Ladataan...
Kolmistaan

Olen kirjoittanut monta kertaa siitä, millaisia tyylivaiheita minulla on ollut ja miten lopulta kuitenkin usein päädyn sellaiseen tuttuun ja turvalliseen tennarityyliin ja toisaalta tyttömäisiin romantiikkamekkoihin. Vaikka tykkäänkin vaatteista ja tottakai mietin tyyli- ja kauneusasioita varsinkin ennen juhlatilaisuuksia, en ole koskaan oikeastaan pohtinut sitä, millaisen tyylin haluaisin, mitä pukeutumisellani viestin tai mitä olemukseni kertoo muille minusta. Tyyli on asia, joka on muodostunut ikään kuin vahingossa. Puen päälle asioita, jotka ovat hyviä päällä ja jossa koen oloni mukavaksi.

Siksi minusta onkin aina jotenkin yllättävää, että monesti te blogin lukijat sanotte tykkääväni tyylistäni tai haluavanne tyylipostauksia. Ja vaikka minusta on ihanaa kuvata vaikka vaatteita, on se joka kerta erikoista: Onko tässä minulle tutussa olemuksessa tosiaan jotain sellaista, josta joku toinenkin voi saada vinkkiä? Ja jos joku sanoo pitävänsä tyylistäni, näkeekö ulkopuolinen tyylini enemmän yhtenäisenä linjana kuin itse sen näen?

Ehkä helpompi sanoa se, mitä tyylini ei ole, kuin se, mitä se on. Minun tyylini ei ole missään nimessä seksikäs. Se ei ole klassinen, eikä business. Jos tarkemmin mietin, pukeutumistani leimaa se, että kunhan homma ei vaan mene liian viralliseksi tai korkokenkämäiseksi, kaikki käy. Joku päivä kuljen kultahaalarissa ja hopeakengissä, siitä seuraavana löysissä revityissä farkuissa ja jättihupparissa lippis päässä. Ehkä minun tyyliäni kuvaakin parhaiten se, ettei minulla ole mitään yhtä yhtenäistä tyyliä. Minusta on ihan hurjan hauska leikitellä fiiliksillä, kampauksilla, vaatteiden antamilla viesteillä ja samalla myös omilla rajoillani vaatteiden kautta. Minusta on joskus hauskaa laittaa päälle vaikkapa jotain todella rumaa ja kulkea ihan pokalla kaupungilla. Huvinsa kullakin.

Tampereesta olen huomannut sen verran, että tässä yleisessä katukuvassa naisten pukeutuminen on minusta paljon rajatumpaa kuin Helsingissä. Voisi sanoa, että katuja leimaa sellainen tietty varma klassisuus, jossa ei ole useinkaan tilaa hulluttelulle. Kauniita, huoliteltuja naisia, joilla on farkut, neule, merkkikassi ja tikkitakki. Eikä niissäkään mitään vikaa. Käytän tuota asukokonaisuutta itsekin joskus, mutta se vähän on pistänyt silmään, etten useinkaan täällä bongaa sellaisia tyyliguruja, joiden pukeutuminen hätkähdyttäisi. Itsehän en ole hätkäyttäjä, enkä edelläkävijä, mutta kaipaisin sellaisia omaan näköpiiriini.  Niitä Helsingin katujen rohkeita naisia, joiden tyyli inspiroi, pelottaa, naurattaa ja kiinnostaa. Sellaisiin olisi ihana törmätä joka päivä!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: huppari, Mainio (saatu) // leggarit, Pieces // kengät, Vans (saatu Zalandolta) 
 

Share

Ladataan...

Huomenta perjantaihin!

Minulla on ollut oikeastaan koko tämän vuoden puoli sellaista aikaa, etten ole panostanut vaatetukseen, hiuksiin tai meikkiin sitten yhtään. Olen iskenyt vain jonkun niistä kaapin etumaisista neuleista päälleni. Niiden pariksi farkut, toppatakin, Reiman lastenrukkaset ja pipon. That`s it. 

Joskus kun olen sattunut menemään kaupungille töiden jälkeen, on oikein hävettänyt se habitus, joka on kauppojen peileistä katsonut minua vastaan. Tullut tunne, että pitäisi ryhdistäytyä. Mutta kun kello soi taas seuraavana aamuna ennen kuutta, ei tyyli tule ensimmäisenä mieleen. 

Minä luulenkin, että syy pölähtäneeseen ulkonäkööni juonta juurensa talvikyllästymisestä. Odotan jo niin hirveästi lämpimämpiä kelejä. Sitä, kun saa iskeä tennarit paljaaseen jalkaan ja nahkarotsin niskaan, että tämä iänikuinen toppatakkilook ei enää oikein jaksa inspiroida. Niin ja sekin on ihan kiva, että kampauksen saa valita mielialan mukaan. Ei sillä perusteella, että mahtuuko se pipon alle. 

Olen alkanut vähän kirjailla ylös asioita, joita olisi ihana ostaa kevääksi ja kesäksi. Jotenkin minulla on nyt ihan hirvittävä army meets glitter -tyylin himo. Jostain syystä olen nimittäin alkanut himoita tämän jo alkaneen kimallebuumini lisäksi army-kuoseja ja armeijanvihreää. Niin ja tietysti kevättä kohti tietyt hippijutut alkavat kiinnostaa ihan vakiostikin. 

En usko, että kaikkia näistä tulen hankkineeksi, mutta unelmakevätlistallani on ainakin:

  • Valkeat, revityt farkut (sellaiset omistanut viimeksi lukion ekalla)
  • Army-takki tai vihreä vuoreton bomber
  • Vihreä rento kauluspaita
  • Virheä rento t-paita
  • Hopeiset, varrettomat Converset
  • Mustan, pitkän hippihapsuliivin
  • Mustan hapsulaukun
  • Kunnolliset, mustat, sandaalit
  • Pitkä, vetoketjullinen, harmaa huppari
  • Valkoinen ja musta pitkä, löysä t-paita

Näillä haaveilla kohti talvista (tai ainakin loskaista) viikonloppua!

-Karoliina-

*Kuvat lainattu Pinterestistä

Share

Ladataan...
Kolmistaan

En ole juurikaan Saksan reissuiltani ostellut mitään, koska elämä matkalla on keskittynyt pääosin muuhun oleskeluun kuin shoppailuun. Siitäkin huolimatta, että vaatteita olisi kyllä fiksumpi ostaa Saksasta kuin kotimaasta, koska hinnat ovat siellä selvästi edullisempia.

Yleensä minun vaihtonikin lentokentillä ovat olleet aivan liian kiireisiä. Toisin sanoen hiki hatussa ja paniikki takalistoissa juoksemista, mutta lauantaina minulla oli ruhtinaallinen tunti aikaa Amsterdamin kentällä. Niinpä suuntasin lähimpään liikkeeseen, tarkoituksenani vain katsella laukkuja. Viiden minuutin päästä astelin ulos samaisesta ovesta ostoskassi kourassani. Muovipussin sisällä -30% hintaan ostettu pikkulaukku.

Minä en ole niitä naisia, joiden tulee omista merkkilaukku tai Louboutinit, joten en hurahda usein asusteliikkeissä. Minulle riittää, kun alla on hyvät tennarit ja reppu/kassi, jonne mahtuu tavarat. Olen sitä paitsi vuosina kartuttanut laukkuvarastoni sellaiseksi, että sillä pärjää normielämässä. Uusimpana tilava reppu, vanhoina hankintoina tai lahjoina iso nahkalaukku, hyvin tavaraa sullova Cambridge Satchelin posteljoonilaukku sekä Filippa K:n pikkulaukku

Kun silmiini kuitenkin osui lentokenttäkaupassa musta-hopeinen Guessin laukku, tajusin heti, että kaapissani on ammottava kolo juuri tämänkokoiselle laukulle. Sellaiselle peruspussukalle, joka on pienempi kuin Cambridge, mutta isompi kuin Filippa K (joka hädin tuskin syö sisäänsä edes nykyistä puhelintani).

Laukku ei ole ikävä kyllä nahkaa, mutta se tuntui juuri sellaiselle jämäkälle ja kestävälle yksilölle meikäläisen käyttöön. Toisin sanoen lattialla kurassa pyöriteltäväksi tai sellaiseksi, jonne voi unohtaa pastillirasian, avonaisena, viikkotolkuiksi. Värikin miellyttää. Ikuisuudelle tuntuvan kultabuumin vuoksi kun nuo hopeanväriset yksityiskohdat ovat usein kiven alla.

Ainoa miinus taitaakin olla laukun merkki. Guess. En tiedä, mistä assosiaationi johtuu, mutta en koe olevani Guess-naisia. Jotenkin pohdin, onko Guess korni yhdistelmä likaisten Conversejeni ja boyfriend jeansien pariksi. 

Tajuan kyllä itsekin, että on aivan urpoa karttaa mukavaa laukkua vain siksi, että se on tiettyä merkkiä, mutta silti en voinut välttää ajatusta "väärästä" merkistä minulle. Ymmärrättekö yhtään, mitä haen?

Päätin kuitenkin hylätä hölmöt aatokset. Merkki kuin merkki, jos laukku käy käyttöön ja omaan kulutukseeni. Pohdinhan vähän samoja mietteitä jo Michael Korsin laukun kanssa, mutta niinpä vaan laukku on kulkenut jo useamman vuoden matkassa. (Tosin se täytyy tunnustaa, että nappasin ison MK-merkin pois kassin kyljestä killumasta).

Nyt suuntaan vielä illan ratoksi kohti tuota eteisen laukkukaappiani. Minulla on aivan järjetön kevätsiivousinspiraatio päällä ja nyt jokainen sinnepäinlaukku saa kyllä kyydin kohti kirppistä!

-Karoliina-

Share

Pages