys. Sain tehdä ihan mitä halusin, ja tällä kertaa oma hiljainen aamukahvi ja läppärin näppisten rapina aloitti aamun, jossa ei ollut kiire minnekään. Havahduin, että tällaistakin minun elämäni joskus on. Joskus ei herää kauheilla silmäpusseilla sängynreunalta puoliksi lattian puolella roikkuen jääkylmänä, kun pieni ihminen on yöllisellä vaeltelureissullaan varastanut niin paikan kuin peitonkin. 

Minulle äidiksi tuleminen ei ollut sellainen shokki tai jättimuutos, kuten joillekin se saattaa olla. Kuten joskus olen kirjoittanutkin, koin, että roolini isosiskona valmisti minut hyvin äitiyteen. Isosiskous oli opettanut, millaista olla vastuussa pienemmistään. Siksi en olekaan oikeastaan koskaan kokenut, että äitihommista pitäisi saada lomaa. Totta on, että olen käynyt ulkona ja reissuissa ilman lasta, ja se on ollut virkistävää ja hauskaa. Niin ja ne pitkät yöunet, jotka olen saanut nukkua välillä vanhempieni luona vieraillessa, ovat pelastaneet monta tilannetta. Uskon kyllä siihen, että jokaisen vanhemman on hyvä joskus tuulettua ilman lasta. Tarkoitan kuitenkin tällä ”en tarvitse lomaa -jutulla” sitä, että minun ei ole ollut varsinaista pakottavaa tarvetta rimpuilla irti äitiroolista kuin ihan vauva-ajan alkuaikoina. Tiedättehän sillä tavalla, että haluaisin irtioton siitä, kuka todellisuudessa olen. Ei – yksin tai lapsen kanssa, minulla on sellainen olo, että olen äiti. Ja se on hyvä juuri niin. Äitiys ei ole ollut vain äitiyttä, vaan juuri sitä minun elämääni. Minua.  

Tässä nykyisessä elämäntilanteessa olen kuitenkin usein havahtunut siihen, kuinka muuntautumiskykyinen ihminen on, ja kuinka monta roolia yhteen ihmiseen mahtuukaan. Koska kun ei olekaan lapsensa kanssa ihan kaikkia elämänsä hetkiä, on myös väkisinkin enemmän tilaa miettiä sitä omaa ydinitseään. Olen tullut siihen tulokseen, ettei mikään eteeni tulleista rooleista ole vähemmän totta tai enemmän aito kuin toinen, vaan tilanteen tullen ihminen muokkautuu juuri sellaiseksi, kun hetki sitä vaatii. Kun F on kotona, menee elämä rutiineista toiseen ja aivoni raksuttavat ihan automaattisesti vähän kuin askeleen edellä miettien aina, koska seuraava siirto on: aamupala, pukeminen, harrastus tai iltapesut. Olen siinä äitiäitimoodissa, jossa oman itsensä voi välillä jopa unohtaa. Kun F ei olekaan kotona, muuttuu elämisen rytmi samalla sekunnilla – illallinen syödään kolme tuntia myöhemmin, aamulla saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja jos päähän pälkähtää jokin ajatus, sen voi toteuttaa tuosta vaan. 

Kun istuimme eilen aurinkoisen kahvilan terassilla kaksin A:n kanssa. Joimme kahvia, luimme lehtiä ja nautimme lämmöstä, ajattelin, kuinka mahtavaa on olla juuri minä kaikkine niine rooleineni, joita minulla on. Hetken kirpaisi viereen istunut isä-poika -pari. Harmitti, ettei F ollut mukana herkuttelemassa jäätelöä. Sitten käänsin uuden sivun Hesaristi ja mietin, että täytyy nauttia tästä rauhassa luettavasta aukeamasta. Maanantaina kun siihen ei taas ole mahdollista, kun Hesarin sivua tärkeämpää on letittää tukka, keittää kaakao ja hoputtaa eskarivaatteet päälle.

Voi kun aina muistaisi elää hetkessä. Olla haikailematta jonnekin, mitä ei saa ja jotain roolia, jota ei juuri nyt voi toteuttaa. Nauttia siitä, mikä on käsillä. Uskoisin, että sillä tavalla tehdään onnellisia ihmisiä.

-Karoliina-

Share

Ladataan...

Hirveän usein minun tulee kirjoitettua naiseudesta jollakin tapaa negatiivisesta tai ainakin yhteiskunnallisesti kriittisestä näkökulmasta. Lasikatot, ulkonäköpaineet, sovinismi ja niin edelleen.

Olen sitä mieltä, että jokaisen naisen ja miehen(!) tulisi olla feministi, koska muuten täällä ei tapahdu askeleita eteenpäin. Mutta siinä kaikessa tasa-arvokiihkossa minä ainakin välillä unohdan sanoa ääneen – jopa itselleni – miten hienoa onkaan olla nainen. Koska ajattelen niin varmasti joka päivä! (Paitsi menkoissa, gynekelogilla ja synnyttäessä, mutta ei mennä nyt siihen.)

Listasinkin tähän alle naistenpäivän kunniaksi – ikään kuin muistutukseksi itselleni – kuinka mahtavaa on juuri tässä sukupuolessa. Moni, varmasti itse asiassa jokainen, kohta sopisi myös monen miehen kohdalle, mutta tämä onkin minun henkilökohtainen listani niistä hetkistä, jolloin olen ajatellut, kuinka ihanaa on olla juuri nainen. Heterokeskeinen ja hömppähän tämä lista myöskin osin on, mutta niin olen henkilökohtaisesti minäkin (silloin kun en ole kärkäs sassy lady). 

  • Kauneus. On ihanaa saada avoimesti olla kiinnostunut kaikesta kauniista. Ostaa kotiin leikkokukkia, miettiä huulipunasävyjä, pohtia juhlamekon helmaa ja joulun teemavärejä. Tämä kaikki sallitaan meiltä naisilta mitään kyselemättä. Saa olla vapaasti turhanpäiväinen ilman, että kukaan kritisoi.
  • Siskohenki. Ne harvat hetket, kun on mahdollisuus istua alas rakkaiden siskojen – biologisten tai ystäväsiskojen kanssa – tuovat niin paljon energiaa. Toisen naisen tuki on parasta, mitä voi saada ja antaa. Ymmärsin naisystävien merkityksen vasta parikymppisenä. Sen jälkeen olenkin kasannut ympärilleni sellaisen sakin ihania naisia, että oikein hymyilyttää. Ihanaa, että olette olemassa!
  • Herättely. Naisen ei tarvitse paljon tehdä, että voi provosoida. Täytyy myöntää (kauheaa kyllä), että välillä nautin siitä, että saan ravistella ihmisiä. Ensin voi räpsytellä ripsiä nätisti ja hiljaisesti, antaa uuden tuttavuuden luoda oma mielikuvansa sinusta ja sitten: BAM! Iskeä jokin sellainen asia kehiin, kun vaikkapa ajatus tai mielipide. Veikkaan, että miesten pitää tehdä vaikka kuinka paljon enemmän asioita, jotta voivat hätkähdyttää ketään. 
  • Äitiys. Vaikkei äitiys aina liity naiseuteen, minulla se liittyy. Yksi parhaista asioista naisena on olla äiti. Miten ihanaa olla omalle lapselleen se turva ja lämpö. Se kenen nimeä huudetaan ensimmäisenä yöllä (ei aina käytännössä ihanaa, mutta ajatuksentasolla kyllä) ja kuka saa kuulla ilot ja huolet. Olen varmaankin näitä syntymä-äitejä, jotka ovat halunneet olla tässä roolissa jo kauan ennen lasta. Siksi onkin niin ihanaa, että saimme F:n!
  • Parisuhde. Hassua ehkä, mutta olen monta kertaa miettinyt, mikä miehille on naisissa se juttu, miksi heistä on meidän lähellään niin hyvä olla. Koska tiedän tasan tarkkaan, mitä hyvä mies saa näin naisessa aikaiseksi. Jos ei nimittäin ole turvallinen olo halatessa, ei ole minusta mitään! Parasta on se, kun saa samaan aikaan olla sekä itsenäinen, että jollakin tapaa suojassa. Että toista ei pakolla tarvitse, pärjää varsin hyvin itsekin, mutta silti haluaa elää rinnakkain. Ei helppo yhtälö, mutta uskoisin sen olevan mahdollinen.
  • Hormonit. Onhan ne nyt vaan aika hemmetin hyvä tekosyy vetäistä välillä levyllinen suklaata ja päälle oikein mehevät crazy-kilarit. 

Ihanaa naistenpäivää!

-Karoliina- 

Share

Pages