Ladataan...
Kolmistaan

Miten tutustuitte?

  • E: Saksan Ikeassa.
  • K: Oliko se just Ikeassa? Mä olinkin ihan unohtanut sen.

 

Mikä oli ensivaikutelmasi toisesta?

  • E: Uuullalaa, mikä muija. (Naurua). Oikeasti, Karoliina oli niin siistin näköinen.
  • K: No kyllä mua vähän jännitti nähdä Ellu, koska A oli kertonut, että Ellu on tosi suorapuheinen ja ei kaunistele asioita. Mutta siis ei se jännitys kestänyt kuin päivän. Ellu oli kaunis ja hauska ja kuten ystävän kuuluukin: Sen seurassa oli heti tosi luontevaa olla. 

 

Milloin huomasit kaveruuden muuttuneen ystävyydeksi?                

  • E: Se on niin vaikea määritellä ajankohtaa. Varmaan silloin kun alettiin puhua enemmän kaikkea. Tosi nopeasti kuitenkin. Saksassa elämä oli niin erilaista ja siellä ei ollut sellaisen normaalielämän ”häiriötekijöitä”, niin oli mahdollisuus tutustua nopeasti ja eri tavalla, mitä Suomessa varmaan olisi.
  • K: Ihan varmaan jo mun toisen Saksan reissun aikana. Vai jo ekan? Saksassa tosiaan oltiin niin tiiviisti yhdessä, ihan joka päivä, niin toiseen tutustui nopeasti. Kun siinä kävi lisäksi kaikki ruokakaupat, ruuan valmistukset, pelit ja kollarihousulöhöilyt poikkeuksetta yhdessä, tutustui toiseen myös arkisesti.

 

Kun sovitte tapaamisen, kumpi on myöhässä ja kumpi ajoissa?

  • E: Ehkä meitsi? Kerran te kyllä olitte. Nomussa.
  • K: No Ellu ja Ellun mies. Aina! Jos sovitaan, että nähdään klo 17, voi alkaa odotella näitä aikaisintaan klo 17.30. Yleensä myöhästymisen syy on se, että Ellu kuivaa hiuksia. Mutta tosiaan: Kerran A ja minä oltiin myöhässä illallisilta. Se oli ihme.

 

Mikä teitä yhdistää? Missä olette samanlaisia?

  • E: Meillä on pippuriset luonteet. Me ollaan tulisia, mutta toisaalta unohdetaan sen alkuraivostuksen jälkeen riidat lopulta tosi nopeasti.
  • K: Ellulle ja sen miehelle voi puhua asiat aina niin suoraan kun ne on. Kaunistelu ei ole yhtään Ellun juttu, joten silloin voi siten itsekin puhua ihan mistä asioista vaan. Itse asiassa ei ole varmaan asiaa, mistä noiden kahden kanssa ei oltaisi A:n kanssa juteltu. Samaa meissä on myös se, että meidän molempien parisuhdedynamiikat toimii todella samalla tavalla. Myös meidän miehissä kun on hirmuisesti samaa. Enkä nyt siis tarkoita vain ammattitaustaa, vaan ennemminkin luonteenpiirteitä. 

 

Missä olette erilaisia?

  • E: Karo on suunnitelmallisempi, mutta toisaalta sen työ on myös sellaista, että asioita pitää analysoida ja miettiä. Mä suunnittelen vaikka tosi tarkasti mun hevoseen liittyvät asiat, mutta itse töihin voin vaan mennä ja tehdä sen, mitä on tehtävä. 
  • K: Ellu on fyysisesti ahkerampi kuin minä. En ikinä pystyisi itse siihen, että herään joka ikinen aamu jonnekin hevostallille 5.30 tai rehkin siellä oikean työpäivän jälkeen. Ellu on näissä asioissa ihan hirmuisen päättäväinen ja pysyy suunnitelmassaan. Se ei todellakaan annan mennä itsensä helpoimman kautta. Ehkä yksi ero on myös se, että me ollaan sosiaalisissa tilanteissa vähän erilaisia. Kun mä olen aika samalla sosiaalisessa asteella niin vieraiden kuin tuttujenkin kanssa, on Ellulla paljon vahvemmin – ainakin mun näkökulmasta – kaksi puolta. Se on tutussa porukassa vieläkin rohkeampi kuin minä, mutta uusissa porukoissa sen sijaa tarkkailijan roolissa paljon pidempään.

 

Pahin riitanne? Ja miten se selvitettiin?

  • E: Se on varmaan edessä.Hah.
  • K: Me ei olla kyllä ikinä riidelty keskenämme. Mutta yhdessä ollaan kyllä saatu miesten kanssa monikin mehevä väittely – ei ehkä kuitenkaan riita – aikaiseksi.

 

Mikä ystävässäsi ärsyttää?

  • E: En mä ajattele tommosia. Että oikein ÄRSYTTÄÄ, se on niin iso sana.
  • K: Ei mua Ellussa ärsytä mikään. Mutta se mua välillä kauhistuttaa, kun näen Ellussa ja sen käytöksessä paljon samaa kuin minussa. Ellu on vähän kuin peili mulle. Silloin saatan tajuta jotain ärsyttävää itsestäni. Esim. nähdä, että me ollaan kyllä aika armottomia meidän sanoissamme, kun vihastutaan.

 

Miksi ihailet ystävääsi?

  • E: Sitä, kuinka rohkeasti Karo muutti asioita elämässään niiden suhteen vuoksi. Hirmuisen usein nimittäin mollataan, jos ”muuttaa miehen perässä”. Ajatellaan asiasta jotenkin negatiivisen kautta. Mullekin ihmiset sanoi, että ”mitä ihmettä sä sinne Saksaan lähdet ja roudaat sinne kaikki eläimet ja muut”. Ihmiset ei tajua, että ei se ole niin yksinkertainen juttu, miltä saattaa näyttää. Sekin on musta ihailtavaa, että vaikka Karo muutti Tampereelle, sillä on ihan oma elämä ja omat kuviot.  Ja se ei silti ole jättänyt F:ää yksin, ja sen hyvinvoinnin eteen on tehty vaikka mitä ja kaikista niistä kavereista ja muusta näkee, kuinka hyvin lapsi on sopeutunut tänne.
  • K: Eniten mä ihailen Ellussa sitä, että se on aivan oma persoonansa. Se ei todella ole mikään tusinatyyppi, vaan siinä on luonnetta ja persoonaa. Mä ihailen myös Ellun suoruutta ja ahkeruutta. Niin ja sen JÄÄTÄVÄN paksuja hiuksia. Yksi ihailun tai ehkä ennemmin kiitollisuuden aihe on se, että Ellu ja sen mies on ottanut meidän perheen niin lähelle niitä. On ihana tietää, että on olemassa myös toinen pariskunta, joka haluaa nähdä meidän kolmikkoa ihan yhtä usein kuin mekin niitä. Ja kaikkien kesken vallitsee luottamus. Ja on superkivaa olla yhdessä!

 

Kuvaile ystävääsi kolmella sanalla.

  • E: Määrätietoinen, kaunis ja hyvä äiti.
  • K: Rääväsuu TODELLA hyvällä tavalla. Herkkä ja sellainen, jonka tiedän aina pitävän  "oman jenginsä" puolia.

 

Lempinimi

  • E:Karo
  • K: Ellu

 

Miten ja kuinka usein pidätte yhteyttä?

  • E: Kyllä me nähdään aika usein. Ja tämän meidän neljän yhteinen WhatsApp -ryhmän kautta viestitellään viikottain.
  • K: Toi ryhmä on kyllä ihan paras! Ja kasvokkain me nähdään varmasti ainakin pari kertaa kuussa. Kyllä kaikilla on aina halu järkätä yhteistä aikaa, vaikka työaikataulut yms. meneekin joskus ristiin.

 

Paras yhteinen muistonne.

  • E: Varmaan se uusi vuosi.
  • K: Ehdottomasti just Hampurin uusi vuosi. Olihan se aika älytöntä, että hyvät ystävät oli todistamassa kosintaa. Ja sitten vielä kaikki ne ihan järjettömät kommellukset, joita reissussa muuten tapahtui. Tähän voisi sanoa: Eeppistä!

 

-Karoliina-

 

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Olin kirjoittanut tälle päivälle kalenteriini, että postaisin Jyväskylän tyttöjen vierailusta luokseni Tampereelle. He tulivat keskiviikkona illan suussa ja lähtivät torstaina takaisin Keski-Suomeen niin, että minä ja F pääsimme itse asiassa samalla kyydillä tänne Hankasalmen mummolaan. Se oli tytöiltä sellainen 24 tunnin pikavisiitti, jossa sai nauraa taas niin, että jäätelö pursusi suusta ulos ja skumppa hönkäistiin naurukohtauksessa nenään. Nopea irtiotto meidän kaikkien arjesta. Lapsista, arjesta, miehistä, velvoitteista. Oltiin niin kuin vuonna 2004, jolloin tutustuimme yliopiston käytävillä. Tai siis melkein. Silloin ei menty nukkumaan 23.58. Eikä tosiaankaan herätty kasilta valmistelemaan monen ruokalajin aamiaista. Sillä tavalla ne ajat muuttuvat.

Toisella tavalla ajat eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään. Ei, vaikka meillä on nyt yhteensä viisi lasta. Yksi kerrostalokoti, yksi rivari, yksi omakotitalo. Asuntolainaa, yöheräämisiä, töitä ja töiden etsintää. On ihan superturvallista, että maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa juttu alkaa aivan siitä, mihin se viimeksi jäi. Vaikka viimeksi olisi ollut puoli vuotta aikaisemmin.

Samalla, kun naurettiin meidän ensimmäisen opiskeluvuoden elämänmenolle. Raatikellarin euron illalle, taskusta löytyneelle yllätysvitoselle (jolla muuten ostettiin yksi yhteinen Hese-ateria) ja henkilölle, joka on vähän vähempi ruokainen kuin me kaksi muuta, iski tajuntaan jo se tosiseikka, että niistä nuoruusvuosista, opiskeluajoista, on ihan oikeasti jo aika paljon aikaa. Ja kun vastaan hoiperteli keskustassa joukko nuoria tyttöjä hiprakassa, mietimme, kuinka säälivästi itse olimme tuossa elämänvaiheessa katsoneet niitä todella vanhoja perheellisiä naisia, jotka eivät osanneet enää pitää hauskaa. Olen varma, että heidän silmissämme me olimme nyt niitä ikäloppuja tylsimyksiä.

Illan lopuksi istuimme puistossa ja haistelimme, mille kesäilta tuoksui. Muutama lasi skumppaa sai uneliaaksi. Onneksi kaikki olivat samaa mieltä, että tänä iltana ei lähdettäisi baariin. Mentiin nukkumaan.

-Karoliina-

P.S. Tässä taas osoitus siitä, miten bloggaaminen ei edelleenkään ole ihan verissä. En muistanut siinä kaiken kivan keskellä ottaa yhtään kuvaa tuosta vierailusta. 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Kirjoitin tämän postauksen kaksi kertaa ja deletoin molemmat. Sinänsä harvinaista, koska yleensä julkaisen kaiken juuri niin kuin sen ensimmäisen kerran olen näppäillyt. Tarkoituksenani oli kirjoittaa päivän kunniaksi jotain ylevää. Runollisesti nostaa ystäväni yläilmoihin. Riimeillä kiittää, riveillä kunnioittaa.

Kaikki se tuntui kuitenkin liian kliseiselle. Teennäisen vaaleanpunaiselle ja sellaiselle, että teitä olisi saattanut vähän naurattaa. Koska te jos jotkut, tunnette minut. Eikä minusta ole kiittelemään ainakaan isoin superlatiivein. Ennemmin halaan ja teen jättiannoksen lasagnea tai suklaamoussea. Tarjoan kotini illanistujaisiin, raivaan lautaset, kaadan lisää viiniä ja supsuttelen siitä teitä naurettavasta keittiöpullostani pöydille pesuainetta. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan.

Joskus ihan mietin, miten te olette valinneet minut. Koska se, miksi minä olen valinnut teidät, on ihan päivänselvää. Tehän olette ihania! Sinä, jonka kanssa muutin Helsinkiin ja nukuin ensimmäisen kesän pienessä yksiössä, samassa sängyssä, kun varaa ei ollut enempään. Sinä, joka olet samaa lihaa ja verta. Ja sinä, jonka kanssa en ikinä olisi varmasti tutustunut, jos se ei olisi ollut naisjengin kautta pakollista. Sinä, joka teet työpäivistäni aina paremman ja sinä, joka olet uusi sisko. Sinä, joka olit huono Tinder-match, mutta sitäkin parempi ystävämätsäys. Ja sinä, joka olet etäsuhdevertaistuki, Saksa-bestis, samanlaista chiliä. Sinä, joka laitat aina hirveän pitkiä äänivietejä. Ja sinä, jonka olen tuntenut 30 vuotta ja jonka suoruuttaa ja mutkattomuutta ihailen. 

Ystävänpäivä. Eihän me tietenkään tänäänkään ehditä nähdä, kun liikaa lapsia, töitä ja kiinni juostavia busseja. Mutta tiedättekö mitä? Ei se mitään! Koska kun tietää ympärillään olevan - vaikka sitten fyysisesti vähän kauempanakin - tällaisen joukon superihmisiä, ei voi kun olla kiitollinen.

Joten kiitti kamut. Ystävät. Tykkään teistä! Ihan tässä meidän arkisessa arjessa, ilman sydänleivoksia ja ylisanoja. 

-Karoliina-

Kuva:Pixabay

Share

Pages