Ladataan...
Kolmistaan

 

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että minun kohdallani äitiys on tehnyt pääasiassa hyvää. Sen lisäksi, että minusta on (lähes aina) ihana olla äiti, äitinä on ollut mahdollisuus oppia paljon sellaisia taitoja ja toisaalta itsestäni sellaisia yksityiskohtia, jotka entisessä elämää eivät ole näytelleet niin suurta roolia. Sanottakoon näin, että luonteen on ollut pakko jalostua vaatimusten edessä.

Olen pistänyt kuitenkin myös merkille, että niinä hetkinä, kun olen aktiivisesti äidin roolissa (eli olen F:n kanssa), kykyni olla muuten mukava ihminen, heikkenee. Että vaikka hermoja, kuuntelukykyä ja ymmärrystä löytyy kyllä useimmiten tyttärelle, taitoni olla sosiaalisesti taitava tai huomioiva muille ihmisille, vähenee. Huomaan, että jos tytär on ympärillä, saatan keskeyttää puolison tai kaverin jutun törkeästi antaakseni vaikka ohjeita lapselle. Tai hapuilen katseellani lasta, vaikka tiedän, että on hirvittävän epäkohteliasta, ettei katso puhujakaveria silmiin. Ja hei: Tyttäreni ei ole enää vauva eikä taapero, eikä näin ollen tarvitse reagointia enää samalla sekunnilla!

Samoin kun lapsi on saatu illalla unille, monesti vasta niissä hetkissä tajuan, olenko todellisuudessa itse millä tuulella tai kuinka väsynyt olen. Lapsen kanssa tilanteissa tsemppaa ja kun tyttären nukahdettua ei tarvitse enää pinnistellä tai kuten haastavina päivänä –venyttää pinnaa – puskee yleensä se todellinen oma tunne vasta päälle. Jos olo on äitiroolin takana ollut kireä tai väsynyt, purkautuu kaikki lapsen mentyä unille. Silloin ei ole enää energiaa neuvotella tai olla joustava. Voisi kai sanoa, että oma kapasiteetti on siihen mennessä jo käytetty. 

Uskon, että ilman uusperhe-elämäntilannetta en olisi edes huomannut eroa siinä, millaiseksi oman oloni ja kykyni olla läsnä koen riippuen siitä, missä lapsi kulloinkin on. Mutta tässä elämäntilanteessa luonnostaan vuorottelevat lapsiajat ja lapsivapaat päivät ovat näyttäneet, että ilman lasta olen paljon rennompi, mukavampi, kuuntelevampi ja ennen kaikkea enemmän läsnä oleva muille ihmisille. Silloin olen, ainakin omasta mielestäni, aika kiva puoliso ja myös ystävä, joka muistaa vastata puheluihin ja viesteihin. Silloin voi illalla käydä montakin monen tunnin keskustelua, tehdä kompomissejä ja keskittää huomionsa sinne, minne keskellä perhe-elämää ei jaksa. 

Toisaalta on niissä lapsivapaissa päivissä oma ansansakin. Kun päivät eivät silloin pyöri käytännön ja jonkun tärkeämmän henkilön kuin oman itsensä ympärillä, olen huomannut, että joskus minusta tulee lapsivapaina päivinä ihan outo. Saatan alkaa kelailla jotain todella epäolennaisia juttuja, jumittua johonkin yksityiskohtaan tai tehdä ongelman asiasta, jota en tyttären ollessa kotona edes huomaisi. Silloin onkin yhtäkkiä aikaa ajatella ja aikaa antaa mielen tehdä koukkujaan.

Vaikka kaikki viime aikoina lukemani elämäntapaoppaat ja vähänkin psykologiaan viittaavat kirjat ovatkin kertoneet, ettei ihminen ole koskaan valmis ja tämä on usein myös mysteeri itselleen, on kyllä ollut aika avartavaa huomata, että oman mielenkin kiemurat yllättävät aina välillä. Jos meillä ei olisi tätä nykyistä elämäntilannetta, en varmasti olisi havainnut itsestäni näitäkään puolia. En olisi tiennyt, että läsnäolokyvyssäni olisi niin suuri ero verrattuna siihen, olenko tyttäreni kanssa vai ei. Ja toisaalta: Ne pienet – jopa pilkkumaisuuteen menevät asiat – jotka luulin jättäneeni jo kauan aikaa sitten taakseni, puskevatkin esille vielä tänäkin päivänä, kun niille vain antaa tilaa. Siis silloin, kun yhtäkkiä saankin keskittyä totuttua enemmän omaan napaani. 

Minua aina mietityttää ne ihmiset, jotka kertovat, ettei lapsi ole muuttanut heitä yhtään. Vaikka vanhempikin voi tietysti olla todella monella tavalla, vähän vierasta ajatusta siitä, että mikään ei muuttuisi perheen myötä. Koska jos totta puhutaan, minä koen, että olisin monella tasolla ihan erilainen ihminen, jos en olisi äiti. Minun kohdallani äitiys on siis tehnyt hyvää sillä tavoin, että luonteeni kulmien on ollut pakko hioutua. Okei, saatan olla vähän useammin poissaoleva ja en jaksa enää keskustella niin tiiviisti aikusläheisteni kanssa iltaisin, mutta muuten asiat ovat asettuneet kohdallani enemmän oikeisiin mittasuhteisiinsa. Kun tytär on kotona, en mieti puolta päivää sitä, menisikö tässä nyt salille, missä järjestyksessä pesisin pyykit tai kehittelisikö jostain kärpäsenkokoisesta asiasta väittelyä puolison kanssa. Siihen kun ei lapsen ollessa kotona olisi aikaa: Äitinä, perhe-elämän pyörityksessä asiat pitää tehdä loppuunasti, eikä turhalle märehdinnälle ole tilaa. Silloin energia suunnataan siihen, mikä on tärkeintä, tarkoituksenmukaisinta ja järkevintä.

Nyt sunnuntaina on takana kaksi vuorokautta ihanaa lapsivapaata pitkine yöunineen, lenkkeineen, aikuistreffeineen, viinilasillisineen ja teatteri-iltoineen. Se teki hyvää, taas hetkeksi, mutta parasta oli, kun sai hakea tyttären kotiin. Tuli tunne, että nyt palaset on taas oikeissa kolosissaan. Mittasuhteet kohdillaan. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: mekko, Uhana Desing (kotimainen tekstiili) // korvikset, Uhana Design (kotimainen koru) 

Ladataan...
Kolmistaan

Kuten kirjoitin viime viikolla, tavoitteeni on, että 80% ostamistani tekstiileistä vuonna 2018 on kotimaisia.

Koska kaappini on kuitenkin pullollaan vanhoja (kotimaisia) lemppareita, jotka olen ostanut jo aikaisemmin, ja joita pidän edelleen joka päivä, ajattelin tehdä pienen katsauksen vanhoihin suosikkeihini. Tai siis ei vanhoihin, vaan ennemminkin ikisuosikkeihin.

  • IVANA HELSINGIN PITSIMEKKO, jonka esittelin ensimmäisen kerran blogissa joulun alla 2015 täällä. Vaikka en enää ikimaailmassa pukisikaan mekon kanssa tuollaista vyötä kuin muutama vuosi sitten, on mekosta tullut se vaatekaappini kulmakivi, jota ilman en varmasti voisi enää elää. Tuo mekko kun sopii oikein yhdistettynä niin arkeen kuin juhlaankin ja on sellainen luottovaate, jonka vetäistessä ylle olo on joka kerta minunlaiseni.
  • BILLE BEINON COLLEGE-PAITA. Ostin paidan extempore-ostoksena joskus reilu vuosi sitten, ja olen pitänyt sitä ihan hirmuisesti. Ulkomuodoltaanhan paita ei ole mitenkään maata järisyttävän erikoinen, mutta yksinkertaisuudessaan se toimii juuri niin kuin toivon kollaripaidan toimivankin. Tällä on menty työpäivät, kotikollaripäivät, mökit ja rennot tapaamiset. Voi olla, ettei paita ole näkynyt koskaan varsinaisessa asupostauksessa, mutta Instagramissa sentään.
  • UHANA DESIGNEN VILLAHOUSUT*. Nämä tuttavuudet ovat minulle ihan uudet, vain reilun kuukauden vanhat, mutta silti tiedän, että kyseessä on oman vaatekaappini klassikot. Pöksyt eivät kutita, ne ovat ihanan lämpimät ”leggarit” ja niillä kehtaa mennä minne tahansa. Olen ollut näillä ulkoilujen lisäksi mm. tyttären tanssin joulunäytöksessä, kylässä ja kaupungilla. Ihmettelen, miksi panttasin niin monta vuotta pöksyjen ostamista.
  • IVANA HELSINGIN MARTTI SYRJÄ -VIITTA. Tämä on samalla tapaa luottovaatteeni kuin Ivanan pitsimekko. Välillä viittaa voi pitää ikään kuin mekkona, joskus se toimii sisätilojen neuleena paidan ja farkkujen kanssa. Toisinaan – lämpimillä alemmilla kerroksilla – viitta esittää ulkotakin virkaa. Samalla, kun viitasta on tullut MINUN luottovaatteeni, taitaa se olla siskonikin lempilainauskohde minun kaapistani.Viitta taisi ensi kerran näkyä blogissa tässä postauksessa ja viimeisimmän kerran taas tänä syksynä. Huomaatteko, miten koomisen samanlaiset asut minulle on valikoitunut viitan pariksi, vaikka välissä on useampi vuosi?
  • FINLAYSONIN MUUMILAKANAT*. No nämä lakat eivät varsinaisesti ole minun,  mutta joka kerta kun petaan ne F:n sänkyyn, minulle tulee hyvä mieli. Lakanoiden väri on ensinnäkin ihana. Kuin karkkia petaisi sänkyyn- Toisekseen lakanat ovat jokaisen peruskerran jälkeen kuin uudet. Vaikka en ehtisikään joka kerta mankeloida, nuo lakanat ovat kuin pakasta reväistyt, kun isken ne F:n sänkyyn. Tätä ominaisuutta toivoisi ihan kaikilta lakanoilta.
  • MAKIAN RAGLAN PARKA*. Tätä voisi sanoa todelliseksi luottotakkimalliksi. Edellin Raglan Parka palveli 2011-2017 ja uuden takin - vähän vaan kirkkaammalla vihreällä sävyllä - sain ennen joulua. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan, kun tietää, että malli käy, siihen ei kyllästy ja takki sopii suurimaan osaan muista vaatteistani. 

No mikä näistä viidestä tuotteesta tekee ikisuosikkini? Ensinnäkin se, että kaikkien laatu on sellainen, että joka käytön ja pesun jälkeen vaate vaikuttaa edelleen kuin uudelle. Minusta ainakin suuri osa vaatteen kauneudesta tulee siitä, että se on siisti, rypytön, nukaton ja täysissä väreissä. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Toinen syys näiden tuotteiden ihanuuteen on se, että ne sopivat (ainakin minun elämäntilanteessani) tilanteeseen kuin tilanteeseen. Paitsi lakana ehkä nyt vain sänkyyn, öhöh. Vaatteen monikäyttöisyys lisää käyttökertoja ja samalla tuote maksaa koko ajan itseään takaisin.

Kolmanneksi – tietenkin – kauneus. Koska ei mistään tekstiilistä tule lemppari, jos sitä ei ole ilo katsella.

Hauska nähdä, mistä tuotteista tulee tämän vuoden suosikkini. Uskoisin, että napakymppejä voi tulla useammin kuin ennen, koska vaateprojektini myötä minun tulee harkita tekstiilien hankintaa tänä vuonna paljon tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Mitkä seikat yhdistävät sinun lempivaatteitasi?

-Karoliina-

*saatu

Kuvat: Ivana Helsinki -mekko & Finlayson-lakana, minä // Ivana Helsinki -viitta, Armando Tranquille //Makia Raglan Parka, Uhana Design & villahousut, Noora Näppilä

Ladataan...

Niin se vaan iski viime yönä ihan yllättäen. Tunki uniin, keskeytti levon, teki olon ahdistuneeksi.

Olen pitkän aikaa ollut ilman sen suurempia stressejä. Joskus on ollut töissä kiirettä, paljon hommaa, mutta silti en ole ollut stressaantunut. Olen osannut ottaa töitä sopivasti ja kieltäytyä myös oikean verran. Olen tajunnut, että vaikka voisin tehdä töitä iltaisin ja öisin, en tee niin. Olen halunnut, että levolle ja perheelle on tarpeeksi tilaa.

Viime yönä kuitenkin ajatukseni juoksentelivat pitkin postauksia, aikatauluja ja luvattuja sähköposteja. Missä välissä ehtisin kuvata kampanjakuvat, kun valoa ei edelleenkään ole iltaisin, kun saavun töistä kotiin? Miten en ole vieläkään muistanut vasta siihen yhteen tärkeään sähköpostiin ja missä välissä tekisin ne pari lisähommaa, jotka lupasin ottaa perusviikkorutiini kaveriksi?

Vaikka rakastan oman työni vapautta ja sitä, että voin tehdä aikatauluni itse, lue se joskus samalla myös paineita. Ennen oli helppoa sanoa, etten voi juurikaan ottaa esimerkiksi tapaamisia arkipäiville, koska opetöistä ei vaan yksinkertaisesti lähdetty kesken päivän minnekään.

Nykyisen työni vapaus on ihana asia, mutta välillä se on myös taakka. Tai ehkä en ole vielä vaan oppinut aikatauluttamaan asioitani vaan oikein. Otan poikkeuksetta joka viikko erilaisia kokouksia ja tapaamisia, jota toki liittyvät töihini, mutta jotka samalla myös aiheuttavat sen, että varsinaiselle kirjoitustyölle jää yhä vähemmän aikaa. Sitten kiroilen kalenteri kädessä ja pähkäilen pääni puhki, minne väliin minkäkin homman ja työn tungen.

Nyt pitäisi keksiä jokin tapa katkaista tämä olotila. Koska oikeasti – kun järjellä miettii – ei tässä mitään hätää ole. On yksi viikko vähän enemmän töitä, mutta sitten pitäisi edessä olla taas ihan normiviikkoja. Olen aloittanut taas pikkuhiljaa vuoden vaihteen jälkeen liikunnan ja se on ollut yksi hyvä tapa purkaa paineita. Mutta ei siellä salilla voi kuitenkaan joka hetki olla. Ehkä jokin pieni hengityskaava tai mentaaliharjoitus? Vinkkejä otetaan vastaan!

Vähän pännii, miten elämä menee näin aaltoina. Olin kuvitellut, että tämmöiset olotilat on jo mennyttä elämää ja olen löytänyt tasapainon töiden teon suhteen. Mutta sieltäpä se sitten taas takaraivosta puski. Toivotaan, että epätoivottu vierailu jää tällä kertaa lyhyeksi. 

-Karoliina-

Asu: pipo*, Kivat (suomalainen tekstiili) // takki*, Joutsen (suomalainen tekstiili) // villahousut*, Uhana Design (suomalainen tekstiili) // lapaset, Lindex // kengät, Timberland

Kuvat: Noora Näppilä

*saatu

Pages