Ladataan...
Kolmistaan

Voihan juku! Selaisin eilen tietokoneen kuvakirjastoa ja huomasin, että multa on jäänyt yksi tärkeä postaus kokonaan tekemättä. Nimittäin Elsan, Riikan, Iinan ja mun Köpis-reissun toinen osa!

Ensimmäisessä postauksessahan mä kerroin, kuinka Bobles, Hilton ja Century of the child-näyttely tekivät vaikutukset. Mutta lauantai ja sunnuntai vietettiinkin sitten anti-ohjelmaisissa tunnelmissa.

Heräsimme Köpiksen aamuun Hiltonin lakanoista kohtalaisen virkeinä. Riikka-aamuvirkku oli ehtinyt postata jo ennen meidän heräämistä, ja Iinalla ja mulla taisi olla aikamoiset silmäpussit edellisyön höpinöiden vuoksi.  Aamupalan ja aamiaisskumpan (hah!) jälkeen olimme kuitenkin kaikki virkeitä lähtemään keskustaan, joten hyppäsimee hotellimme yhteydeydessä (voitteko kuvitella?) olevalta metropysäkiltä metroon, ja suuntasimme kohti Christianian kaupunginosaa. Kiersimme katukirpparit, ihailimme taloja, töllistelimme joka nurkalla vastaan tulevia laatikkopyöriä, söimme etnistä safkaa ja kävimme - tietysti - myös kurkistamassa sen Christianian alueen, jonne kamereilla ei ollut asiaa.

Hippeilynäkymien jälkeen shoppailimme hetken keskustassa ja sitten Riikan ja Iinan olikin jo aika lähteä kotiin. Minä ja Elsahan olimme buukanneet toisenkin yön hotellissa. Tällä kertaa paikka ei ollut kuitenkaan aivan Hiltonin tasoinen. Huoneessa haisi home, kylppärin seinässä OLI hometta ja nettiyhteyskin piti hakea aina kymmenien metrien päästä hotellin hissistä. Mutta eipä siinä mitään. Kävimme iltakävelyllä hotellin lähimaastossa, söimme aika karmeaa pitsaa ja mässytimme loppuillan hotellilla irtokarkkeja.

Sunnuntaina olimmekin jo aika valmista kauraa kotiin. Tuliaiset, sataman tsekkaaminen ja sitten iltalennolla kotiin.

Miten ihanan ihanaa onkaan välillä päästä viikonlopuksi aivan muihin maisemiin, pois mutsiroolista ja kaikista velvoitteista. Alan todella kannattaa pieniä lomia!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 Jee jee! Kerrankin kirppislöytö, joka EI OLE Hankasalmelta.

TUOTE
Ruskea nahkalaukku, Made in Italy

OSTOPAIKKA
Christianian katukirppis, Kööpenhamina

HINTA
50 Tanskan kruunua, eli n. 7,5 euroa.

KÄYTTÖKOHDE
Arkikäyttöön.

KÄYTTÖÖNOTTOTOIMENPITEET
-

ARVIO OSTOKSEN KANNATTAVUUDESTA
Olihan laukussa tietysti kulumisen jälkiä, mutta se oli minusta todella kaunis. Kaiken lisäksi tarvitsin ruskean pienen laukun, koska omistan vain yhden arkipikkulaukun ja se on musta.

OSTOKSEN HINTA-LAATU -SUHDE
3/5

-K-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Ladataan...





















Kuten jo varmasti tiedättekin, olin Elsan, Iinan ja Riikan kanssa viime viikonloppuna Kööpenhaminassa. Lento Köpikseen lähti aikaisin perjantaiaamuna, ja kotiin palasin vasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kaksi yötä reissua, mutta silti tuntui, kun olisi ollut pidemmälläkin matkalla. Ei siksi, että aika olisi kulunut madellen. Vaan siksi, että rentoutumisaste oli niin totaalinen, että olo on kuin viikon matkan jäljiltä.

Köpikseenhän meidät kutsui bObles, joka meille kaikille olikin jo melko tuttu kevään kamppiksen tiimoilta. Tai siis niin luulin. Todellisuudessa huomasin, että vaikka F:n käytössä Muurahaiskarhu-bObles onkin ollut jo kauan, ja vaikka olin tutustunut bOblesiin alkuvuodesta ihan kunnolla, tuli reissullamme lisätietoa merkistä ja sen tuotteista vaikka kuinka paljon.

Meidän reissumme alkoi varsinaisesti jo siitä hetkestä, kun näimme tyttöjen kanssa lentokentällä kello KUUSI perjantaiaamuna. Jokaista meistä oli tainnut jännittää yhteinen reissu, koska lentolippujen tarkistukseen marssi neljä silmäpussista, parin tunnin yöunilla matkaan lähtenyttä iloista bloggaajaa. Muut mimmit olivat tehneet check in –toimenpiteet jo etukäteen, mutta antimatkaajana meikäjuntti hoiti asian vasta lentokentällä. Ja niinhän siinä kävi, että minun istumapaikkani olikin sitten kahdenkymmenen rivin päässä muista mimmeistä. Aluksi vähän harmitti, mutta hyvä kirjavalinta ja vieressä istunut mukava kanssamatkustaja pelastivat huonosti alkaneen reissun.

Kun lento saapui Köpiksen ilmakehään, ajattelin, että nyt voi sitten alkaa reissu ilman kömmähdyksiä. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Ensin minä eksyin tytöistä lentokentällä ja kun siitä oli selvitty, tapahtui jo toinen moka ihanassa Hilton hotellissa. Me nimittäin huumaannuimme aivan lentokentässä kiinni olevasta hotskusta, sen pehmeästä sängystä, hyvästä palvelusta, mielettömästä brunssista ja 12.kerroksen lounge-tarjoiluista niin, että myöhästyimme bloggareiden tapaamisesta. Okei. Vain kuusi minuuttia, mutta sekin jo kirpaisi tämmöisen aina joka paikassa etuajassa –tyypin mieltä.

Onneksi päivä lähti alun säätämisestä huolimatta lopulta hyvin käyntiin. Oli ihana tutustua muihin pohjoismaisiin bloggaajiin, bOblesin kehittäjään Bolette Blædeliin ja bOblesin vientijohtaja Ture Munksgaardin. Näimme käytännössä, kuinka bOblesin taipuvat vauvasta ihan isojenkin lasten käyttöön. Ja taisimmepa me aikuisetkin innostua touhuamaan tumbling timeksi nimetyllä bObles-hetkellä niin, että hiki ja nauru virtasivat pian hotellin leikkihuoneessa. Hilton kun oli ottanut asiakseen myös lapsivieraiden (ja näköjään myös lastenmielisten) viihtyvyyden niin, että oli rakentanut yhdestä kokoushuoneestaan bObles-huoneen.

Illan nämä tytöt viettivät vielä kulttuurin parissa Century of the child-näyttelyssä, joka tulee muuten Suomenkin Design Museoon ensi viikolla.  Näyttelyyn on koottu pohjoismaisten lasten historiaa, ja se mikä näyttelyssä viehätti, oli juuri se, että jokainen yksityiskohta oli mietitty ennen kaikkea lapsivieraiden kannalta. Moneen näyttelillä olevaan asiaan sai koskea, väliin oli tehty bObles-leikkitiloja ja jopa näyttelyvitriinien eteen oli laitettu korokkeet, jotta aivan pienimmätkin vieraat näkivät niiden sisään. BObles-faneille muuten vielä tiedoksi se, että näyttelyn mukana matkaa myös aivan vain tätä varten suunniteltu ja valmistettu bObles-mallisto, joka ei ole myynnissä missään. (Harmi, koska mustat näyttelybOblesit ovat tietysti lempparini).

Muut bloggaajat olivat lähteneet matkaan lasten kanssa, mutta me Suomi-tytöt saimme vapaaillan lapsista. Vaan miten se vietettiin? Niinkin hurjasti, että suunnattiin hotellille jo ennen ysiä. Kömmittiin vaahtokylpyyn, puhtaisiin lakanoihin ja oltiin ihan relasti. Elsa ja Riikka olivat kuulemma nukahtaneet pian, mutta Iina ja minä höpisimme puolille öin.

Lauantai ja sunnuntai vietettiinkin sitten jo hieman eri tunnelmissa, mutta siitä lisää toisessa postauksessa….

-Karoliina-

*osa matkasta (perjantain ja lauantaiaamun osalta) ja siihen liittyvistä palveluista saatu blogin kautta 

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Pages